Harjoitteluni ja sitä myöten kesäni Lissabonissa alkaa valitettavasti olla ehtoopuolella, joten ajattelin koota tähän tekstiin kesän varrella tekemiäni havaintoja portugalilaisista. Yritän pohtia mielestäni mielenkiintoisia kulttuurisia aspekteja, joista osan pystyn toivottavasti viemään mukanani tuliaisina Suomeen.
Kaiken kaikkiaan nämä kuluneet kolme kuukautta Lissabonissa ovat olleet äärimmäisen antoisia, niin harjoittelun sisällön puolesta kuin muiden vapaa-ajalla näkemieni ja kokemieni asioiden ansiosta. Minulla on ollut ilo asua portugalilaisen perheen luona, mikä on tarjonnut ainutlaatuisen kurkistusikkunan portugalilaisiin tapoihin ja kulttuuriin. Tulen varmasti Suomen pimeinä pakkasiltoina muistelemaan lämmöllä sitä ylitsevuotavaa, suomalaisessa mittakaavassa melkeinpä vaivaannuttavaa, vieraanvaraisuutta jonka olen saanut portugalilaisperheessäni kokea. Tässä perheessä vieras ei nimittäin mene sohvalle nukkumaan, vaan isäntäväki menee sohvalle, ja vieras heidän sänkyynsä!
Muutenkin portugalilaisen kulttuurin perhe- ja yhteisökeskeisyys on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. En tarkoita sanoa ettei perhe olisi Suomessa tärkeä, mutta perheen ja suvun konsepti on täällä Portugalissa eittämättä erilainen. Vaikka en ole mitään varsinaista verisukua isäntäperheelleni, olen heille jo Prima Vilma eli Vilma-serkku. Joka ilta he ovat ruokkineet minut mitä mahtavimmilla alueellisilla herkuilla. Perheeni äiti ihmetteleekin, miksei Suomeen jäänyt portugalilainen poikaystäväni käy joka ilta syömässä anopillaan – ei ehkä Suomessa mikään vakiintunein toimintatapa.
Kävin pari viikkoa sitten täällä Lissabonissa lääkärissä, ja lääkärini ensimmäinen kysymys oli: ”Mitä portugalilaisista ajatellaan Suomessa?” En ihan heti päässyt kärryille kysymyksen tarkoitusperistä, mutta lääkäri oli ilmeisen huolestunut talouskriisin jälkeisestä Portugali-kuvasta maan ulkopuolella. Lähes kaikki tapaamani portugalilaiset ovatkin poikkeuksetta hyvin ahkeraa väkeä. Myös lääkärini korosti tekevänsä pitkää työviikkoa. Lääkärinaikani päätteeksi hän vielä totesi: ”Kerro siellä Suomessa, että me olemme oikeasti kovia tekemään töitä.”
Harjoitteluaikani on ollut hauskalla tavalla yhdistelmä Portugalin ja Suomen hyviä puolia, ns. best of both worlds. Päiväsaikaan olen ollut ikään kuin Suomessa: puhunut suomea suurimmaksi osaksi suomalaisten kollegoideni kanssa. Iltapäivällä kellon lyödessä viisi olenkin taas astunut uudestaan Lissabonin ihanaan hallittuun kaaokseen.
Kuten tässäkin blogissa on aikaisemmin todettu, suomalaiset ja portugalilaiset ovat ehkä yllättävän samanlaisia, varsinkin jos mietitään taipumusta tiettyyn melankoliaan. Todennäköisesti myös tästä syystä portugalilainen fado uppoaa suomalaiskansaan. Vaikka sanoja ei kenties ymmärretä, tunne kuitenkin välittyy.
Portugali ja sen ihmiset ovat paljon enemmän kuin pelkät suolatut turskat, siirtomaavalloitukset ja rosé-viinit. Vieraanvaraisuus ja ihmisten lämpö ovat kuitenkin jotain, joka ei sanojen kautta kokonaan välity, vaan on itse tultava kokemaan paikan päälle.
Haluan kiittää Suomen Lissabonin suurlähetystön mahtavaa työporukkaa onnistuneesta harjoitteluajastani! Ja erityisesti isäntäperhettäni äärettömän lämpimästä vastaanotosta, jonka ansiosta aion Suomessakin hehkuttaa portugalilaista vieraanvaraisuutta kyllästymiseen asti. Ne, jotka lukivat viime kuun blogikirjoitukseni saattavat aavistaa mitä tulen Portugalista eniten ikävöimään – noh, ruokaa tietysti. Ja ihmisiä, ilman muuta. Obrigadíssima!
Vilma Koppelomäki
Hyvä postaus! Nyt kun tarkemmin ajattelee, niin itselleni ei tule juuri mitään mieleen Portugalista. Korkeintaan Cristiano Ronaldo ja muutama muu jalkapallotähti, mutta muuten Portugali tuntuu hyvin etäiseltä maalta. Varmaan johtuu pitkälti siitä, että Italia, Espanja ja Ranska ovat niin lähellä sitä, ja noiden maiden kulttuurit tuntuvat korostuvan todella paljon.
Kiitos! Niinhän se on, että Portugali jää usein isompien naapuriensa varjoon, etenkin Espanjan. Viime vuosina Portugali on kasvattanut suosiotaan matkailijoiden parissa ja Lissabon on suosittu kaupunkikohde. Maa kiinnostaa varmasti monia juuri siksi, että se on vielä tuntemattomampi ja pienemmän maantiteteellisen koonsa vuoksi lyhyemmälläkin lomalla ehtii näkeä paljon.
Kaikki kertomasi tuntuu niin todelta! Tunnen Ranskaa, Italiaa ja Espanjaa varsin hyvin, mutta Portugali on vetänyt puoleensa jo kymmenen vuoden ajan – maa on erilainen, etenkin ihmiset ja heidän avuliaisuutensa ja ystävällisyytensä nousevat yli muiden. Ruoka on hyvää ja mutkatonta, koskaan en ole sairastunut siellä, kun huolehdin aina käsihygieniasta ennen ruokailua. Maa on täynnä historiaa ja mielenkiintoisia, tutustumisen arvoisia paikkoja, ja hintatasokin on suomalaiselle kukkarolle kohtuullinen. Suosittelen lämpimästi!
Suomalaiset ja portugalilaiset sopivat hyvin yhteen; molemmat rauhallisia ja rehellisiä. Olen käynyt ensimmäiset kerrat jo Salazarin aikana (-72) ja kokenut suuren muutoksen tämän poistumisen jälkeen. Arasta ja pelokkaasta kansasta on kasvanut eteenpäin pyrkivä ahkera joukko. Olisipa heillä sitä mikä vauhdittaisi heidän päämääräänsä: työtä! Jo vuonna -78 vietin talven Algarvessa ja nyt uudelleen viime talven, syksystä kesään. Oli harmillista nähdä suuret joukot nuoria miehiä maleksivan työttömänä. Vain lämpimän keskikesän aikana turismi lisää mahdollisuuksia, mutta niillä ei tulevaisuudensuunnitelmia rakennella. Näiden kymmenien vuosien aikana minulla on ollut ainoa varjo valoisassa maassa viikkojen mittainen sairaalareissu. Se keskeytettiin epäpätevän hoidon vuoksi ja minut haettiin Belgiaan sairaalaan.
Perheeni nautti kovasti kymmenen päivän matkatkasta Portugalin pohjoiseen, Minhon alueelle, huhtikuun alussa. Samansuuntaisia havaintoja ehdimme tehdä ihmisistä lyhyehkön matkamme aikana- ystävällistä ja vieraanaraista väkeä, ja ihmettelimme kuinka huumorintajumme oli niin samantapainen. Lissabonissa ehdimme vain käväistä ennen paluumatkaa. Tekee mieli lähteä uudestaan!