Kun aloitin suurlähettiläänä Etelä-Kaukasiassa oli hallitusneuvotteluissa 2011 sovittu muutos kehitysyhteistyössä tulossa toteutusvaiheeseen. Suomen kahdenvälisiä kehitysyhteistyövaroja ei entisen Neuvostoliiton alueella ohjattaisi kuin kahteen köyhimpään maahan, Tadzhikistaniin ja Kirgisiaan. Jäljelle ”minun” maihini jäivät kuitenkin paikallisen yhteistyön varoin toteutettavat pienprojektit, monenvälisesti tapahtuva kehitysyhteistyö sekä kansalaisjärjestöjen kautta toteutettavat hankkeet.

Merkittävä ja oman näkemykseni mukaan hyviä tuloksia tuottava keino on EU-varoin toteutettavat twinning-hankkeet. Näissä EU-komissio ja vastaanottajamaa yhdessä julistavat kilpailut, joissa jäsenmaat kilpailevat keskenään, ketkä pääsevät toteuttamaan kehityshanketta. Usein kyseessä on maapari, jolloin toinen maa on johtava partneri ja toinen junioripartneri. Joskus vain yksi maa hoitaa koko projektin.

Johtava partneri lähettää paikan päälle ”pysyvän” asiantuntijan (engl: ”resident twinning advisor”), koko projektin ajaksi. Lisäksi kussakin pääkaupungissa on projektin johtaja. Lyhyille keikoille projektin aikana tuodaan paras asiantuntemus kouluttamaan vastaanottajamaan virkamiehiä – ja sitä kautta siirtämään hyviä käytäntöjä.

Etelä-Kaukasiassa Suomi on viime vuosina aktivoitunut ja voittanut tarjouskilpailuja. Georgiassa valtiovarainministeriön henkilöstökoulutusta uudistetaan HAUSin konsultti Antti Karttusen avustamana lokakuusta 2013 alkaen. Keikka kestää puolitoista vuotta. Junioripartnerina on Viro.

Armeniassa opetusministeriön yhteydessä toimivan KARVIn Karl Holm on vastikään aloittanut Armenian korkeakoululaitoksen kehittämisprojektin. Korkeakoululainsäädäntöä ja –käytäntöjä on tarkoitus uudistaa niin, että myös armenialaiset nuoret pääsevät osaksi Bolognan prosessia, toisin sanoen tutkinnot pyritään tekemään toisiaan vastaaviksi. Tämä antaa nuorille mahdollisuuden opiskella ulkomailla.

Paitsi että tietoa ja osaamista siirtyy, pääsevät nuoret näkemään muiden maiden oloja. Itse ensimmäiseen interrailsukupolveen kuuluvana ja opiskeluaikanani osan ajasta ”vain” Ruotsissa asuneena, voin helposti allekirjoittaa tällaisen toiminnan siunauksellisuuden. Hieman ylevästi voisi puhua käytännön rauhantyöstä.

Suurlähettilään rooli on tällaisessa toiminnassa sinänsä pieni, tapahtuuhan varsinainen työ projektissa. Kun suurlähettiläs osallistuu tarjouskilpailuun, vastaanottajamaan edustajat kuitenkin näkevät, että hankkeella on ”valtion tuki”. Sillä voi, kertovat, joskus olla suurtakin merkitystä.

Sunnuntai: Lento Armenian pääkaupunkiin Jerevaniin ­– Moskovan kautta. Järkevä reitti, ei joudu lentämään ihan sydänyöllä, vaan voi nukkua koko yön hotellin sängyssä.

Maanantai: Twinning-kilpailuun (EU-varoin toteutettava, kahden EU-maan yhteishanke, maaparit kilpailevat keskenään) osallistuminen. Suomi ja Saksa esittelivät tarjouksensa Armenian korkeakoulutuksen uudistamishankkeeksi. Pidin tukipuheenvuoron.  Voitimme!  Suomalainen asiantuntija muuttaa Jerevaniin pariksi vuodeksi ja monet asiantuntijat käyvät lyhyemmillä keikoilla. Kontaktilounas, sen jälkeen automatka Kaukasus-vuorten yli (5 h) Tbilisiin. Junamatka kestäisi vajaan vuorokauden.

Tiistai: Siirtyminen Tbilisistä parinsadan kilometrin päähän Borzhomiin, missä YK:n kehitysjärjestö UNDP istuttaa uudelleen Georgian sodassa vuonna 2008 tuhoutunutta metsää Suomen varoin, Georgian metsäviranomaisten kanssa. Metsänistutusta, lehdistötilaisuus ja näkyvyyttä. Projekti erinomainen!

Tbilisin kautta takaisin (vuorten yli) Jerevaniin. Autossa  (vanha mersu) kylmä, vuorilla oli jo pakkasta.  Perille puoli kahdelta yöllä.

Keskiviikko: Jerevanissa EU-kokous ja tapaamisia. Sovittu, Georgian armenialaisalueille järjestetty puhetilaisuus peruuntuu, koska torstaina piti taas päästä Tbilisiin ja sitä kautta Bakuun, valtuuskirjettä luovuttamaan. Lentoja Jerevanin ja Bakun välillä ei Karabahin konfliktin takia ole, siksi autolla taas yli vuorten, yötä vasten.

Torstaina oli sitten siirtyminen Tbilisistä Bakuun, jossa perjantaina piti olla valtuuskirjeen jättöön liittyviä tapaamisia. Suora lento Bakuun (1 h) oli kuitenkin peruttu, matka taittui sen sijaan Kiovan kautta (6 h). Saapuessani puolen yön jälkeen perille vastassa oli ulkoministeriön protokolla, joka yllättää: valtuuskirjeen jättö tapahtuu heti seuraavana aamuna (piti tapahtua vasta lauantaina)!

Perjantaina  valtuuskirjeseremoniat ja keskustelut presidentin kanssa Bakun ulkopuolella sijaitsevassa presidentinpalatsissa. Tämän jälkeen tapaaminen ulkoministerin protokollapäällikön kanssa (yleensä järjestys on päinvastainen). Illalla sitten tapaaminen kunniakonsulin kanssa.

Lauantai: Lento takaisin Tbilisiin, tällä kertaa Istanbulin kautta. Tältä näyttävät vuoret koneen ikkunasta.

Vastassa oli Georgian ulkoministeriön protokolla, oma limusiini ja juhlallinen vastaanottoseremonia, koska seuraava päivä,

sunnuntai oli merkittävä:  Georgian uuden, vapain vaalein valitun presidentin virkaanastujaiset, joissa  edustin Suomea. Komea tilaisuus.

Maanantaina Kiovan kautta kotiin.

Yhteensä kahdeksan yötä reissussa, mutta vain kaksi yötä samassa hotellissa, muutoin paikan vaihto joka yö. Periaatteessa tietysti järkevää, koska yhdellä matkalla sai hoidettua monta asiaa. Autokilometrejä kertyi kuitenkin kolmelta vuorten ylitykseltä vajaa 1000 km, Borzhomin matkalta 300 km ja lentokilometrejä 8000 km ”alueella”. Siihen kun lisätään runsaat 6000 km matkoihin Helsingin ja Kaukasian välillä, hiilijalanjälki nousee melkoiseksi.

Aika usein tuleekin miettineeksi, että suurlähetystön avaaminen olisi itse asiassa myös ekoteko…

Tässä blogissa pyrin valottamaan Suomen kannalta tärkeitä tapahtumia alueelta, kertomaan Suomen toiminnasta sekä vaikutelmiani alueelta. Koska käsitteiden tulee olla selviä, kerron kuitenkin aluksi, mikä ”otus” kiertävä suurlähettiläs oikein on ja miksi sellaiseen ratkaisuun on päädytty.

Suomella on tällä hetkellä suurlähetystö runsaassa seitsemässä kymmenessä maailman kahdessasadassa maassa. Suomen valtion tulee kuitenkin monesta syystä – internetin aikakaudellakin – olla tavalla tai toisella läsnä. Paras tapa edustautua on olla paikalla. Mikäli tämä ei ole mahdollista, on pari mahdollisuutta:

• Niin sanottu ”sivuakkreditointi”, toisin sanoen jostain pääkaupungista siellä oleva Suomen suurlähettiläs saa niin sanotun ”jalkamaan”. Esimerkiksi Australiassa toimiva suurlähettiläämme on myös suurlähettiläs Uudessa-Seelannissa ja myös monessa muussa Oseanian maassa.
• Niin sanottu kiertävä suurlähettiläs toimii Helsingistä käsin, mutta on ”täysivaltainen erikoissuurlähettiläs” maassa, jonne hänet on nimitetty. Suomella on myös näitä muutama: Etelä-Kaukasiassa, Keski-Aasiassa, Pakistanissa (ja vielä jonkin aikaa) Karibialla.

Mitkä valtuudet sivuakkreditoidulla tai kiertävällä suurlähettiläällä on? Periaatteessa ne ovat samanlaiset kuin asemapaikalla olevalla, erona on tietysti, ettei ole paikalla koko ajan. Ei myöskään ole kansliaa tai pysyvää henkilökuntaa, on vain kannettava tietokone ja matkapuhelin – sekä tärkeät tukitoiminnot Helsingissä.

Työhöni kuuluu, valikoiden, ”normaalit” suurlähetystön tehtävät: raportointi, vienninedistäminen, kehitysyhteistyö – kaikki luonnollisesti ulkoministeriön ja tarkemmin itäosaston ohjauksessa.

Entä kansalaispalvelut, miten ne hoituvat?

• Suomen kansalaisten ja pysyvästi Suomessa asuvien palveluita hoitaa jokin Pohjoismaa tai EU-maa tai sitten ne hoituvat etäpalveluina, verkon kautta.
• Ulkomaan kansalaisten tarvitsemat palvelut hoituvat joko jonkun muun Schengen-maan toimesta (viisumiasiat) tai niin, että asiakas joutuu matkustamaan johonkin toiseen maahan (oleskeluluvat).

Lisää tulevissa postauksissa!