Arkea Pohjois-Amerikan vihreimmässä suurlähetystössä

1

Suomen suurlähetystö Washingtonissa on kautta linjan vihreä rakennus. Vuonna 1994 rakennettu suurlähetystö on vihreä paitsi ulkokuoreltaan myös sisältä. Rakennuksen julkisivua koristaa kaunis köynnös ja kahdenkymmenen vuoden aikana myös kupariset ulkoseinät ovat vihertyneet.

Rakennuksen sisäinen vihertämisprosessi alkoi 2000-luvun puolivälissä. Suurlähetystön uusi virastomestari Markku Nieminen oli järkyttynyt nähtyään miten suuret sähkö- ja kaasulaskut suurlähetystössä oli. Sähkö on Yhdysvalloissa yllättävän kallista, mutta Markku päätteli että laskuja voitaisiin pienentää huomattavasti jos suurlähetystö ryhtyisi energiansäästötalkoisiin. Talkoot aloitettiin hankkimalla energiatehokkaampia lamppuja, asentamalla toimistoihin liiketunnistimet ja hyödyntämällä luonnollista päivänvaloa entistä enemmän. Muun muassa näiden toimien ansiosta suurlähetystö sai vuonna 2008 Yhdysvaltojen ympäristönsuojeluviraston myöntämän Energy Star -tunnustuksen.

Suomen suurlähetystö Washingtonissa sijaitsee Embassy Row -nimisellä alueella.
Suomen suurlähetystö Washingtonissa sijaitsee Embassy Row -nimisellä alueella.

Tästä saavutuksesta innostuneena suurlähetystö päätti hakea amerikkalaista ympäristösertifikaattia Leadership in Energy and Environmental Design (LEED). LEED-järjestelmä mittaa rakennusten energiatehokkuutta ja ympäristöystävällisyyttä erittäin laajasti. Suurlähetystö on vähentänyt sähkön, kaasun ja veden kulutusta, mutta tämän lisäksi kierrätämme mahdollisimman paljon, käytämme pelkästään vihreitä siivoustuotteita ja kannustamme henkilökuntaa kävelemään ja pyöräilemään töihin autoilun sijasta. Suurlähetystö sai LEED-kulta sertifikaatin vuonna 2010 ja vuonna 2014 saimme korkeimman mahdollisen platinatason sertifikaatin. Suomen suurlähetystö on ainoa LEED-platinalähetystö Yhdysvalloissa. Tunnustuksen myötä rakentuu ainutlaatuinen transatlanttinen yhteys, sillä Yhdysvaltain suurlähetystö Helsingissä on ainoa toinen LEED-platinalähetystö maailmassa.

Ympäristösertifikaatti ei ole meille pelkkä muodollisuus, vaan olennainen osa toimintaamme, joka heijastaa Suomen sitoutumista kestävään kehitykseen. Tällä hetkellä suurlähetystö käyttää 50 prosenttia vähemmän sähköä, 65 prosenttia vähemmän kaasua ja 30 prosenttia vähemmän vettä verrattuna 2000-luvun puoliväliin. Tämä säästää runsaasti niin energiaa kuin veronmaksajien rahoja.

Bike to Work Day - suurlähetystön työntekijät Pauliina, Julia, Emilia ja Eveliina pyöräilevät LEED:in mukaisesti töihin.
Bike to Work Day – suurlähetystön työntekijät Pauliina, Julia, Emilia ja Eveliina pyöräilevät LEED:in mukaisesti töihin.

Olen työskennellyt vuodesta 2013 lähtien suurlähetystön viestintäkoordinaattorina ja työtehtäviini kuuluu myös LEED-prosessin koordinointi. Olen kiinnostunut ympäristöasioista, mutta LEEDin myötä olen oppinut todella paljon uutta. Olen neuvotellut suurlähetystölle uuden sähkösopimuksen, selvittänyt eri kompostointitapoja, perehtynyt siihen millaisia myrkkyjä tuholaisten torjunnassa käytetään sekä valokuvannut suurlähetystön jäteastioita nähdäkseni miten paljon jätettä suurlähetystö tuottaa viikossa.

Mieluisimpia työtehtäviäni ovat suurlähetystön esittely muille LEED-järjestelmästä kiinnostuneille suurlähetystöille sekä vierailuryhmille. Toisinaan pidämme merkittävää saavutustamme itsestäänselvyytenä, mutta aina kun rakennuksen näkee toisten silmin muistaa, että on etuoikeutettua olla työyhteisössä, jossa ympäristöasiat on otettu tosissaan.

Vihreän rakennuksen statuksen saavuttaminen ja ylläpitäminen vaatii koko henkilökunnan panoksen. Onneksi olemme tottuneet kierrättämään, sammuttamaan tietokoneet yöksi ja käyttämään portaita hissin sijasta. Kuten meidän esimerkkimme osoittaa, ympäristöteot ovat ennen kaikkia pieniä jokapäiväisiä tekoja, joilla on kuitenkin suuri merkitys pitkällä aikavälillä.

Kommentit

Riitta Carufel 8 vuotta sitten

Voi etta on kiva lukea tallaista. Mita taalla lannessa eis. Lossen paakonsulaatti tekee?