Puudelit punssiverannalla

3

Suvakki ja nakukakku? Huomaan olleeni jo kohtuullisen kauan täällä Pohjanlahden toisella puolella, koska rakkaaseen äidinkieleeni on ehtinyt pesiytyä uudissanoja, joita en luontevasti osaa käyttää.

Myös lehtien viihdeosastoja lukemalla huomaa putoavansa pikkuhiljaa kärryiltä. En esimerkiksi tiedä, miksi herra nimeltä Bull Mentula on kaikkialla. Huokaus.

Mutta eipä hätää. Vastapainoksi olen oppinut monia käyttökelpoisia ruotsalaisia sanoja ja sanontoja viimeksi kuluneen vuoden mediakeskustelusta. Osa niistä on oikeasti uusia, osa ehkä vain minulle uusia. Tässä joitakin, var så goda:

Utanförskap – ulkopuolisuus

Ruotsissa ei julkisessa keskustelussa juuri puhuta köyhistä tai työttömistä. Puhutaan ihmisistä, jotka ovat syystä tai toisesta joutuneet tai ajautuneet ulkopuolisuuteen. Myös alueet voivat lipua ulkopuolisuuteen, esimerkiksi ”maahanmuuttajatiheät” (invandrartät) lähiöt.

Ruotsin hallitus pitää ulkopuolisuutta erittäin vakavana ongelmana, jota yritetään korjata ja torjua kaikin keinoin.

Eu-migrant – EU-siirtolainen

Termillä tarkoitetaan useimmiten Ruotsissa oleskelevia romanikerjäläisiä.

Transitflykting – transitpakolainen

Pakolainen, joka kulkee paikasta toiseen hakemaan turvapaikkaa, esimerkiksi Ruotsin kautta Suomeen tai Norjaan.

Två minuters hat – kahden minuutin viha

Someraivo. Se aika, jolloin pannu kiehuu ja tunnetila jaetaan tykkäämällä, jakamalla, tviittaamalla, vaatimalla – esimerkiksi poliitikon eroa. Sen jälkeen palataan taas omaan normaalielämään ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jonkun toisen elämä on sen sijaan saatettu saada raiteiltaan.

PK-media

Ei mitään tekemistä pienten ja keskisuurten yritysten kanssa. PK = Poliittisesti Korrekti. Erittäin yleinen termi ruotsalaisessa polarisoituneessa maahanmuuttokeskustelussa, jossa niin sanotut vaihtoehtomediat syyttävät valtamediaa asioiden kaunistelusta tai peittelemisestä.

Villakoira autoilemassa
Poliitikko voi pyytää kansalta anteeksi ”kokopuudelina” tai puolikkaana, jolloin katuu vain vähän.

Göra en pudel – ”tehdä puudeli”

Julkinen katuminen ja anteeksipyyntö, kun mitään muuta ei ole enää tehtävissä. Liittyy useimmiten politiikkaan.

Tuli alun perin tutuksi jo vuonna 2002, kun Ruotsin silloinen maahanmuuttoministeri joutui mediamyrskyyn tuplapalkkansa takia. Ensin ministeri kiisti tehneensä mitään väärää ja lopulta pyysi mitä nöyrimmin anteeksi. Sanonnan keksijä omisti kuulemma villakoiran, joka heittäytyi katuvana selälleen pahanteon jälkeen.

Puudelin voi tehdä ”kokopuudelina” tai puolikkaana, jolloin katuu vain vähän.

Rödvinsvänster – punaviinivasemmisto

Hyvin toimeentuleva vasemmistolainen tai punavihreä henkilö, joka joidenkin mielestä pitää itseään hieman muita parempana, tiedostavampana tai suvaitsevaisempana. Saattaa olla vaikkapa toimittaja, joka asuu Tukholman trendikkäällä Södermalmilla.

Ehdottomasti sukua niin sanotulle punavuorelaiselle punaviininlipittäjälle.

Punschveranda – punssiveranta

Punaviinivasemmiston vastakohta, konservatiivinen porvaristo, joka tarkkailee maailmanmenoa hienon kotinsa lasiverannalta. Joidenkin mielestä tämäkin porukka pitää itseään muita parempana ja edustaa mennyttä maailmaa, jossa esimerkiksi samppanja ei vielä ollut ohittanut punssin suosiota seurustelujuomana.

Täältä punssiverannan ja punaviinivasemmiston välimaastosta jään nyt odottamaan uusia sanoja vuodelle 2016.

Jospa vaikka rauhalle, pakolaiskriisin ratkaisulle, yhteisöllisyydelle ja yhteiskunnalliselle talkoohengelle löytyisi uusia synonyymejä?

Parempaa uutta vuotta kaikille lumisesta Tukholmasta!

Kommentit

Alexandra 8 vuotta sitten

Utanförskap on Reinfeldtin PR-osaston (Schlingmann) kiertoilmaisu köyhyydelle, vältetään rasismista ja yhteiskuntaluokasta puhuminen kun ihminen vaan ”joutuu ulkopuolisuuteen”.

unnalehtipuu 8 vuotta sitten

Kiitos, Niina!

Carita Wallman Larsson 8 vuotta sitten

Hei Niina todella kiinnostava ”sanaselitysteksti” kiitos!