Turpo-viestintä luupissa

Ulkoministeriön virkamiehenä olen tottunut siihen, että työ liittyy lähinnä ulkomaihin tai kansainvälisiin järjestöihin. Kaksi viime vuotta viestintäosastolla ovat olleet avartavia, kun tehtävänä on ollut ulkoministeriön työn tunnetuksi tekeminen erityisesti kotimaassa. Täällä viestintäosastolla keskustelua on tullut seurattua ihan eri tavalla kuin ennen.

Vastaan erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvistä aiheista, ja ne ovatkin saaneet runsaasti huomiota alkuvuodesta. Turvallisuuspoliittisen ympäristön muutos on lisännyt kiinnostusta turpo-kysymyksiin, ja erityisesti Naton huippukokous Varsovassa heinäkuussa herätti pohdintaa ja spekulaatioita. Nato tuntuu muutenkin olevan taikasana, joka herättää huomion. Myös Nato-arvion julkaisu toi runsaasti kyselyitä sekä kansalaisilta että medialta.

Nato-arvion luovutustilaisuus keräsi ennätysjoukon mediaa paikalle. Kuva: Outi Ylitalo
Nato-arvion luovutustilaisuus keräsi ennätysjoukon mediaa paikalle. Kuva: Outi Ylitalo

Ajankohtaisviestinnässä ei aina aamulla tiedä, mitä on päivän ohjelmassa. Paljon kyselyjä ovat herättäneet esimerkiksi ilmatilaloukkaukset, ministerien turpo-kommentit, Turkin vallankaappausyritys ja terrori-iskut.

Mukavaa vaihtelua tavallisiin toimistorutiineihin tuovat erilaiset kansalaistilaisuudet, joihin viestintäosastolla pääsee useasti osallistumaan. UM:llä on ollut osasto muun muassa Kokonaisturvallisuusmessuilla, ja ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon valmisteluvaiheessa järjestimme muutamia keskustelutilaisuuksia eri kaupungeissa. Lehdistötilaisuuksia järjestämme tietysti säännöllisesti. Niissäkin turvallisuuspolitiikka kiinnostaa.

Ulkoministeriön päivä SuomiAreenassa heinäkuun puolivälissä tarjosi hyvän vaihtoehdon sellaisille, jotka eivät normaalisti osallistu seminaareihin. Muun muassa kolmen ministerin keskustelu keräsi vaikuttavan joukon kuulijoita paikan päälle.

Lehdistöneuvos Merja Sundström johtamassa suurlähettiläspaneelia UM:n tilaisuudessa SuomiAreenassa. Kuva: Mari Lankinen
Lehdistöneuvos Merja Sundström johtamassa suurlähettiläspaneelia UM:n tilaisuudessa SuomiAreenassa. Kuva: Mari Lankinen

Turpo-keskustelu jatkuu monissa eri tilaisuuksissa. Seuraava iso UM:n tapahtuma on suurlähettiläspäivät, jotka alkavat 22. elokuuta. Paikalle odotetaan lähes kaikkien Suomen edustustojen päällikköjä, eli nyt on tarjolla asiantuntemusta maailman joka puolelta. Ministerien ja presidentin puheenvuorot suurlähettiläspäivillä näkyvät myös live-lähetyksenä formin.finland.fi -sivustolla.

On mukava havaita, että ulkoministeriön työ kiinnostaa ihmisiä. Myös palaute on tervetullutta – mitä sinä haluaisit tietää ulkoministeriön turpo-toiminnasta?

Näitä kanavia kannattaa seurata!

Ulkoministeriön tekemää työtä voi seurata myös kotisohvalta käsin. Omia viestintäkanaviamme ovat formin.finland.fi, www.eurooppatiedotus.fi, kehityslehti.fi, kauppapolitiikka.fi sekä suurlähetystöjen ja edustustojen nettisivut. UM toimii aktiivisesti muun muassa Twitterissä, Facebookissa, Flickrissä ja YouTubessa. Olemme tehneet myös Periscope-lähetyksiä.

Suurlähettiläspäiviä voit seurata somessa aihetunnisteella #slsk16 – ja turpo-aiheita kannattaa kommentoida tutusti tunnisteella #turpo.

Eduskuntavaalien 2015 tulosiltaan osallistui sekä kotimaista että kansainvälistä mediaa. Kuva: Mari Lankinen
Eduskuntavaalien 2015 tulosiltaan osallistui sekä kotimaista että kansainvälistä mediaa. Kuva: Mari Lankinen