Mitä virkamies saa sanoa?

4

Kollega Vesa Häkkinen kirjoitti taannoin blogin, joka käsitteli virkamiehen sananvapautta. Omien tuoreiden kokemusteni valossa on jatko-osan kirjoittaminen perusteltua.

Ukrainan Helsingin-suurlähetystö lähetti nootin ulkoministeriöön tviitistäni, kysymyksellä edustaako tämä Suomen virallista kantaa. Vastauksena toiseen tviittiini sain puolestani kansanedustajalta kommentin, jossa todettiin, etten ymmärrä paikkaani yhteiskunnassa. Toinen kommentoija totesi toivovansa, että edes ymmärtäisin erota.

En noudattanut kehotusta ja kerron tässä, miksi jatkan myös keskustelemista.

Ulkoministeriö vastasi Ukrainan suurlähetystön noottiin toteamalla, että ministeriön työtekijöitä viestintästrategiamme mukaisesti kannustetaan osallistumaan ulko- ja turvallisuuspoliittiseen keskusteluun. Kansanedustajalle puolestaan vastasin viittaamalla siihen, että Suomessa virkamiehillä on sananvapaus ja mielipideoikeus.

Tapauksessa en rikkonut lojaliteettivelvollisuutta millään tavoin, vaan totesin olevani hallituksen ministerin kanssa samaa mieltä hallituksen yhteisesti sopimasta tavoitteesta.

Eikö sitten olisi helpompi olla vain hiljaa?

Kyllä varmasti, mutta se olisi mielestäni väärä ratkaisu. Informaatioympäristö, jossa elämme, on pysyvästi muuttunut ja muutos tulee jatkumaan. Pidän tärkeänä, että elää kuten opettaa. Työssäni viestintäosastolla kannustan kollegoita rohkeasti löytämään itselleen sopivia tapoja kertoa omasta työstään ja osallistua keskusteluun.

Ulkoministeriön asiantuntemus on tärkeätä saada esille ja koko suomalaisen yhteiskunnan käyttöön entistä paremmin. Siksi haluan itsekin toimia näiden periaatteiden mukaisesti.

Talon sisälläkin riittää haasteita. Paikoittain meillä vallitsee viestinnän osalta vähettelyä ja jopa pelon ilmapiiriä. Yksi kollega sai kuulla, että hänet täytyy pelastaa ”humppa-osastolta” kun oli jonkun aikaa ollut viestintäosastolla. Toinen nuori kollega joutui palautekeskusteluun, jossa ruutukappausten kautta ruodittiin some-viestintäänsä.

Molemmat nämä esimerkit osoittavat, että työmaata riittää. Ylimmän johdon esimerkki on tässä tärkeätä ja ulkoministeri Soini onkin useampaan kertaan voimakkaasti kannustanut ylintä johtoa vielä nykyistä aktiivisemin osallistumaan keskusteluun ja olemaan entistä paremmin median käytettävissä.

Paluuta vanhaan ei ole, vuorovaikutteinen, henkilölähtöinen viestintä, on pysyvästi tullut diplomatian keskiöön. Ja ellemme itse osallistu keskusteluun ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja kerro Suomen tarinaa maailmalla, joku muu kyllä tekee sen puolestamme.

Kommentit

Nakki 1 kuukausi sitten

Looks like Ukraine is sore skinned cry baby. Why don’t you stop shooting your own citizens? Do a good will test and withdraw army from one section of Donbass front line. If Donbass home protection units stay put, you know there is chance to gradually end brutal ATO. Although there is no terrorists and you should use only police to hold order within your own citizens.

seppo Hannus 1 kuukausi sitten

Pahalta kuulostaa tämä sanonta, että ”Pitäisi ymmärtää oma paikkansa yhteiskunnassa”. Tietysti virkamiehen niin kuin muidenkin tulee olla lojaaleja työnantajalleen. Mutta missä menee raja? Ehkä voitaisiin yrittää ottaa oppia tieteellisestä ja akateemisesta keskustelukulttuurista. Kaikilla on sananvapaus, mutta jos sekoittaa tiedon ja omat ennakkouskomukset, siitä tulee palautetta vertaisarvioinnin kautta. Siinä, joskus, huijaritkin tulevat kärsimään häpeää.

Ville Cantell 1 kuukausi sitten

Tärkeä sananvapauden rajoitus on mielestäni se, ettei riko muiden oikeuksia. Sananvapaus ei tarkoita, että saa sano mitä tahansa, kenestä vaan. Mutta kuten kirjoitin, ei myöskään sitä, ettei virkamies saisi sanoa mistään mitään.

Tästä tviitistä Ukraina lähetti Suomelle nootin – näin virkamies vastaa – verkkouutiset.fi 1 kuukausi sitten

[…] lähialueviestintäyksikön päällikkö Ville Cantell pohtii ministeriön sivuilla julkaistussa blogissaan virkamiehen sananvapautta ja roolia sosiaalisessa mediassa. Hän kertoo esimerkkejä oman […]

Leave a Reply