Edellisestä blogista on kulunut luvattoman paljon aikaa. Lokakuun loppupuolella aloitin kerran ja tarkoitukseni oli kirjoittaa kuulumisia Mardinista ja Midyatista, läheltä Syyrian rajaa, mutta sitten tuli jo kiireellisempi toimeksianto ja blogi tyssäsi alkuunsa. Lupaan, että palaan Mardinin tunnelmiin myöhemmin, sillä ajattelin käydä siellä suunnalla uudestaan. Tällä kertaa keskityn Suomen ja Turkin 90 vuotta jatkuneeseen ystävyyteen.
Tämän vuoden joulukuussa tulee kuluneeksi 90 vuotta Suomen ja Turkin välisen ystävyyssopimuksen allekirjoittamisesta ja 74 vuotta suurlähetystön avaamisesta Ankaraan. Maiden väliset suhteet ovat olleet aina hyvät, mutta viimeisten parinkymmenen vuoden aikana on niiden volyymi moninkertaistunut. Ystävyydellä ja diplomatialla on tässä ollut merkityksensä: välillä on pitänyt silittää ryppyjä, saattaa oikeita vaikuttajia yhteen ja keskustella vaikeistakin asioista.
Suomi on ollut Turkin EU-jäsenyyden tukija alusta alkaen: Turkki hyväksyttiin EU:n jäsenehdokkaaksi Suomen ensimmäisen EU-puheenjohtajuuskauden huippukokouksessa Helsingissä joulukuussa 1999. Suomen silloiset johtavat poliitikot ja virkamiehet tekivät hartiavoimin töitä Turkin ehdokkuuden eteen. Itse en vielä tuolloin ollut Turkin kanssa tekemisissä, vaan keskityin Venäjään ja itäiseen Keski-Eurooppaan liittyviin kysymyksiin, mutta muistan kyllä sähköisen ilmapiirin.
Olen puhunut täällä paljon Euroopan unionista ja EU-jäsenyyden merkityksestä. Yleisö ei ole aina ollut vastaanottavainen, vaan Euroopan unionia on kyseenalaistettu, arvopohjaa on moitittu kaksinaismoralistiseksi, talouden sanottu olevan pysyvästi hunningolla, islamofobian ja kansallismielisyyden olevan kasvussa. Miksi edes yrittää liittyä sellaiseen unioniin ja ottaen huomioon vielä senkin, että Turkkia eivät kaikki jäsenmaat edes näytä haluavan mukaan, minulta kysytään.
Euroopan unioni on kuitenkin – ja edelleen – suurin rauhanliike sitten toisen maailmansodan. Puutteita on ja isoja ongelmia, mutta niihin haetaan ratkaisuja porukalla. Yhteinen hyvä on parempi kuin muruset maailmalla. Arvopohja on selkeä mukaan lukien oikeus ilmaisunvapauteen ja oikeusvaltion olemassaolo. Näistä puhuimme pitkään turkkilaisten isäntien kanssa viime viikolla, kun ulkoministeri Tuomioja vieraili Ankarassa.
Ystävyysvuoden merkeissä järjestimme Ankarassa yhdessä Turkin ulkoministeriön kanssa juhlaseminaarin – byrokraatteja kun olemme, niin juhlistamme seminaarilla, mutta parin viikon kuluttua on sentään jazz-konsertti Istanbulissa. Seminaarissa oli mielenkiintoisia, korkeatasoisia puhujia. Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2008 saanut presidentti Martti Ahtisaari, Turkin entinen presidentti Abdullah Gül sekä Turkin ja Suomen ulkoministerit. Seminaarin teema oli Suomi ja Turkki yhdessä kohti vakaampaa Eurooppaa.
Olimme ylpeitä siitä, että presidentti Gülin ensimmäinen julkinen esiintyminen sitten presidenttikauden päättymisen oli juuri suomalais-turkkilaisessa seminaarissa. Vieraat ja puhujat myös viihtyivät pitkään Ankara Palasin historiallisessa ja tyylikkäässä ympäristössä. Residenssin kokki oli kaiken kiireen keskellä ennättänyt myös loihtia graavilohileipiä ja karjalanpiirakoita, joita tarjottiin vastaanotolla rinnan böregien kanssa. Suomalaiset ja turkkilaiset maut sopivat hyvin yhteen.
90-vuotista ystävyyttä on juhlistettu myös tekemällä pari hienoa julkaisua. Nelikymmensivuinen kirjanen kertoo kepeästi mutta asiantuntevasti maiden diplomaattisuhteiden historian. Kirjoittajina olivat lähetystön pitkäaikainen kulttuurisihteeri Mervi Nousiainen ja CIMO-harjoittelijamme Nelli Mikkola. Suurlähetystön ja ministeriön arkistoista löytyi kultajyväraportteja ja valokuvia metsästettiin Kekkosen arkistoja myöten. Niukoilla voimavaroilla kun toimitaan, kolmella kielellä julkaistun kirjasen kääntämiseen ja oikolukemiseen osallistuivat myös virkamiesten perheet – onneksi on ulkomaisia puolisoita.
Toinen uusi julkaisu ilmestyi vain turkiksi. Suomalaisesta osaamisesta ja innovaatioista kertova kirjanen on suunnattu turkkilaisille markkinoille, missä on edelleen mittava potentiaali.
Juhlavuoteen on mahtunut paljon työtä mutta myös torvisoittoa, kuten hyvissä juhlissa pitää ollakin. Upeaa soittoa kuulimme viime sunnuntaina, kun Helsingin Barokkiorkesterin pieni kokoonpano esitti Ankarassa repertuaarin ”Musica Baltica & Mediterranea”. Sunnuntai-illasta huolimatta konserttisali oli täynnä. Hieno juttu.