Tansania on Suomen ensimmäisiä kehitysyhteistyökohteita. Alkuun yhteistyötä tehtiin yhteispohjoismaisesti 1960-luvun alusta 1970-luvun alkuun. Kibahan koulutuskeskuksen yhteispohjoismainen tuki alkoi vuonna 1961, eli Tanganjikan itsenäistymisen aikoihin. Suomen kahdenvälinen yhteistyö Tansanian kanssa on kattanut vuosien myötä eri alueita -maataloutta, energiaa, kaivostoimintaa, opetusta, vesihuoltoa, luonnonvarojen hallintaa ja aluehallinnon vahvistamista. Metsäyhteistyötä on tehty kautta yhteisen historiamme. Uusimpia alueita on yleinen budjettituki ja innovaatio-, tiede- ja teknologiayhteistyö.

Mitä näiden 50 vuoden aikana on yhteistyöllä saatu aikaan? Mietimme tätä kysymystä paljon nyt nopeasti muuttuvassa Tansaniassa. Suomen ja Tansanian yhteistyöstä on tehty lukuisia arviointeja, evaluointia ja tutkimuksia. Monet projektikohtaiset arviot muutamavuotisen toimeenpanovaiheen jälkeen ovat olleet kriittisiä. Toisaalta ajan myötä jotkut aikoinaan kriittiset arviot tai madonlukemat saaneet projektit ovatkin osoittautuneet menestystarinoiksi. Esimerkiksi aikoinaan epäonnistuneeksi julistettu, 1980-luvulla Suomesta konein ja laittein tuettu valtiollinen Minjingun fosfaattikaivos muuttui kannattavaksi tultuaan yksityistetyksi, ja kaivos on jatkanut ja laajentanut toimintaansa tähän päivään saakka tarjoten parisensataa pysyvää työpaikkaa Tansanian maaseudulla. Vastaavia esimerkkejä on muitakin –hiljattain olimme tutustumassa maan länsiosissa Mbeyassa Uyolen maatalouden tutkimuskeskuksen yhteydessä toteutettavaan siemenperunahankkeeseen. Uyolekin on ollut yhteispohjoismaisen ja sittemmin Suomen tuen kohteena. Tuen avulla on koulutettu tansanialaisia maatalouden tutkijoita ja teknikkoja, tuotettu parempilaatuisia siemeniä ja nostettu maatalouden tuottavuutta. Suomen tuella luotiin maan geologian laitos ja koulutettiin kaivosteollisuuden tarvitsemia osaajia. Terveysalalla Suomen tuki on ollut keskeistä esim. hammaslääketieteen alalla. Suomen 1980-luvulla niinikään tukema energiainfrastruktuuri on yhä korvaamattoman tärkeää talouskasvun nostettua energian kysyntää.

Onko meidän perspektiivimme liian lyhytjänteistä, kun arvioimme kehitystulosten aikaansaamista ? Miten nopeasti kehitystuloksia voi ylipäänsä saada aikaan? Miten kauan kehityksen aikaansaaminen vei Suomessa? Pohdiskeltuani näitä ääneen täällä viime vuonna vierailleen, hiljattain eläkkeelle jääneen ja kehitysasioissa kokeneen suurlähettilään kanssa, sain häneltä linkin Olli Poropudaksen hiljattaiseen väitöskirjaan, jossa verrataan kehitystä Suomen suuriruhtinaskunnassa 1809-1913 ja Tansaniassa 1961-1986 . Väitös tulee siihen johtopäätökseen, että taloudellinen kehitys vaatii vahvaa valtiota ja määrätietoista halua tukea taloudellista kehitystä.

Väitöstutkimuksen mukaan Suomen talous kehittyi nopeasti 1800-luvun puolivälin jälkeen, kun Tsaari Aleksanteri II aloitti markkinatalouden edistämisohjelmansa. Suomella oli käytössään Ruotsin vallan aikana kehittynyt valtiokoneisto, joka pystyi toteuttamaan hallituksen päätökset ja suomalaiset tottelivat valtiovallan määräyksiä. Suomen hyvinvointipalveluja lisättiin vain sitä mukaa, kuin talous antoi periksi. Näin ollen Suomessa väestönkasvu oli hitaampaa kuin talouskasvu.

Tansaniassa taas noudatettiin Julius Nyereren Afrikkalaisen sosialismin oppia, vieroksuttiin kapitalismia, ei tuettu teollisuutta ja uskottiin valtiovallan kaikkivoipaisuuteen. Talouspolitiikka oli huonoa johtaen maataloustuotannon laskuun, jolloin vähentyneet vientitulot eivät riittäneet kattamaan tuonnin eikä paisuneen ja tehottoman julkisen sektorin kuluja. Väitöstutkimus totesi myös, että Tansanian väestö ei pysynyt hallituksen tekemien päätösten takana, vaan vastusti esim, kyläistämisohjelmaa -Ujamaa. Ujamaa ei nostanutkaan maatalouden tuottavuutta, vaan laski sitä. Sosialismin painottamien hyvinvointipalvelujen myötä kohonnut väestönkasvu tuotannon laskun kanssa johti siihen, että maassa jaettiin entistä tasapuolisemmin köyhyyttä.

Voiko olla niin, että Suomen 1970- ja 1980-luvuilla tukemat teollistumisprojektit olivat tuomittuja epäonnistumaan siksi, että halu teollistua on oikeasti olemassa vasta nyt ? Tai että vasta nyt julkisen hallinnon järjestelmät ovat niin kehittyneet ja vahvat, että suunnitelmien toteuttaminen voi onnistua. Tai että vasta nyt Tansanian demokratia on sillä asteella, että yhteisten tavoitteiden suuntaan pystytään etenemään –esim. hallituksen Malesiasta lainaamien ’Big Results Now’ –liikkeenjohdon ohjeiden mukaisesti. Kehitysyhteistyön historiassa on paljon esimerkkejä siitä, että on tehty oikeita asioita väärään aikaan. Esimerkiksi entisen Helsingin kauppakorkeakoulun yhteydessä tehtiin jo 1980-luvulla Prodec-Import ohjelmassa 2000-luvun puolivälin jälkeen uudelleen keksittyä Aid for Trade’a eli kauppaa tukevaa apua. Prodecin aikaan ohjelma ei onnistunut nostamaan kehitysmaiden talouksia pystyyn –toivon mukaan samaan pyrkivät ohjelmat onnistuvat siinä tänään.

Kehitysyhteistyön tuloksia etsittäessä suurin yhteisymmärrys vallitsee siitä, että ihmisten koulutus on ollut tuloksekasta. Suomenkin tuella on koulutettu suuri joukko tansanialaisia. Suomessa opiskelleet tansanialaisia ovat parhaillaan järjestäytymässä Alumniksi, jolle toivomme tärkeää roolia uudenlaisen kumppanuuden löytymisessä. Vuosien varrella karttunutta maatalousalan asiantuntemusta voidaan nyt käyttää hyväksi siemenperunan viljelyyn keskittyvien tai muiden agribusinesten perustamiseen tai laajaa metsäalan asiantuntemusta yksityismetsätalouden edistämiseen ja maan metsäteollisuuden materiaalin turvaamiseksi. Kehitysprojektien myötä syntynyttä sosiaalista pääomaa ja teknologiaosaamista voidaan tänään hyödyntää liikesuhteissa. Hienoa olisi, jos Suomesta löytyisi business-partnereita, jotka sijoittaisivat Tansaniassa sellaisiin yrityksiin, joissa pitkään jatkunut kehitysyhteistyö on luonut otollisen maaperän liikekumppanuuksien luontiin.