Ulkopolitiikan linjat ja pragmatismi

Viron entinen presidentti Toomas Hendrik Ilves arvosteli Suomen ”pragmaattista” ulkopolitiikkaa Viron ulkoministeriön uudelleenperustamista koskevassa teoksessa.¹ Elettiin Venäjän ja Georgian välisen sodan jälkeistä syyskuuta vuonna 2008.

”Pragmaattisella” Ilves tarkoitti suomettumista, vaikkei sanaa käyttänytkään. Hän harmitteli ” ’pragmaattista’ ulkopolitiikkaa kannattavien maiden” Viroon kohdistunutta kritiikkiä. Virohan oli suorasanaisesti tuominnut Venäjän toimet Georgiassa. Ilves kirjoitti:

On syytä oivaltaa, että Viron arvopohjainen ulkopolitiikka – sen tuki demokratialle, markkinataloudelle, oikeusvaltiolle jne. – on lähestymistavaltaan samalla tavoin pragmaattista ja väistämätöntä kuin eräiden muiden maiden valitsema vaikeneminen suhteessa vahvaan naapuriin.

Suomettumisesta keskusteleminen vaatii Suomessa paksua nahkaa, tai kypärää...
Suomettumisesta keskusteleminen vaatii Suomessa paksua nahkaa tai kypärää… (Kuva: Vesa Häkkinen)

Suomettuminen on vahva termi, ja sillä on monta merkitystä kuten tutkija Matti Pesu kuvasi oivallisesti, mutta melko ”pragmaattisesti” The Ulkopolitistin kirjoituksessaan. Termillä on muun muassa kuvattu Suomen historiallista ulkopoliittista liikkumatilaa suhteessa Neuvostoliittoon ja Venäjään, ”vahvaan naapuriin”. Sitä on myös käytetty kuvaamaan Suomen sisäpoliittista kulttuuria² tai itsesensuuria³. Historioitsijana olen itse pitänyt suomettumista nimenomaan henkisen selkärangan kuihtumisena ja sananvapauden rajoittamisena.⁴

Venäjän toimet Ukrainan Krimillä ja Itä-Ukrainassa ovat ilman muuta vähentäneet Ilveksen tarkoittamaa ”pragmatismia” myös Suomen ulkopolitiikasta. Olen itse siinä mielessä ”ilvesläinen”, että mielestäni ulkopoliittisen ns. linjan pitää muodostua hyväksytyistä arvoista, sovituista kansainvälisistä sitoumuksista sekä demokraattisen oikeusvaltion periaatteista, kuten sananvapaudesta.

Tällaisen linjan puolustukseen sopii erinomaisesti valistusfilosofi Voltairen suuhun yleensä pantu sitaatti siitä, miten kuolemaan saakka puolustetaan myös omasta mielestä kelvottomien mielipiteiden sanomisen vapautta. Tämän päivän pragmatiikkaa on lisäksi todeta, ettei vale ole sama asia kuin mielipide.

1. Teine tulemine II. Välisministeeriumi taasloomise lugu. 2008 (lainauksen käännös Vesa Häkkinen)

2.  Timo Vihavainen: Kansakunta rähmällään: Suomettumisen lyhyt historia. 1991

3. Carl-Gustaf Lilius: Suomalainen itsesensuuri. Kanava 1/1975

4. John Lagerbohm ja Vesa Häkkinen: Myytti menestystarinasta. Suomen Kuvalehti 15/2000

Leave a Reply