New Yorkin -pääkonsulaatti ei nuku koskaan

Tervehdys Suomen pääkonsulaatista New Yorkista! Sain kunnian kirjoittaa lyhyen esittelyn edustustostamme ja sen toiminnasta.

Pääkonsulaatti sijaitsee Manhattanilla, mutta maantieteellinen toimialueemme on paljon suurempi, käsittäen 35 USA:n itäosan osavaltiota, sekä Karibialla Puerto Ricon ja Yhdysvaltain Neitsytsaaret. Tällä alueella edistämme Suomen suhteita keskeisiin talous- ja kulttuurielämän keskuksiin, pidämme yhteyttä alueella asuviin suomalaisiin, ja heilutamme Suomen lippua korkealla mm. julkisuusdiplomatian keinoin. Apunamme toimii noin 20 kunniakonsulin verkosto.

Kulttuurin ja bisneksen saralla täällä tapahtuu koko ajan. New York on monen niin pienen kuin suuren suomalaisenkin taiteilijan näyttämö, ja pääkonsulaatti vaikuttaa osaltaan suomalaisen kulttuurin tunnettavuuden esilletuomiseen. Kun New York Philharmonic kajautti tammikuussa Finlandia-hymnin usean tuhannen lapsen laulaessa yhdessä kuorossa, oli siinä tippa linssissä itse kullakin.

Kyseessä oli usean vuoden pitkäjänteisen työn tulos, ja samalla oiva esimerkki yhteistyöstä musiikkikasvatuksen saralla pääkonsulaatin, suomalaisten ja amerikkalaisten musiikkialan toimijoiden kesken. Tavoitteenamme onkin kestävien kumppanuuksien luominen maidemme välille monilla eri sektoreilla.

Useiden pääkonsulin virka-asunnossa järjestettyjen verkostoitumistilaisuuksien kautta lukuisat suomalaiset eri alojen kasvuyritykset ovat päässeet tapaamaan keskeisiä paikallisia vaikuttajia ja saaneet näkyvyyttä amerikkalaisessa mediassa.

Tällä kontribuutiolla edesautamme suomalaisen osaamisen vientiä maailmalle. Team Finland -toiminta korostuu bisnespuolella erityisen paljon mm. Finpron ja Tekesin kanssa tehtävässä yhteistyössä.

Kasvuyritystapahtuma Slushin edustajat soittamassa New Yorkin teknologiapörssi Nasdaqin päätöskelloa syksyllä 2014. Pääkonsulaatti oli mukana kellonsoitossa ja tekee aktiivisesti yhteistyötä Slushin kanssa. Kuva: Nasdaq.
Kasvuyritystapahtuma Slushin edustajat soittamassa New Yorkin teknologiapörssi Nasdaqin päätöskelloa syksyllä 2014. Pääkonsulaatti oli mukana kellonsoitossa ja tekee aktiivisesti yhteistyötä Slushin kanssa. Kuva: Nasdaq

Kansalaispalvelusektorilla mitattuna olemme Suomen 7. suurin edustusto maailmalla. Tämä tarkoittaa, että kansalaispalveluosastomme ovi käy tiuhaan, ja puhelin soi jatkuvasti. Täällä myönnetään päivittäin lukuisa määrä passeja, viisumeita ja erilaisia notaaritodistuksia.

Autamme myös suomalaisia hädässä. Viime vuonna hoitoomme tuli kuutisenkymmentä konsulitapausta, osa rutiininomaisia, mutta osa myös pitkällisempää hoitoa ja seurantaa vaativia vakavia tapauksia.

Vuosittain vastaamme noin 8 000 tiedusteluun, jotka koskevat kaikkea mahdollista lapsen syntymän rekisteröinnistä lemmikkieläinten vientisääntöihin.

Jos toimialueellemme iskee isompi kriisi, on tehtävämme kartoittaa onko kriisin kohteena suomalaisia, selvittää heidän tilanteensa, olla tarvittaessa yhteydessä omaisiin ja muutenkin seurata tilannetta. Kun New Yorkissa satoi parisen viikkoa sitten lunta ennätysmäärä, 70 cm vuorokauden aikana, olimme koko ajan valmiudessa.

Onneksi mitään katastrofia ei sattunut, mutta seurasimme tilannetta taukoamatta, ja päivitimme siitä säännöllisesti sosiaalisen median kanavillemme. Voikin kärjistäen sanoa, että pääkonsulaatti ei nuku koskaan!

Pääkonsulaatin keskeisiä toimintoja on ottaa vastaan korkean tason vieraita Suomesta ja järjestää heille mielekkäitä tapaamisia amerikkalaisten vaikuttajien kanssa. Tässä eduskunnan ulkoasiainvaliokunta vierailulla New Yorkissa marraskuussa 2015.
Pääkonsulaatin keskeisiä toimintoja on ottaa vastaan korkean tason vieraita Suomesta ja järjestää heille mielekkäitä tapaamisia amerikkalaisten vaikuttajien kanssa. Tässä eduskunnan ulkoasiainvaliokunta vierailulla New Yorkissa marraskuussa 2015.

Jatkossa voit tämän blogin välityksellä seurata elämäämme New Yorkissa hyvin monenlaisesta näkökulmasta. Luvassa on ainakin innovatiivista startup-bisnestä, lennokasta kulttuuria, hikistä urheilua, kiireisiä passimatkoja, sekä suomalaisnäkökulmia New Yorkista ja toimialueemme ilmiöistä muutenkin.

Voi hyvin mielin sanoa, että meillä täällä New Yorkissa on tekemisen meininki. Toivottavasti se välittyy myös teille blogimme kautta!

Päivittäisistä askareistamme pääsee blogin lisäksi parhaiten jyvälle seuraamalla meitä  Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa ja LinkedInissä. Tervetuloa!