Keski-Euroopan näkökulmasta Suomi ja Ruotsi luovat kummallisen turvallisuustyhjiön, koska ne eivät kuulu sotilasliitto Natoon. Näiden kahden Naton ja Venäjän väliin jäävän maan toivotaan liittyvän Pohjois-Atlantin liittoon niin pian kuin mahdollista. Olen kuullut tämän monelta puolalaiselta, virolaiselta, latvialaiselta ja liettualaiselta ystävältä ja asiantuntijalta.
Mielenkiintoista on ollut huomata, että paitsi Ruotsissa myös Suomessa Nato-keskustelu on lisääntynyt Ukrainan kriisin seurauksena. Vielä vuosi sitten YLE-uutisten politiikan toimituksen päällikkö Pekka Ervasti totesi ulkoministeriön neuvottelupäivillä, että keskustelu Natosta on Suomessa kerta kaikkiaan mahdotonta.
Turvallisuus ensin
Puola liittyi Naton jäseneksi 15 vuotta sitten, Baltian maat viisi vuotta myöhemmin. EU-jäseniä maista tuli vasta Nato-jäsenyytensä jälkeen, mikä kuvastaa hyvin niiden turvallisuuspoliittista lähestymistapaa.
Tätä näkökulmaa korosti myös Puolan presidentti Bronisław Komorowski puhuessaan 11. maaliskuuta, päivää ennen maan Nato-jäsenyyden 15-vuotispäivää. Komorowski totesi jäsenyyden olevan Puolalle turvallisuuden virstanpylväs. Samaan aikaan pääministeri Donald Tusk sanoi, että Nato on turvallisin liitto, minkä Puola on koskaan solminut.
Vuosijuhlan kunniaksi julkaistiin myös mielipidemittaus Nato-jäsenyyden suosiosta Puolassa. Mittarit osoittivat lievää suosion laskua. Koska mittaus oli tehty kuukautta ennen Ukrainan tilanteen kärjistymistä Krimillä, on helppo arvioida, että tuki jäsenyydelle on jälleen nousussa. Puola on ainoa Nato- ja EU -maa, jolla on yhteinen raja sekä Ukrainan että Venäjän kanssa.
Aktiivinen jäsenyys
Puola on ollut erittäin aktiivinen jäsen sotilasliitossa. Puolalaisia sotilaita on ollut mukana operaatioissa Tshadissa, Irakissa ja Afganistanissa. Maan puolustusbudjetti on lakiin sidottuna 1,95 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Afganistanin ISAF-kriisinhallintaoperaation päättyessä tämän vuoden aikana Puola on ilmoittanut panostavansa kansallisen puolustuksensa kehittämiseen kansainvälisiin operaatioiden sijaan. Ukrainan kriisi ei varmasti muuta tätä viime elokuussa tehtyä periaatelinjausta.
Nato on ollut aktiivinen kriisin kestäessä osittain nimenomaan siksi, että Puola on aktiivisuutta vaatinut. Puolan pyynnöstä Naton keskeinen poliittinen elin, Pohjois-Atlantin neuvosto (NAC) kokoontui järjestön perussopimuksen artiklan 4 mukaisesti. NAC kokoontui vasta neljättä kertaa historiassaan nojaten tähän artiklaan:
Sopimuspuolet neuvottelevat keskenään aina, kun sopimuspuolen mielestä jonkun sopimuspuolen alueellinen koskemattomuus, poliittinen itsenäisyys tai turvallisuus on uhattuna. (Pohjois-Atlantin sopimus, artikla 4)
Ohjukset ja pääsihteerit
USA on Barack Obaman kaudella siirtänyt maan turvallisuuspolitiikan painopistettä Euroopasta Aasiaan. Tämä on näkynyt muun muassa siinä, miten aiemmin tehtyjä päätöksiä Puolaan sijoitettavista torjuntaohjuksista on muutettu.
Se, että Obama vuonna 2009 ilmoitti hankkeen ”keventämisestä” 17. syyskuuta, sai Puolassa negatiivista symboliikkaa. Kyseinen päivä oli Neuvostoliiton Puolan-hyökkäyksen 70-vuotispäivä.
Puola panostaa nyt myös kansalliseen ohjuspuolustukseen. Ukrainan kriisi vaikuttanee samalla siihen, että myös USA ja Nato lisäävät panostuksiaan Euroopassa. Euroopan tilanne noussee keskeiseksi aiheeksi myös Naton huippukokouksessa syyskuussa Walesissa.
Lehdistössä on arvioitu, että Puolalla olisi samassa kokouksessa hyvä mahdollisuus saada uudeksi Naton pääsihteeriksi nykyinen ulkoministeri Radek Sikorski. Hänhän on ollut erittäin aktiivinen Ukrainan kriisinratkaisuissakin.