Avatar photo

Pekingin-suurlähetystön harjoittelijat

Lähetystössä touhuavat harjoittelijat kirjoittavat omista Peking- ja harjoittelukokemuksistaan tällä tunnuksella. Tarjolla vinkkejä ja kuriositeetteja niin tuleville harjoittelijoille kuin muillekin Pekingiin matkaaville. Postaukset on allekirjoitettu kulloisenkin kirjoittajan omalla nimellä.

Tältä kirjoittajalta

Jääkiekko-ottelussa Pekingissä

Kiinan vakiinnuttaessa suurvalta-asemaansa maan tarve maailmanluokan osaamiselle kasvaa yhä useammilla aloilla. Näin ollen on loogista, että myös jääkiekolla on oma paikkansa Kiinan suuressa...

Kuka Kiinaa vartioi?

Aloitteleva kiinanmatkaaja havahtuu väistämättä maan näkyvään turvallisuuskoneistoon, joka tunkeutuu kaupunkien jokaiseen sopukkaan. Kiinan uutisointia seuratessa tulee helposti siihen päätelmään,...

Ruoan kotiinkuljetus Kiinassa –...

Sushia, burritoja, keittoja, nuudeleita, pizzaa tai jopa supisuomalaista lohipiirakkaa – Pekingissä lähes rajaton määrä herkkuja on muutaman klikkauksen päässä omalta kotisohvalta. Kotiinkuljetuksen...

Aave- ja haavekaupunkeja Kiinassa

Kiinassa rakennettiin 2000-luvulla ennätysluvuin – talous kasvoi ja kaupungistuminen kiihtyi ennennäkemätöntä tahtia. Rakennusbuumin hieman laimennuttua jäljelle on jäänyt kaikennäköistä niin...

Kansakunnan juhlahumua Kiinassa

Pekingin bisneskeskustan kadut ja toimistotalojen käytävät ammottavat tyhjyyttään, ilma on raikkaampaa, Pekingin kantaväestö on vaihtunut suurten nähtävyyksien luona päivystäviin turistimassoihin ja...

Idän pikajunat

Kiina on kymmenessä vuodessa nyhjäissyt tyhjästä maailman suurimman luotijunaverkoston. Teen- ja tupakantuoksuiset maratonmatkat rämisevissä neuvostovaunuissa ovat vaihtuneet pehmeään kiitoon...