POHJOISET TUULET LUGOSSA

1

POHJOISET TUULET LUGOSSA                                                                                                                                                                         

Vientos del Norte

 

Lasitaiteilija Markku Salon näyttely Vientos del Norte avattiin Lugossa, Galiciassa, 500 kilometriä Madridista pohjoiseen. Näyttely oli siirtynyt sinne Segoviasta,  La Granjan lasipyhätöstä. Näyttely oli upea ja työt kuin veistoksia. Avasin näyttelyn yhdessä Lugon maakuntapresidentin ja kaupunginjohtajan kanssa. Tupa oli täynnä väkeä ja tiedotusvälineitä, mikä osoitti meille jälleen, että näyttelyille kannattaa katsastaa muitakin paikkoja kuin Madrid. Näyttelystä  tarkemmin nettisivuillamme.

 

Tapasin myös Lugon kaupunginjohtajan. Kaupungin valtava vieraskirja allekirjoitettiin juhlallisin menoin. Nyt olin kokemuksesta viisastunut ja minulla oli muistilapulla värssy valmiina. Ja hyvä oli ollakin, sillä kaupunginjohtaja pyysi minua lukemaan tuotokseni tv-kameroille. ”Kaunis kaupunki” -riimittely ei olisi riittänyt.

Lugon pormestari

Kaupunginjohtaja oli kutsunut työhuoneeseensa eri puolueiden edustajat. Käytiin keskustelua kuntien taloustilanteesta. Lugo tuntui pärjäävän: kaupunki on toiminut hyvinä vuosina viisaasti   eikä ole ylivelkaantunut. Turismiin panostetaan, eikä syyttä, sillä vanhaa kaupunkia kiertää Kiinan muurin jälkeen maailman toiseksi suurin yhtenäinen muuri: 2140 metriä roomalaista rakennustaidetta 200-luvulta. Muuri on sen verran leveä, että sen päällä kulkee kävely- ja juoksureitti. Kaupunginjohtaja pyysi kokeilemaan ja kun tuli luvattua, niin kävin juoksemassa reitin pari kertaa ympäri. Vaikuttava kokemus.

 MYÖTÄTUULTA MADRIDISSA

Espanjan eläkereformi, säästökassojen pääomittamissuunnitelmat sekä lupaukset muista uudistuksista on otettu markkinoilla hyvin vastaan. Järjestin residenssissä lounaan, jossa vieraana oli Espanjan uudistuksia valtiovarainministeriössä junaileva osastopäällikkö. Kävimme aika tarkkaan läpi kaikki keskustelussa olevat uudistusten elementit. Paljon vaikuttaa olevan vireillä. 

Keskustelu Euroopan unionin uuden rahoituskehyskauden 2014–2020 varainjaosta on käynnistymässä. Maat ottavat parhaillaan tunnustelevasti mittaa toisistaan: paljonko tulisi Euroopan unionin budjetin olla ja paljonko unionista on eri tukimuotoina jäsenmaihin palautumassa. Koska tätä Suomessakin EU-asioiden ministerivaliokunnassa viime viikolla mietittiin, niin kävin yhdessä lähetystöneuvos Mika Koskisen kanssa jututtamassa Espanjan kantoja koordinoivaa ulkoministeriön Eurooppa-päällikköä. Espanja on unionin rahoituskysymyksissä perinteisesti vahva toimija.

Nämä eivät ole aivan helppoja tapaamisia, koska asiat ovat hankalia ja pitäisi osata kysyä oikeita asioita. Kun tunnin käy espanjaksi keskustelua EU:n maatalouspolitiikan sekä alue- ja rakennepolitiikan näkymistä, Savon murre tuntuu oikein lupsakkaalta.   

ILMASTONMUUTOSTA MADRIDISSA

YK:n ilmastonmuutos seminaaristaYK:n ilmastosopimuksen costaricalainen pääneuvottelija kävi Madridissa puhumassa Cancunin ilmastoneuvottelujen tuloksista. Vaikka pääneuvottelija pitikin tuloksia ”suurena askeleena”, hän joutui kuitenkin myöntämään, että tulokset eivät riitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Seminaari antoi tilaisuuden tavata Espanjan ilmastoviranomaisia.

KANSALLISPÄIVÄRUUHKAA

Viikolle osuivat kolmet sellaiset eurooppalaiset kansallispäivän vastaanotot, joita ei oikein voinut väliinkään jättää, vaikka kaksi näistä olikin iltamenoja: Serbialla oli kansallispäivä, samoin Slovakialla ja Liettualla. Slovakian kansallispäivänä juhlittiin myös Visegrad-ryhmän (Tšekki, Slovakia, Unkari ja Puola) 20-vuotista toimintaa. Ryhmä toimii EU:n sisällä näiden maiden välisenä yhteistyökokoonpanona. Ryhmän juuret ovat muuten vuodessa 1335. Jälleen hieno osoitus EU:n laajentumisen tärkeydestä.

Kommentit

Riitta Moisander & Christine Lund 11 vuotta sitten

NowHERE2012Finland -väki Kiittää ja kumartaa viehättävästä, hyvänmakuisesta mutta tehokkaasta verkostoitumislounaasta. Odotamme tulevaisuuden yhteistyöltä paljon; yhdessä espanjalaisten osaavien ja avoimin silmin katsovien kollegoiden kanssa olemme enemmän. Kiitos lähetystön suorasta ja modernista otteesta. KIITOS!