Mitä suurlähettiläs ei uskalla sanoa?

Kollegani Ville Cantell antoi twitterissä ymmärtää, että turvallisuuspoliittinen keskustelu on Suomessa sellaista, että virkamies voi kertoa Nato-kantansa vasta jäätyään eläkkeelle.

Ville viittasi entisen kollegamme suurlähettiläs Hannu Himasen tuoreeseen kirjaan Länttä vai itää. Suomi ja geopolitiikan paluu, jossa Hannu kertoi kannattavansa Suomen jäsenyyttä sotilasliitto Natossa.

Päätin lukea Suomen Moskovan-suurlähettilään tehtävästä eläkkeelle jääneen Hannun kirjan suunnittelemaani nopeammin. Otin ulkoministeriöläiseksi näkökulmaksi sen, mitkä näkemykset kirjassa ovat sellaisia ulkopoliittisia kannanottoja, joiden sanominen olisi voinut haitata jossakin asemamaassa työskentelevän Suomen suurlähettilään työskentelyedellytyksiä.

Ensiksi: hyvä kirja, kannattaa lukea. Silti sivuilta nousi esille kenties vain kaksi ulko- ja turvallisuuspoliittista asiaa, joiden sellaisenaan sanomista asemamaassa toimivan suurlähettilään olisi pitänyt tarkkaan pohtia ennen laukaisua. Laskin suoran Nato-jäsenyyskannan toiseksi. Toinen oli yleisempi huomio todella suorasta ja laajasta kriittisestä arviosta Venäjän viime vuosien kehitystä kohtaan.

Nato-jäsenyys?

Kysymys Nato-jäsenyydestä on kovin politisoitunut. Paradoksi on, että politisoitumisesta huolimatta pääosa keskeisistä poliitikoistamme ei sano kantaansa suoraan. Samaan aikaan esimerkiksi Venäjällä argumentointi Natosta on suorastaan harhaanjohtavaa, kuten Hannu kuvaa kirjassaan. Sen vuoksi virkamiehen tai suurlähettilään ei siis ole syytä ainakaan vaieta asiasta.

Suurlähettiläälle sopii hyvin toistaa hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa nostettuja näkemyksiä. Ei ole myöskään vaarallista sanoa omaan kantaansa, mutta tärkeää olisi perustella kanta ottaen huomioon perustelut, jotka eivät välttämättä tue omaa kantaa. Maailma ei ole mustavalkoinen. Tämä sopii myös Nato-jäsenyyden arviointiin.

Mikäli kannan sanominen suoraan ei tunnu perustellulta tai jos vakaata kantaa ei ole, voi virkamies myös rohkaista muita keskustelemaan nostamalla esiin näkökulmia, jotka eivät muuten tulisi kyllin selkeästi esille.

Esimerkiksi itse olen viime aikoina pohtinut Nato-asiaa siitä näkökulmasta, miten asia voidaan suhteuttaa EU-velvoitteisiimme. Lissabonin sopimuksen mukaan EU-maiden velvollisuutena on auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta EU-jäsenmaata antamalla sille ”apua kaikin käytettävissään olevin keinoin”. Koska suurin osa EU-maista kuuluu Natoon, sotilaallisessa konfliktissa toimittaisiin todennäköisesti sen komentorakenteessa Naton artikla 5:n mukaisesti. Suomen voisi olla paha sooloilla tämän komentorakenteen ulkopuolella.

Suomen ja Venäjän suhteet kiinnostavat. Toukokuussa Porvoossa pidetty ulkoministeritapaaminen veti toimittajia salin täydeltä. (Kuva: Vesa Häkkinen)

Asemamaan kritisointi?

On selvää, ettei toisessa maassa työskentelevä diplomaatti voi julkisesti haukkua kyseistä maata, sen kansaa tai johtoa ilman työskentelyedellytysten menettämistä.

Asioiden ja kantojen perusteltu sanominen ei ole haukkumista. Kyse on tyylistä, siitä miten puhutaan suoraan asiasta ja ilman turhaa loukkaamista. Asemamaan kulttuurin tuntemus on diplomaatin ammattitaitoa.

Kuten Hannu kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa, venäläiset eivät pidä hyssyttelystä. He ovat päinvastoin tottuneet siihen, että asioista puhutaan suoraan ja joskus voimakkaallakin kielellä.

Haastattelussa entinen suurlähettiläs totesi myös pitävänsä venäläisistä paljon: ”Venäjä on erittäin mielenkiintoinen ja loputtoman hieno sekä jännittävä maa. Eikä minulle tulisi mieleenkään, että olisin jotenkin venäläisvastainen tai kohdistaisin henkilökohtaisesti mitään Venäjää vastaan,” Himanen korosti antaen ymmärtää, ettei maan toiminnan kriittinenkään arviointi tarkoita arvostuksen puutetta.

Suurlähettilään sananvapaus

Julkisen sanan neuvosto on kannanotoissaan  ja lausumissaan ottanut voimakkaasti kantaa virkamiesten sananvapauden puolesta. Myös perustelut ovat erinomaisia: virkamiehen sananvapauden rajoittaminen kaventaa kansalaisten tiedonsaantimahdollisuuksia ja rajoittaa sanan- ja mielipiteenvapautta.

Perustuslain mukaan sananvapaus kuuluu myös virkamiehelle. Kieltämättä aika harva ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymysten parissa työskentelevä virkamies sitä käyttää esimerkiksi Nato-kysymyksessä, vaikka se voisi olla omiaan edistämään yleiseltä kannalta tärkeän tiedon leviämistä.

Suurlähettiläs on virkamies, mutta samalla Suomen edustaja vieraassa valtiossa. Vaikka miten haluaisin muuta, kyllä suurlähettilään sananvapaus on vähän rajoittunut. Ei se kuitenkaan keskusteluun osallistumista estä.

Leave a Reply