Brittiagentti James Bondin seikkailut ovat kiinnostaneet suurta yleisöä siitä lähtien, kun Ian Fleming julkaisi ensimmäinen Bond-romaaninsa vuonna 1953. Ensimmäinen elokuva, Tohtori No, ilmestyi vuonna 1962. Virallisia Bond-elokuvia on tehty 25, joista viimeisin, No time to die, on tulossa ensi-iltaan tänä syksynä. Kyseiset klassikkoelokuvat, joista ei jännitystä, eksoottisia kuvauspaikkoja tai glamouria puutu ovat monen katsojan mieleen.

Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa on monella tapaa ainutlaatuinen elokuva. Siinä esiintyy historian tähän asti ainoa yhden elokuvan Bond-näyttelijä George Lazenby (jonka tuottaja Albert R. Broccoli bongasi ensi kerran lontoolaisessa parturinliikkeessä) sekä siinä kuullaan elokuvien tähän mennessä ainoat suoraan katsojille kohdistetut vuorosanat Lazenbyn viitatessa edellisen Bond-näyttelijän, Sean Connoryn, parempaan tuuriin. Portugalissa kuvatut kohtaukset sijoittuvat Lissaboniin sekä sen lähiympäristöön.

Elokuvan alun ranta- ja hotellikohtaukset kuvattiin vierekkäisissä Cascaisin ja Estorilin rannikkokaupungeissa Portugalin Rivieraksikin kutsutulla rannikkoalueella, noin puolen tunnin matkan päässä Lissabonista. Bond hurjasteli Cascaisin keskustasta Praia do Guinchon rannalle elokuvan alkukohtauksessa. Cascaisin kaupungin mukulakivikadut, pittoreski rantabulevardi ja maalaukselliset maisemat ovat luultavasti olleet syy useiden kuninkaallisten muutolle kaupunkiin. Kaupungissa ovat asuneet aikoinaan mm. Portugalin Luis I, Italian Umberto II, Ison-Britannian Edward VIII sekä Espanjan Juan Carlos I. Kaupungissa kävellessään voi helposti kuvitella ollessaan Monacossa kaupungin tunnelman perusteella. Kaupungin välittömässä ympäristössä on useita rantoja sekä parinkymmenen minuutin automatkan päässä kaupungista sijaitsee myös Manner-Euroopan läntisin piste, Cabo da Roca.

Estoriliin 1930 valmistuneessa hotelli Paláciossa ovat viihtyneet Bondin lisäksi useat silmäätekevät, suomalaisnäkökulmasta kuuluisimpana marsalkka Mannerheim vuonna 1945 terveysmatkansa yhteydessä. Huomionarvioista on myös se, että hotellin oikeat työntekijät esiintyivät elokuvassa. Elokuvassa esiintynyt portieeri sekä Bondille huoneen avaimen hakenut vastaanottotyöntekijä ovat vielä 2019 olleet edelleen töissä hotellissa.

Casino Estoril sijaitsee kivenheiton päässä hotellilta, ja se on Estorilin kaupungin maamerkki. Kauniin puistoalueen ympäröimä rakennus on yksi Euroopan suurimmista kivijalkakasinoista. Elokuvan kasinokohtaukset kuvatiin studiolla Englannissa, mutta Bond-kirjailija Ian Fleming sai inspiraation James Bond -romaanien kirjoittamiseen viettäessään aikaa kasinolla toisen maailmansodan aikana. Jugoslavialaisen kaksoisagentti Duško Popovin, jonka Fleming tapasi kasinolla, on kerrottu olleen James Bondin tosielämän esikuva.

Kuvauksia tehtiin myös itse Lissabonissa. Fronteiran palatsi, jonka klassisessa puistossa suurine suihkulähteineen elokuvaa kuvattiin, rakennettiin alun perin samannimisen markiisin kesäpaikaksi noin vuonna 1670, ja se on museoitu. Palatsissa on Portugalin suurin kokoelma autenttisia, 1600-luvun azulejoja eli maalauksellisia koristelaattoja. Huhtikuun 25. päivän silta, joka ylittää Tejo-joen Lissabonista Almadaan, on yksi Lissabonin keskeisimmistä maamerkeistä. Se muistuttaa suuresti Golden Gatea San Franciscossa. Elokuvassa Bond asioi vielä tänäkin päivänä toimivassa jalokiviliikkeessä. Joalharia Ferreira Marques sijaitsee Rossion aukiolla, Lissabonin ydinkeskustassa.

Lissabonin eteläpuolella, Setúbalin lähistöllä sijaitsevan Arrábidan kansallispuiston jylhistä maisemista löytyy elokuvan päätöskohtauksen kuvauspaikka, Miradouro Pontinho da Arrábida. Arrábidan kansallispuisto on tunnettu jylhästä vuoristostaan sekä luonnonmukaisista rannoistaan, jotka ovat erittäin suosittuja viikonloppuisin.

Tarkemmat tiedot kuvauspaikoista mm. IMDb:n elokuvatietokannassa sekä Movieloci-sivustolla.

Kuvat ja teksti: Henri Heikkinen

James Bond -elokuvista pikkupojasta lähtien pitänyt Henri Heikkinen suoritti korkeakouluharjoittelun Suomen Lissabonin-suurlähetystössä kesä-elokuussa 2021 perehtyen monipuolisesti suurlähetystön tehtäväkenttään.

Ensimmäiset puolitoista kuukautta kuluivat nopeasti talon tavoille opetellessa. Pääsin tutustumaan harjoittelijakollegoihin muista edustustoista, perehtymään Portugalin politiikan käänteisiin (joita onkin riittänyt niin täällä kuin kotimaassakin tänä vuonna) sekä osallistumaan mukaviin tilaisuuksiin, joissa verkostoitua ja oppia. Ehdin hiljalleen päästä niin sanotusti työn makuun.

Maaliskuussa kaukainen influenssa hiipi Portugaliinkin ja muuttui pandemiaksi. Yhtäkkiä normaalit yhteydenotot eri virastoihin jäivät ilman vastakaikua, sen sijaan suurlähetystössä puhelimet alkoivat soida taukoamatta. Omat projektit pistettiin jäihin ja keskityttiin vain olennaiseen. Harjoittelijakollegat alkoivat palata kotimaihinsa yksi kerrallaan ja kohta olikin kiellettyä edes kokoontua mihinkään. Ravintolalounaat vaihtuivat omiin eväisiin ja töissä puhallettiin kunnolla yhteen hiileen. Opeteltiin palaveroimaan Skypessä ja alettiin liikkua vähän hassun näköisesti etäisyyksiä pitäen. Katsoin televisiosta presidentin hätätilan julistusta ja mietin, että nyt eletään historiallista hetkeä.

Vaikka meno radikaalisti muuttuikin, minulle harjoittelu taisi olla se juttu, joka piti minut järjissäni karanteenin aikana. Sain mennä normaalisti töihin joka aamu samaan aikaan, tavata muitakin ihmisiä kuin kämppiksiä ja toimia ratkaisukeskeisesti, tämä kun ei Portugalissa ollut kaikille mitenkään itsestään selvää. Oli hurjan mielenkiintoista nähdä, miten valtiotasolla reagoidaan näin isoihin kriiseihin, ja etenkin oli hienoa olla mukana siinä auttamassa.

Ja kyllä tähän ajanjaksoon mahtui paljon muutakin kuin koronaa. Yksi mielenpainuvimmista työtehtävistä oli naistenpäivän somekampanja, joka tehtiin yhteistyössä pohjoismaisten harjoittelijoiden kanssa. Tuli opittua, miten paljon koordinointia vaatii neljän osapuolen yhteistyö ja kuinka monta työtuntia kuluu viikon asiapitoisten Facebook-kampanjan tekemiseen. Paljon ja monta. Mutta todella hauskoissa merkeissä, ja hienointa taisi olla se luottamuksen ja vastuun määrä, mikä meille harjoittelijoina annettiin. Toinenkin yhteinen somejulkaisu tehtiin samassa yhteistyössä kesäkuussa Maailman merien päivänä ja se sujuikin jo melkein rutiinilla.

Samaa luottamusta sain nauttia koko harjoittelun ajan. Itsenäisen työn määrä yllätti ja välillä tuntui hurjalta nähdä oma kädenjälki niin vahvasti tärkeissä teksteissä. Harjoittelu ennen kaikkea opetti tarkkuutta, tiedon tarkistamista sataan kertaan ja kysymistä asioista paremmin tietäviltä. Yllättävää oli myös käsiteltävien asioiden laajuus. Sivuhistoriastani saisi varmaan mielenkiintoista dataa, kun välillä on googletettu lämpöpumppuja, välillä presidentin lausuntoja ja toisinaan taas maataloustuotteiden myyntisysteemejä. Antoisia olivat myös käytävä- ja lounaskeskustelut, joissa kuulin kollegoiden kokemuksia uran varrelta ja näkemyksiä ajankohtaisista tilanteista. Toivottavasti niistä olen jotakin ammentanut pysyvästi.

Tämän kevään muistan aina. Niin ensimmäisestä oman alani työharjoittelusta kuin maailmalla vallitsevasta erikoistilasta. Kiitos Lissabonin-suurlähetystölle viimeisestä puolesta vuodesta!

Teksti ja kuvat: Juuli Kärkinen, suurlähetystön harjottelija keväällä 2020.

Yrityksen perustajat Veronica ja João tutustuivat Isossa-Britanniassa asuessaan maan pilottiprojektin myötä pahvisiin minikehtoihin ja kätkytkuolemavalistukseen. Alkushokin jälkeen he kiinnostuivat selvittämään asiasta lisää. Heille selvisi, että Suomessa äitiyspakkauksia on jaettu jo vuodesta 1938, ja että ne ovat osaltaan vaikuttaneet vauvojen äkkikuolemien vähenemiseen. Portugaliin palattuaan pariskunta päätti tuoda konseptin kotimaahan.

Portugalissa vauvojen kätkytkuolemat ovat melko harvinaisia eikä asiaa tunneta laajasti. Silti niitä tapahtuu. Perheyritys kokee kartonkikehdon yhdeksi keinoksi lisätä informaatiota ja käytännön oppeja. Sen hyödyllisyyttä esitellään yrityksen nettisivuilla kansainvälisten tutkimusten avulla, joiden mukaan selällään nukuttaminen sekä nukkuminen omassa kehdossa neljän seinän välissä ilman ylimääräisiä tarvikkeita ehkäisee kätkytkuolemia. Tuotetta kuvaillaankin ”pieneksi, kannettavaksi kehdoksi ja vauvan omaksi mukavaksi nukkumapaikaksi, joka edistää vauvan turvallisia nukkumiskäytäntöjä”. Tällä hetkellä yritys myy kartonkista kehtoa ja sen mukana patjan ja petivaatteet. Lähitulevaisuudessa tavoitteena on saada pakkaukseen myös muita tuotteita.

Yrityksellä on omien sanojensa mukaan paljon tehtävää yrittäessään saada portugalilaiset ottamaan pahvikehdon omakseen. Eikä ihme – maailmalla on vuosien saatossa kummasteltu ääneen pahvilaatikoissa nukkuvia pienokaisia. Hyvin perhekeskeisessä kulttuurissa vauvan laittaminen pahvilaatikkoon nukkumaan saattaa vaikuttaa julmalta. Usein myös koko perheen voimin halutaan panostaa vauvan tarvikkeisiin ulkonäöllisestikin. Suomalainen äitiyspakkaus on toki portugalilaisille tuttu, mutta siinä on tuntunut kiinnostavan nimenomaan hyödylliset tarvikkeet ja itse laatikossa nukkuminen on jäänyt outoudeksi.

Hankkisiko ensisängyn ostaja nyt kartonkisen laatikon perinteisen kehdon sijaan? Sitä jäämme mielenkiinnolla seuraamaan. Äitiyspakkausta on puuhattu Portugalissa aiemminkin, mutta konsepti ei ole ottanut tuulta alleen. Nyt sitä lähestytään ensimmäistä kertaa kaupallisesti. Nykyinen versio on yrityksen edustajan mukaan kuitenkin vain ensiaskel kohti isompaa tavoitetta, jossa Suomen mallin mukaisesti Babybox olisi sidottu maan terveydenhuoltoon ja se olisi tarjolla kaikille vauvaa odottaville perheille.

Pyöräilyn marginaalisesta asemasta Lissabonissa juontuu kai vielä sekin tosiasia, että toimivaa reittiopasta pyöräilyyn ei ole. Kävelyyn tarkoitetulla navigoinnilla vastaan tulevat hyvin pian useammat kuin yhdet portaat tai ehkäpä liuta ahtaita yksisuuntaisia katuja. Jalkakäytävätkin ovat katujen varressa usein niin kapeita, ettei pyörää mahdu edes taluttamaan ”vastustajan” suuntaan.

Sopivien reittien jatkuvan etsimisen positiivisena lopputulemana kuitenkin on, että kaupunkituntemus kasvaa. Vaikka sitten kantapään kautta, sillä paras tapa tutustua uuteen paikkaan on eksyä mahdollisimman monesti.

Pyöräilyni aiheutti heti – ja aiheuttaa yhä – keskustelua ja mielipiteitä tuntemattomienkin keskuudessa. Useimpien kohtaamieni ihmisten mukaan pyöräily Lissabonissa oli, joko liian riskialtista puuhaa liikenteen vuoksi, tai suorastaan mahdotonta valtavien mäkien ja pyöräteiden vähyyden takia.

Seurauksena minun onkin täytynyt opiskella kaupungin kuvankauniit kumpareet ja sokkelot niin hyvin, että löydän parhaat reitit ilman liian jyrkkiä tai liian pitkiä nousuja. Toisaalta on täytynyt opetella myös paikallista liikennekulttuuria ja liikenteessä kommunikoimisen taitoja.

Maisemia ja matkustusta

Pyörän satulasta bongasin heti harjoittelun alkuun monia keskeisiä maamerkkejä Lissabonissa, kuten pittoreskin Belémin tornin ja ikivanhan Hieronymoksen luostarin. Pyörän selästä olen myös kuunnellut portugalinkielisten katumuusikkojen konsertteja rannan kahviloissa ja laitureilla.

Ohjaustangon takana ajauduin myöskin ihmettelemään Golden Gatea muistuttavasta sillasta – Ponte 25 de Abrilista – syntyvää valtavaa etäistä kumua. Sillan ylittää keskimäärin jopa 150 000 autoa ja toista sataa junaa päivittäin, joten soundi on sen mukainen.  Siltanäkymän perusteella on myös helppo suunnistaa takaisin tuttuihin paikkoihin kaupunkia ristiin rastiin pyöräillessään.

Vaivattominta pyöräily on Tejo-joen rantaa pitkin, missä maasto on tasaista, pyörätiet uudenkarheita, ja nähtävyys seuraa toistaan. Belémin rannasta on myös helppo napata lautta Trafariaan, josta on vain vartin pyörämatka yhdelle surffareiden suosimista ranta-alueista, Costa da Caparicalle. Pyörän voi ottaa paikallisjuniin ja lauttoihin mukaan ilmaiseksi.

Satulassa on pysyttävä hereillä

Ensisijaisen haasteen tuo se, että tasaista kohtaa on tästä kaupungista hankala löytää muualta kuin Tejo-joen rannalta, sillä Lissabon nousee suoraan Atlantista rakentuen Rooman tavoin seitsemälle kukkulalle.

Haastavia ovat myöskin syksyn sateet, joiden intensiteetti voi vaihdella tunnin sisään tiheästä sumusta läpipääsemättömään vesiputoukseen. Sateella merellisen Lissabonin kävelykatujen valkoiset ja mustat mukulakivet – calçadat – muuttuvat myös liukkaiksi kuin jää.

Eurooppalaisissa kaupungeissa suosittuja yksivaihteisia ja suoravälitteisiä fix-pyöriä ei täällä katukuvassa näy, sillä kulku rinteissä vaihteitta on mahdotonta. Mäkisessä ja sokkeloisessa kaupungissa myös haluaa, että jarrut ovat kunnossa ja tottelevat käskyjä välittömästi, kun tarve tulee.

Toisaalta myös liikenteen ennakoimisen vaikeus hankaloittaa kulkua, sillä autoilijoiden vilkun käyttö on satunnaista. Mikäli vilkun käyttöön ei voi luottaa, tekee se liikenteen ennakoimisesta mahdotonta.

Poikkeuksen vilkuttomuuteen muodostaa kuitenkin yleinen tapa pysäköidä auto hetkeksi keskelle ajokaistaa – hätävilkut päällä!

Vastapainoksi täytyy todeta, että suojatiet ovat portugalilaisessa liikennekulttuurissa varsin korkealle arvostettuja, ja pyörän kanssa kävellen kadun ylittäminen tuntuu minusta huomattavasti turvallisemmalta kuin Suomessa.

Nyt harjoitteluni loppuvaiheessa voin jo varmuudella todeta, että pyöräily on tässä kaupungissa todellakin mahdollista. Se on vain aavistuksen verran vaativampaa kuin monessa muussa Euroopan kaupungissa.

Kaupunki ja liikennekulttuuri tutuksi

Nyt kun paikallinen maasto ja liikennekulttuuri ovat pikkuhiljaa alkaneet hahmottua, pyöräileminen tuntuukin taas kotoisalta ja luonnolliselta tavalta liikkua paikasta toiseen.

Improvisoidut peliliikkeet ovat täällä liikenteessä kohtalaisen sallittuja, kunhan muistaa viestiä aikomuksistaan kaikille muille, joihin ratkaisusi liikenteessä vaikuttaa. Katsekontakti muihin liikkujiin onkin yleisempää kuin kotipuolessa.

Esimerkiksi pyöräilijät, skootterikuskit ja moottoripyöräilijät pujottelevat ristiin rastiin autojen välissä arkisella rutiinilla liikennevaloihin tai -ruuhkaan sattuessaan. Pilkuntarkan sääntöjen noudattamisen sijaan liikenteessä täytyy olla alati hereillä ja kommunikoitava ympärilleen – sekä käytettävä tilannetajua. Tööttäämiseen ja ikkunoista huuteluihin en ole vielä oppinut vastaamaan, vaikka kuuluvatkin täällä arjen taitoihin.

Pyöräilyn iloja

Pyöräily sopii myös tämän hetkisen Suomen EU-puheenjohtajakauden teemaan, eli kestävään kehitykseen. Kiertotalous ja kestävä kehitys ovatkin olleet harjoitteluni läpileikkaavia teemoja esimerkiksi edellisessä blogikirjoituksessa esittelemäni ruokahävikkiseminaarin ja edustuston allekirjoittaman yhteiskuntasitoumuksen muodossa.

Syyt pyöräilyn suosimiseen ovat täällä samat kuin muuallakin. Ensinnäkin se on järkevä valinta: Ilmasto kiittää ja kunto nousee mäkisessä maastossa kohisten. Toisekseen pyöräillen pääsee tutustumaan uuteen kaupunkiin julkista liikennettä nopeammin, joustavammin ja halvemmalla.

Itse nautin erityisesti mahdollisuudesta pyöräillä kohteisiin, joihin muutoin olisi mahdotonta päästä tai mihin ei tulisi koskaan lähdettyä. Sellaisia paikkoja ovat esimerkiksi Lissabonin isojen puistojen syvyydet, etäisempien kaupunginosien tungoksesta vapaa tunnelma, sekä lukuisat syrjäiset ja tunnelmallisen hiljaiset rannat.

Kaikkein parasta Lissabonissa pyöräilyssä ovat kuitenkin valtavien ylämäkien vastinparit, eli jopa vartin mittaiset alamäkirullailut, jolloin tarvitsee vain nauttia gravitaation tarjoamasta kyydistä. Työpäivään saa pyörän selässä kirjaimellisesti lentävän lähdön!

Maanantai-aamupäivän keskustelua saapui kuuntelemaan noin 130 vierasta laajasta ikähaarukasta. Suurin osallistujia yhdistävä tekijä lienee ollut ravintola-alalla toimiminen sekä kiinnostus Helsingissä sijaitsevaa Nolla–ravintolaa kohtaan. Ravintola Nolla kuuluu Pohjoismaiden pioneereihin zero waste –ideologian toteuttamisen saralla, jossa pyritään lopulta täysin hävikkeettömään ravintolatoimintaan. Keskustelutilaisuuden kutsuvieraana oli Nollan perustajiin lukeutuva portugalilaissyntyinen Carlos Henriques, sillä ulkomailla menestyneet portugalilaiset vetävät paikallista yleisöä puoleensa.

Tilaisuuden avasivat Suomen suurlähettiläs Tarja Laitiainen, Portugalin ympäristöministerin valtiosihteeri Inês dos Santos Costa, sekä Calouste Gulbenkian -säätiön kestävän kehityksen -ohjelman johtaja Luís Jerónimo. Suurlähettiläs Laitiainen korosti puheenvuorossaan EU:n johtavaa roolia ilmastomuutoksen vastaisessa kamppailussa, sekä toivoi tilaisuuteen osallistuvien saavan keskustelusta käytännön vinkkejä oman ruokahävikkinsä pienentämiseksi. Valtiosihteeri Costa puolestaan muistutti, että ruokahävikki on aina myös tehdyn työn, kulutetun energian ja käytetyn materiaalin haaskausta.

Innovaatiot avainasemassa ruokahävikin poistamisessa

Carlos Henriques esitteli avauspuheessaan useita Nollassa käytettäviä menetelmiä ruokahävikkiä vastaan. Keskeisin sanoma oli jatkuva kekseliäisyys sekä tiivis yhteistyö tuottajien kanssa. Esimerkiksi pakkausmateriaalin määrää voidaan vähentää huomattavasti suoralla kontaktilla tuottajiin. Ravintolan orgaanisesta jätteestä pikakompostointilaitteella syntyvä biomassa voidaan puolestaan hyödyntää lannoitteena. Eräs Nollassa käytetty innovaatio on tuotetun jätteen määrää kategorioittain seuraava ohjelmisto. Ilman tarkkaa tietoa hävikistä sitä vastaan on hankala taistella. Oman tislaamon tuotteita myydään Nollassa suoraan hanoista, jolloin pullotusvaihe jää väliin.

Muita mainittuja toimenpiteitä kestävän kehityksen mukaiseen ravintolatoimintaan olivat mm. kierrätetystä materiaalista valmistetut lautaset ja lasit, lahjoitetuissa muoviastioissa säilytettävät ruoka-ainekset, roskakorien läpinäkyvyys hävikin määrän näkemiseksi, sekä uusiokäytettävien pakkausten suosiminen ja tuottaminen. Henriques korosti puheessaan useasti, että hävikkeetön toiminta on taloudellisen ajattelun mukaista, sillä mitä vähemmän materiaalia menee jätteeksi, sitä paremmin kaikki on osattu käyttää hyödyksi. Kiertotalousajattelu on näin ollen myös business-ajattelua. Muutos alkaakin ajattelumallien muuttamisesta.

               ”Everybody wants a change but no one wants to change”

Henriquesin puheen jälkeen tilaisuudessa näytettiin Ellen MacArthur Foundationin ja Calouste Gulbenkian -säätiön yhdessä tuottamaa videota Suomesta, jossa kolme kestävään kehitykseen erikoistuneen ravintolan pitäjää kertoivat omista motiiveistaan sekä keinoistaan hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Nollan lisäksi esiteltiin Hietalahdessa toimiva Ravintola Loop, jonka oivalluksena on kauppiailta ja tuottajilta kerätyn ruokahävikin valmistaminen ruoaksi. Vanhan kauppahallin kupeessa sijaitsevassa ravintola Ultimassa puolestaan kasvatetaan hyperlokaalisti heinäsirkkoja, joita lisäksi ruokitaan ylijäämäruoan avulla.

Paneelikeskustelijoita ravintola-alan eri osa-alueilta

Keskustelijoina itse paneelikeskustelussa olivat Henriquesin lisäksi myös Maria Antunes ja Rui Catalão tuoreesta joukkorahoituksella perustetusta hävikittömästä Kitchen Dates -ravintolasta. Portugalin mittakaavassa kestävän kehityksen mukaisen ravintolatoiminnan pioneereihin lukeutuvien ravintoloitsijoiden ideologiaan kuuluu esimerkiksi se, että tuottajiin ja tuotantotiloihin tutustutaan henkilökohtaisesti, Portugalin ulkopuolisten ruokatarvikkeiden kuten kahvin ja banaanin tarjoilu on eliminoitu ruokalistalta kokonaan, sekä kuriositeettina mainittakoon vielä kokeilu lautasliinojen koon pienentämisestä kulutuksen vähentämiseksi: suun voi ilmeisesti pyyhkiä hyvin myös 7 cm x 7 cm lautasliinaan.

Paneelin neljäs keskustelija oli Nuno Manana ruokahävikkiä vastaan taistelevasta kansallisesta komiteasta. Manana kertoi, kuinka taistelu ruokahävikkiä vastaan kansallisella tasolla on alkanut kokonaistilanteen diagnosoinnista sekä koulutuksesta. Viidentenä osallistujana paneelissa oli Portugalin hotelli- ja ravintoalan edunvalvontajärjestön varapuheenjohtaja Rui Sanches, joka yksityishenkilönä omistaa myös yli sata ravintolaa. Sanches puhui menun paremmasta suunnittelusta (menu engineering), henkilökunnan koulutuksen puolesta sekä viime kädessä myös lainsäädännöllisen rajoittamisen tarpeellisuudesta ruokahävikin vähentämiseksi. Keskustelun moderaattorina toimi Lissabonin NOVA-yliopiston ruokahävikkiin erikoistunut professori Iva Pires, jonka asiantuntevat ja personalisoidut kysymykset tekivät keskustelusta monipuolisen.

Tapahtuma huipentui All taste, No waste -illalliseen

Paneelikeskustelun lopuksi oli vielä aikaa yleisökysymyksille, ja aihe herättikin vilkasta keskustelua osallistujien parissa. Yleisön innokas osallistuminen keskusteluun viesti käsiteltävän aiheen ajankohtaisuudesta ja tärkeydestä. Kaiken kaikkiaan tilaisuuden voi sanoa olleen menestyksekäs tavoitteissaan käsitellä Suomen EU-puheenjohtajakauden agendalla olevaa kestävää kehitystä ajankohtaisella ja kiinnostavalla otteella.

Ruokahävikki-teemainen tapahtumakokonaisuus huipentui vielä seuraavana päivänä Nollan ja lissabonilaisen Prado-ravintolan järjestämään All taste, No waste + Show cooking -illalliseen, jonka tarkoituksena oli osoittaa kuinka maukasta, korkeatasoista ja kekseliästä ruokaa voi valmistaa kestävän kehityksen ja kiertotalouden arvojen pohjalta. Myös ravintola Prado pyrkii toiminnassaan edistämään kestävän kehityksen arvoja.

Teksti: Timo Tahkola.

Koska yhteiskunnallinen muutos ja erityisesti sen sisällä oleva kehitys(maa)tutkimus, on yksi valinnaisista aineistani yliopistossa, kestävä kehitys ja ilmastonmuutos ovat minulle kiinnostavia ja tärkeitä aiheita. Onkin ollut mukava huomata, että näihin asioihin on kiinnitetty lähetystöllä huomiota. Lähetystö on muuttanut toimintatapojaan kestävämmäksi ja tehnyt esimerkiksi oman kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksensa. Suurempia hankkeita täällä on ollut muun muassa aurinkopaneelien asennus virka-asunnolle ja kesän lopulla tapahtuva auton vaihtaminen hybridimalliin.

Roskien keräystä Tejon rannalla

Yksi esimerkki suurlähetystön toimista kestävän kehityksen hyväksi on Nordic Enviroment Initiative –tapahtuma, josta on tarkoitus tehdä jokavuotinen. Menimme yhdessä Ruotsin, Norjan ja Tanskan lähetystöjen kanssa keräämään roskia Praia da Cruz Quebradasta. Mukana oli myös paikallinen Bandeira Azul –järjestö. Järjestön tarkoitus on antaa koulutusta ja tietoa kestävästä kehityksestä erityisesti rannikko- ja vesistöalueilla, ja he antoivatkin meille tietoa erilaisista roskista rannalla. Kerääminen oli hauskaa, ja tuntui hyvältä tehdä jotakin konkreettista ympäristön hyväksi.

Kierrätyksen suhteen Portugali näyttää minun mielestäni olevan vielä lapsen kengissä Suomeen verrattuna. Asun opiskelija-asuntolassa, jossa kyllä kierrätetään, mutta paljon vähemmän ja suuripiirteisemmin kuin Suomessa. Sekajätteestä erotellaan vain paperi ja lasi, kun taas Suomessa roskakatoksessamme ovat erikseen myös esimerkiksi biojäte ja pahvit. Lisäksi täällä kierrätyksestä minulle annettiin ohjeet ”kierrätä, jos haluat”, ja Suomessa se on taloyhtiössämme pakollista. Paikallinen työntekijämmekin oli havainnut saman asian. Kierrätyksen kanssa on ongelmia: jätehuolto ei toimi aina kovin hyvin, roska-astiat ovat välillä täynnä, ja jätteitä ei lajitella oikein.

Kallis sähkö ja kestävämpi tulevaisuus

Sähkön käytön suhteen tilanne onkin toinen. Portugalissa asuntolassamme on rajattu määrä sähköä, mitä saa käyttää ilmaiseksi. Jokaisen asukkaan sähkönkulutusta seurataan. Tämä on mielestäni hyvä asia, koska se rajoittaa turhaa sähkönkulutusta. Syy tähän on kuitenkin luultavasti enemmänkin taloudellinen kuin ekologinen: paikallinen työntekijämme kertoi, että sähkö on Portugalissa kallista ja sen vuoksi sähköautojen määrä on Portugalissa melko pieni.

Julkinen liikenne puolestaan toimii ainakin Lissabonissa mielestäni pääosin lähes yhtä hyvin kuin Helsingissäkin. Matkustaminen ruuhkaisessa bussissa tai metrossa ei aina ole kaikista mukavin vaihtoehto, mutta ympäristön ja kukkaron kannalta valinta on parempi, kuin esimerkiksi taksit.

Paikallisen työntekijämme mielestä Portugalissa ei puhuta tarpeeksi kestävästä kehityksestä ja ilmastonmuutoksesta. Asiat etenevät, mutta melko hitaasti ja vaatimattomasti. Kuten muuallakin maailmassa, muutoksia saatetaan myös vastustaa. Yksi esimerkki tästä Portugalissa on muovisista kertakäyttöastioista luopuminen. Ihmiset protestoivat sitä vastaan ja ongelmaksi muodostui myös se, millaisia ratkaisuja saadaan kertakäyttöastioiden tilalle.

Suuri valta kestävällä kehityksellä ja ilmastonmuutoksen torjumisella on hallituksella, joka päättää budjetissa, mihin asioihin laitetaan rahaa. Eräs muutos oli se, kun ympäristöasioita painottava puolue, PAN, sai ensimmäisen ehdokkaansa läpi europarlamenttivaaleissa. Portugalissa on syksyllä myös parlamenttivaalit ja nähtäväksi jää, saako vihreä politiikka lisää kannatusta.

Ympäristöasiat ja kestävä kehitys nousevat yhä paremmin koko maailman tietoisuuteen, ja ehkäpä myös Suomen EU-puheenjohtajakauden kestävän kehityksen teema auttaa levittämään tietoisuutta aiheesta entistä enemmän ja voimakkaammin Eurooppaan.

Anna Al-Kubaisi

Kolmen kuukauden korkeakouluharjoitteluni Lissabonin-suurlähetystössä alkaa olla lopuillaan. Päädyin hakemaan Lissaboniin harjoitteluun alun perin Brasiliassa vietetyn vaihtovuoden vuoksi. Tuolloin opin sujuvan portugalin kielen (joka tosin on monessa kohtaa osoittautunut melko erilaiseksi verrattuna Portugalin versioon). Portugali oli minulle maana jo ennestään tuttu, ja halusin hyödyntää ja parantaa kielitaitoani harjoittelussa.

Monipuolista työkokemusta

Harjoittelun aikana olen päässyt tekemään varsin erilaisia työtehtäviä, joista tärkeimpänä on raportointi Portugalin poliittisesta ja taloudellisesta tilanteesta. Olen päässyt myös perehtymään laajalti erilaisiin aiheisiin, aina Portugalin ilmastopolitiikasta kaivossektorin toimintaan ja biomassan käyttöön energiantuotannossa. Kahdesta viimeisestä olen kirjoittanut myös Market Opportunities -tekstit Team Finlandin sivuille. Harjoittelun ajalle osuivat myös Suomen eduskuntavaalit, ja äänestys oli suurlähetystöllä vilkasta. Vaaleihin liittyviin tehtäviini kuului lisäksi Suomen vaalitulosten uutisoinnin seuranta Portugalin mediassa.

Eurovaalit lähenevät, ja Portugalissa on tänä vuonna edessä myös kansalliset parlamenttivaalit. Olen tutustunut Portugalin puoluepolitiikkaan ja sen muutoksiin vaalien alla. Toistaiseksi Portugalissa ei olla nähty sellaista oikeistopopulismin nousua, kuin monissa muissa Euroopan maissa. Portugalin oikeisto on kuitenkin muutoksessa, ja uusia pienpuolueita on syntynyt.

Opiskelen viidettä vuotta kansainvälistä politiikkaa Tampereen yliopistossa. Harjoittelun aikana yllättävää oli, miten monipuolista ja itsenäistä raportointia pääsin tekemään. Olen myös päässyt laajentamaan osaamistani oman alani ulkopuolisiin aiheisiin, joihin en muuten olisi luultavasti ikinä perehtynyt. Näiltä osin harjoittelu on siis ollut antoisa ja yllättäväkin.

Hurmaava Portugali

Kolme kuukautta on lyhyt aika, mutta siinä ajassa Portugali on ehtinyt hurmata minut täysin. Tässä ajassa Lissaboniin on ehtinyt muotoutua elämä ja arki. Päätin käyttää tilaisuuden hyödyksi ja kokeilla uusia, vähän erikoisempiakin harrastuksia: salsa-tanssia, laitesukellusta ja surffausta. Portugalilaisille surffaaminen tuntuu olevan kuin laskettelu suomalaisille. Rannoilla näkee pieniäkin lapsia aalloilla lautoinensa, ja moni omistaa oman surffilaudan. Lissabonista alle tunnin bussimatkan päässä sijaitseva Ericeira on tunnettu surffikohde, jonne olen suunnannut viikonloppureissuille. Sukelluskurssille päädyin, sillä ihastuin sukeltamiseen kokeiltuani sitä vuodenvaihteessa Brasilian-matkalla. Avovesisukellussertifikaatin hankin lopulta Lissabonin eteläpuolella sijaitsevassa Sesimbran rantakaupungissa maaliskuussa, jolloin vesi oli noin 16-asteista. Voidaan siis sanoa, että kevät on ollut täynnä uusia kokemuksia niin työkokemuksen, kuin vapaa-ajan puolesta.

Parina viikonloppuna vierailin myös Etelä-Portugalin Algarvessa, jonne isovanhempani monien muiden suomalaisten tavoin suuntaavat talvea pakoon muutamaksi kuukaudeksi joka vuosi. Voisin hyvin nähdä myös itseni viettämässä eläkepäivä Algarven meri-ilmassa. Lissabonista ikävä tulee tietysti kaunista kaupunkia ja sen miradouro-näköalatasanteita, toinen toistaan parempia ravintoloita, lempeää kevätilmaa, niitä Atlantin aaltoja, sekä myös elämää kuuden hengen kimppakämpässämme kuuden eri kansalaisuuden kanssa. Pidempäänkin olisi Lissabonissa viihtynyt, mutta nyt paluu Suomeen lähenee. Varmaa on kuitenkin, että Portugaliin palaan varmasti pian.

Harjoittelijana suurlähetystössä olen päässyt perehtymään paitsi Portugalin taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen tilanteeseen, myös päässyt mukaan seminaarijärjestelyihin ja nähnyt maakuvatyöskentelyä. Oman harjoitteluni varrelle osui jo täällä blogissakin mainittu Web Summit -tapahtuma, sekä Portugalin ja Suomen väliseen yhteistyöhön tähtäävä uusiutuvien energioiden seminaari. Raportoinnin ja kirjoitustöiden lisäksi autoin molemmissa tapahtumissa suomalaisten osallistujien kontaktoimisessa ja erilaisten kutsujen lähettämisessä ja vastaanottamisessa. Pienen edustuston parhaimpiin puoliin lukeutuikin ehdottomasti se, että edustuston kaikki työtehtävät tulivat ainakin nimellisesti tutuiksi ja sain olla mukana monipuolisesti eri tehtävissä.

Tässä kohtaa on hyvä kertoa, että vaikka oma koulutustaustani ei ole politiikan- tai valtiotieteissä, olen hypännyt mielelläni mukaan suurlähetystön arkeen ja saanut paljon uusia kokemuksia. Kun jokin asia on ollut epävarma, olen saanut kysymyksiini ohjeita ja neuvoja. Lämmin kiitos ja obrigada siis koko edustuston henkilökunnalle!

Kokemusta laidasta laitaan

Näiden kolmen kuukauden aikana Portugaliin saatiin useita ilahduttavia uutisia. YK sai uuden pääsihteerinsä portugalilaisesta António Guterresista, Web Summit innosti yli 53 000 vierailijaa Lissaboniin ja viime viikolla julkaistut PISA-tulokset osoittivat Portugalin kehittyneen jälleen oppimistuloksissaan. Portugali on muuten ainoa maa, joka on saavuttanut jokaisella testauskerralla edellistä parempia tuloksia, ja täkäläiset 15-vuotiaat ylittivät nyt ensimmäistä kertaa OECD-maiden keskiarvon. Entisen opetusministeri Nuno Craton sanoin: ”Edistyimme, ja voimme yhä edistyä!” Odotankin, että saamme kuulla yhä enemmän positiivisia uutisia, varsinkin kun näyttää siltä, että lamasta aletaan pikkuhiljaa toipua ja matkailu- ja startup-skenet käyvät todella kuumina.

Harjoittelu on toki pitänyt sisällään muutakin kuin vain työntekoa. Viikonloppuisin olen kuljeskellut ympäri Lissabonin katuja, ihastellut upeita seinämuraaleja ja (tietenkin) nauttinut meriherkuista ulkona. Yksin sitä ei ole tarvinnut tehdä, olen nimittäin saanut viikonloppuseikkailuihin seuraa ja todella hyviä kavereitakin sekä muiden pohjoismaiden suurlähetystöjen että Euroopan meriturvallisuusviraston (European Maritime Safety Agency) harjoittelijoista.

Hankin myös ensitöikseni kuntosalikortin ja ilmoittauduin portugalin kielikurssille. Seuraaville harjoittelijoille voisinkin antaa tämän yhden vinkin: muutamallekin kuukaudelle kannattaa ehdottomasti hankkia itselleen harrastus (tai useampia). Itse sain todella mukavia tuttuja niin kielikurssilta kuin saliltakin – ja törmäsinpä siellä pukukopissa suomalaisiinkin! Pitkille työpäiville toimistolla löytyi siis todella myös vastapainoa. Toisaalta, miksei olisi löytynyt, Lissabon kaupunkina kuitenkin tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia vapaa-ajan viettoon.

Saavuin Lissaboniin syyskuun puolivälissä, jolloin kaupunki tulvi valoa ja lämpöä. Nyt joulukuussa lämpötilat ovat hilautuneet hitusen viileämmille asteluvuille, mutta edelleen saan ihastella tätä upeaa viipyilevää valoa, mikä itselleni on ehkä se rakkain asia Portugalissa. Vaikka harjoitteluni viimeiset hetket ovat jo käsillä, saan onnekseni nauttia Lissabonin kauneudesta vielä hetken, sillä lento koti-Suomeen koittaa vasta uuden vuoden jälkeen.

Joulu Portugalissa tulee olemaan itselleni uusi kokemus ja odotan jo innolla (ja osittain kauhulla) elämäni ensimmäistä takuuvarmasti lumetonta joulua! Kinkkua ei tule ikävä, mutta Suomesta saapuvalta poikaystävältäni olen tilannut glögiä ja pipareita. Hän portugalilaisena taasen odottaa jo kuumeisesti pääsyä bacalhaun ja meren antimien eli mariscosten pariin – claro.

Tilinpäätös Portugalille tästä vuodesta on kuitenkin varmasti hyvin positiivinen, vaikka vuoden 2017 budjetin tulostavoitteissa on vielä omat epävarmuustekijänsä. Talouden suhdanteissa punnitaan usein myös maan imago ja siihen Portugali on satsannut ja tuonut niin sanotusti voiton toisensa perään kotiin.

YKn pääsihteeristä Web Summittiin

Entisen pääministerin António Guterresin yksimielistä valintaa YK:n seuraavaksi pääsihteeriksi odotettiin Portugalissa varovaisen toiveikkaasti. Paitsi, että voitto oli António Guterresin henkilökohtainen ja kymmenen vuoden uran YK:n pakolaispäävaltuutettuna kiistämätön saavutus, se oli myös pienen, historian entisen suurvallan diplomatian voitto.

Portugalin sisäpolitiikassa Guterresin kausi pääministerinä (1995-2002) piirtyy yhä monien portugalilaisten mieleen taloudellisena epäonnistumisena ja lähtölaskentana Portugalin niin sanotulle menetetylle vuosikymmenelle. Guterresin valintaan uskotaan kuitenkin vaikuttaneen etenkin hänen tärkeimmät luonteenpiirteensä – empatia ja humaanisuus. Guterresin diplomaattisia taitoja on arvostettu jo pitkään. Hän osoitti jo pääministerikaudellaan, että rauhanvälitys on hänelle tärkeää nostamalla Itä-Timorin itsenäistymispyrkimykset kansainvälisen yhteisön tietoisuuteen ja keskusteluun.

Portugali oli tällä viikolla myös kansainvälisen digiyhteisön keskiössä ja Lissabon ”THE place to be”. Hieman yli 800 000 asukkaan Lissaboniin tulvi yli 53 000 teknologiavaikuttajaa, start up-yrittäjää sekä rahoittajaa ympäri maailmaa. Miksi? Startup- ja teknologiatapahtuma Web Summit siirtyi Dublinista Lissaboniin seuraavaksi kolmeksi vuodeksi.

Ensimmäisen Lissabonissa järjestetyn tapahtuman loppuarvio on muutamasta logistisesta ongelmasta huolimatta niin järjestäjille kuin Lissabonille ja laajemmin Portugalille varmasti positiivinen. Kävijämäärät kasvoivat entisestään aikaisempiin vuosiin. Tapahtumaan kehitellään jatkuvasti uutta sisältöä, sen lisäksi, että se on etabloitumassa myös Aasiaan.

Portugali on arvioinut, että pelkästään tapahtuman järjestämisestä saatu tuotto on noin 175 miljoonaa euroa. Luonnollisesti sen kerrannaisvaikutuksia päästään arvioimaan vasta pidemmällä tähtäimellä, mutta jo nyt Portugali katsoo saaneensa vastinetta 1,3 miljoonan euron julkiselle investoinnille, jolla taattiin tapahtuman saaminen maahan. Selvänä tavoitteena on Portugalin sijoittuminen globaalien digimarkkinoiden ja innovaatioiden keskiöön. Maassa jo nyt toimivat yrityskiihdyttämöt ja hautumot ovat perusta, jolle Web Summitin kaltaisilla tapahtumilla halutaan rakentaa.

Voidaan varmasti hyvällä syyllä todeta, ettei vuosi 2016 sujunut Portugalille yhtään hullummin. Neljän vuoden talouskriisin leimaamalle kiviselle tielle saatiin hengähdystauko. Kun yhtälöön lisätään kesällä voitettu jalkapallon Euroopan mestaruus, lista on melko täydellinen portugalilaisesta näkökulmasta. Epäselvää lienee enää vain se, mikä  edellä mainituista saavutuksista lämmittää eniten tämän jalkapallon pienen suurvallan egoa.

Portugalilaiset ovat hyvin muodollista kansaa. Tuntemattomia ei todellakaan sinutella, työelämä on hyvin hierarkkinen ja titteleiden käyttö on tärkeää. ”Erinomainen Herra Tohtori/Arkkitehti/Insinööri Virtanen”. Eipä tulisi mieleenkään aloittaa sähköpostia suomeksi tuolla tavalla, mutta Portugalissa viesti tulee aloittaa ylistäviä adjektiiveja ja titteleitä käyttäen. Myös ennen ja jälkeen varsinaisen asian on hyvä kirjoittaa kohteliaasti vielä niitä näitä. Niin ja sanaa ”tohtori” ei tietenkään käytetä pelkästään merkityksessä lääkäri, vaan sillä voidaan viitata keneen tahansa korkeakoulututkinnon suorittaneeseen henkilöön.

Myös yliopistolla opettajien ja oppilaiden välinen suhde on periaatteessa varsin muodollinen, ja välillä vaikeimmalta koulutehtävältä onkin tuntunut sähköpostin lähettäminen opettajalle eri muodollisuus- ja kohteliaisuusfraasien välillä arpoessa ja etikettivirheitä pelätessä. Yksi opettaja jopa kertoi antaneensa eräälle ulkomaalaiselle opiskelijalle huonon arvosanan, koska tämä oli erehtynyt sinuttelemaan opettajaa toistuvasti.

Näennäisestä muodollisuudesta huolimatta Portugalissa sosiaalisen kanssakäymisen fyysinen etäisyys on kapeampi kuin Suomessa. Jatkuviin poskisuukkoihin olin osannut varautua etukäteen, mutta muunlaiseen tuntemattomien kosketukseen en juurikaan. Ei ole mitenkään tavatonta, että tuntemattomat mummot taputtelevat sinua autettuasi heitä, eikä myöskään ole ennenkuulumatonta, että opettaja taputtaa olkapäätäsi hyvin tehdyn tehtävän jälkeen. Portugalissa isketään usein silmää, mutta sitä tehdään kaikille sukupuolesta riippumatta. Suomessa silmäniskussa on usein hieman vihjaileva fiilis, mutta täällä se on vain arkinen ele ilman kummempia tarkoitusperiä. Koko maailma lääkäristä kahvilan tätiin ei siis yritä flirttailla kanssasi, vaikka siltä saattaisi tuntuakin.

Ei kiirettä valmiissa maailmassa

Kiireettömyys on silmiinpistävää portugalilaisessa elämäntyylissä. Olen menettänyt hermoni lukemattomia kertoja paikallisten hitaan kävelytyylin takia kapeilla kaduilla kiiruhtaessani. Tosin tämän kesän 35⁰C helteet ovat opettaneet minulle, että suomalainen pikakävelytyyli ei aina ole se kaikkein paras ratkaisu. Kiireettömyys saa suuret mittasuhteet myös portugalilaisessa ruokakaupassa. On yhdentekevää, minkä mittaisen jonon perään kaupassa asettuu, jonotusaika tulee olemaan pitkä joka tapauksessa. Kassatyöntekijällä ei ole mikään kiire liikutella tavaroita hihnalla, eikä asiakkailla ole mitään ongelmaa alkaa perua ostopäätöksiään vasta tavaroiden pakkaamisen jälkeen.

Liikenteessä Portugalissa ollaan yllättävän hyväkäytöksisiä, jos toinen osapuoli on jalankulkija. Missään ei ole suojatien ylitys ollut yhtä helppoa kuin täällä. Jalankulkijan tarvitsee vain ajatella kadun ylittämistä, kun autot jo pysähtyvät antamaan tietä. Myös julkisissa kulkuneuvoissa hyvät käytöstavat ovat valttia. Bussiin ei rynnätä kyynärpäätaktiikalla, vaan sisään mennään kiltisti siinä järjestyksessä kuin pysäkille on saavuttu. Bussi- ja ratikkakuskit myös oikeasti odottavat, jos näkevät jonkun juoksevan kulkuneuvoon. Kaikista parasta kuitenkin on, että kanssamatkustajat käskevät lähes kuorossa kuljettajaa odottamaan, jos näkevä t jonkun kiiruhtavan bussiin.

Monista eroavaisuuksista huolimatta portugalilaiseen elämänmenoon sopeutuminen on silti melko vaivatonta suomalaisesta näkökulmasta katsottuna. Olen joskus jopa kuullut, kun joku vitsikkäästi kutsuu portugalilaisia etelän suomalaisiksi, eikä väite todellakaan ole niin tuulesta temmattu kuin ensikuulemalta voisi vaikuttaa.