Egyptin epätodellinen todellisuus ja ennakoimaton lähitulevaisuus

3

Elokuun puolivälissä Egyptin turvallisuusjoukot tyhjensivät voimakeinoin heinäkuun alussa syrjäytetyn presidentin tukijoiden leirit Kairossa. Sen jälkeiset väkivaltaisuudet ja mielenosoitukset ovat vähitellen hiipuneet ja Kairo palailee normaaliin rytmiinsä. Kuitenkin 5. syyskuuta Egyptin sisäministeri joutui pommi-iskun kohteeksi. Ministeri selvisi tilanteesta säikähdyksellä, mutta useita ihmisiä loukkaantui räjähdyksessä. Voimassa on 14.8. julistettu poikkeustila ja öinen ulkonaliikkumiskielto.

Kairossa katukuva on vähitellen palailemassa normaaliin, joskin vastikään tänne muuttaneelle varoitellaan, että se muuttuu kaoottisemmaksi koulujen alkaessa. Liikenteessä autot risteilevät vanhaan tapaan kaistoista piittaamatta, ihme ja kumma kyllä pahemmitta kolareitta; autojen seassa moninkertaisesti jo lommoutuneiden pappatunturimopon kaltaisten härveleiden kyydissä laihat miehet puikkelehtivat kypärättä, yksin tai kaksin, joskus mopon perään rakennettu mini-kuorma-autonlava keikkuen täynnä tavaraa. Tänä aamuna Kuudennen Lokakuuta sillalla mies polki keskittynyt ilme kasvoillaan ja otsa rypyssä ohitse pyörällään, päänsä päällä pienenpieni valkoinen teline, jonka päällä keikkui hämmentävässä tasapainossa vajaan parin metrin pituinen, puoli metriä leveä ja yhtä korkea puurimakehikko.  Ties minne oli menossa, aamuruuhkassa.

Kairon aamuliikennettä
Kairon aamuliikennettä

Poliittinen elämä Kairossa Muslimiveljeskunnan syrjäyttämisen jälkeen on vasta Egyptiin saapuneelle untuvikolle yhtä sekavaa ja epätodellista. Väliaikaishallitus ja sen taustavoima, armeija, toimeenpanevat tiekarttaa, jonka on tarkoitus palauttaa maahan demokratia, rauha ja taloudellinen vakaus. 50-henkinen komitea pohtii perustuslain uudistamista, parlamenttivaalit ovat suunnitteilla vuoden vaihteen tienoille.

Rinnakkaistodellisuudessa Muslimiveljeskunnan edustajien pidätykset jatkuvat ja veljeskunnan johtajia asetetaan syytteeseen. Kansa on jakautunutta, jopa perhetasolla. Joku viisaampi sanoi, että Egypti on kollektiivisesti traumatisoitunut. Rationaaliset ihmiset vaikuttavat kykenemättömiltä kompromisseihin. Molemminpuolinen joustamattomuus ei helpota sovinnon rakentamista.

On vielä epäselvää, milloin Egypti löytää sisäisen tasapainon. Olisi tärkeää päästä tilanteeseen, jossa poliittiset johtajat huomioivat kaikkien kansanryhmien ja poliittisten ryhmittymien olemassaolon ja tarjoavat niille osallistumismahdollisuuden poliittiseen prosessiin. On tärkeää, että jatkuvasta poliittisesta kriisistä päästään yli, rakentamaan taloutta joka ei loputtomiin elä naapurimaiden avun ja lainojen varassa.

Turvallisuusviranomaiset ovat ottaneet tilanteen järeästi haltuunsa islamistien protestien ja terroritekojen estämiseksi. EU on tuominnut kaikkien osapuolten harjoittaman väkivallan ja ilmaissut huolensa turvallisuuskoneiston liiallisesta voimankäytöstä yhtä lailla, kuin terroriteoista.

Miten Egyptin orastava demokratiakehitys, kansalaisyhteiskunnan oikeudet ja lehdistön vapaus tästä eteenpäin kehittyvät, on vielä epävarmaa. Väliaikaishallinto vakuuttaa, että nämä kaikki kuuluvat tiekarttaan, jonka myötä palataan alkuperäisen vallankumouksen raiteille. Arabikevään idealismista on kuitenkin siirrytty kylmempien realiteettien maailmaan: demokratia ja ihmisoikeudet ovat arvoja, jotka kaipaavat kukoistaakseen vankkaa pohjaa ja paljon työtä. Liekö olemassa vallankumousta, joka tapahtuisi yön yli.

Kairossa elämä kuitenkin jatkuu. Khan il Khalilin basaarikujilla näkyy harvakseltaan turisteja, mutta ihmisvilinässä on mukava soljua ja hypistellä ties mitä rihkamaa, nuuhkia mausteita, tinkiä hinnasta basaarikauppiaiden kanssa. Auringon laskiessa moskeijoiden rukouskutsut kuuluvat edelleen yli kaupungin ja Niili virtaa, kuten se virtasi tuhansia vuosia sitten faaraoiden aikaan, läpi tämän elämää sykkivän kaupungin.

Kairossa on myös vehreyttä: näkymä Al-Azhar - puistosta
Kairossa on myös vehreyttä: näkymä Al-Azhar – puistosta

Kommentit

Markku Päivätie 11 vuotta sitten

Ihana kuulla välillä mukavampiakin uutisia tästä maasta.

Nimetön 11 vuotta sitten

Ihana maa ihana kansa.

Jaana Aalto-Ruotsalainen 11 vuotta sitten

Reilun kolmen viikon päästä tullaan pojan kanssa tyttären ja vävyn luokse Kairoon. Egyptistä olen haaveillut aina ja nyt siitä on tulossa ”toinen koti” 🙂