Norges nationalrätt

Lammaskaali on ruokalaji, jota norjalaiset rakastavat yhtä paljon kuin omaa kansallispäivää 17:a toukokuuta. Lammaskaalia rakastetaan jopa niin paljon että sille on nimitetty oma kansallispäivä. Tänä vuonna lammaskaalin päivä oli 29. syyskuuta ja päivä oli samalla lähtölaukaisu tapahtumalle jota useimmat norjalaiset ovat odottaneet koko vuoden.

LammaskaaliLammaskaali

Lähes jokaisessa mökissä kiehuu hiljalleen pata lammaskaalia ja  hyvät tuoksut leviävät kuin tiheä sumu kujilla ja lähiöissä kautta koko maan. Norjalaiset itse rakastavat yli kaiken lammaskaalia, eikä voi välttää sitä tosiasiaa että tämä ruokalaji on koskettanut kokonaista kansakuntaa.

Norjalaisille lammaskaali on lähes pyhä asia, ruokaa jonka kanssa ei vitsailla. Se on olennainen osa omaa ruokakulttuuria ja perinneruoka, jota pyritään pitämään elävänä myös tuleville sukupolvillekin.

Kotiruokaa parhaimmillaanKotiruokaa parhaimmillaan

Sitä paitsi lammaskaali on ruokalaji joka hoitaa itse itsensä, se on erinomainen ruoka tehdä esimerkiksi viikonloppuna, silloin kuin haluaa uhrautua muulle kuin vain työnteolle keittiössä. Ja lammaskaalilla kun on niin ihanan voimakas maku ja luonne, että sitä ei voi olla ilman kun kerran sitä on maistanut, uskokaa pois vaan, minäkin olen saanut sen kokea. Tämä on todellista kotiruokaa parhaimmillaan, ruokaa jota jopa on tarjottu kuninkaan linnassa.

Lammaskaali

Resepti 5 hengelle:

1 kg lampaanlihaa

Valmista syötäväksi!Valmista syötäväksi!

1,5 kg valkokaalia

1,5 rkl vehnäjauhoa

1 tl kokonaista mustapippuria

½ tl suolaa

1 rkl tummaa siirappia

35 g voita

liha- tai lampaan lientä

Näin teet:

Leikkaa liha 3×3 cm suuriksi paloiksi ja paista ne voissa. Aseta lihapalat sen jälkeen isoon kattilaan täyttämällä vuorotellen lihalla ja kaalilla, lisää mustapippuri, suola, siirappi ja täytä kattila lihaliemellä kunnes pohja täyttyy. Kiehauta ja anna hiljalleen kiehua vähintään 2 tuntia niin että liha murenee. Tarjoile keitettyjen perunoiden kanssa.