Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjassa kauppasopimukset ovat myrkkyä ja protektionismi herättää suotuisaa vastakaikua taloustilanteeseen pettyneissä äänestäjissä.
Yhdysvalloissa republikaanipuolue ja demokraattipuolue valitsevat presidenttiehdokkaansa puoluekokouksissaan heinäkuun viimeisillä viikoilla. Luulisi, että ehdokasnimityksiä tavoittelevilla Hillary Clintonilla ja Donald Trumpilla olisi hyvinkin erilaiset mielipiteet, mutta ainakin yhdessä asiassa he ovat liikuttavan yksimielisiä: kauppasopimukset eivät hyödytä Yhdysvaltoja ja niitä tulee tarkastella uudelleen kriittisin silmin.
Protektionismi ja sisäänpäinkääntyneisyys nostavat päätään myös keskustelussa maahanmuuttopolitiikasta, jossa Trumpin esittämä ajatus muurin rakentamisesta Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalle edustaa äärilinjaa.
Mitä on retoriikan takana?
Ammattiyhdistysliikkeen tukeman demokraattipuolueen kriittinen ja jopa kielteinen asenne vapaakauppasopimuksia kohtaan on tuttua. Sen sijaan on yllättävää, että perinteisesti vapaakauppaa kannattavan republikaanipuolueen ehdokkuutta tavoitteleva Trump on myös asettunut voimakkaasti Yhdysvaltojen tekemien kauppasopimusten vastustajaksi.
Jos Trumpia kuuntelee tarkkaan, hän ei varsinaisesti vastusta kauppasopimuksia, mutta on toistuvasti sanonut pitävänsä Yhdysvaltain tekemiä vapaakauppasopimuksia, erityisesti Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimusta (NAFTA) ja Tyynenmeren kumppanuussopimusta (TPP) amerikkalaisen teollisuuden ja työntekijän kannalta huonoina. Trump vakuuttaa, että hän olisi neuvotellut Yhdysvalloille paljon paremmat kauppasopimukset.
Myös Hillary Clinton, joka ulkoministeriaikoinaan puhui TPP:n puolesta, on siirtynyt sopimuksen vastustajaksi. Taustalla lienee laskelma, että hän näin voittaisi puolelleen kisasta luopuneen Bernie Sandersin kannattajakuntaa.
Keskustelun taustalla Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus
Kauppasopimusten vastainen kritiikki kohdistuu nyt voimakkaasti juuri TPP-sopimukseen, jonka työ- ja ympäristönormien tasoa ja valvonnan heikkoutta arvostellaan.
Samanlaista keskustelua käytiin Yhdysvalloissa NAFTA-sopimuksen syntyvaiheessa. NAFTA-sopimuksen allekirjoitti republikaanipresidentti Georg H. W. Bush joulukuussa 1992, mutta sopimuksen vieminen kongressin hyväksyttäväksi jäi uuden demokraattipresidentin, Bill Clintonin tehtäväksi seuraavana vuonna.
Clinton ilmoitti jo kampanja-aikanaan haluavansa sopimukseen työ- ja ympäristösäännöksiä vahvistavia muutoksia, jotka eivät kuitenkaan vaatineet sopimuksen uudelleenneuvottelua. Clinton katsoi, ettei Yhdysvallat voi sulkeutua globaalin kilpailun ulkopuolelle, sillä se tarvitsee tuotteilleen uusia vientimarkkinoita.
Kaupan tai teknologian muutosten seurauksena työpaikkansa menettäneille amerikkalaisille on tarjottava koulutuksen avulla mahdollisuus uuteen työpaikkaan. Demokraattipuolueen ja ammattiliittojen piirissä sopimusta vastustettiin, mutta presidentti Clinton onnistui taivuttamaan tarvittavan määrän demokraattiedustajia sopimuksen kannalle ja kongressi hyväksyi sopimuksen.
Vuonna 1994 voimaan tullut Yhdysvaltain, Kanadan ja Meksikon välinen NAFTA teki Pohjois-Amerikasta maailman suurimman vapaakauppa-alueen. NAFTAn ansiosta tapahtunut viennin kasvu on luonut lisää työpaikkoja Yhdysvaltoihin, mutta sillä on ollut myös kielteisiä vaikutuksia mm. valmistavan teollisuuden tuotantoon. Työpaikkojen menetykset kohdistuivat teollisuuden keskittymisen vuoksi tiettyihin osavaltioihin ja paikkakuntiin, joissa mielipiteet kauppasopimusten vaikutuksista ovat korostetun kielteisiä.
Onko talouskasvu ja työpaikkojen luominen todella saavutettavissa kääntymällä sisäänpäin?
Ehdokkaiden räväkät kannanotot kauppasopimuksia vastaan ovat herättäneet vapaakaupan kannattajat tuomaan esiin ulkomaankaupan etuja. Vaikutusvaltainen Yhdysvaltain kauppakamari onkin aloittanut faktakampanjan, jolla pyritään tuomaan esiin ulkomaankaupan ja ulkomaisten investointien merkitys amerikkalaisten työpaikkojen ja talouskasvun luomisessa. Kauppakamari kunnostautui muun muassa korjaamalla Trumpin puheen asiavirheet reaaliaikaisesti twitterissä.
Myös edustajainhuoneen puhemies Paul Ryan on yrittänyt tuoda vaalivuoden keskusteluun republikaanipuolueen talouspoliittista ohjelmaa ja puhunut vapaakauppasopimusten puolesta. Ryan korostaa, että kauppasopimusten on asetettava korkeatasoiset standardit kaupankäynnille. Hän myös varoittaa, että jos Yhdysvallat ei käytä johtoroolia maailmankaupan sääntöjen asettajana, niin sen tekevät muut – eivätkä säännöt siinä tapauksessa välttämättä vastaa Yhdysvaltojen arvoja.
Vastuu vanhalle hallinnolle
Vapaakaupan puolestapuhujiin kuuluu myös presidentti Obama, jonka tavoitteena on saada kongressi äänestämään Tyynenmeren kumppanuussopimuksen hyväksymisestä vielä ennen kautensa loppua. Obama myös toivoo, että EU:n ja Yhdysvaltain välisen Transatlanttisen kauppa- ja investointikumppanuuden (TTIP) neuvottelut saataisiin päätökseen tämän vuoden loppuun mennessä.
Kummankin puolueen kongressiedustajat haluavat välttää äänestystä TPP-sopimuksesta ennen vaaleja. On mahdollista, että sopimus kuitenkin tuotaisiin kongressin äänestykseen vaalien jälkeisen, ns. lame duck -istunnon aikana. Siten kritiikki päätöksestä kohdistuisi vanhaan hallintoon ja uusi presidentti ja kongressi välttäisivät vastuun sopimuksen tulevaisuudesta.
Huomattavaa on, että TPP-sopimusta vastustavat kongressiedustajat ja ammattiliitot eivät kuitenkaan vastusta TTIP-sopimusta, sillä EU:n korkeatasoinen sääntely tunnetaan ja transatlanttisen kauppasopimuksen katsotaan myös vahvistavan Yhdysvaltojen ja Euroopan asemaa maailmankaupan sääntöjen asettajina. Washingtonissa tiedetään, että tämän vuoden poliittinen keskustelu käydään vaalikampanjan ehdoilla, siihen on totuttu. Täällä onkin sanonta : siihen, minkä takana seisot, vaikuttaa se, missä istut!
Saattaa siis käydä niin, että tuleva presidentti voi tulla toisiin ajatuksiin kauppasopimusten hyödyllisyydestä sitten kun istuu virkahuoneessaan Valkoisessa talossa.