Vaaliääniä ja muitakin ääniä

Ankara ei ole New York. Siitä huolimatta tämäkin miljoonakaupunki elää yötä päivää. Yön pimeinä tunteina kuuluu avoimen ikkunan kautta, miten läheiselle kukkulalle ajetaan ihailemaan kaupungin valoja, miten joku juhlii kutsuvan musiikin tahdissa, miten kulkukoirat räksyttävät. 

Katujen kulmiin ovat parkkeeranneet Volkswagen-pakettiautot, joiden takapakeissa höyryävät kuumat köftet – lihapullat  yön kulkijoiden iloksi. Palanpainikkeeksi voi ottaa jugurttijuoma ayrania, jonka pääministeri on julistanut olevan Turkin kansallisjuoma.  Yö päättyy müezzinin rukouskutsuun, joka kajahtaa – tai joskus särähtää – ilmoille juuri auringon noustessa. Virka-asunnolta näkyy muutaman sadan metrin säteellä kolme moskeijaa.

Ankara by night. Kuva: TekAli

Kunnallisvaalit on sitten täällä pidetty. Maaliskuun viimeisenä sunnuntaina yli 80 % äänioikeuteutuista kävi uurnilla valitsemassa uusia pormestareita ja kaupunginjohtajia, joista yli 90 % on miehiä.

Yllättävästi tosin useisiin Itä-Turkin kaupunkeihin valittiin naisia kaupunginjohtajiksi kurdipuolue BDP:n listoilta. BDP:n varapuheenjohtaja Gültan Kışanak nousi Diyarbakirin pormestariksi.  Yli puolentoista miljoonan asukkaan Gaziantep sai pormestarikseen entisen perhe- ja sosiaaliasioiden ministeri Fatma Şahinin, joka mm. tuntee hyvin suomalaista sosiaalipolitiikkaa vierailtuaan Suomessa tasan vuosi sitten.

Hallitseva AKP sai äänistä 45 %, pääoppositiopuolue CHP kipusi lähelle 30 %:a. Vaalien järjestämistä on eri puolilla maata jonkin verran kritisoitu ja ääniä onkin muutamissa paikoissa laskettu uudelleen. Isoa lopputulemaa muutamat uuslaskennat eivät kuitenkaan tule muuttamaan.

Ankarassa pormestarina jatkaa viidennelle kaudelle valittu herra Gökcek, joskin vastaehdokas ei vieläkään ole tunnustanut valinnan oikeutusta. Pormestari Gökcek lupasi ennen vaaleja mm. rakentaa Ankaraan Euroopan suurimman huvipuiston sekä kanavan, ”jotta meri tulisi meidän luoksemme”.  Jäämme odottamaan.

Twitter toimii taas

Twitter toimii taas Turkissa – ainakin toistaiseksi. Perustuslakituomioistuin kumosi kieltopäätöksen lainvastaisena. Perustuslakituomioistuin on myös avannut oman Twitter-tilin. Vain parin kuluttua sen avaamisesta oli seuraajia kertynyt jo 40 000.

Youtube on sen sijaan vielä suljettu eikä kukaan oikein pysty osoittamaan lainkohtia, jotka sen mahdollistavat. Uskon kuitenkin, että ennen pitkää myös Youtube avataan, sillä valitukset ovat perustuslakituomioistuimen käsiteltävinä.  Ilmaisunvapaus on perusoikeus eikä sitä tulisi lailla rajoittaa.

Ilmaisunvapauden rajoittamisesta oli huolissaan myös presidentti Ahtisaaren johtama ”Independent  Commission on Turkey”, joka julkaisi kolmannen Turkki-raporttinsa  Istanbulissa 7.4. pidetyssä tilaisuudessa. Raportin nimi on osuvasti  “Turkey in Europe.  The Imperative for Change”.

Raportin esittelytilaisuudessa perusviesti oli selkeä: Turkin paikka on Euroopassa ja EU-jäsenyysneuvotteluprosessia on jatkettava, Turkin on panostettava tarvittaviin uudistuksiin, askelia taaksepäin ei katsota hyvällä eivätkä ne edistä Turkin asiaa.

Turkilla on lukuisia ystäviä, mutta ystävyyttäkään ei tule liikaa koetella. Toki riippumaton komissio katsoi realistisesti myös EU-maiden suuntaan: mikä on itse kunkin todellinen tahtotila.

Suurlähetystön remontti

Suurlähetystön tiloissa jatkuu remontti. Olemme uudistamassa alakerran viisumi- ja maahantulotiimien  työskentelytiloja, mikä on merkinnyt seinien kaatamista, pölyä ja meteliä.  Monitaitoinen talonmiehemme Zafer on kellosta tinkimättä valvonut remonttiporukan töitä ja patistanut eteenpäin. Parin viikon kuluttua pitäisi olla valmista. Silloin täältä löytyvät asianmukaiset haastattelu- ja vastaanottotilat niin Ankara- kuin Damaskos-tiimillekin.

Syyrian tilanteen takia Damaskoksessa oleva Suomen suurlähetystö suljettiin pari vuotta sitten ja maahantuloasiat siirrettiin tilapäisesti Ankaraan. Tilapäisyys näyttää jatkuvan valitettavan pitkään, sillä konflikti Syyriassa jatkuu.  Vaikutukset tuntuvat Turkissa muutenkin niin sisä- kuin ulkopoliittisesti.

Pakolaisten määrä maassa on noin 800 000 ja raja-alue levotonta.  Suurlähetystön matkustustiedote kehottaa välttämään Syyrian rajan läheisyyttä.

Leave a Reply