Köyhyys luo levottomuuksia

Laskeudun alas Nairobin Upperhillin kaupunginosasta. Etsin kulkuväylää tungokseen asti täydellä kapealla puistokäytävällä. Uhuru-puisto on edessäni. Olen menossa Harambee-palatsiin tapaamaan parlamentin ex-puhemiestä Ole Kaparoa.

 

Kimmo Kiljunen keskustelemassa maakuntaparlamentin jäsenten Daniel Tuwitin ja Steve Maklapin kanssa. Kuva: Kimmo Kiljunen
Kimmo Kiljunen keskustelemassa maakuntaparlamentin jäsenten Daniel Tuwitin ja Steve Maklapin kanssa. Kuva: Kimmo Kiljunen

Viktoriksi esittäytynyt lyöttäytyy viereeni juttukumppaniksi. Pidän laukustani kiinni entistäkin tiukemmin. Juttelemme niitä näitä ja sitten seuraa se toivoton pyyntö: Can you give something. Yhtä toivottomasti annan ymmärtää, että ei ole annettavaa. Varmemmaksi vakuudeksi totean, että jätin kaikki rahani autoon.

Eurooppalainen katolinen nunna tulee tummassa väenpaljoudessa vastaan. Hänen katseensa on alas painunut. Silmämme kuitenkin kohtaavat. Jotakin jännää yhteenkuuluvuutta tunnemme. Mehän tiedämme myös toisenlaisen maailman.

Joukkomurha Keniassa ei kiinnosta länsimaiden mediaa

Päivän lehdissä kerrotaan joukkomurhasta Nadomen laaksossa, Turkanan ja Baringon maakuntien rajalla. Asiaa käsitellään vihdoin myös etusivuilla. Kuolonuhreja on pitkälti toistasataa, joukossa naisia, lapsia ja vanhuksia.

Suomen ja maailman lehdistössä oli tapahtumasta tuskin minkäänlaista juttua. Se ei ole yllättävää. Globaalitodellisuus on valkoisen miehen ja omien lähikulmiemme todellisuutta, mihin valtamedia meidät kiinnittää.

Kenialaisetkin lehdet heräsivät vasta kun oppositiojohtaja Raila Odinga suuntasi hyytävät sanansa hallitukselle: ”Herra Presidentti, anna meille maamme takaisin. Nyt olemme johdollasi vaipumassa ryöväreiden taistelutantereeksi.”

Otsakkeet ilmestyivät, kun poliitikot innostuivat kiistelemään ja turvallisuusviranomaiset alkoivat uhkailla karjaryöstäjiä kovilla otteilla.

Levottomuudet syntyvät mahdollisuuksien puutteesta

Pohjois-Kenian syrjäiset savannialueet ovat kärsineet jatkuvista levottomuuksista, ryöstöistä ja väkivaltaisuuksista paimentolaisheimojen taistellessa keskenään laidunmaista, vedestä ja karjasta. Kuolonuhreista raportoidaan lähes päivittäin, mutta niistä ei ole uutiseksi.

Kun lokakuussa 2014 poliisisaattue joutui väijyksiin Kapedossa ja 26 poliisia tapettiin, niin julkinen keskustelu heräsi. Maailmakin havahtui, kun Garissassa yliopiston kampuksella kuoli 145 opiskelijaa Al-Shabaabin terrori-iskussa tämän vuoden huhtikuussa. Kenia on vaikeassa sisäisen väkivallan syöksykierteessä.

Syrjäkulmien paimentolaisten elinehdot ovat äärimmäisen niukat, maanviljelystä ei harjoiteta eikä kylissä ole minkäänlaisia julkisia palveluja. Tiestökin puuttuu.

Naapuriheimon kyliin tehdyt karjaryöstöt ovat helpoin tapa ratkoa toimeentulo-ongelmia. Aikaisempien keihäiden ja jousien sijaan käytössä on modernia aseistusta. Kalashnikoveja on ryöstetty poliisiasemilta tai niitä hankitaan naapurimaista. Ääriliikkeet pyrkivät hyväksikäyttämään turhautuneita ja marginalisoituneita nuoria.

Kaiken kukkuraksi eräiltä alueilta, kuten Turkanajärven ympäristöstä on löydetty öljyä. Syrjäseutujen hallinnalla onkin yhtäkkiä suurta taloudellista merkitystä. Heimojen kiistat reviireistään ovat yhä enemmän kytköksissä paikalliseen valtapeliin.

Syrjäseudulla eletään ilman julkista hallintoa

Virallisesti Nadomen joukkomurhassa on tiedotettu kuolleen 54 ihmistä. Tapaamani Baringon maakuntaparlamentin jäsen Daniel Tuwit, joka oli juuri käynyt alueella, kertoi kuitenkin itse nähneensä 64 uhrin ruumiit. Arviot liikkuvat sadasta kolmeensataan kuolonuhriin. Viranomaiset ovat tietoisesti vähätelleet kuolleiden määrää.

Tragedia alkoi noin neljänsadan turkanataistelijan tunkeutuessa pokottikyliin Nadomessa. Heidän onnistui ryöstää runsaasti karjaa, vuohia ja kameleita. Vetäytyessään saaliinsa kanssa he joutuivat pokottitaistelijoiden piirittämiksi. Taistelut kestivät toista päivää ja lopulta turkanat vetäytyivät.

Turvallisuusviranomaiset saapuivat paikalle vasta kahden vuorokauden kuluttua. Lähin poliisiasema on pääsemättömien taipaleiden takana 94 kilometrin päässä. Nadomen ”kuolemanlaaksossa” eletään käytännössä vailla julkista hallintoa. Kouluista ja terveysasemista ei ole tietoa. Elinehdot ovat äärimmäisen niukat.

Syrjään sysättyinä paimentolaiset saavat pärjätä kuten ovat ikiajat pärjänneet. Heikoilla on oltu, ja väkivaltaisuudet vain pahentavat turvattomuutta ja köyhyyttä.

Kirkon ulkomaanapu tukee rauhanvälitystä Pohjois-Keniassa

Tapasin Eldoretin sairaalassa Nadomen väkivaltaisuuksien uhreja. Oli hämmentävää kohdata toisiaan lahdanneet taistelijat samassa kurjassa tilassa sairaalan vuoteella. Viholliset jakoivat saman tuskan yhdessä.

Haavoittuneet taistelijat turkana Etsua ja pokotti Abram paiskasivat kättä. He sanoivat nyt ymmärtävänsä. Tuska kasvattaa. ”Emme halua sotaa, vaan rauhaa”, miehet sanoivat yhdessä. He kehottivat minua viemään tämän viestin myös päälliköille.

Turkana Etsua ja pokotti Abram tervehtivät sairasvuoteella, pokotti Sangura katsoo vieressä. Kuva: Kimmo Kiljunen
Turkana Etsua ja pokotti Abram tervehtivät sairasvuoteella, pokotti Sangura katsoo vieressä. Kuva: Kimmo Kiljunen

Tein työtä käskettyä. Eldoretissa järjestettiin 9. toukokuuta Turkanan ja Baringon alueiden poliittisten johtajien hätäkokous vain viisi päivää Nadomen väkivaltaisuuksista. Tapaamisen järjestäjänä toimi Kirkon ulkomaanapu (KUA).

Järjestö on vuosi sitten käynnistänyt Keniassa rauhanvälityshankkeen, joka kattaa maan viisi pohjoisinta maakuntaa. Niissä kaikissa on kärsitty paimentolaisheimojen välisistä ryöstöistä ja väkivaltaisuuksista.

Ensi askeleet KUAn rauhanvälityshankkeessa on otettu juuri Turkanajärven ympäristössä asuvien turkanoiden ja pokottien kiistoissa.

Eldoretissa järjestettyyn Emergency Peace Appeal kokoukseen osallistui maakuntien johtoa kuvernööreistä parlamentaarikkoihin. Kokouksen puheenjohtajana toimi katolinen piispa Korir, joka jo aiemmin on sovitellut heimokiistoissa. Laadittiin yhteinen hätävetoomus vihollisuuksien ja kostonkierteen katkaisemiseksi ja poliittisen dialogin käynnistämiseksi.

Kehitysongelmiin tarttuminen on ainoa keino väkivallan lopettamiseksi

Aika näyttää jääkö Eldoretin vetoomus yhdeksi lukuisista vastaavista turhista yrityksistä. Se on selvää, että jollei syrjäseutujen kehitysongelmiin vakavasti tartuta väkivaltaisuuksille ei ole loppua. Ryöstöt ja väkivalta sikiävät köyhyydestä.

Tapaan Nairobin Harambee-palatsissa ex-puhemies Ole Kaparon. Hän on itse kotoisin Samburun paimentolaisseudulta. Kaparo muistuttaa, että heimokiistoissa näkyy laiminlyönnin historia. Poliitikot käyttävät heimojen välisiä ristiriitoja hyväkseen, eikä ihmisten hädästä välitetä. Puhe on karua kuunneltavaa, mutta ilmeisen tosi kuva maailmastamme.

Leave a Reply