Turvallisuuspoliittinen keskustelu koki Suomessa jonkinlaisen kevään, kun Venäjä miehitti Krimin ja oli aloittamassa sekasortoa ja sotaa Itä-Ukrainassa vuonna 2014. Kuluvan vuoden kevät on puhkaissut keskustelun kukkaansa.
Ulkoministeriön neljältä ulkopuoliselta asiantuntijalta tilaama selvitys, Nato-arvio, on ollut yksi keskustelun innoittajista. Se on nostanut keskustelun uudelle tasolle.
Nyt puhutaan entistä avoimemmin Venäjän toiminnan ja uhittelun negatiivisista vaikutuksista Suomen turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen. Keskustelua käydään myös siitä, miten mahdollinen Suomen Nato-jäsenyys ja sen valmistelukin vaikuttaisi vähintään väliaikaisesti huonontavasti naapurisuhteisiin.
Itsestäänselvyyksiä, voisi sanoa. Niinpä, mutta mielestäni on tärkeää, että itsestäänselvyydet sanotaan aika ajoin ääneen.
Ruotsi-ulottuvuudelle selvitys toi täysin uudenlaisen, kirkastetun sävyn. Kirjoittajat kuvasivat mielestäni vakuuttavasti, miten Suomi ja Ruotsi ovat turvallisuuspoliittisesti sidoksissa toisiinsa. Tämä on sanottu aiemminkin jo monta kertaa, mutta nyt perustelut olivat entistäkin terävämmät.
Kevään yhteiset sotaharjoitukset ja huipputapaamiset Yhdysvaltojen kanssa ovat lisäksi osoittaneet kahdenvälisen yhteistyön muunlaiset mahdollisuudet.
Yllättäen Suomen ainoat turvallisuuspoliittiset vaihtoehdot eivät julkisuudessa käydyn keskustelun mukaan olekaan joko nykyisenkaltainen kombinaatio – jossa korostetaan kansallisen puolustuksen kehittämistä, Nato-kumppanuutta ja Nato-jäsenyyden hakemisen avoimena pitämistä – tai se toinen vaihtoehto eli Nato-jäsenyyden hakeminen.
Suomen turvallisuuspoliittiset ratkaisut ja niistä käytävä keskustelu kiinnostavat myös ulkomailla, mikä on ollut ilahduttavaa havaita. Työhöni kuuluvan mediaseurannan mukaan näyttäisi siltä, että artikkeleita löytyy eniten naapurimaista Virosta, Ruotsista ja Venäjältä. Niitä on julkaistu myös paljon yhdysvaltalaisissa ja eurooppalaisissa medioissa.
Kun kesään tultaessa edessä ovat vielä presidentin isännöimät Kultaranta-keskustelut, ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon julkaisu sekä Naton huippukokous Varsovassa, johon Suomikin osallistuu, ei keskustelu viilene kotona eikä muualla kesän sydämessäkään. Olisi ihme, jos esimerkiksi Porin Suomi-areenassa ei puhuttaisi turvallisuuspolitiikkaa.
Kun keskustelu jatkuu tällaisena, monimuotoisena ja rakentavana, ja kun argumentteja esitetään puolin ja toisin ilman turhaa repimistä, voi perustellusti sanoa kesän saapuneen turpo-keskusteluun. Sataahan joskus juhannuksenakin räntää.