Heinäkuun ja tammikuun myyteistä

Egyptin asevoimat syrjäyttivät kuningas Faroukin 23.7.1952. Muutama vuosi myöhemmin egyptiläiset juhlivat päivämäärää 26.7. Silloin viimeisetkin brittiläiset joukot poistuivat maan kamaralta Britannian vetäytyessä Suezin kanavavyöhykkeeltä epäonnistuneen Suezin sodan seurauksena (1956).

Yksi Kairon valtaväylistä on nimetty tällä päivämäärällä. Meillähän ei juuri tunneta Etelä-Euroopastakin tuttua perinnettä nimetä katuja ja aukiota kansallisesti merkittävillä päivämäärillä, vaikka ’Joulukuun kuudes’ olisi itse asiassa ytimekäs nimi kadulle tai aukiolle. Asuessani kauteni alussa kuukausia hotellissa virka-asunnon peruskorjauksen vuoksi kävelin töihin heinäkuun 26. pitkin. Liikunnasta huolimatta se ei ollut kovin terveellistä, sillä katu lienee saastuneimpia Kairossa. Autot käytännössä seisovat siinä aamusta iltaan.

Suezin kriisin tarina on liian pitkä kerrottavaksi tässä, mutta kriisin ratkaisun osana ollut YK-operaatio muistetaan ensimmäisenä, johon suomalaiset sotilaat osallistuivat. Tietyllä tavalla tämä oli osa Suomen täysivaltaistumista sodan jälkeen. Ajallisesti lähelle osuivat maamme YK-jäsenyys ja Porkkalan tukikohdan palauttaminen.

Egyptin vallankumous alkoi tammikuun 25. Se ei ollut sattumaa, sillä kyseessä oli valmiiksi kansallinen merkkipäivä (poliisipäivä) erään brittejä vastaan kauan sitten suunnatun poliisiaseman kapinan johdosta. Tämän vuoden heinäkuun juhlinnan yhteydessä on pyritty vetämään paralleeleja heinäkuun -52 vallankaappauksen ja tammikuun 2011 kansannousun välillä, mihin päivämääräleikki (23. ja 25.) antaa mielikuvapohjaa.

Vuosi 1952 nosti Egyptin asevoimat politiikan valtatekijäksi ja tämän vuoden kansannousu yllättäen paiskasi heille muodollisen vallan. Asevoimat kantaa nyt poliittista vastuuta kansan silmissä, mikä alkaa näkyä tiettynä rasituksena. On siis luonnollista pyrkiä integroimaan tammikuun 25. osaksi jo hyväksyttyä kansallista mytologiaa.

Viime kädessä egyptiläiset määrittelevät tulevaisuudessa menneisyytensä. Tulevaisuuteen on matkaa, mutta yksi etappi saavutettiin, kun asevoimat asetti keskusvaalilautakunnan. Se aloittaa työnsä 18.9.2011. Loppuvuodesta kansa käy uurnilla, insa’allah.