Turvapaikkakriisin yksi tarina

Kävin vastikään kollegani ja usean muun EU-viestijän kanssa Lesvoksella, yhdellä Kreikan itäisistä saarista, josta näkyy paljain silmin Turkkiin. Paavi Franciscus kävi saarella hieman myöhemmin, mutta samasta syystä kuin mekin: Lesvos tai Lesbos on yksi viime vuonna kärjistyneen turvapaikkakriisin polttopisteistä.

Lesvoksen ja turvapaikkakriisin voi tiivistää kahteen sanaan: laivoja ja leirejä. Turkista tullaan ihmissalakuljettajien veneellä ja ehkä jatketaan matkaa Kreikan rannikkovartioston etsintä- ja pelastuslaivoilla. Eri reittejä ja eri maista tulleet tuhannet ihmiset sijoitetaan rekisteröintikeskuksiin tai heille tarjotaan suojaa parakkileireistä.

Tämä on kuitenkin kuvablogi, joten yritän tiivistää näkemämme kymmeneen ottamaani kuvaan, jotka jollakin tavalla kertovat yhden turvapaikkakriisin tarinoista.

Kreikkalaiset rajavartijat Arkoi-vartiolaivan kannella
Kreikkalaiset rajavartijat Arkoi-vartiolaivan kannella.
Matka sodasta elämään, Turkista Kreikkaan lapsen piirroksessa
Lapsen piirroksessa näkyy matka sodasta elämään, Turkista Kreikkaan.
Kreikan rajavartiosto partioi Kreikan ja Turkin välisellä kapealla merialueella
Kreikan rajavartiosto partioi Kreikan ja Turkin välisellä kapealla merialueella.
Turvapaikkakriisi on muuttanut Lesvoksen pääkaupungin Mytilenen keskustan satama-alueen ilmettä
Turvapaikkakriisi on muuttanut Lesvoksen pääkaupungin Mytilenen keskustan satama-alueen ilmettä.
Monelle jo EU-alueelle pääseminen symbolisoi turvaa. Kuva Kara Tepen pakolaisleirin kartasta
Monelle jo EU-alueelle pääseminen symbolisoi turvaa. Kuva Kara Tepen pakolaisleirin kartasta.
Kara Tepen pakolaisleirin hygieniakioski
Kara Tepen pakolaisleirin hygieniakioski.
Tulijat edustavat monia kansallisuuksia. Leirin lapsi tupsahti EU-viestijöiden keskelle
Turvapaikanhakijat edustavat monia kansallisuuksia. Leirin lapsi tupsahti EU-viestijöiden keskelle.
Solidaarisuus. Morian suljetun ns. hotspot-leirin piikkilanka-aitaa
Solidaarisuus. Morian suljetun ns. hotspot-leirin piikkilanka-aitaa.
Pääsy asiattomilta kielletty. Morian leirin portti
Pääsy asiattomilta kielletty. Morian leirin portti.
Apua!
Apua!