Uusi vuosi on taas vaalivuosi

Tämäkin vuosi on Turkissa vaalivuosi, sillä parlamenttivaalit on tarkoitus järjestää kesäkuussa. Myös viime vuosi oli vaalivuosi: maaliskuussa Turkissa oli paikallisvaalit, jotka hallituspuolue AKP voitti lähes kaikkialla. Elokuussa järjestettiin presidentinvaali – ensimmäinen suora kansan vaali, jonka voitti AK-puolueen ehdokas Recep Tayip Erdoğan. Sittemmin presidentti Erdoğan on muodollisesti eronnut puolueen jäsenyydestä ja todennut olevansa kaiken kansan presidentti, joka ei työtä pelkää.

AKP parti mitingi

Vaalikampanjaa on täällä käyty näin jo viime vuodesta lähtien. Pääoppositiopuolue CHP yrittää pitää rivinsä koossa, mutta puolueesta on eronnut useampia maineikkaita poliitikkoja, jotka sitten perustavat omia puolueitaan.

Kurdipuolue HDP on päättänyt lähteä vaaleihin yhtenä puolueena. Sen haasteena on 10 % äänikynnys, mutta puoluejohtaja Demirtaş on optimistinen. Totta onkin, että kurdi-ilmapiiri on Turkissa muuttunut.

Hallituspuolue AKP on muodollisesti yhtenäinen, mutta rivit rakoilivat ilmeisesti muutama päivä sitten parlamentin äänestyksessä, joka koski vuosi sitten korruptioepäilyjen vuoksi syrjään siirrettyjen neljän ministerin tapauksen viemistä perustuslakituomioistuimeen. Äänestyksen lopputulos oli kuitenkin ex-ministereille lohdullinen: ei enää lisätutkimuksia. Hallituspuolue tekee parhaansa lakaistakseen kaikki epäilyt maton alle, mutta ei siinä sataprosenttisesti onnistu.

Vaalikampanjaan liittyy myös hallituspuolueen kova taistelu ”rinnakkaisia voimia vastaan”. Nämä ”rinnakkaiset voimat” eli Fethullah Gülenin uskonnollisen liikkeen kannattajat pyrkivät valtapuolueen mukaan Turkin virallisen järjestyksen kumoamiseen sisältä päin soluttautumalla: virkamiehiä, oikeuslaitoksen edustajia, toimittajia, kansalaisjärjestöjä epäillään valtion vastaisesta toiminnasta, mikäli heillä katsotaan olevan yhteyksiä em. liikkeeseen.

Tilanne on ollut outo ja omalaatuinen seurata. Outoutta lisää se, että hallituspuolue ja gülenistit olivat mitä parhaimpia ystäviä vielä reilu vuosi sitten. Mitä tapahtui ystävyydelle, joka on muuttunut epäilyiksi?

Eräs hallituksen ministeri totesi minulle, että ”ei tätä voi ulkomaalainen ymmärtää” ja kehotti kuuntelemaan oikeata informaatiota oikeista lähteistä. Seuraan ohjetta vain osittain, sillä luen kaikenlaisia lehtiä laidasta laitaan ja keskustelen kaikenlaisten kansalaisten kanssa.

Eräs vaaliteema on jo nyt noussut ylitse muiden: tuleeko Turkista presidenttivaltainen järjestelmä? Julkinen salaisuus on jo pitkään ollut, että presidentti Erdoğan uskoo vahvaan presidenttivaltaiseen valtiomuotoon – ja tätä myöden sitten myös AKP. Presidentti on nyt muodollisesti lanseerannut keskustelut presidenttivaltaisen järjestelmän hyvistä puolista – huonoja hän ei siinä näekään. Vallan keskittämisen myötä uskoo presidentti päästävän tehokkaaseen päätöksentekoon – ikävät hidastelevat väliportaat jäävät pois – ja sitä kautta Turkki kehittyisi entistä nopeammin. Presidentille sopii toki myös vahva parlamentti, kunhan sen koostumus on oikeanlainen.  

Pääministerin asemasta ei kukaan oikeastaan ole ollut kiinnostunut. Presidentti toteaa, että uskoo pääministeri Davutoğlun olevan kanssaan samaa mieltä. Presidenttihän johti ensimmäisen kerran hallituksen istunnon 19.1. ja totesi, että tulee jatkamaan tätä mainiota käytäntöä. Nykyinen perustuslaki sallii presidentin vetämät istunnot, mutta tähän mennessä tätä oikeutta on käytetty vain harvoin ja valikoiden. Presidentin kansliaan on jo perustettu useamman sata virkamiestä kattava koneisto seuraamaan ja inspiroimaan hallituksen työskentelyä.

 

Leave a Reply