Saavuin Ateenan syyskuun alussa korkeakouluharjoitteluani varten, ja nyt näin kolme kuukautta myöhemmin aloin pohtia, mihin erityisesti ehdin kiintyä. Ensimmäisenä mieleeni tuli kotikaupunginosani Pangrati.

Ihastuin Pangratiin lähes välittömästi sinne saavuttuani, ja näin jälkeenpäin voin todeta, ettei ensivaikutelmani pettänyt. Uskallan väittää, että Pangrati on ainakin Ateenan keskustan kaupunginosista kodikkain ja viihtyisin. Vaikka Exárcheiaan on mukava mennä viettämään iltaa harkkarikavereiden kanssa ja Kolonákiin ostoksille, on päivän päätteeksi aina ihana palata kotiin juuri Pangratiin.

Enkä ole ainoa, joka kaupunginosaan on tykästynyt. Hiljattain Time out kysyi 20 000 kaupunkilaiselta ympäri maailmaa, mitkä ovat maailman ”cooleimmat” kaupunginosat vuonna 2022, ja Pangrati pääsi ansaitusti listasijalle 39. Lisäksi naapuruston suosiosta kertoo myös eri lähetystöjen työntekijöiden määrä alueella. Sopeutumisessani uuteen kaupunkiin auttoi varmasti eniten aktiivinen harjoittelijoiden yhteisö, josta useat muutkin olivat päättäneet valita kodikseen juuri Pangratin.

Pangrati on aivan Ateenan keskustan tuntumassa oleva noin 35 173 asukkaan kaupunginosa. Lännessä se rajoittuu vauraaseen ja hienostuneeseen Kolonákiin, joka tunnetaan sen lukuisista lukusputiikeista sekä poliitikkojen ja liikemiesten suosimista kiinteistöistä. Pohjoispuolella puolestaan sijaitsevat Kaisarianin esikaupunkialue sekä llisian kaupunginosa, jossa myös Suomen suurlähetystö sijaitsee. Vuoteen 2004 asti myös Suomen suurlähetystö oli Pangratissa. Ateenan merkittävimmistä maamerkeistä ja nähtävyyksistä vain kävelymatkan päässä sijaitsevat Kreikan kansallispuutarha, Zappeonin kartano, Sýntagma-aukio ja Kreikan parlamenttitalo. Liikkuminen Pangratista muualle kaupunkiin on hyvin helppoa, sillä kaupunginosan liikenneyhteydet ovat loistavat. Pangratiin liikennöivät useat bussi- ja raitiovaunulinjat; Evangelismos-metroasemalta pääsee suoraa linjaa pitkin sekä lentokentälle että Pireuksen satamaan, ja alueelle on suunnitteilla uusi Pangrati/Kaisariani-niminen metroasema.

Pitkään keskiluokkaisena ja perhekeskeisenä kaupunginosana pidetty Pangrati on viime vuosina muuttunut erityisesti nuorten asukkaiden, taiteilijoiden ja kulttuurilaitosten ansiosta yhdeksi Ateenan ”trendikkäimmistä” kaupunginosista säilyttäen kuitenkin myös perheystävällisen maineensa. Erityisesti talouskriisistä seurannut muutaman vuoden takainen vuokrahintojen romahdus tarjosi mahdollisuuden uusille ravintoloille, baareille ja taidegallerioille saapua alueelle ja puhaltaa uutta elämää naapurustoon. Tänä päivänä kaupunginosan suosio näkyy paitsi alueen vilkkaassa ravintola- ja kulttuurielämässä myös asuntojen ja vuokrien kasvavissa hinnoissa.

Useimmissa Kreikan kaupungeissa vuokrat ovat viime vuosina nousseet mutta Ateenan keskustassa eniten, jopa 40 prosenttia viimeisten neljän vuoden aikana. Ateenan keskustan kaupunginosissa vuokrataso oli tänä vuonna keskimäärin 7,8 €/neliömetri. Vaikka vuokrat eivät Pangratissa (10,4 €/neliömetri) yllä esimerkiksi naapurikaupunginosa Kolonákin hintojen tasolle – Kolonákin vuokrataso on Attikan korkein (12 €/neliömetri) –  on vuokratason nousu myös Pangratissa keskustelun- ja huolenaihe monelle erityisesti perheenlisäystä suunnittelevalle. Murheena on tietenkin myös kasvavat energiakustannukset, jotka lisäävät asumiskustannuksia. Maassa, jossa keskimääräinen bruttopalkka oli vuonna 2021 noin 1353 e/kk ja minimipalkka on vain 713 e/kk, käyttävät vuokralaiset keskimäärin jopa 60–70 prosenttia palkastaan asumiskustannuksiin.

Käännyitpä mistä tahansa kulmasta Pangratissa, päädyt todennäköisesti jollekin sen monista aukioista (kreik. πλατεία, plateia). Aukiot ovat keskeisiä kohtaamispaikkoja ja tervetulleita hengähdystaukoja Ateenan kaoottisen liikenteen täyttämiltä kaduilta. Neljä naapuruston suurinta aukiota ovat Plastira, Pangratiou, Profitis Ilias ja Varnava. Omaksi henkilökohtaiseksi suosikikseni harjoitteluni aikana muodostui kuitenkin ehdottomasta Plateia Proskopon eli Partiopoikien aukio, joka on saanut nimensä siellä sijaitsevan kreikkalaisten partiolaisten päämajan mukaan. Vehreitä puita, kahviloita ja terasseja täynnä oleva aukio tarjoaa päivällä seesteisen piilopaikan sitä tarvitseville ja täyttyy iltaa kohden kuhisevista seurueista.

Perjantaisin kannattaa puolestaan suunnata Archimidous-kadulle, jolla järjestetään tori tai kreikkalaisittain ”Laiki agora” (λαϊκή αγορά). ”Laiki agora” eli kansantori on tärkeä sosiaalinen tapahtuma ja perinne useille kreikkalaisille. Useimmissa kaupunginosissa viikoittain järjestettävältä torilta kannattaa ostaa muun muassa tuoreita hedelmiä, vihanneksia, kalaa, kukkia ja kasveja.  Hintataso torilla on ruokakauppaa huomattavasti halvempi maassa, jossa elintarvikkeiden ja muiden välttämättömyyshyödykkeiden hinnat eivät ole moniin vuosiin vastanneet maan kansalaisten ostovoimaa. Kreikan bruttokansantuote asukasta kohti (ostovoimaa koskevilla standardeilla mitattuna) oli vuonna 2021 65 prosenttia Euroopan unionin keskiarvosta, mikä sijoittaa Kreikan toiseksi viimeiseksi Bulgarian jälkeen. Myös viimeisimmän kriisin aikana elintarvikkeiden inflaatio on ollut Kreikassa jatkuvasti korkeampi kuin euroalueella.

Pangratista puhuttaessa ei voida olla mainitsematta sen erittäin monipuolista kahvila-, baari- ja ravintolatarjontaa. Perinteiseen kreikkalaiseen tavernaan haluava suuntaa perheomisteiseen Mavros Gatosiin (”musta kissa”) tai modernimman otteen omaavaan – paikallisten poliitikkojen, taiteilijoiden ja toimittajien suosimaan ja myös omaan suosikkiini – Mavro Provatoon (”musta lammas”). Fine diningista pitäville alueella on puolestaan tarjota Michelin-ravintolat Soil ja Spondi. Kasvissyöjä tai vegaani ei myöskään pety, sillä useimmissa kreikkalaisissa ravintoloissa on runsaasti tarjolla kasvis- ja vegaanivaihtoehtoja, mutta alueella sijaitsee myös useita kasvisruoka- ja vegaaniravintoloita, kuten omat suosikkini Baba Ghanoush ja The Vegan Vandal.

Alueen paras brunssi löytyy puolestaan kahvila Ohh Boy:sta, johon kannattaa suunnata keskellä viikkoa, jos haluaa välttää jonottamisen. Lasillisen äärelle ystävien kanssa kannattaa kokoontua historialliseen Hotel Chelseaan, joka arki-iltaisinkin täyttyy kadulle asti erityisesti nuorista aikuisista. Illan päätteeksi kannattaa vielä poiketa aivan Hotel Chelsean vieressä olevan myöhäisillan souvlakiravintola Elviksen kautta, joka tarjoaa ympäröivien baarien asiakkaille perinteisiä lihavartaita, gyroksia ja kuuleman mukaan Ateenan parhaita ranskalaisia pitkälle yöhön.

Pangratilla on paljon annettavaa myös kulttuurin ja taiteen ystäville. Naapurusto on aina ollut taiteilijoiden suosiossa, mutta erityisesti Goulandrisin nykytaiteen museon saapuminen vuonna 2019 merkitsi muutosta alueen kulttuurielämässä. Museon kokoelmaan kuuluu mm. Picasson, Monet’n, van Goghin ja Cezannen teoksia, ja se järjestää tiloissaan myös taideluokkia, museokierroksia ja musiikkitapahtumia levittäen luovuutta koko naapurustoon. Lisäksi naapurustossa sijaitseen myös Kreikan Kansallisgalleria – taidemuseo, joka keskittyy länsimaiseen taiteeseen aina renessanssiajalta nykypäivään – sekä useampia pienempiä taidegallerioita.

Myös elokuvataiteesta pitävä viihtyy varmasti Pangratissa. Elokuva saapui Kreikkaan vuonna 1896, ja Pangratissa elokuvateattereita oli aikoinaan jopa 23. Nykyään naapurustossa on sekä useita pieniä elokuvateattereja että elokuvateatteriketju Village Cineman teatteri. Alueen kulttuuriperintöä heijastaa vuonna 1925 avautunut art deco -tyylinen Cinema Palas (Κινηματογράφος Πάλας), joka näyttää läpi vuoden kriitikoiden suosimia elokuvia ja tarjoaa miljööllään aikamatkan ajassa taaksepäin. Ulkoilmanäytöksiä kesäkuukausina naapurustossa järjestävät Cinema Palasin lisäksi ainakin sotamuseon yhteydessä toimiva hienostunut Cine War Museum (Cine Πολεμικό Μουσείο) sekä vanhemman koulukunnan teatteri Cine Oasis (Σινέ Οασις).

Kirjallista kulttuuria naapurustossa puolestaan edustavat sen lukuisat putiikkikirjakaupat. Näistä kansainvälinen kirjakauppa Lexikopoleio – nimi tulee kreikan sanoista λεξικό, lexiko, ”sanakirja” ja πωλώ, polo, ”myydä” – on selkeä oma suosikkini. Kirjakaupasta löytyy laaja valikoima sanakirjoja, kaunokirjallisuutta, esseitä, lastenkirjoja ja sarjakuvia niin ranskaksi, englanniksi, kreikaksi, saksaksi kuin italiaksikin. Kreikkalaisesta filosofiasta kiinnostunut nappaa mukaansa tietenkin Platonin, Aristoteleen tai Homeroksen klassikkoteokset; moderneista kreikkalaisista klassikoista pitävä puolestaan esimerkiksi M. Karagátsisin The Great Chimeran. Lisää loistavia suosituksia saa varmasti myös kirjakaupan erittäin mukavalta henkilökunnalta, jonka kanssa jää mielellään pidemmäksikin aikaa juttelemaan päivän hiljaisempina kellonaikoina.

Pangratista puhuttaessa ei voida vielä olla mainitsematta sen kuuluisinta nähtävyyttä Panathinaïkó-stadionia (Παναθηναϊκό Στάδιο, ”Kaikkien ateenalaisten stadion”), toiselta nimeltään Kallimármaroa (Καλλιμάρμαρο, ”Kaunismarmorinen”). Maailman ainoa kokonaan marmorista rakennettu stadion sijaitsee antiikin stadionin paikalla ja on yksi Ateenan merkittävimmistä historiallisista nähtävyyksistä. Urheilustadionilla järjestettiin ensimmäiset nykyaikaiset olympialaiset vuonna 1896, ja nykyään stadion toimii jokavuotisen Ateenan maratonin maalipaikkana. Urheilustadionin ylätasanne on lenkkeilijöiden suosiossa, mutta upean näkymänsä ansiosta se houkuttelee paikalle myös istumaan iltaa ja ihastelemaan auringonlaskua.

Niin paljon kuin Pangratissa näkemistä ja tekemistä onkin, kannattaa siihen tutustua erityisesti sen kodikkaan tunnelman vuoksi. Koska kaupunginosa on piilossa Panathinaïkó-stadionin takana, vain harvat turistit ikinä eksyvät sinne, ja tämän takia naapurusto on myös onnistunut säilyttämään sen autenttisen kreikkalaisen tunnelman. Kuitenkin myös useamman lomailijan kannattaisi ehdottomasti poiketa Pangratissa. Naapuruston olemuksesta saa lopulta kunnolla kiinni vain sen itse kokemalla.

Ella Ikävalko

Vaikka saavuin Ateenaan into piukeana huhtikuun alussa, oli harjoitteluni alku kivinen. Kolmantena työpäivänä alkanut kurkkukipu osoittautui koronaksi, joka piti minua sitkeästi otteessaan koko huhtikuun. Yli viikon sairastamisen jälkeen pääsin palaamaan töihin suurlähetystön tiloihin, mutta sitkeä yskä, uupumus ja ruokahaluttomuus latistivat tunnelmaa koko kuukauden ajan. Onneksi Ateenassa suurlähetystöjen harjoittelijoiden verkostot ovat tiiviit, ja koronakärsimyksestä huolimatta sain nopeasti hyviä ystäviä. Kun kunto ei antanut myöten edes metroasemalle kävelyn vertaa, liikuin paikasta toiseen takseilla ja aiheutin hilpeyttä muissa harjoittelijoissa juomalla teetä after workeilla. Toukokuun alussa korona alkoi helpottaa sekä henkilökohtaisella että kansallisella tasolla. Koronarajoituksia höllennettiin asteittain ja kreikkalainen yhteiskunta alkoi palata kohti normaalia. Touko-kesäkuun aikana pääsinkin elämään suurlähetystöharjoittelijan elämää parhaimmillaan, kun verkostoitumistapahtumat käynnistyivät toden teolla. Italian residenssin kokki osoittautui varsin innokkaaksi dj:ksi ja Norjan lähettiläs ystävällisesti lainasi virka-asuntoaan uima-altaineen erään perjantai-iltapäivän ajaksi.

Arkisempina askareina suurlähetystössä työtehtäviini harjoittelijana on kuulunut esimerkiksi tiedonhakua, asiakirjojen valmistelua sekä juoksevissa asioissa auttamista. Albanian presidentinvaalit sekä Kreikan, Turkin ja Yhdysvaltojen kolmiodraamana kiristyvät suhteet ovat olleet paikallisesti keskeisimpiä tapahtumia kevään aikana ja siten myös meitä suurlähetystössä työllistäviä tapahtumia. Myös Suomi on ollut esillä kreikkalaismedioissa poikkeuksellisen paljon Nato-prosessin johdosta. Harjoittelujaksolleni osuikin sekä pääministeri Marinin että varapuhemies Rinteen ja kansanedustaja Saramon vierailut. Oli erittäin mielenkiintoista päästä auttamaan näiden tapaamisten järjestelyissä ja näkemään diplomatiaa kulissien takaa. Etenkin protokollasäännöstön näkeminen käytännössä oli jännittävää.

Ihana, kamala Ateena

Ateena jakaa mielipiteitä. Kaupungin kaoottisuus, äänekkyys ja likaisuus herättivät aluksi inhoa, mutta vaivihkaa kaupunki kietoi minutkin pikkusormensa ympäri. Ateena on niin paljon muutakin, kuin antiikin aikaisia nähtävyyksiä ja Plákan turistimassojen kansoittamia katuja. Pagrátin kaupunginosan Proskopon square useine ravintoloineen ja kahviloineen (suositus etenkin Petite Fleurille ja Frater & Sororille!) on täysin piilossa vieressä kulkevalta kahdeksankaistaiselta tieltä ja muutaman sadan metrin päästä aukiolta sijaitseva Tre Sorelle -pizzeria vie suoraan Italiaan. Koukákin ravintolakadut Drakou ja Georgaki Olimpiou heräävät eloon päivän kääntyessä iltaan, ja iloinen elämänmeno täyttää kadut tavallisina arki-iltoinakin. Georgaki Olimpioulla sijaitseva, paikallisten suosima Ο Λόλος -taverna onkin viikonpäivästä riippumatta tupaten täynnä, eikä kreikkalaiseen illallisaikaan paikalle ole asiaa ilman pöytävarausta.

Ateena antaa parastaan ylhäältä päin katsottuna. Aivan Ateenan sydämessä sijaitseva Lycabettus (joskus myös Lykavittós) on kaupungin korkein kukkula ja tarjoaa huikeat näkymät Ateenan yli. Reippailijat voivat kävellä ylös kukkulaa ympäröiviä ulkoilureittejä pitkin, mutta kesähelteellä valitsimme kävelyn sijaan funikulaarin. Funikulaarin ala-asema sijaitsee Kolonakin kaupunginosassa, Aristippou-kadulla. Meno-paluulipun hinta on 10 euroa. Funikulaarin ala-aseman lähistöltä Kolonakista löytyy myös Dexameni-niminen ravintola, joka on ehdottomasti vierailun arvoinen välipysäkki. Kesähelteillä ulkoilmaravintola on tunnelmallinen keidas puiden varjossa ja tarjoaa juomia sekä pieniä annoksia. Lähimmät metroasemat Lycabettus-kukkulalle ovat Syntagma ja Evangelismos. Mikäli karsastaa ruuhkaa auringonlaskun aikaan, kannattaa suunnata Akropoliksen takaa löytyvälle Filopappou-kukkulalle. Filopappou on huomattavasti matalampi, mutta tarjoaa yhtä lailla upeat näkymät Ateenan yli.

Ulkoilmateatterit ovat kesäaikaan suosittu aktiviteetti, ja tarjontaa löytyy jokaiseen makuun. Elokuvateatterien liput ovat edullisia, 6-8 euroa, ja ohjelmistossa on sekä vanhoja klassikoita että uutuuksia. Esimerkiksi Cine Thision ja Cine Aegli sijaitsevat keskeisillä paikoilla, ja esittävät usein englanninkielisiä elokuvia kreikankielisillä tekstityksillä. Akropoliksen juurella sijaitseva, antiikin aikainen Odeon of Herodes Atticus on kunnostettu teatteri- ja konserttikäyttöön. Myös liput odeionin tapahtumiin ovat verrattain edullisia: liput Rigoletto-oopperaan maksoivat vain 15 euroa!

Toki antiikin perintö on iso osa Ateenaa, ja käynti Akropoliksella on ikoninen osa Ateenan-matkaa. Suosittelisin silti jättämään osan ”pakollisista” antiikin nähtävyyksistä väliin ja etsimään ateenalaisten salaisia suosikkeja turistinähtävyyksien sijaan. Erästä harjoittelijakollegaani lainaten ”at the end, they’re just old rocks”. Tarkkasilmäinen voi huomata Kallimármaron stadionin yläkerroksissa liikehdintää auringonlaskun aikaan, kun ihmiset kapuavat suljetulle stadionille pizzan ja oluiden kera. Jokaisen kaupunginosan viikottaiselta Laiki-torilta saa  kauden parhaat vihannekset sekä pähkinät ja Edem-ranta täyttyy arki-iltoinakin perheistä. Keskeinen ero paikallisten ja turistien suosimissa paikoissa on myös hintataso. Uber-taksi maksaa järjestäen muutaman euron enemmän kuin sama matka paikallisten suosimalla Beat-sovelluksella.

Viikonloppureissujen top 3

Suurin osa harjoitteluajan viikonlopuista kului reissatessa pitkin Kreikkaa. Alla esittelyssä kolme suosikkiani.

Metéora
UNESCO:n maailmanperintökohteisiin kuuluva Metéora on luonto- ja luostarialue Kalampákan kaupungissa, keskisessä Kreikassa. Suosittelen ehdottomasti sisällyttämään Méteoran matkasuunnitelmiin, vaikkeivat keskiaikaiset luostarit ajatuksena houkuttelisi. Jo paikka itsessään on upea! Metéoran kalliomuodostelmat ovat muovautuneet maan liikkeiden ja eroosion seurauksena noin 60 miljoonaa vuotta sitten. Upeat pylväskalliot muodostuivat maanpinnan kohotessa ja kallion murtuessa. Nykyisin toiminnassa on kuusi luostaria, jotka ovat avoinna vierailijoille. Reissun voi toteuttaa joko omalla autolla tai julkisilla: Kalampákaan pääsee junalla ja kaupungista kulkee busseja luostarialueelle. Matkan kesto sekä omalla autolla että junalla on sama, noin neljä tuntia.

Folégandros
Ihana, ihana Folégandros! TikTok-videon perusteella kohteeksi valikoitunut, pieni ja tuntematon saari valloitti reissuseurueemme rauhallisuudellaan ja kauneudellaan. Kykladien saariryhmään kuuluvalle Folégandrokselle kulkee päivittäin vain yksi lautta Ateenasta, mutta matka taittuu noin neljässä tunnissa. Saari on tunnettu jyrkänteellä sijaitsevasta kirkostaan, jonne vie epätodellisen upea, mutkitteleva polku. Jyrkänteen alapuolelle jäävä Folégandroksen pääkylä Chora tarjoili postikorttikuvista tunnettua Kreikkaa valko-sinisine taloineen ja tavernoineen. Aivan Choran ulkopuolelta löytyy pieni, sympaattinen viinitarha, jossa toimii myös viinibaari. Saaren parhaat rannat löytyvät pienen patikointimatkan päästä pääteiltä, mutta ainakin Katergos ja Agios Nikolaos olivat kävelymatkan arvoisia. Etenkin Agios Nikolaos vei sydämemme pienellä tavernallaan ja rannan tuntumassa hengailevilla telttailijoillaan.

Peloponnesos
Peloponnesoksen niemimaa on seikkailunjanoiselle täydellinen roadtrip-kohde! Ihastuimme niemimaahan vierailullamme niin kovasti, että toteutimme Peloponnesokselle myös toisen roadtripin. Niemimaa on niin iso ja monipuolinen, ettei sitä ole mahdollista koluta yhden viikonlopun aikana. Oliiveistaan tunnettu Kalamáta ja Kreikan ensimmäinen pääkaupunki Náfplio ovat kuvankauniita, merellisiä pikkukaupunkeja. Vuoristoilmaa kaipaavalle suosittelen Mystrasia, joka on tunnettu bysanttilaisaikaisena linnoituskaupunkina. Elafónisoksen saari sekä Neda-vesiputoukset ovat puolestaan täydellisiä paikkoja pulahdukselle kuumina päivinä. Nedalle matkatessa on kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että tie on huonokuntoinen ja kulkee edestakaisin jyrkkiä ylä- ja alamäkiä. Hyvä nelivetoauto ei pettäne kesken jyrkkien ylämäkien eikä auton kytkin pala (anteeksi, vanha Fiat-raukka). Jo ennen antiikkia kukoistanut, pronssikauden aikainen Mykene oli myös näkemisen arvoinen, mutta sen sijaan antiikin ajalta kuuluisat Sparta ja Olympia jäivät pettymyksiksi. Jos hyvin säilyneet Antiikin Kreikan nähtävyydet ovat reissun prioriteettina, suosittelen suuntaamaan Spartan ja Olympian sijaan Peloponnesoksen pohjoispuolelle jäävään Delfoihin.

Anna Lindholm

Saavuttuani tänne nousi työkavereiden kanssa keskusteluissa usein esille se, kuinka merkittäviä ensimmäiset viikot uudessa maassa ovat. Alkuun monet asiat saattavat ihmetyttää ja niihin kiinnittää eri tavalla huomiota. Toisin sanottuna silmät ovat eri tavalla uteliaat. Pian jo huomasinkin, että ympäri Ateenaa tapahtuu paljon ja jokaisessa kaupunginosassa naapurustoineen on omanlaisensa tunnelma. Aamuisin työmatkallani näen ihmisiä hakemassa aamukahviansa tai istumassa kahviloissa, lukuisien leipomoiden avanneen ovensa, viherkasveja pursuavia parvekkeita, katukissoja ja nerantzi-puita reunustamassa jalkakäytävää. Pitkä katutori ”laiki” puolestaan herää eloon keskiviikkoaamuisin kotini lähikadulla. Myös liikennekäyttäytyminen pistää mietityttämään. Vihreään valoon ei voi luottaa.

Sopeutumiseni on ollut kuitenkin yllättävän nopeaa ja huomaan puikkelehtivani sujuvasti tien yli, hakevani myös itse välillä aamupalani leipomosta, puhumattakaan lempipuuhastani hakea tuoreet hedelmät ja vihannekset torilta. Töiden ohella vapaa-aikaan sisältyykin paljon rentoa fiilistelyä. Valehtelisin jos väittäisin, että elämä on ainoastaan tätä, mutta lähes jokaiseen päivään sitä on varmasti riittänyt. Myös askeleita ehtii päivän mittaan kertyä kiitettävästi kävellessäni kaupungin katuja ristiin rastiin. Vapaa-ajasta loistavat poissaolollaan suuremmat velvoitteet ja aikataulut. Aikataulut ovat muutenkin täällä usein melko häilyviä ja tämä näkyy esimerkiksi siinä, että saatat itse olla myöhässä, mutta silti ensimmäisenä paikalla.

Täällä kohtaamani ihmisten kanssa usein esille on noussut kysymys: ”Mitä pidät Ateenasta tähän mennessä?”. Enkä ole ainut, jonka olen kuullut vastaavan kysymykseen, että parasta kaupungissa on elämänmeno. Kun iltaisin kävelet kadulla, voit kuulla ihmisten puheensorinan, jota säestää taustalla soiva musiikki. Jostain kumman syystä se tuntuu kotoisalta. Kadulla kävellessä olet usein metsästämässä hyvää ruokapaikkaa, menossa viettämään iltaa muiden harjoittelijoiden ja vaihto-opiskelijoiden kanssa tai palaamassa kotiin. Elämä onkin tähän mennessä tuntunut melko vapaalta koronasta ja jokapäiväisestä maskin käytöstä sekä muista rajoituksista huolimatta. Ystävien ja uusien ihmisten tapaamiselle on siis hyvät puitteet ja se on varmasti yksi antoisimmista asioista.

Nykyinen Ateena on antiikinaikaiseen Ateenaan verrattuna laajalle levinnyt kaupunki. Kukkuloille kiivetessään jää ihmettelemään sitä, miten laajalle kaupunki olisikaan levinnyt ilman sitä ympäröiviä vuoria. Tämän voi havaita Ateenan kenties parhaat tai ainakin suosituimmat näkymät tarjoavalta Lycabettus-kukkulalta, jonka huipulla voi auringonlaskun aikaan olla tungosta. Mikäli kuitenkin malttaa jäädä hieman sivummalle niin sanotuista parhaista kuvauspaikoista, voi rauhassa ihmetellä, kuinka aurinko laskee, sen jälkeen iltahämärä valtaa kaupungin ja lopulta valot pikkuhiljaa valaisevat sen kokonaan. Yksi omista suosikkipaikoistani on toinen kukkula Filopappos. Kukkulalta aukeaa upeat näköalat joka suuntaan. Se on myös Lycabettus-kukkulaa rauhallisempi ja siellä luonto on lähempänä. Täydellinen paikka siis pienelle piknikille.

Kuten jo osittain mainitsin, vuoret kiehtovat minua ja ympäri Kreikkaa olisi paljon kiinnostavia kohteita, joista osan ehdin vielä toivottavasti tämän visiitin aikana päästä kokemaan. Aina ei kuitenkaan tarvitse lähteä kauaksi, vaan esimerkiksi paikallisbussia hyödyntäen pääsee Hymettus-vuoren maastoon, jossa riittää reittejä koluttavaksi, puhumattakaan avautuvista maisemista. Olen päässyt nauttimaan luonnon kauneudesta upeine rantoineen myös muutamilla Kreikan saarista. Miloksella lokakuun loppupuolella pohjoistuuli toi oman kotoisan Suomi-tunnelmansa ja kerrospukeutuminen tuli tarpeeseen. Meriveden lämpötila kuitenkin yllätti positiivisesti, joten ainoastaan uimalasien puuttuminen jäi harmittamaan.

Kaiken tämän lisäksi Ateena on tunnetusti täynnä kiehtovaa historiaa ja kulttuuria. Tarjolla on muun muassa Akropoliin tyylisiä antiikin ajan nähtävyyksiä, museoita ja konsertteja. Ainutlaatuisen kokemuksen koin Odeon of Herodes Atticus ulkoilmateatterissa Akropoliksen juurella, kun kolme tuntisen konsertin aikana historia tuntui omalla tavallaan heräävän eloon. Myöskin tuuria oli matkassa. Tuo ilta oli maaginen, mutta seuraavana päivänä satoikin sitten kaatamalla ja kotimatkallani töistä kotiin sain kahlata välillä nilkkoja myöden kaduille kertyneessä vedessä.

Täällä asuminen on pistänyt ajattelemaan monia asioita jälleen kerran myös laajemmasta näkökulmasta. Uskon, että kolmessa kuukaudessa ehtii jo hieman nähdä kaupunkilaisten elämää ja päästä omalla tavallaan osaksi sitä. Olen kuitenkin jäänyt pohtimaan, millä tavalla omat kokemukseni täällä elämisestä vastaavat paikallisten ihmisten arkea ja kokemuksia. Olenko loppupeleissä ulkopuolinen niin hyvässä kuin pahassa. Ristiriitaisia tunteita herää esimerkiksi ulkona syödessä. Kreikkalainen ruoka on herkullista ja Suomen hintoja edullisempaa. Samalla kuitenkin pysähtyy miettimään taustalla olevia varjopuolia edullisimpien hintojen taustalla ja omaa etuoikeutettua asemaansa. Porttikongeissa näkee patjoista kyhättyjä nukkumapaikkoja. Työttömyysaste on korkealla. Nämäkin ovat vain muutamia asioita. Harjoitteluni on antanut tähän myös uuden ulottuvuuden, sillä joka päivä oppii jotain uutta Kreikan politiikasta ja yhteiskunnasta.

Myös kierrättämisessä on täällä vielä paljon tehtävää. Vaikka päänvaivaa on tuottanut paikallinen tapa lajitella, on myös joitain asioita, joista voin ottaa mallia. Esimerkiksi lähileipomossani huomioni on kiinnittänyt eräs vanhempi henkilö, jonka olen nyt nähnyt useamman kerran hakevan leipänsä omaan paperipussiinsa. Tuo pussi näyttää jo useaan kertaan käytetyltä. Leipomon työntekijä laittaa leivän sinne, tätä seuraa maksu ja hetkessä hän on jo ulos leipomosta. Kaikki näyttää soljuvan silmissäni ikään kuin jonkin käsikirjoituksen mukaan. Kenties näin tapahtuukin joka päivä.

Kreikkalaiset ovat pääasiassa ystävällisiä ja englannilla pärjää hyvin. Hieman yllätyksenä oman osaamattomuuteni kreikan ja kreikan kielen aakkosten suhteen sain kuitenkin jo kokea ensimmäisellä kauppareissullani. Kaikkien elintarvikkeiden tuoteselosteet olivat (ja ovat) pääsääntöisesti kreikaksi. Myöskään omien lähikauppojeni työntekijät eivät usein puhu juurikaan englantia. Aluksi tämä tuntui huonolta asiakaspalvelulta, kunnes melko nopeasti tajusin, että meillä ei vain ole yhteistä kieltä. Usein tämäkään ei tiukan paikan tullen ole ongelma, vaan asiat kyllä hoituvat pienestä kielimuurista huolimatta. Tämä on hyvä muistutus jälleen itselleni siitä, että aina pärjää. Ja ystävällisyydestä muistuttaa torimyyjä, joka sujauttaa minulle muutaman ylimääräisen tomaatin lisää tai leipomon työntekijä, joka sanoo sujauttaessaan keksin mukaani, että sinun pitää maistaa tätäkin.

Pohtiessani ensimmäisten viikkojen merkitystä on totta, että alussa monet asiat saattavat ihmetyttää. Jo pian kuitenkin ainakin itselleni alkoi muodostua arkeen liittyviä päivittäisiä rutiineja ja arjen paikkoja. Ympäröivään arkeen ikään kuin sujahtaa. Harjoittelustani on tätä kirjoittaessani jäljellä noin kuukausi, ja niin on myös vielä jäljellä paljon nähtävää, koettavaa sekä opittavaa. Kokonaisuudessaan tämä on hieno mahdollisuus saada kokemusta sekä uudesta maasta että Suomen edustuston arjesta. Kaikista hienoista kokemuksista huolimatta luulen, että lopulta harjoitteluni jälkeen tulen muistamaan parhaiten kuitenkin juuri ne asiat, jotka ovat saaneet oloni tuntemaan täällä kotoisaksi.

Petra Hussa

Pitkät, sateettomat hellejaksot neljänkymmen asteen molemmin puolin saavat kasviston ja maaperän kuivumaan täysin ja monet puut varisuttamaan lehtensä. Siten palavaa ainesta on tarjolla yllin kyllin tulen syttyessä. Lähes tuulettoman ja kuuman heinäkuun jälkeen on Kreikassa yleensä odotettavissa hieman hellettä helpottavia elokuisia tuulen henkäyksiä. Nämä ajoittain kovaakin puhaltavat tuulet voivat kuitenkin levittää nopeasti palopesäkkeitä. Olosuhteet ovat siten otolliset tulen leviämiseen nopeastikin, jos se saa alkunsa huolimattomuudesta, tuhopoltoista tai vaikka sähköjohtojen kipinöinnistä.

Tämänvuotiset metsäpalot toivat tuulen mukana savuverhon koko pääkaupunkialueelle muutamaksi päiväksi. Hengitysteille haitallisten pienhiukkasten osuus nousi näinä päivinä jopa kuusinkertaisiksi normaaleihin arvoihin verrattuna. Koronatartuntoja ehkäisevistä maskeista oli hyötyä siten myös ulkona liikkuessa, vaikka liikkuminen piti rajoittaa vain välttämättömään näinä päivinä.

Metsien status

Kreikan pinta-alasta noin neljännes lasketaan kuuluvaksi metsäalueisiin, joka ei tarkoita aina tiheää männikköä tai kuusikkoa vaan kyse voi olla myös harvakseen pensaita kasvavasta alueesta tai kallioisesta maastosta, jossa on luonnollista aluskasvillisuutta. Kreikan perustuslain mukaan metsiksi ja metsäalueiksi luetut maa-alueet ovat julkista omaisuutta.

Kreikan valtio on velvollinen metsittämään uudelleen paloissa tuhoutuneet metsäalueet, eikä niiden käyttötarkoitusta saisi muuttaa. Käytännössä kuitenkin monia palaneita metsäalueita on päätynyt laiduneläinten ruokintapaikoiksi tai rakentamisen kohteiksi ilman selkeää valvontaa. Metsäalueilta ei saa myöskään hakata puita ilman viranomaisten lupaa. Oksien leikkaaminenkin näillä alueilla on ollut aikaisemmin luvanvaraista asuintalojen läheisyydessä mutta tämänvuotisten palojen jälkeen saa tällaisista puista leikata alaoksia tehtyään kirjallisen ilmoituksen kunnan viranomaisille etukäteen.

Asiantuntijoiden mukaan Kreikan lainsäädäntöön näyttäisi jääneen porsaanreikiä liittyen rakentamiseen kaupunkien laitamien metsäalueiden läheisyydessä. Kaupunkien reuna-alueita ei ole kaavoitettu riittävästi, ja siten näiden alueiden rakennusluvat voivat olla harkinnanvaraisia. Useissa tapauksissa kreikkalaiset ovat rakentaneet myös ilman rakennuslupaa, kun viranomaiset eivät ole pystyneet antamaan selkeää vastausta. Näin rakennettuja asuintaloja on aika ajoin laillistettu uuden lainsäädännön turvin suorittamalla ennalta määriteltyjä laillistamismaksuja. Nämä toimet ovat rohkaisseet kansalaisia jatkamaan samoja käytäntöjä. Näin metsäpalot ovat päässeet leviämään helposti myös asuintaloihin, jotka sijaitsevat metsien läheisyydessä.

Metsäalueiden suojelu ja palojen ennaltaehkäisy

Kreikassa yritettiin lainsäädäntöteitse velvoittaa viranomaiset kartoittamaan metsäalueet ja rakentamaan metsärekisterin jo yli kolmekymmentä vuotta sitten. Näin olisi metsiä suojeltu paremmin isojen kaupunkien reunamille leviävältä asutukselta, joka sijaitsee metsäalueiden lähistöllä. Rekisterin teko ei kuitenkaan edennyt hallinnossa vuosikymmeniin, joten metsän käsitettä voitiin tulkita väljemmin eri alueilla, ja myös poliittisten tarkoitusperien mukaisesti.

Ennaltaehkäisevä toiminta palojen leviämisen rajoittamiseksi näyttäisi asiantuntija-arvioiden mukaan jääneen riittämättömäksi Kreikassa. Aihe on toistuvasti noussut otsikoihin palojen aikana mutta hälyn laannuttua on myös into ryhtyä toimiin vähentynyt.  Päällekkäiset vastuut eri viranomaistahojen välillä ovat myös jarruttaneet käytännön toimia. Metsävirastot siirrettiin parikymmentä vuotta sitten palolaitoksen alaisuuteen, joten toiminnan fokus on enemmänkin ollut palojen sammuttamisessa. Metsäviranomainen ei myöskään ole saanut henkilöstövahvistusta 17 vuoteen.

Monilla tiheillä metsäalueilla ei ole tehty hakkuilla palon leviämistä estäviä vyöhykkeitä eikä teitä ole avattu palokunnalle metsissä liikkumiseksi tarpeen niin vaatiessa tai sen liepeillä olevien asuinrakennusten lähelle pääsemiseksi.  Vapaaehtoisten koulutusta tulisi myös lisätä niiden yhteisöjen asukkaiden keskuudessa, jotka ovat lähellä metsäalueita. Kuivan aluskasvillisuuden säännöllinen poistaminen näiltä alueilta on myös toivelistoilla.

Kreikka sai sammutusapua muilta Euroopan mailta solidaarisuuden nimissä, eikä asiantuntijoiden mukaan minkään maan oma kalusto tule riittämään palojen levittyä hallitsemattomiksi vaikka uutta sammutuskalustoa lisättäisiinkin.  Ennalta ehkäisevät toimet ovat kaiken a & o.

Palaneet alueet ja korvaukset

Tänä kesänä arvioidaan Kreikassa palaneen 120 000 hehtaaria metsää. Evian saarella tuhoutui eniten metsää noin 51 000 hehtaarin alueelta, ja Ateenan laitamilla metsää arvioidaan palaneen 9 400 hehtaarin edestä.

Kreikka on tehnyt kansallisen metsityssuunnitelman tälle vuosikymmenelle, jonka mukaan istutettaisiin 30 milj. puuta noin 50 000 hehtaarin alueelle – pääasiassa niille alueille, joiden luonnollinen metsien kasvu ja uusiutuminen ovat riittämättömiä. Kreikan elpymisohjelman projekteihin on sisällytetty metsälajikkeiden istutusta 16 500 hehtaarin alueella, ja iso osa näitä istutuksia on tarkoitus toteuttaa Evian saarella. Saarelle on suunnitteilla myös jälleenrakennusohjelma alueen talouden kehittämiseksi ja asukkaiden pysymiseksi asuinsijoillaan.

Kreikan valtio joutuu avaamaan myös kukkaron nyörejään korvatakseen paloissa menetettyä omaisuutta, kun vakuutusyhtiöiden mukaan vain noin 15 % Kreikan asuinkannasta on vakuutettu asuntolainojen myöntämisen ehtona.  Tämänvuotisten palovahinkojen korvauksiin on varattu budjetista puoli miljardia euroa.

Tulevaisuuden kriisinhallintavalmiuden odotetaan parantuvan Kreikassa, kun hallitus valitsi entisen kyproslaisen komissaarin, Christos Stylianidesin, koordinoimaan Kreikan väestönsuojelua ja ilmastonmuutosta ministerin paikalta. Hänellä on arvokasta kansainvälistä kokemusta humanitäärisestä avusta ja kriisinhallinnasta eurooppalaisissa puitteissa, jota soveltaa Kreikan olosuhteisiin.

Ensimmäistä kertaa Ateenassa vierailevalle on helppo ottaa kohteeksi kaupungin ikonisin nähtävyys eli Akropolis, ja laajentaa sitten reviiriä Monastirakin ja Plakan alueelle nähtyä kaupunkia ensin korkeammasta perspektiivistä. Näin toimin itsekin, sillä saapuessani Ateenaan minulla oli hirveä into nähdä kaikki Ateenan tunnetuimmat nähtävyydet. Akropolis, ja sen päällä nököttävä majesteetillinen Parthenon ei varmasti jätä Ateenan matkailijaa kylmäksi, mutta yhtä lailla koko Monastirakin alue on hyvää aluetta päämäärättömille iltapäiväkävelyille. Alueella sijaitsee antiikin aikainen Agora eli markkina-alue, josta löytää myös hyvin säilyneen Hefaistoksen temppelin. Lisäksi Monastirakissa, ja Ateenassa ylipäätään kävellessä kannattaa pitää silmät avoinna ortodoksikirkoille, joita löytyy välillä yllättävistäkin paikoista. Monet kirkoista näyttäisivät pitäneen pintansa kaupungin kehittyessä ympärillä, ja siksi ne näyttävät paikoin olevan ikään kuin väärässä paikassa. Hyvä esimerkki on pikkuriikkinen Agia Dynami, jonka ympärille on levittäytynyt luksushotelli.

Yksi suosikkipaikoistani Ateenassa on Panathinaïkó-stadion. Se tunnetaan myös nimellä Kallimármaro, koska stadion on rakennettu marmorista. Panathinaïkó-stadionia, eli panateenalaista stadionia pidetään yhtenä maailman vanhimmista urheilustadioneista. Se on tosin rekonstruktoitu versio n. vuonna 330 eaa. rakennetusta stadionista, joka rakennettiin ensimmäisten nykyaikaisten olympialaisten näyttämöksi vuonna 1896. Vielä tänäkin päivänä stadion toimii tapahtumapaikkana erilaisille urheilu- ja kulttuuritapahtumille, harjoitteluni aikana siellä esimerkiksi järjestettiin Diorin muotinäytös. Stadion on erityisen tunnelmallinen iltavalaistuksessa, jota pääsee ihailemaan katsomoiden yläpuolelle Pangratin puoleisista porteista.

Hellettä pakoon saarille

Ateena on hyvin laajalle levinnyt kaupunki, joten vielä kolmen kuukaudenkin jälkeen on ollut helppoa löytää ihmeteltävää. Tästä huolimatta houkutus poistua Ateenasta kasvoi, ja lakipiste tuli vastaan viimeistään siinä vaiheessa, kun elohopea alkoi pyöriä päivittäin yli kolmessakymmenessä lämpöasteessa. Onneksi välimatkat Ateenasta eivät ole niin suuret, etteikö jo viikonloppumatkallakin ehtisi päästä lomatunnelmaan esimerkiksi upeissa saarimaisemissa. Harjoitteluni aikana kävin Hydralla, Zakynthoksella sekä Miloksella. Saaret tarjosivat toisistaan sopivasti eroavaa miljöötä, ja niistä jokaisessa oli omat mielenkiintoiset erikoisuutensa.

Hydra on siitä harvinainen kreikkalainen saari, että saarella on kielletty kaikki renkailla kulkevat moottoriajoneuvot. Saarella vastaan tulevat autot ovat yhden käden sormilla laskettavissa, ja kuuluvat saaren pelastus- tai puhtaanapitokulkuneuvoihin. Saaren asutus ja majoituspalvelut ovat keskittyneet sataman lähistölle, ja siksi saarella on helppo liikkua jalkaisin. Mikäli kantamuksia on mukana enemmän, voi satamasta palkata muulin helpottamaan matkaa majapaikkaan. Viikonlopun aikana teimme patikointireissun Limnioniza Beachille, joka sijaitsi satamasta katsottuna saaren toisella puolen. Patikointilenkki itsessään oli allekirjoittaneelle melko sopiva, kuumuus tosin vaatii ehdottomasti varautumista. Hyvät lenkkeilykengät ovat myös suositeltavat, sillä laskeutuminen rannalle on paikoin jyrkkä. Kuumuuden ja patikoinnin jälkeen pulahdus meriveteen oli taivaallista. Täytyy tosin todeta, ettei Hydralle kannata rantojen takia lähteä. Rantalomailuun löytyy Kreikasta parempiakin kohteita.

Ateenasta lähtiessä Hydran tavoittaa Pireuksen satamasta lähtevällä laivalla reilussa tunnissa.Porukallamme oli käytössä auto, joten yhdistimme matkan Hydralle pienimuotoiseen Road Tripiin. Mantereen, tai tarkemmin ottaen Peloponnesoksen niemimaan puolella Hydraa lähinnä oleva satama on Metochi, josta lähtee päivittäin useampi laiva Hydraan. Laivamatka välillä Metochi-Hydra kestää noin 25 minuuttia. Matkaa Ateenasta Metochiin on autolla suurin piirtein kolme tuntia, mutta maisemat niemimaan rannikkoa ajettaessa kompensoivat matka-aikaa. Matkalla voi myös pysähtyä ihailemaan vuonna 1893 valmistunutta Korintin kanavaa, joka on hieno insinöörityön taidonnäyte. Ajoimme siis ensin Ateenasta Metochiin, jonne jätimme auton odottamaan paluumatkaa. Paluumatkalla pysähdyimme ihailemaan akustiikastaan kuuluisaa Epidaurosin teatteria, jossa Kallimarmaron lailla järjestetään edelleen teatteri- ja kulttuuritapahtumia. Aikataulun antaessa myöden sijaitsee samalla suunnalla hetken ajan Kreikan pääkaupungin asemaa pitänyt Napflio. Konsulimme Eili suositteli Napfliota ja sen vanhaa kaupunkia kovasti, mutta meidän matkasuunnitelmaamme se ei harmittavasti mahtunut.

Zakynthos kuuluu Jooniansaarten saariryhmään ja sijaitsee Peloponnesoksen niemimaan läntisellä puolella. Kätevimmin Ateenasta Zakynthokselle pääsee lentämällä, mutta seikkailunhaluisemmat matkaajat voivat matkustaa autolla Kyllinin satamaan, josta lähtee niinikään useita laivoja päivässä Zakynthokselle. Automatka Ateenasta Kylliniin vie liikenteestä riippuen päälle kolme tuntia, jonka jälkeen laivamatka Zakynthokselle kestää tunnin ja 15 minuuttia. Toisin sanoen viikonloppumatkaajalle aikataulu voi olla hektinen, ottaen huomioon ettei automatkat suinkaan pääty Ateenan ja sataman välille. Saaren kokonaisvaltainen kokeminen nimittäin vaatii liikkumista autolla, tai vastaavasti veneellä.

Porukkamme käytti pääosin saarella liikkumiseen autoa, joka mahdollisti esimerkiksi ravintola-illallisen upealla auringonlaskunäköalalla. Saarella on toki takseja joita voi myös hyödyntää. Toinen mahdollisuus saaren nähtävyyksien näkemiseen ovat veneajelut, joita kaupataan jokaisessa vastaantulevassa turistiliikkeessä. Saaren kenties suurimmat nähtävyydet, Navagio Beach, toiselta nimeltään Shipwreck Beach, ja Marathonisi, toiselta nimeltään Turtle Island, ovat molemmat yhdistettävissä kiertoajeluun veneellä. Molemmat saa myös ruksittua listalta ajamalla autolla läheisimpään satamaan, ja ottamalla sieltä venekuljetuksen kohti päämäärää. Shipwreck beach oli mielestäni hienoin ranta jossa harjoitteluni aikana kävin, ja sitä ei tule jättää välistä. Kun on auto alla, voi Shipwreck Beachin käydä katsastamassa myös yläpuolelta. Näkymät tuovat ainakin itselleni mieleen Balin Nusa Penidan, josta myös yksi jos toinen instagramjulkimo on kuvan julkaissut.

Milos on Kykladien saariryhmän läntisin saari. Saaren lentokentälle on päivittäiset yhteydet Ateenaan, itse tosin kuljimme saarelle laivalla Pireuksesta. Nopein laivayhteys Pireus-Milos välille on vajaa kolmen tunnin pika-alus, jolla myös itse teimme paluureissun Ateenaan. Jokseenkin halvemmaksi tullut menomatka kesti noin viisi tuntia, ja matka taittui suuremmalla risteilyaluksella. Saari tunnetaan erityisesti geologisista muodostumista jotka juontavat juurensa saaren vulkaanisen syntyperään.

Turistit pääsevät kulkemaan Miloksella busseilla, joiden reitit kattavat saaren kylät sekä parhaimmat rannat. Harkitsemisen arvoinen vaihtoehto on mönkijän vuokraus. Liikenne saarella oli ainakin vierailuni aikaan vähäistä, joten siltä osin ajaminen oli helppoa. Saarella on kuitenkin kolkkia joille ei kannata huonojen tieolosuhteiden takia ajaa, niistä kannattanee kysyä kulkuvälinevuokraamosta. Itse vietimme päivän ajellen mönkijällä rannalta rannalle, ja saimme näin käytettyä tehokkaasti ajan saarella. Sarakiniko Beach oli ehdottomasti saaren upein nähtävyys, paikka jossa sininen meri ja valkoiset kalliot muodostavat upean kontrastin.

Julkisilla pääsee sujuvasti

Kreikan liikenneverkosto on monipuolinen, ja Ateenasta matkustaville realistisia vaihtoehtoja on maalla, merellä, raiteilla kuin ilmassakin. Kenties kivuttomin vaihtoehto kaupungin vilskeestä taukoa haluaville on astella vihreän linjan metroon ja painella sillä Pireuksen satamaan, jonka jälkeen saaristosta avautuu toinen toistaan upeampia mahdollisuuksia. Uskaliaammat voivat vuokrata auton ja ajella sillä sisämaan kaupunkeihin kuten Delfiin. Komeat vuoristomaisemat ja liikkumisen vapaus palkitsevat rattiin uskaltautuvat. Ateenan liikenteen lainalaisuuksiin kuuluu hallittu kaaos, mutta on sanottava, että ratissa ollessa liikenne on yllättävänkin soljuvaa. Viimeistään kaupungista pois päästyä ajaminen on helppoa.

Raideliikennettä ei tullut itse käytettyä Ateenan metropolialueen ulkopuolella, mutta esimerkiksi Meteoran luostarit on mahdollista nähdä matkustamalla junalla Ateenan Larissan asemalta Meteoran läheiselle Kalambakan asemalle. Monesti aikaa on myös mahdollista säästää lentämällä, Ateenasta on yli 30 Kreikan sisäistä lentoyhteyttä. Lentoja kannattaa harkita ainakin, mikäli mielii kaukaisemmille saarille. Viikonloppu on lyhyt aika maassa, jossa on näin paljon nähtävää. Silti se on myös yllättävän riittoisa laajempaankin Kreikan matkailuun. Kiire saattaa tosin tulla, mistä syystä on hyvä välillä pyhittää viikonloppu lähimatkailulle. Ateenalaisten suosimat Glyfadan rannat ovat vain vajaan tunnin ratikkamatkan päässä. Niille suuntasin itsekin välillä jopa arkena työpäivän päätteeksi.

Harjoitteluni ei suinkaan ollut yhtä lomaa, välillä viikonloput saattoivat käydä työnteosta muunkin kuin verkostoitumisen osalta. Esimerkiksi yhden viikonlopun aikana ajetut 1200 kilometriä välillä Ateena-Meteora-Lefkada-Ateena lienee kunnioitettava matka ammattikuskienkin mittapuulla. Arkena työtehtäviini kuuluivat muun muassa Kreikan sisä-, ulko- ja talouspolitiikan seuranta. Mutta ymmärtääkseen Kreikkaa ja sen valtionhallintoa on hyvä perehtyä myös ruohonjuuritasoon. Mielestäni suoritin kiitettävästi vähintäänkin Kreikan turismin perusopinnot – jos ei mennyt jo aineopintojen puolelle. Kreikan kulttuurin ja historian kokeminen yhdessä muiden suurlähetystöjen harjoittelijoiden kanssa saattoi olla yksi harjoitteluni tärkeimmistä anneista. Ja onhan verkostoitumisen tärkeyttä työelämässä painotettu jo pitkään yliopistossakin. Ehkä vielä törmäämme Tanskan Sophien tai Bulgarian Mihailin kanssa jossain kiperissä kansainvälisissä konflikteissa. Silloin on tuskin pahitteeksi, että aikaa on tullut vietettyä yhdessä neuvottelupöytien ulkopuolella myös Zakynthoksen haaksirikkorannalla.

Rasmus Haavisto

Kuinka siinä kävikin niin, että aloimme tietämättämme jättää jo komennuksen puolivälissä hyvästejä sille Kreikalle, jonka olimme oppineet niin ammatillisesti kuin vapaa-ajallamme tuntemaan?

Sattumalta Suomen oma itsenäisyyspäivän vastaanotto joulukuussa 2019 jäi yhdeksi viimeisistä suuremmista tapahtumista, ennen joulutaukoa ja sitten puhjennutta epidemiaa.

Pandemiaa, kotikaranteeneja ja liikkumisrajoituksia taitettiin ja lusittiin suomalaisittain ikuisen kesän maassa Kreikassa. Huonomminkin olisi voinut olla.

Paljon meni, mutta jotain tuli tilalle. Perheyhteisö jatkoi eloaan entistä tiiviimmin. Löysänilkkainen alkoi juoksijaksi. Suomeen ei vuoteen päästy.

Uuden elämän odotus, syntymän ihme Ateenassa, synnyttäneen käynti reunalla, pelastuminen. Avainkokemuksia, joita kannamme mukanamme jatkossakin.

Kiitos näistä vuosista

Aiemmista kirjoituksistani tällä palstalla voi nähdä, mikä Ateenassa ja Kreikassa on puhutellut. Byrokratia yksityiselläkin puolella, urheilut uiden, pyöräillen, juosten, matkustaminen, turisteista hiljenneet maat ja mannut.

Kreikka tunnetaan Suomessakin rannoistaan ja saaristaan, eivätkä nämä käymällä lopukaan. Vuoret on toinen, vähemmän tunnettu vakiotekijä maisemissa. Maasta löytyy jopa laskettelukeskuksia.

Pandemiasta huolimatta eli lähinnä ennen sitä ehdimme koluta Kreikkaa lännestä itään ja etelästä pohjoiseen, saaria unohtamatta. Olo oli etuoikeutettu.

Paljon kauneutta, paljon rauhaa, sykkivää kaupunkikulttuuriakin.

Opimme kreikkalaisesta elämänmenosta ja tavasta nauttia elämästä, istua terasseilla vapaapäivät pitkät, kahvitellen, keskustellen, syöden, maltillisesti ruoan yhteydessä juoden. Juopuneita emme kolmen vuoden aikana muista kohdanneemme yhtäkään.

Kreikka on ollut myös sen täydellisen Freddo Cappuccinon eli jääkahvin metsästystä. Sen valmistamista olen harjoitellut kotonakin niin, että Suomessakin lämpiminä kesäpäivinä saattaa vielä kahvin jäähdytys, maidon vaahdotus, jääpalat ja pilli kuulua kuvioon.

Ateena on ollut menoa joka päivä pyörällä töihin, aamuliikenteen seassa heräävään kaupunkiin puikkelehtien, teiden valtiaita autoja uhmaten, alamäkeen nautiskellen.

Kun ravintolat saivat tänä keväänä avata terassinsa, yksi ravintola työmatkani varrella valtasi omaehtoisesti kadunpätkän autoilta kokonaan terassiksi. Toivonpilkahduksia, jotka lämmittävät mieltä.

Isoimpia pettymyksiä on ollut alakoulujen kuukausia jatkunut ylipitkä koronasulku, jota käsittelin jo edellisessä kirjoituksessani. Tammikuun avaamisen jälkeen tänä keväänä koettiin vielä yksi pitkä sulku helmikuusta toukokuulle.

Väliin on mahtunut myös ennen koronaa Balkan-bonuksena virkamatkoja Albaniaan, tuohon kiehtovaan kotkien maahan, joka kuuluu edustustomme vastuulle.

Uuteen nousuun?

Pandemian isku kreikkalaisille tyypilliseen elämänmenoon on ollut kova.

Kansainväliseen matkailuun vahvasti nojaava Kreikan talous on luonnollisesti kyykännyt pahasti. Talouskriisin valmiiksi velkauttama maa on nyt entistä velkaisempi.

EU:n elpymisrahasto tarjoaa kuitenkin Kreikalle ison potin, vahvaa selkänojaa ja ainutlaatuisen tilaisuuden uudistaa talouden rakenteita.

Ilmastonmuutos on totta Kreikassakin. Kuumat kesät tuntuivat jo pelkän kolmenkin vuoden oleskelun aikana muuttuvan entistä paahtavimmiksi ja tukalammiksi. Metsäpalot yleistyivät. Kahtena jouluna koimme Ateenassa 20 asteen lämpötiloja.

Turismin vaalimisen ja ilmastonmuutoksen torjunnan välillä on tietty ristiriita. Kreikka on ollut ilmastonmuutoksen vastaisissa toimissa hieman myöhäisherännäinen, mutta nyt maassa ollaan havahtumassa vihreän vallankumouksen tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Olosuhteet kestävälle kasvulle olisivat Kreikassa jopa ihanteelliset; paljon aurinkoa, paljon merituulta, paljon vuoristoja, paljon pieniä saaria omavaraiseen kestävään energiantuotantoon ja sähköautoiluun sopivia lyhyitä ajomatkoja.

Kertakäyttömuovi ja sen päätyminen mm. meriin on ongelma Kreikassakin. Mm. yllä kuvattujen kylmien kahvien vuoksi Kreikassa on kulutettu päivittäin noin miljoona kertakäyttöistä muovimukia.

Itse olen pääosin käyttänyt eli kantanut mukana omaa kuppia, ja niitä myydään myös monissa kahviloissa, mutta yhä vain harmittavan harva kreikkalainen on omaksunut tämän saman tavan, josta toki myös pientä lisävaivaa on.

Hallitus onkin ryhtynyt lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin, ja kierrättämättömän kertakäyttömuovin käyttö on loppumassa jo tämän vuoden heinäkuussa.

Pakko mennä, pelkällä sydämellä

Kreikka oli meille hyvä maa kolmeksi vuodeksi, jälki jää. Yhteensä kuuden vierailla mailla vietetyn vuoden jälkeen meidän on kuitenkin aika palata kotimaan kesähetkeä pidempään kosketukseen.

Älkäämme sanoko hyvästi, sanokaamme näkemiin.

Kun nelivuotinen pestini Ateenassa lähenee loppusuoraansa, on aika katsoa peruutuspeiliin. Mitä näihin vuosiin on mahtunut? Ja mitä Kreikka on minulle opettanut sivistyksestä, kulttuurieroista, henkilökohtaisesta kasvusta ja kasvukivuista?

Länsimainen sivistys alkoi Ateenasta ja heijastuu elämäämme edelleen

Olin lukiossa matikkalinjalla, historia ei ollut lempiaineitani ja antiikin ajoista jäivät mieleeni lähinnä joonialaiset, korinttilaiset ja doorilaiset pylväät, koska minua kiinnosti arkkitehtuuri. Mutta kun viime vapunpäivänä koronasulussa käynnistin uudelleen avoimessa yliopistossa politiikan tutkimuksen ja viestinnän verkko-opinnot, huomasin, että vähän kaikki juontuu antiikin Ateenasta.

Heti ensimmäinen kurssikirja alkaa Aristoteleen sanoilla: ”Man is by nature a political animal”. Sana politiikka tulee antiikin kreikan sanasta politikos, mikä tarkoittaa kansalaisia koskevaa.

Opinnoissa kerrataan, että antiikin Ateena on kouluesimerkki klassisesta demokratiasta, jolle keskeistä ovat tasa-arvo kansalaisten välillä, lain ja oikeuden kunnioittaminen sekä vapaus.  Ateenassa valta oli kansalla, johon tosin luokiteltiin vain yli 20-vuotiaat vapaat miehet, kun taas naiset, orjat ja vierastyöläiset eivät olleet kansalaisia. Tämä toimi pienessä maatalousvaltaisessa yhteisössä, missä naiset ja orjat hoitivat työt, ja miehet saattoivat osallistua.

Siinä missä suomalaismiehet kokoontuvat tuopin ääreen, Kreikassa näen miehiä enemmän edessään kahvikupit, päät tiiviisti pöydän yli kaartuneina kiivaasti keskustelemassa. Siis ennen koronasulkuja, kun kahvilat olivat auki ja päät saivat olla tiiviisti. Tuttaviltani saan kuulla, että pöydissä puhutaan usein politiikkaa. Ja vähän kuin antiikin aikaan, ei näissäkään pöydissä paljon naisia näy.

Viestinnän kurssilla käsitellään semiotiikkaa, kreikan kielestä juontuvaa merkkioppia, ja retoriikkaa. ”Retoriikka”  on myös Aristoteleen teoksen nimi. Se käsittelee muun muassa julkista puhumista. Historian tunnilta muistuukin mieleeni mies, joka kärsi puheviasta ja harjoitteli puhetaitoa kivet suussa meren rannalla vastatuuleen. No hänhän oli Demosthenes, joka pakeni sittemmin Aeginan saarelle. Se on Ateenan lähimpiä saaria, jonne voi tehdä jopa päivämatkoja ja siellä olen itsekin käynyt muutaman kerran.

Lomamaa voi olla työläs työmaa

Suomi on maineeltaan ehkä vähän tylsä ja sääkin saattaa olla mitä sattuu: pimeää, märkää ja kylmää. Monet kaipaavat etelän ikuiseen aurinkoon, missä nautitaan rannalla, syödään tavernassa, eikä ole huolta huomisesta.

Mutta kun työskentelee suositussa lomamaassa, ajan kanssa kiinnittää huomiota eri asioihin. Lomalla voi olla vain eksoottista, että meno on vähän boheemia, eikä niin organisoitunutta kuin oman maan arjessa. Mutta kun pitäisi päästä lähtemään kiireesti autolla työasioille ja joku on ties monennenko kerran blokeerannut autotallin ulosajon, ei aina riitä huumorintajua suurpiirteisyyttä kohtaan.

Liikennekäyttäytyminen pistää muutenkin miettimään – välillä kiroilemaankin! Eikä kyse ole maalaisuudestani, sillä olen ajanut sujuvasti myös 23 miljoonan asukkaan Shanghaissa, vaan kyse on sääntöjen noudattamattomuudesta. Kaistaviivat ovat vain viitteellisiä ja useammankin kerran on sivuovestani pyritty puskurilla sisään, mutta onneksi olen ehtinyt väistää.

Koronan ensimmäisen sulkutilan aikana olin yllättyneen ylpeä kreikkalaisista. Kerrankin sääntöjä noudatettiin, pysyttiin kotona, ja tartunta- ja kuolinluvut olivat Euroopan alimpia. Valitettavasti tottelevaisuus herpaantui pandemian pitkittyessä, mutta Kreikka on kuitenkin pärjännyt paljon paremmin kuin eteläiset verrokkimaansa.

Ja ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin! Kun henkilökohtaiset tapaamiset eivät olleet mahdollisia, Kreikan oli pakko ottaa digiharppaus. Verovirastossa ja paikallisessa Kelassa saattaa nyt asioida digitaalisesti ja suurlähetystö alkoi saada virallisia viestejä sähköpostilla. Kohta voimme toivottavasti luopua telefaxista.

Kreikka on ihan ansaitusti suomalaisten valmismatkakohteiden kärkimaa kesäkaudella. Se on selvinnyt koronasta monia kilpailijoitaan paremmin ja kun ovet turisteille avataan, on Suomessa varmasti paljon patoutunutta Kreikan-kaipuuta. Mutta on ikävä tosiasia, että joka vuosi usean suomalaisen Kreikan-loma päättyy kesken ja paluulento tapahtuu sinkkiarkussa tai tuhkauurnassa. Kuoleman hetkellä läheisten on vaikea ymmärtää, että näidenkin tapausten hoito tapahtuu paikallisten viranomaisten tavalla. Jos ollaan pienellä syrjäisellä saarella ja sattuu myös täkäläinen loma-aika, eivät asiat valitettavasti etene, vaikka itsellä olisi kuinka suuri paine.

Itsensä voittaminen on suurin voitto

Tarun mukaan Phidippides-sotilas juoksi noin 42 kilometrin matkan Maratonista Ateenaan 490 EAA. Päästyään perille hän ehti sanoa ”olemme voittaneet” ja kuoli. Itse taivalsin Ateenan aidon maratonin kolmena ensimmäisenä syksynäni, neljäntenä tapahtuma valitettavasti peruttiin koronan vuoksi.

En ollut ehkä yhtä kunnianhimoinen vauhdin suhteen kuin matkan ensimmäinen juoksija. Vaikka maalissa aina tuntui, että nyt kyllä kuolen, ja kävely oli vaikeaa vielä seuraavanakin päivänä, jotenkin siitä selvisi. Ja kun ilmoittautuminen seuraavalle aidolle maratonille taas käynnistyi, halusin olla ensimmäisten joukossa.

Maraton on ollut yksi vaikuttavimpia kokemuksiani Ateenassa. Juuri ennen auringon nousua autiossa Ateenan keskustassa ei ole muuta liikennettä kuin solkenaan etenevä bussijono, joka kiidättää liki parikymmentätuhatta kilpailijaa lähtöpaikalle Maratonin stadionille. Auringon jo alkaessa lämmittää siellä vannotaan ensin juhlallinen vala ja sitten juoksijat lähtevät matkaan aiempien saavutustensa mukaisessa paremmuusjärjestyksessä. Jostain syystä oman lähtöni – päivän viimeisen –ponnistaessa matkaan kovaäänisistä kaikui aina Nancy Sinatran ”These boots are made for walking”. Ja ilma oli sakeanaan urheilujuhlan tuntua.

Ateenan maratonia pidetään maailman vaativimpana katumaratonina, sillä se on hyvin nousuvoittoinen. Kokenut maratoonarikaverini luonnehtikin, että olo on kuin juoksisi moottoritietä Alpeilla. Kun monia nopeampia osanottajia poimittiin ambulanssiin tai keräilybussiin, olin tyytyväinen, että jaksoin laittaa jalkaa toisen eteen, vaikka teki kipeää.

Saapuessani Panathinaiko-stadionille, jolle maratonjuoksu päättyi myös ensimmäisissä nykyaikaisissa olympialaisissa 1896, minulla oli todellinen voittajafiilis ja joka kerta pääsi itku. Ajalla ei ollut väliä, saatoin sanoa ”olen voittanut” – itseni.

Onni ei ole aika, paikka eikä säätila – onni on ihmiset

Aloittaessani Ateenassa kesällä 2017 istahdin ensimmäisen työviikon jälkeen kattoterassille ihailemaan Akropolista ja kaupungin siluettia. Samalla alkoi kovaäänisistä soida Kirkan laulama ”I hate to see the sadness in your eyes”. Ei sitä niin usein kuule suomalaista laulajaa ulkomailla ja fatalistina ajattelin, että tämä on merkki eli omen. Ja kuinka valitettavan oikeassa olinkaan, silmissäni on riittänyt surua. Kahden ensimmäisen Ateenan-vuoteni aikana perheeni järjesti kolmet hautajaiset ja sitten iski korona.

Kaikki ovat kärsineet pandemiasta omalla tavallaan ja tiedän, että monet ovat kokeneet suurempia menetyksiä ja haasteita. Olen kiitollinen, että olen saanut pitää terveyteni ja työni. Mutta kun perheeni on Suomessa ja asun Ateenassa yksin, sosiaaliselle sielulleni suurin kipukohta on ollut, etten ole joka kuukausi voinut edes syödä ihmisseurassa, kosketuksesta puhumattakaan. Vaikka on ihanaa, että aurinko paistaa, kyllä tavallinen arki ja ihmiskontaktit ovat sittenkin elämässä arvokkainta.

Olen asunut ja työskennellyt Suomen lisäksi seitsemässä maassa neljänkymmenen vuoden aikana. Jo aikaa sitten olen oppinut, että maassa maan tavalla ja kaikissa maissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Onneksi huonot puolet unohtuvat yleensä heti, kun raja on ylitetty, ja hyvät puolet säilyvät. Rannoista, vuorista, ruoasta, juomasta ja auringosta huolimatta parhaiten tulen Kreikasta muistamaan ihmisten aidon lämmön. Philoxenia on määritelmän mukaan tuntemattomia kohtaan tunnettua vieraanvaraisuutta. Mutta oppiakseen tuntemaan, mitä Philoxenia oikeasti on, täytyy tulla Kreikkaan. Aion tulla!

Selaillessani Kreikan julkisen hallinnon tuoretta digitalisointisuunnitelmaa, minulle kirkastui maan hallinnon puutteellisten järjestelmien laajuus. Kaikki tärkeimmät julkiset tietokannat yhdistävä keskusjärjestelmä on vasta suunnitteilla, jotta kansalaisia ja yrityksiä koskevat perustiedot olisivat kaikkien tarvittavien viranomaisten käytettävissä. Nämä muutokset tulevat säästämään kaikkien aikaa turhalta byrokratialta. Monella on varmasti turhauttavia kertomuksia jonottamisesta eri virastoissa saadakseen toisen viranomaisen vaatimia todistuksia – eikä tietoja tarkisteta vain henkilötunnuksen  perusteella – kuten esimerkiksi Suomessa.

Nämä aukot digitaalisessa infrastruktuurissa ovat johtaneet myös puutteelliseen valvontaan ja pieniin vallan keskittymiin eri yhteiskunnan aloilla, joihin valvova käsi ei ole yltänyt. Joissain vallan väärinkäytöstapauksissa voi tekijä saada poliittista selkänojaa yksittäisiltä poliitikoilta eikä heidän temppuihinsa puututa ellei tapaus vuoda julkisuuteen.

Olympiakullan varjossa

Kreikkaa on kuohuttanut parin kuukauden ajan entisen, kaksi olympiamitalia kaulaansa saaneen naispurjehtijan rohkea julkinen ulostulo 23 vuoden takaisesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tuolloin urheilija oli parikymppinen tyttönen ja tekijä yksi purjehdusliiton hallituksen jäsenistä, joka kaikkien näiden vuosien jälkeen oli yhä liiton johtoportaassa. Nyt jo keski-iän saavuttanut kahden lapsen äiti rohkaistui kertomaan tapahtumasta, jotta asioihin saataisiin muutosta purjehdusliitossa. Hän antoi myös esimerkkiä muille naisille – ja jopa miehille – avautua kokemastaan hyväksikäytöstä ja rohkaistua ilmoittamaan niistä oikeusviranomaisille.

Puolustusvoimien palveluksessa oleva olympiavoittaja ei voinut olla etukäteen varma saamastaan tuesta tai mahdollisesta julkisesta kritiikistä. Psykologisen tuen avulla hän oli valmistautunut tulevaan julkiseen pyöritykseen, vaikka varsinainen rikos olikin jo vanhentunut Kreikan lakien mukaan.

Toinen tapaus purjehdusympyröissä

Olympiavoittajan avustuksella saatiin tietoa myös alaikäiseen purjehtijaan kohdistuneesta hyväksikäytöstä. Toimijana oli tässä tapauksessa 11-vuotiaasta lähtien tyttöä valmentanut mies, joka oli urheilijaa 16 vuotta vanhempi. Kyseinen valmentaja myönsikin julkisesti olleensa rakastunut alaikäiseen valmennettavaansa ja ehdottaneensa tytölle avioliittoa tämän tultua täysi-ikäiseksi. Vaatimattomista oloista kotoisin oleva tyttö ei uskaltanut puhua asiasta vanhemmilleenkaan ennen kuin oli 14-vuotias – rakkaan urheiluharrastuksen menettämisen pelossa. Tällöin tytön isä olikin tehnyt asiasta rikosilmoituksen poliisille mutta valmentaja oli vapaalla jalalla. Urheilija on nyt parikymppinen ja uskaltautui tekemään tapahtuneesta rikosilmoituksen oikeusistuimeen olympiavoittajan antaman esimerkin myötä.

Raiskauksen määrittely uusiksi

Kreikan rikoslainsäädännön määrittelyä raiskauksesta muutettiin nykyaikaa vastaavaksi noin puolitoista vuotta sitten. Muutoksen myötä lain piiriin kuuluu nyt myös ilman suostumusta tapahtunut sukupuoliyhteys. Aikaisempi käytäntö esti monia uhreja tekemästä ilmoitusta viranomaisille, kun uhrin piti pystyä esittämään ruumiissaan olevia väkivallan teon jälkiä oikeuslääkärin todistamana. Siten lainsäätäjä ei ottanut ollenkaan huomioon psykologista painostusta tai muuten uhrin kannalta valtaa käyttävän tekijän toiminnan kriminalisoimista. Aikaisemmin koko prosessi oli myös psyykkisesti raskas poliisikuulusteluineen ja oikeusistuimessa vakuutteluineen, ettei omalla pukeutumisellaan tai käyttäytymisellään ollut antanut aihetta tapahtuneeseen. Ei ihme, että nämä urheilijat eivät olleet kääntyneet oikeusistuimen puoleen. Tapausten julkinen puiminen olisi voinut vaikeuttaa heidän urheilu-uraansa ja perheen perustamismahdollisuuksia

Nopea reagointi paljastuksiin

Maan poliittisten päättäjien välitön reagointi näihin julkisuuteen nousseisiin tapahtumiin oli positiivista. Syytetty purjehdusliiton luottamushenkilö erotettiin heti hallituspuolueen jäsenyydestä ja purjehdusliiton johtokunnasta. Syytetty valmentaja puolestaan pidätettiin kuulusteluja ja oikeudenkäyntiä varten, koska hänen rikoksensa ei ollut vielä vanhentunut. Purjehdusliiton julkinen rahoitus keskeytettiin, kun tunnettu miespurjehtija oli jo aikaisemmin tehnyt ilmoituksen liiton epäasiallisesta toiminnasta. Myös yksityiset sponsorit lopettivat liiton rahoituksen, kunnes tutkinta olisi saatu valmiiksi.

#Metoo

Urheilijan rohkean paljastuksen myötä on muitakin kreikkalaisnaisia uskaltautunut purkamaan tuntojaan kokemastaan epäasiallisesta käytöksestä. Näissä uusissa tapauksissa on kyse ollut pääasiassa luovista aloista. Näyttämökulissien ja kameroiden takana on ilmennyt monenlaisia vääryyksiä tai hyväksikäyttöä, joista on jouduttu vaikenemaan uhkailujen ilmapiirissä ja työtilaisuuksien menettämisen pelossa. Kun hiljaisuuden pato on saatu murrettua, on uusien tekijöiden kynnys – toivottavasti – korkeampi edes yrittää.

Yhteiskunnan avoimuuden tärkeys

Päätösvaltaa sisältävien virkojen ja luottamustoimien avoimet valintaprosessit ovat tärkeitä kaikkialla ja erityisesti täällä Kaakkois-Euroopassa, jossa on totuttu pääsemään merkittävään asemaan myös poliittisilla suhteilla eikä niinkään omilla ansioilla. Kun valtaa saanut henkilö tekee selväksi yhteistyökumppaneilleen että hänellä on poliittista selkänojaa toimia, ei mahdollisiin väärinkäytöksiin uskalleta helposti puuttua kyseisen puolueen ollessa vallassa. Kun Kreikan hallinnon digitalisointi on saatu tyydyttävälle tasolle ja tietoa on siten saataville kaikille avoimesti, vähentyvät mahdollisuudet toimia virallisen järjestelmän ja valvonnan ulkopuolella huomattavasti. Se lisää yhteiskunnan yhdenvertaisuutta ja meritokratiaa olkoonpa kyse sitten urheilusta, kulttuurista tai politiikasta.

Kun loppuu todellisuus

Julkisuuteen näkyvä ylätason diplomatiahan oli pitkälti siirtynyt Twitteriin jo ennen korona-ankeuttajan syntymää, mutta pandemia ajoi virtuaalitodellisuuteen myös sen kaiken virallisen ja epävirallisen pohjatyön, joka usein on työmme todellisen lisäarvon edellytyksenä. Pakolliset asiat saadaan kyllä videokokouksissa, puhelimella ja uutisseurannalla hoidettua, mutta siinäpä se.

Epävirallisen, säännöllisen epäsäännöllisen kanssakäymisen puuttuessa jää mm. luottamuksen ja kumppanuuksien rakentaminen, tiedonvaihto sekä ahaa-elämykset odottamaan aikaa parempaa. ”Asemapaikkana Ateena” -raportointi hoidetaan nyt elämänmakuisesti ja paikallinen tunnelma tavoittaen konttorilta tai kotoa havainnoiden.

Paikallinen kansainvälinen yhteisö onkin totuuden nimissä vaipunut enemmän tai vähemmän horrokseen, ehkä jopa apatiaan, jossa ovet, ikkunat ja ajatukset pidetään suljettuina, samalla kun odotellaan jatkuvasti liikkuvan maalin pysähtymistä ja valonkajoa taivaanrannassa. Kansalaispalveluissa palvellaan toki yhä kansalaisiamme tai sellaisiksi haluavia.

Hylätyt talot, autiot pihat

Kevään koronasulun jälkeen ensimmäiset hotellit avautuivat Kreikassa juuri ennen juhannusta. Niin myös mekin lähdimme matkaan, emme Galileasta vaan Ateenasta. Päästyämme Lefkadan suunnalle Länsi-Kreikkaan, ihmettelimme hieman huvittuneina autiota pientä lentokenttää ”keskellä ei mitään”, tai oikeastaan juurikin ahtaasti kahden merialueen välissä.

Wikipedia, tuo nykyajan uskollinen matkaopas, tiesi kuitenkin paremmin. Vuonna 2019 tämän Aktionin kentän kautta kulki yli 625 000 matkustajaa, joista kansainvälisiä lähes 610 000. Päättyneenä vuonna ei kulkenut, Kreikan kansantaloudelle kriittisen tärkeän turismin osuus jäi viidennekseen koronaa edeltävästä ajasta. (Ensimmäiset ennusteet vuodelle 2021 lupaavat nyt 40 prosentin turismituloa vuoteen 2019 verrrattuna.)

Siksi ei ollutkaan ihme, että olimme lähes valonkantajia paikallisille pienessä Joonianmeren rannan Kanalin lomataajamassa, joka normaalisti palvelisi näitä lentoturismoja. ”Olette hotellimme kesän ensimmäiset ja tänään myös ainoat vieraat”, sanoi hotellin respa hieman jännittyneenä. Saimme todellisen juhannuksen rauhan. Sääliksi kävi, vaikka mitään enempää ei ollutkaan meidän tehtävissä.

Samalla reissulla henkistyimme pitkälti keskenämme myös Meteoran pysäyttävissä maisemissa ja patikoimme hiljaisuuden tyhjässä tilassa Olympos-vuoren rinteillä, kunnes taivaskin jo itki. Isompi aalto tautia oli kuitenkin vasta tulossa.

Lapset, lapset

Ensimmäisenä Kreikan-vuotenamme hieman hymyilytti, kun koulut päädyttiin sulkemaan suomalaisittain normaalin tuulisen ja sateisen syyspäivän vuoksi. Sittemmin hymy on epidemian myötä hyytynyt. Maaliskuussa kaikki oppilaitokset suljettiin niin Kreikassa kuin muuallakin tuntemattoman viruksen edessä. Sulku jatkui Kreikassa kesäkuuhun asti.

OECD julkaisi alkusyksystä melko dramaattisen tutkimuksen kevään maailmanlaajuisen koulusulun vaikutuksista ja oppimismenetyksistä, joita on vaikea kuroa kiinni myöhemminkään. Tutkimuksen mukaan koulusulun kokeneiden luokkien 1 -12 oppilaiden tulot saattavat jäädä koko heidän elämänsä aikana vähintään kolme prosenttia odotettua alhaisemmiksi. Kansakuntien varallisuutta mittaava BKT puolestaan uhkaa pelkästään kevään koulusulun myötä jäädä vuosikymmenien ajaksi keskimäärin ainakin 1,5 prosenttia alhaisemmaksi ennakoidusta. Eniten kärsivät jo valmiiksi huonoimmassa asemassa olleet lapset.

Syksyllä Kreikassakin puhuttiin pitkään, että ainakin alakoulut pidetään auki joka tapauksessa. Sitten koitti marraskuu, korona karkasi Kreikassa lapasesta ja päättäjät painoivat paniikkinappulaa. Alakoulut ja päiväkodit suljettiin uudelleen. Perusteena oli viruksen kouluissa leviämisen sijaan vähentää lapsia kouluun kuskaavien vanhempien (tai isovanhempien) liikkumista ja sen yhteydessä ilmennyttä parveilua. Samalla mm. eläkeläisiä runsaasti yhteen houkuttelevat katutorimarkkinat saivat jatkaa toimintaansa.

Tämä logiikka otti suomalaisittain hieman koville, vaikka omat lapset suhteellisen hyvässä asemassa olivatkin, kun kansainvälisen koulun etäopetus pyöri mallikkaasti. Lasten maailmassa virtuaalikoulu on kuitenkin vielä paljon isompi pettymys ja menetys kuin aikuisten virtuaalityö. Vuodelle 2020 merkkasimme lopulta vain neljä kuukautta normaalia koulunkäyntiä. Ehkä tämä tarvittiin Kreikassa epidemian hillitsemiseen, ehkä ei. Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan, enkä minä alan asiantuntija vieraallakaan.

Jäivätkö lapset muiden jalkoihin, koska heiltä puuttuu äänekäs edunvalvoja? Lienee niinkin, että yhteiskunnan järjestämää lasten koulutusta ei perhekeskeisessä Kreikassa välttämättä arvosteta aivan yhtä korkealle kuin Suomessa. Koulusulkua pidennettiin nytkin lopulta yli vuodenvaihteen, kun toisen aallon taittuminen oli (aikuisten kontaktien jatkumisen myötä) selvästi ennakoitua hitaampaa.

Huomenna hän tulee

Jo ennen joulua päädyttiin Kreikassa tilanteeseen, jossa koulut olivat kiinni, mutta sen sijaan niinkin tärkeät yhteiskunnan ja talouden palvelut kuin joulukoristekaupat, parturi-kampaamot ja kynsistudiot avattiin. Kirkkokin painosti onnistuneesti itselleen jumalanpalveluksia vuodenvaihteen juhlapäiville.

Ihmisten liikkumisen rajoittaminenkaan ei enää kai ollut ihan niin tärkeää, koska vähittäiskauppa avattiin noutopalvelulla toimivaksi ennakkosoitolla tai -tilauksella. Samaan aikaan lapset ja perheet kohtasivat poikkeuksellisen lämpimässä säässä toisiaan niillä epävirallisilla leikkipaikoilla, aukioilla ja puistoissa, joita ei ollut suljettu.

Sitten aloitettiin rokotukset, hoitohenkilökunnan lisäksi valtionjohdosta, avainministereistä, oppositiopolitiikoista ja muista hallinnon avainhenkilöistä lähtien. Uuden vuoden alussa, kun usko oli kirjoittajalta jo loppumassa, lasten tilanteeseen lopulta havahduttiin. Kertaalleen avattuja palveluita suljettiin monille yllättäen uudelleen, jotta alakoulut voitiin sen jälkeen avata. Lasten riemunkiljahdukset ja äänet palasivat koulujen pihoille.

Itse odotin kuitenkin jo ateenalaisessa synnytyssairaalassa tammikuun ihmettä.

Ja valkeus tuli.

Viimeisenä etappina ennen yhteiskuntatieteiden maisteriksi valmistumista saavuin syyskuussa Ateenaan korkeakouluharjoitteluun suurlähetystöön. Korona saneli säännöt harjoittelujakson kululle, mutten missään vaiheessa ole katunut päätöstäni lähteä.

Uuteen orientoitumista

Syksy Ateenassa lähti käyntiin helteisissä ja odottavaisissa merkeissä. Harjoitteluni alkoi koronan toisen aallon nostaessa jo selkeästi päätään niin Kreikassa kuin Suomessakin, ja jo etukäteen oli tiedossa, että harjoittelujaksoni tulisi olemaan hieman normaalista poikkeava. Poikkeusaika oli vienyt mennessään erilaiset tapahtumat ja tilaisuudet, joten harjoitteluni aikana keskittyisin enimmäkseen raporttien kirjoittamiseen ja viestintätehtäviin, joita voi hoitaa oman työhuoneen rauhasta. Poikkeusaika myös toi minulle yhden säännöllisen työtehtävän, kun pääsin tekemään viikoittain katsauksen Kreikan koronatilanteeseen. Tätä kautta sain mahdollisuuden perehtyä maan nykytilanteeseen ja viranomaisten päätöksentekoon entistä syvemmin.

Vaikka koronatartunnat olivat hiljalleen nousussa jo alkusyksystä, pystyi silti elämään suhteellisen normaalia ja toiminnantäyteistä harjoittelijan elämää, joskin kaikessa oli aina mukana varovaisuuden elementti. Toisin sanoen maski, turvavälit ja hyvä käsihygienia oli muistettava paikassa kuin paikassa. Tällä varovaisuudella sain tutustua Kreikan eläväiseen kulttuuriin ja Ateenan vilkkaisiin katuihin. Syys- ja lokakuussa vietin paljon vapaa-aikaa muiden kaupungissa asuvien harjoittelijoiden kanssa. Etenkin viikonloppuisin vierailimme läheisillä saarilla tai istuskelimme iltaa Ateenan ravintoloissa tai toistemme luona. Saarireissuilla pääsi uidessa ja upeita merimaisemia ihaillessa kunnolla lomatunnelmaan, mikä ei varsinkaan näinä aikoina ole mikään itsestäänselvyys. Olo oli kiitollinen ja etuoikeutettu.

Jo pian tulin ihmetelleeksi sitä, kuinka Ateena näyttää ylhäältäpäin katsottuna kuin tiheältä kerrostaloviidakolta, mutta katutasosta löytyy yllättävän paljon tilaa kaikelle muulle. Uutena Suomen tulokkaana monet asiat Kreikassa pistivät silmään hieman hassuina. Kadut olivat täynnä asioita, joita suomalaisilta kulmilta ei yleensä löydä: appelsiinipuita koristamassa jalkakäytäviä, katukissoja, autoja parkkeerattuna miten sattuu, pitkiä katutoreja unohtamatta. Lisäksi katuja reunustaa loputon määrä leipomoita ja kahviloita, kuuluuhan jokaisella täkäläisellä korttelilla olla oma lähileipomonsa. Iloinen yllätys oli myös iltakävelyitä tehdessäni nähdä pappajengejä pelaamassa puistoissa shakkia tai korttia. Noin kuukausi saapumisesta meni, kunnes tunsin vihdoin asettuneen ja tottuneen uuteen ympäristöön, jopa näihin edellä mainittuihin outouksiin. Kotimaasta on loppujen lopuksi jäänyt kaipaamaan ainoastaan niinkin yksinkertaisia asioita kuin suomalaista vesijohtovettä ja ruisleipää.

Muutosten marraskuu

Lokakuun aikana ilmojen viiletessä koronatilanne alkoi nopeasti heikentyä ja ei kauaakaan, kun marraskuun alussa ulkonaliikkumiskielto pantiin pystyyn koko maassa. Muutos tuntui tapahtuvan jollain tapaa yllättäen, minkä huomasi esimerkiksi keskustan vaatekauppojen ovilla jonottavina asiakkaina viimeisenä aukiolopäivänä ennen sulkua, minä valitettavasti mukaan lukien. Toisaalta viime keväisen ensimmäisen aallon kokeneena nykyisen sulun tuomat liikkumisrajoitukset eivät tuntuneetkaan enää niin hirvittäviltä, vaikka tilanne harmillinen onkin. Sulun aikana ulos on voinut mennä vain välttämättömistä syistä. Onneksi ulkoilua on ollut mahdollista harrastaa päivittäin, ja tänä aikana esimerkiksi kodin lähikukkulat ovat tulleet itselleni tutuiksi. Ateenan urbaanit kerrostalomaisemat ovat omalla karulla tavallaan hyvin kauniita, ja kukkuloiden tarjoamiin koko kaupungin yli ulottuviin näkymiin ei tunnu tottuvan koskaan.

Marraskuusta lähtien pääsin tutustumaan etätyöskentelyyn muutamana päivänä viikossa. Asuintaloni alakerran pieni kirjasto toimikin hyvin etätoimistona, ja kirjasto toi kokoelmallaan iloa myös marraskuun iltoihin. Onneksi edustusto päätettiin pitää avoinna, täysin ei siis ehtinyt mökkihöperöityä kotona. Töitä ei tarvinnut tehdä täydessä yksinäisyydessä etänäkään, vaan samassa kerrostalossa asuva harjoittelija teki alakerran kirjastolla myös hommia. Tässä vaiheessa korona ei enää juurikaan muuttanut harjoitteluni sisältöäni, vaan työtehtävät rullasivat samaan malliin myös kotoa käsin.

Harjoittelujaksoon vaikuttaneista rajoitteista huolimatta olen iloinen, että tulin. Harjoittelun alku tuntui menevän sopivan hitaasti uuden opettelussa, kunnes noin kuukauden jälkeen päivät alkoivat vilistä silmissä. Nyt onkin enää muutama hassu työpäivä jäljellä ja kohta on aika heittää hyvästit Ateenalle. Hienoja maisemia, kulttuuria ja kahviloita pursuavassa kaupungissa osin koronan takia paljon jäi vielä näkemättä ja tekemättä, joten tämänkertainen vierailu ei varmasti jää viimeiseksi.

Nelli Reuna