Joskus pieni on kaunista

Toimenkuvaani kuuluu markkinoida Suomea ja suomalaista osaamista Portugalissa. Mutta siihen kuuluu myös Portugalin mainostaminen suomalaisille potentiaalisena vientikohteena ja porttina kansainvälistymiseen, oli kyse sitten kulttuurista tai suomalaisesta liike-elämästä.

Suomalaisessa julkisessa keskustelussa pohditaan miten suomalaisen osaamisen viennille saataisiin lisää puhtia ja kehitys isommalle vaihteelle. Usein saamme kuitenkin suurlähetystössä kuulla, ettei talouskasvunsa kanssa tasapainoileva Portugali kuulu kohdemarkkinoiden terävimpään kärkeen.

Opetussektorilta vauhtia

Markkinoinnin yllättäviä tilanteita, kun rekvisiitta ei suostu yhteistyöhön. Kuva: Suomen suurlähetystö.
Markkinoinnin yllättäviä tilanteita, kun rekvisiitta ei suostu yhteistyöhön. Kuva: Suomen suurlähetystö.

Maaliskuussa järjestimme Suomen opetusjärjestelmää käsittelevät kaksi seminaaria Lissabonissa ja noin 50 kilometrin päässä sijaitsevassa Torres Vedrasin kaupungissa. Kokemuksesta voin todeta, että harvoin eteen sattuu projekti, jonka ”myyminen” asemamaan viranomaisille on ollut näin helppoa. Toki aihekin oli hyvä ja sinänsä Suomen opetusosaaminen on lyönyt itsensä jo melko hyvin läpi kansainvälisillä estradeilla, eikä Portugali ole tässäkään poikkeus. Portugalin opetusministeriö ja Torres Vedrasin kaupunki lähtivät tapahtumien järjestämiseen heti mukaan ja käytännössä hoitivat myös suurimman osan seminaarien muista järjestelyistä.

Myös Suomesta saimme hyvät partnerit ja asiantuntijat puhujiksi. Koska vienninedistämisen ja suomalaisten yritysten näkökulma oli olennaisena osana projektia jo heti alusta alkaen, suurimpana kysymysmerkkinä oli, miten saisimme innostettua suomalaisia opetussektorin yrityksiä mukaan. Fokuksena olivat Suomessa kasvussa olevat pelialan yritykset, joiden tarjonta ja oppimisen digitalisaatio kiinnostaa myös Portugalissa.

Lievät ennakkoluulot ja skeptisyys Portugalin vetovoimasta osoittautuivat turhiksi, koska suurin osa noin 10 yrityksestä, joihin olimme yhteydessä, olivat kiinnostuneita tai erittäin kiinnostuneita osallistumaan. Aikataulullisista syistä saimme kolme yritystä paikan päälle tapahtumiin mukaan.

Portugali startupien keskiöön

Portugali on talousvaikeuksistaan huolimatta profiloitumassa Euroopan varteenotettavana startup keskittymänä ja jo nykyisellään Lissabon on onnistunut luomaan startup- yrityksiä houkuttelevat puitteet. Beta i- yrityskiihdyttämön ohjelmiin on osallistunut niin kansainvälisiä kuin myös suomalaisia startupeja. Aiemmin Dublinissa järjestetty Web Summit siirtyy kaupunkiin seuraavaksi kolmeksi vuodeksi 2016 syksyllä.

Portugalin omat markkinat voivat toki olla kansainvälistä kasvua hakeville yrityksille rajalliset, mutta maan ”ässä hihassa” ovat muut portugalinkieliset maat: Brasilia, Angola ja Mosambik. Kaikki edellä mainitut maat ovat viime aikoina olleet poliittisen ja taloudellisen turbulenssin vuoksi otsikoissa, mutta on silti hyvä muistaa, että niissä on paljon taloudellista potentiaalia. Portugalilaiset ovat kautta historiansa toimineet kyseisten maiden markkinoilla ja vaikka toki muun muassa Brasiliassa vitsaillaan, että maan byrokratiasta on kiittäminen portugalilaisia, tätä kokemusta myös suomalaiset voisivat pyrkiä hyödyntämään.

Pienen asemamaan näkökulmasta peräänkuuluttaisinkin rohkeaa ja ennakkoluulotonta suhtautumista mahdollisuuksiin, niin kulttuurin kuin liike-elämän saralla. Joustava ja välillä totutuista toimintatavoista ja trendeistä poikkeava suhtautuminen voi lopulta tuottaa odottamattomiakin mahdollisuuksia.

Maailman valloitusta ei aina tarvitse aloittaa sieltä suurimmasta, joskus pienikin voi olla kaunista.