Thaimaan maahantulomääräyksiä kannattaa noudattaa

Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole pelotella Thaimaahan vuosittain matkustavaa yli sataatuhatta suomalaisturistia, vaan kehottaa huolehtimaan passin voimassaolosta ja maahantulomääräyksistä.

Lukuisat suomalaiset kulkevat vuosittain Bangkokin kansainvälisen lentokentän Suvarnabhumin kautta. Kuva: Sombat Suwanavasri.
Lukuisat suomalaiset kulkevat vuosittain Bangkokin kansainvälisen lentokentän Suvarnabhumin kautta. Kuva: Sombat Suwanavasri.

Suomen Bangkokin-suurlähetystö saa toistuvasti tiedusteluja Thaimaan maahantulomääräyksistä.

”Olen lomailemassa Thaimaassa. Alkuperäinen suunnitelmani oli käydä lomallani myös Vietnamissa, mutta nyt suunnitelmani on muuttunut ja viettäisin mielelläni koko lomani Thaimaassa. Maassaoloaikani ylittyisi muutamalla päivällä. Millä tavalla tällaisessa tilanteessa lentokentällä mahdetaan toimia?”

”Passini vanhenee hieman vajaa kuusi kuukautta ennen suunnittelemaani maahantuloa. Pääsenkö maahan ja voiko Suomen suurlähetystö auttaa, jos minulle tulee ongelmia?”

”Luulin, että hieman viallisella passilla pääsen Thaimaahan.”

”Apua, minulla ei ole vakuutusta. Pääsenkö varmasti maahan?”

Vastauksemme on, että jokainen maa päättää itse keitä se alueelleen päästää, eivätkä Suomen suurlähetystöt voi vaikuttaa viranomaisten päätöksiin. Siksi kehotamme kyselijöitä tarkistamaan suoraan kohdemaan lähimmästä suurlähetystöstä millaiset maahantulovaatimukset heillä on. Listaan kuitenkin muutamia yleisiä vinkkejä.

Kuten moniin Kaakkois-Aasian maihin matkustaessa, tulee passin olla voimassa vielä vähintään kuusi kuukautta myös Thaimaahan suunnatessa. Passisi pitää myös olla hyvässä kunnossa – matkasi voi tyssätä halkeamaan tietosivussa tai passista puuttuvaan sivuun. Thaimaa ei edellytä maahan saapuvalta suomalaiselta voimassaolevaa vakuutusta, mutta tietojemme mukaan viranomaiset olisivat suunnittelemassa vakuutusta yhdeksi maahantulovaatimukseksi. Vaikka vakuutusta ei vaadita, on kattava matkavakuutus ehdottoman tärkeä. Hinta on vain murto-osa matkasi kustannuksista ja voi pelastaa henkesi. Ilman vakuutusta vastaat itse kaikista kuluista onnettomuus- tai sairaustapauksessa, ja kustannukset voivat etenkin yksityissairaaloissa nousta kymmeniin tuhansiin euroihin. Hanki siis vakuutus ja tutustu ehtoihin mihin tahansa matkustatkin.

Karkotuskeskus ei ole sinua varten

Thaimaassa pari vuotta sitten voimaan tulleet maahantulo- ja maassaolomääräykset ovat johtaneet säännöllisiin ulkomaalaisten henkilö- ja asiakirjatarkistuksiin. Raflaava kampanja on myös tuottanut tuloksia ja mediatietojen mukaan tarkistukset ovat yleistyneet.

On tärkeää huolehtia siitä, että noudatat Thaimaan lentokentillä tai maarajoilla passiisi kirjattua oikeutta oleskella maassa tai etukäteen Thaimaan Helsingin-suurlähetystöstä saamaasi viisumia. Tiedustele toimivaltaisilta Thaimaan viranomaisilta, mikäli et ymmärrä saamasi luvan merkitystä. Viisuminylitys tai oleskeluoikeuden ylitys voi johtaa pahimmassa tapauksessa maastakarkotukseen ja ”täysihoitoa” karkotuskeskuksessa Bangkokissa. Joudut itse maksamaan kaikki karkotukseen liittyvät kustannukset mukaan lukien lentolipun Suomeen.

Bangkokin karkotuskeskuksen ahtaassa yhteistilassa voi olla jopa 100 vapautensa menettänyttä aivan vieri vieressä. Kuva: Sombat Suwanavasri.
Bangkokin karkotuskeskuksen ahtaassa yhteistilassa voi olla jopa 100 vapautensa menettänyttä aivan vieri vieressä. Kuva: Sombat Suwanavasri.

Katso video voimassa olevista määräyksistä ja muista neljä M:ää: matkustustiedote, matkustusilmoitus, matkavakuutus ja matkustusasiakirjat. Hyvää ja turvallista matkaa!

Hyödyllistä tietoa: