Kazakstanin nykyisen pääkaupungin perustaminen voidaan paikantaa vuoteen 1824, jolloin joukko Siperian kasakoita rakennutti Ishim-joen yläjuoksulle linnoituksen. Linnoitus laajeni pikkuhiljaa kaupungiksi ja hallinnolliseksi keskittymäksi, jota alettiin kutsua Akmolinskiksi. 1900-luvun alussa Akmolinsk jatkoi kasvuaan, sillä sen alueella ristesivät useat rautatieyhteydet. Alueen tasainen talouskasvu katkesi Venäjän sisällissotaan vuonna 1917.

Sodan jälkeen, vuonna 1939 Akmolinskista tehtiin virallinen hallintokeskus ja sen väkiluku oli tuolloin kivunnut jo 33 000:een. Kaupungin synkempää historiaa edustaa sen ulkopuolella sijainnut Isänmaan petturien vaimojen Akmolinskin leiri, joka oli yksi neuvostoajan pahamaineisimmista leireistä. Neuvostodiktaattori Josif Stalinin (1878-1953) hallintoaikana leirille lähetettiin ”kansan vihollisina” pidettyjen miesten vaimoja.

Toisen maailmansodan alussa (1939-1945) natsi-Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon kaupunkiin karkotettiin myös huomattava määrä Volgan saksalaisia. Kazakstanissa asuu yhä edelleen suurehko saksalaisvähemmistö. Vuonna 2006 saksalaistaustaisten määrä alueella oli n. 200 000, mutta nyttemmin määrän arvellaan olevan pienempi. Neuvostoliiton perintönä kaupunki on edelleenkin melkoinen kansojen sulatusuuni.

Neitsytmaa

Vuonna 1961 kaupunki nimettiin uudelleen Tselinogradiksi ja samalla siitä tehtiin Tselinin aluepiirin pääkaupunki. Tselinograd tarkoittaa venäjäksi neitsytmaata ja kaupungin jälleennimeäminen liittyy oleellisesti vuonna 1935, sittemmin maan johtajanakin toimineen, Nikita Hruštšovin luotsaamaan Neitsytmaiden kampanjaan. Kampanjan tavoitteena oli hyödyntää Kazakstanin valtavaa pinta-alaa Neuvostoliiton maatalouden tuotannossa.

Näinä vuosina aluetta kehitettiin myös lisäämällä uutta rakennuskantaa sekä perustamalla useita uusia korkeakouluja ja tutkimuskeskuksia. Kaupunkiin muutti myös suuri määrä etnisiä venäläisiä, mikä hieman myöhemmin johti etnisiin jännitteisiin eri ryhmien välillä. Kampanja ei kuitenkaan menestynyt odotetulla tavalla ja se lakkautettiin 1960-luvulla.

Kazakstan itsenäistyttyä vuonna 1991 kaupunki nimettiin Akmolaksi, joka on modernisoitu versio kaupungin entisestä nimestä Akmolinskista. Akmola on kazakkia, ja sen merkitys on usein käännetty valkoiseksi haudaksi tai pyhäksi paikaksi. Näiden käännösten paikkansapitävyyttä ei kuitenkaan ole voitu vahvistaa.

Kun vuonna 1997 maan silloinen presidentti Nursultan Nazarbajev sai idean siirtää Kazakstanin pääkaupungin Almatysta Akmolaan, nimettiin se vuotta myöhemmin Akmolasta Astanaksi. Astanan kirjaimellinen merkitys onkin kazakin kielellä pääkaupunki. Huhut kertovat, ettei tuolloinen presidentti halunnut asua valkoisessa haudassa ja niinpä hän nimesi tuoreen pääkaupungin mielikuvituksekkaasti pääkaupungiksi.

Nur-Sultanista takaisin Astanaksi

Maaliskuussa 2019 kaupunki nimettiin jälleen kerran uudestaan, tällä kertaa Nur-Sultaniksi. Samaisena vuonna Nazarbajevin mantelinperijäksi valittu, nykyinen presidentti Kassym Jomart Tokajev, ehdotti kaupungin nimeämistä tuolloin virasta eroavan ensimmäisen presidentin  kunniaksi.

Nyttemmin uusi presidentti on kuitenkin alkanut ottaa jonkin verran pesäeroa Nazarbajeviin esim. oikeudelllisten ja taloudellisten reformiesitysten kautta. Eräs näistä viimeaikaisimmista uudistuksista on ollut Nur-Sultanin jälleennimeäminen Astanaksi syksyllä 2022.

Saa nähdä, miten pitkään tämä nimi säilyy, mutta ainakin moni paikallinen iloitsi uudistuksesta, sillä kovinkaan moni ei koskaan omaksunut Nu-Sultan –nimeä. Kansan suussa Kazakstanin pääkaupunki on ollut Astana aina vuodesta 1997 saakka. Astana pitääkin oikeutetusti hallussaan Guinnesin ennätystä eniten nimen muutoksia tehneenä kaupunkina.

Almaty toimitti Kazakstanin pääkaupungin virkaa aina vuoteen 1997 asti, jolloin edeltävän presidentti Nazarbajevin käskystä pääkaupunkia siirrettiin noin tuhat kilometriä pohjoiseen, keskelle karua tasankoa arotuulen riepoteltavaksi. Almaty menetti tittelinsä, mutta on edelleen 1,5 miljoonalla asukkaallaan maan suurin kaupunki, merkittävä kulttuurin ja liike-elämän kohtaamispaikka sekä tärkeä liikenteen solmukohta. Työkaveri luonnehti nuorison suosimaa Almatya Kazakstanin urbaanin kaupunkikulttuurin keskukseksi.

Ensimmäisen kerran vierailin Almatyssa alkukeväästä, jolloin lehdettömät puut, paksu pilvipeite ja yleinen harmaus eivät erityisemmin sytyttäneet. Kevättalven taitteessa kaupunki myös hukkui paksuun savusumumassaan, jonka haistoi, ja valehtelematta jopa maistoi suussa. Paikallinen työkaveri komppasi minua tässä – valitsin ehkäpä ankeimman vuodenajan vierailla Almatyssa. Kaiken lisäksi rajallisen aikataulun puitteissa matka piti taittaa tylsästi ilmateitse.

Raiteita pitkin etelään

Omalla kohdallani keväinen reissu oli toinen laatuaan Almatyssa. Kesän kynnyksellä toukokuinen kaupunki näytti parhaat puolensa matkaajalle. Tällä kertaa ostin liput paikalliseen yöjunaan ja 14 tunnin matka Kazakstanin rautateillä taittui mitä miellyttävimmin – hytistä löytyi jopa ilmastointi ja laturipaikat toimivat moitteetta (harvinaisuus!). Illalla juna kiisi pohjoisen arojen halki, mutta aamulla ikkunoista näkyi jo pelkkää metsää ja vihreyttä. Yhdeksältä aamulla kosteankuuma helle junalaiturilla toivotti tervetulleeksi Almatyyn.

Sekoitus vanhaa ja uutta

Vuorten kainalossa läkähdyttävän kuuma ilma tuntui seisovan paikoillaan eikä edes pientä tuulta suotu tälle matkailijalle. Onneksi varjoisia puistoja löytyi lähes joka nurkan takaa, samoin kuin ilmastoituja kahviloita, joihin pääsi pakenemaan tukalimpia helleasteita.

Almatyn tunnelma ja arkkitehtuuri kaikessa maanläheisyydessään ja rosoisuudessaan hurmasivat – löytyy suihkulähteitä, kapeita pikkukatuja sekä hedelmiä kaupustelevia pikkukioskeja joka lähtöön. Urbaanin lisän tuo kaupunkia halkova, yhdellä linjalla ja yhdeksällä asemalla varusteltu metro (joka on itseasiassa ainoa laatuaan Kazakstanissa).

Almatyn tavaramerkki on vuoret

Jos Nur-Sultanin horisontissa siintää loputon aro, Almatya sen sijaan ympäröivät Kiinan, Kirgisian ja Kazakstanin läpi mutkittelevat Tian Shan -vuoret. Lumihuippuinen vuorijono, vehreät laaksot sekä metsät olivat jotain, mitä Nur-Sultanissa asuvana kaipasin.

Lapsiperheiden ja matkailijoiden suosiossa oleva Kök Töbe -vuori lienee Almatyn tunnetuin maamerkki. Maisemia pääsee ihailemaan 1100 metrin korkeudesta, ja samalla avautuu upea näköala kaupungin ylle ja vuoristoon. Huipulle pääsee nopeasti köysirataa pitkin.

Paikallisten keskuudessa rakastettu nähtävyys ja urheilukohde Medeu sijaitsee lyhyen taksi- tai bussimatkan päässä Almatyn keskustassa. Neuvostoaikoina rakennettu ja myöhemmin kunnostettu pikaluistelurata on edelleen talvisin käytössä. Laakson pohjalta kohoaa 842 portaasta koostuva reitti näköalatasanteelle, josta käsin voi ihailla vuoristomaisemaa ja vihreää laaksoa.

Peruskauppojen vegaaninen erikoistarjonta ei ole kovinkaan hyvä. Kasvipohjaista maitoa löytyy kuitenkin melkein jokaisesta kaupasta. Myös soijarouhetta olen bongannut muutamasta paikasta, mutta se onkin sitten koko lailla siinä. Joistakin isommista liikkeistä kuten Galmartista löytyy myös esimerkiksi hummusta. Hieman randomisti löysin vegaanisia karkkeja sekä hapankerman ja sipulin makuisia sipsejä Ikeaa myyvästä Home Love:sta (osoite: Amangeldi Imanov 6). Valmisruokatiskeiltä löytyy myös vegaanille, kaupan koosta riippuen, laajakin valikoima paistettuja vihanneksia, nuudeli- sekä tuoresalaatteja huokeaan hintaan.

Tavallisista ravintoloista olen löytänyt syömistä lisukkeista (yleensä riisiä tai ranskalaisia sekä paistettuja tai grillattuja vihanneksia). Ei siis mitenkään ihmeellinen valikoima, muttei ainakaan tarvitse olla nolona ilman ruokaa muun seurueen syödessä.

Nur-Sultanissa olen tähän mennessä tutustunut ravintola Koktemin ja Cafe Veggie Housen sekä luontaistuotekauppa Ecoshopin tarjontaan.

Ecoshop (osoitteessa Imanova 18B)

Vegaanisesta valikoimasta löytyy mm. pakastettuja pelmenejä sekä falafeleja, tofua, kaurajukurttia, hummusta, eri kasvimaitoja, vegemakkaroita sekä soijarouhetta ja -paloja. Heiltä löytyy myös ekologisia kodinhoitotuotteita ja kosmetiikkaa. Kauppa toimittaa myös kotiin, mutten suosittele käyttämään palvelua: verkkokaupan valikoima ei täsmää todellisuutta, eikä kuljetuksen ajankohtaa pysty valitsemaan itse.

Koktem (osoitteessa Kunayev 12/1)

Häpeissäni voin todeta, että olen laiskuuttani woltittanut Koktemista viikoittain. Kun olen oikein laiska, tilaan samalla kerralla ruuat myös seuraavalle päivälle. Ruokalistalta löytyy muun muassa vekoni- sekä Beyond-hampurilaiset, Buddha Bowl, falafelrulla, ranskalaiset, kasviskeitto sekä paljon muuta. Listalta löytyy myös vegaanisia leivonnaisia.

Cafe Veggie House (osoitteessa Uly Dala 6/2)

Kahvilan koko ruokalista on kasvisyöjälle sopiva. Jokaiselle annokselle on vegaaninen vaihtoehto. Kahvila tekee myös kakkuja tilauksesta (vegaanisia vaihtoehtoja löytyy noin viidestä kymmeneen). Kahvilasta voi tilata myös kotiinkuljetuksella.

Omat TOP-vinkit, joiden avulla olen pärjännyt vegaanina Kazakstanissa:

• Aktivismin raivo
• Pyrin unohtamaan Suomen vegetarjonnan
• Halvat kasvikset ja hedelmät (sekä pavut ja linssit)
• Ravintolaruuan halpuus, joka mahdollistaa viikoittaisen kotiin tilaamisen

Oli miten oli, Kazakstan on ehdottomasti monille liiankin eksoottinen ja sen vuoksi tuntemattomaksi jäävä matkakohde. Niin se oli minullekin, mutta itseäni ei huolettanut ollenkaan, miten arkielämäni täällä muuttuisi. Sen sijaan kielitaitoni riittävyys pelotti etukäteen, sillä venäjän kielen opinnoistani oli jo vierähtänyt tovi.

Kazakstanin valtakieli on käytännössä yhä venäjä, vaikka kazakin kielen asemaa on hiljalleen vahvistettu läpi itsenäisyyden ajan. Kazakstanilaiset nuoret opiskelevat koulussa nykyään venäjän ja kazakin lisäksi myös englantia. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen varttuneille englanti voikin olla jo osa päivittäistä elämää. Useiden paikallisten englannin kielen taito on kuitenkin suppea.

Ennen Kazakstaniin lähtöä treenasin venäjää muun muassa Duolingo-sovelluksella. Kieliopin kertaukseen sovellus kävi hyvin, mutta joidenkin esimerkkilauseiden hyödyllisyydestä voi kyllä olla montaa mieltä. ”Hyttynen ei syö leipää” ja ”minulla on hevosia” eivät ole lauseita joita olisin vielä tähän mennessä tarvinnut, vaikka hevosurheilu täällä suosittua onkin.

Katupartiot

Ensimmäisiä asioita, jotka pistivät silmään, oli jalkaisin kulkevien poliisipartioiden suuri määrä. Partiot koostuvat normaalisti kolmesta nuorehkosta miehestä. Heitä näkee usein etenkin Suomen suurlähetystön läheisillä rantakaduilla. Trio löntystelee eteenpäin hitaalla tahdilla, ja välillä poseeraa vilkkaassa kadunkulmassa poikabändin elkein. Joskus he saattavat pysäyttää kävelykadulla pyöräilevän kansalaisen, joka kuitenkin hyppää heti uudestaan pyörän satulaan päästyään partion selkäpuolelle.

Auktoriteetteja ja sääntöjä yli kaiken kunnioittavana suomalaisena minulla tietenkin nousi pari hikipisaraa pintaan aina, kun katupartio sattui vastaan. ”Älä katso kohti, kävele normaalisti”, ajattelin itsekseni. Partiointireitit eivät aina vaikuttaneet loogisilta, minkä takia he onnistuivat pelästyttämään minut pahanpäiväisesti pari kertaa.

Kerran partio ilmestyi kirjaimellisesti puskista viattoman puistokävelyni aikana. Tuolloin syynä tosin saattoi olla kesän välillä +37 asteeseen nousseet helteet, jotka puskivat kovimmankin järjestyksenvalvojan varjoon viilentymään.

Kolmannella kerralla tapahtui se, mitä olin pelännyt. Vastaan tullut partio pysäytti minut ja sanoi jotain, josta en ymmärtänyt sanaakaan. Onneksi olin juuri tällaisia tilanteita varten opetellut hyödyllisen lausahduksen: ”Ja nje gavaryu pa-russki” (en puhu venäjää). En tiedä oliko kyseessä charmini vai sen täydellinen puute, mutta kolmikko naurahti ja viittoi minua jatkamaan matkaa.

Teknologian riemuvoitto

Small-talkia en ole vielä osannut käydä paikallisten kanssa, eikä koronapandemia ole edesauttanut asiaa. Arkisissa tilanteissa kielitaitoa kuitenkin pääsi hiljalleen harjoittamaan erityisesti, kun jokin asia ei toiminut niin kuin pitäisi.

Asuin maahan tultuani aluksi Airbnb-asunnossa Grand Alatau -asuinkompleksissa, joka on yksi näkyvimpiä maamerkkejä kaupungissa. Neljästä tornista koostuvan kompleksin korkeimmassa tornissa on 43 kerrosta. Itse asuin 38-kerroksisen tornin 29. kerroksessa, josta avautui huimat näkymät Nur-Sultanin ylle.

Asuintaloni neljästä hissistä vähintään yksi oli aina epäkunnossa, mutta sitä ei välttämättä huomannut ennen kuin oli astunut sisälle hissikoppiin painelemaan reagoimattomia kerrosnappuloita. Niinpä pari keskustelua pääsikin aloittamaan muiden asukkaiden kanssa kyynisellä toteamuksella ”nje rabotaet” (ei toimi).

Onnekkaana löysin vuokra-asunnon lähes vastapäätä suurlähetystöä toiselta puolelta jokea, vajaan 10 minuutin kävelymatkan päästä suurlähetystöstä. Paikallisittain suolainen, mutta suomalaiseen hintatasoon kelvollinen kuukausivuokra takasi vastavalmistuneen ja valmiiksi kalustetun yksiön. Uutuuttaan hohkaava asunto ei kuitenkaan ollutkaan niin ongelmavapaa kuin aluksi kuvittelin.

Ensimmäisen viikon aikana huomasin, ettei asunnon sähköuuni toiminut. Paikalle kutsutulle sähkömiehelle en osannut ongelmaa selostaa muutoin kuin ”ei toimi” uuniin viitaten. Ongelman ratkaisu vaati kaksi sähkömiestä ja kolme visiittiä. Selvisi, että ongelman ydin oli sähköuunin ”kompjuter”, tai ainakin niin luulen. Ihmettelin, että ihmiskunta oli edennyt teknologian kanssa liian pitkälle, kun uuninkin käyntiin saaminen oli näin vaikeaa.

Seuraava ongelma ilmeni katkenneen vedentulon muodossa. Putkimiehen tultua paikalle vääntelin vesihanaa ylös alas ja totesin taas kerran ”ei toimi”. Ongelmaksi osoittautui talon ”älykäs” putkisysteemi, joka leikkasi vedentulon vuodon havaittuaan. Taas kerran olin kiroamassa teknologian syvimpiin syövereihin, kunnes putkimies otti keskusteluamme helpottaakseen esiin puhelimensa puhetta kääntävän kielisovelluksen. Sen avulla pystyimme käymään hyvinkin teknisen keskustelun vesiputkista ilman yhteistä kieltä. Ongelma olikin nopeasti korjattu. Peruin kaikki teknologisille edistyksille osoittamani rumat sanat.

Totta puhuen karanteenien ja muiden rajoitusten keskellä on tuntunut vaikealta kirjoittaa, kun päällimmäisenä juttuideana mielessä on pyörinyt vain se yksi ja sama: korona. Koska jokainen meistä saa lukea aiheesta niin paljon uutisista, (virtuaaliseen) kynään tarttuminen ei ole houkuttanut.

Peilatessa taaksepäin on pakko kuitenkin todeta, että viime vuoteen on mahtunut kaikenlaista eikä edustuston monipuolinen toiminta ole missään tapauksessa lakannut. On myönnetty passeja, autettu suomalaisyrityksiä vientipyrkimyksissä ja ratkottu mitä mielenkiintoisempia kysymyksiä, mitä eteemme on sattunut.

Koska ihan kaikkea ei voi lyhyessä kirjoituksessa avata, tässä kolme kohokohtaa viime vuodelta:

Ruoriin uusi lähettiläs

Viime syksynä arkemme mullistui, kun uusi suurlähettiläs Soili Mäkeläinen-Buhanist aloitti edustuston komennossa. Valtuuskirjeen jättö hoitui sujuvasti maski kasvoilla ja normaalien tutustumiskäyntien sijasta lähettiläs on joutunut turvautumaan moniin etätapaamisiin. Vienninedistämiseen olemme pyrkineet saamaan uutta vauhtia hyödyntämällä Soilin kauppapoliittista taustaa mm. hänen Moskovan ja Washingtonin ajoiltaan.

Suut makeaksi!

Lähetystöt joutuivat tekemään viime vuonna valtavan digiloikan ja tämä ulottui myös itsenäisyyspäivän viettoon. Ulkoministeriön johdolla Suomen edustustot ympäri maailmaa järjestivät ensimmäistä kertaa virtuaalisen itsenäisyyspäivänvastaanoton, jossa juhlavieraat pääsivät tutustumaan suomalaiseen arkeen ja arvoihin erilaisten videoiden ja musiikkiesitysten kautta. Jotta juhlahumusta ei tarvinnut nauttia tyhjin vatsoin, saivat omat vieraamme pienen ”Suomi-kakun” kotiinkuljetuksena. Digitaalinen show ja makea yllätys otettiin ilahtuneena vastaan.

#HÄN-tunnustus jaettiin rohkealle dokumentaristille

Maalikuussa vietettävä naistenpäivä on tärkeä juhlapyhä Kazakstanissa. Suomalaiselle tapa, jolla päivää täällä vietetään saattaa joskus tuntua hieman hassulta. Tasa-arvon tai naisten saavutusten juhlistamisen sijaan puheissa painottuvat usein heidän roolinsa äiteinä ja puolisoina.

Edustusto järjesti yhdessä YK-järjestöjen ja paikallisten toimijoiden kanssa naistenpäivän alla pidettävän tapahtuman, jolla pyrittiin rikkomaan yksipuolisia stereotypioita ja tuomaan esille yhdenvertaisuuden merkitystä. Tapahtuma toimi samalla Suomen YK:n ihmisoikeusneuvostokampanjan lanseeraustilaisuutena Kazakstanissa. Tilaisuuden lopuksi edustusto palkitsi ohjaaja Katerina Suvorovan #Hän-tunnustuksella. Suvorova pyrkii töillään voimaannuttamaan naisia ja tyttöjä tuomalla esille heidän tarinoitaan ja kokemuksiaan. Lisää Suvorovasta  #Hän-kampanjan sivuilta.

Muutama lisämaininta

Diplomaattina pääsee tekemään kaikenlaista, myös tarttumaan lapion varteen. Viime vuoden aikana lähettiläs on päässyt istuttamaan puita niin Nur-Sultanissa kuin Bishkekissä. Jälkimmäisessä puiden istutus tapahtui tutustumiskäynnillä ulkoministeriön rahoittamaan ja Itä-Suomen yliopiston ja Kirgisian maatalousyliopiston toteuttamaan kalatalouden kehittämishankkeeseen.

Kazakstan pyrkii monipuolistamaan talouttaan panostamalla mm. digitalisaatioon, vihreään kasvuun ja maatalouteen. Suomessa on paljon osaamista näillä aloilla. Alla olevassa kuvassa olemme keskusteluissa ympäristö-, geologia- ja luonnonvaraministeriössä yhteistyön lisäämisestä energia-alan, jätehuollon ja digitalisaation osalta.

Ihmisoikeuksien toteutumisessa Kazakstanissa on valitettavasti puutteita. Esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema on heikko. Joka kevät järjestettävän kansainvälisen IDAHOT-päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota LGBTI-yhteisöön kohdistuvaan syrjintään sekä heille kuuluviin oikeuksiin. Edustustot, mukaan lukien Suomi, antoivat tukensa yhteisölle julkilausuman muodossa sekä erilaisten tapahtumien avulla.

Aloitin kuuden kuukauden EDUFI-harjoitteluni Suomen Nur-Sultanin suurlähetystössä 13.1. Suomesta lähtiessäni harva oli vielä kuullut Wuhanissa havaitusta uudesta koronaviruksesta. Itse luin siitä ensimmäistä kertaa ensimmäisellä työviikollani. Sitä ei kuitenkaan osannut tuolloin pelätä. Kyllähän se SARSkin saatiin aikoinaan torjuttua, miksi tämäkään olisi sen vakavampi asia?

Uusi COVID-19-sairautta aiheuttava koronavirus osoittautuikin vakavammaksi asiaksi kuin mitä tuskin kukaan osasi aavistaa. Kazakstaniin COVID-19 saapui vasta maaliskuun puolessavälissä, kun Euroopassa epidemia oli jyllännyt jo jonkun aikaa. Paikalliset viranomaiset reagoivat koronaviruksen leviämiseen asianmukaisin toimenpitein: massakokoontumiset kiellettiin heti ja maaliskuun lopusta lähtien on ollut sallittua liikkua ulkona ainoastaan ruokakaupassa, apteekissa tai töissä käynnin vuoksi. Toisaalta ei-välttämättömät työpaikat ovat olleet suljettuna tai etätöissä maaliskuun lopusta asti. Meidän edustustomme aloitti etätyöt jo viikkoa tätä aikaisemmin.

Elämää eristyksissä

Saavuttuani Kazakstaniin asuin ensimmäisen kuukauden Airbnb-asunnossa, jotta minulla olisi aikaa etsiä pidempiaikaista majoitusta. Onneksi panostin viihtyisän asunnon etsintään enkä vuokrannut puoleksi vuodeksi ensimmäistä asuntoa, joka tuli vastaan. Olen viimeisen kuukauden aikana tuijottanut samoja mustikanvärisiä tapetteja niin paljon, että nyt harmittaisi, jos olisin tyytynyt vähemmän viihtyisään asuinsijaan.

Kaikki huviulkoilut ovat kiellettyjä, joten päiväni kohokohdaksi on muodostunut päivittäinen kymmenen minuutin kauppamatka. Usein kauppamatkalla saan päivän ainoan oikean ihmiskontaktini, kun poliisipartio pysäyttää ja kyselee papereita, osoitetta ja minne olen menossa. Olen kyllä vähän kateellinen poliiseille, jotka saavat ulkoilla ja puhua eläville ihmisille.

Poliisipartiot ovat paitsi piristävä ihmiskontakti, niin myös mahdollisuus treenata venäjän taitoja tositilanteessa. Eräänä päivänä minulle tosin sattui nuori ja innokas poliisimies, joka puhui muutamia fraaseja englanniksi huomattuaan, että olin ulkomaalainen. Parin päivän päästä minut pysäytti sama englannintaitoinen nuorimies, joka tunnisti minut ja pääsi taas testaamaan kielitaitoaan kanssani. Lyhyen ja rutiininomaisen kuulustelun jälkeen poistuin, ja englannintaitoinen poliisi huikkasi perääni ”I love Finland”. Suomella tosiaan on erinomainen maine Kazakstanissa, vaikka suoria kontakteja Suomen ja Kazakstanin välillä ei ole paljon.

Vessapaperi ei ole päässyt loppumaan kaupoista, mutta sen sijaan jotkut maitotuotteet ovat loppuneet tai olleet vähissä. Esimerkiksi keskiaasialaiset erikoisuudet kumys ja shubat, eli hapatettu hevosenmaito ja hapatettu kamelinmaito, ovat harmikseni jo poikkeustilan alkuvaiheessa loppuneet kaupoista. Yleisesti ottaen tunnelma on ollut rauhallinen.

Ruokailumahdollisuuksia

Ravintolat on suljettu asiakkailta, mutta ruokalähettipalvelujen ansiosta ne ovat edelleen toiminnassa. Laiskana ruoanlaittajana olen itsekin turvautunut ruokalähetteihin useamman kerran karanteenin aikana.

Viime vuonna suomalainen ruokalähettiyritys Wolt aloitti toimintansa Nur-Sultanissa ja Almatyssa. Aluksi toiminta rajoittui Ishim-joen vasemmalle rannalle, joten karanteenin alkaessa en voinut käyttää Woltia, mutta karanteenin aikana Wolt laajensi toimintasädettään joen toiselle puolelle, jossa itse asun. Sen jälkeen olen nauttinut useita kertoja keskiaasialaisista ruoista, kuten plovista ja lagmanista, suomalaisyrityksen toimittamana. Pandemia voi siten luoda uusia mahdollisuuksia yllättävissä paikoissa.

Kylmästä lämpimään

Pohjois-Kazakstanissa on mantereinen ilmasto, johon kuuluvat kylmät talvet ja ainakin kuumaverisen suomalaisen näkökulmasta kuumat kesät. Kuukauden etätyöperiodin aikana talvi on pikavauhtia muuttunut kesäksi. Maaliskuun loppupuolella oli vielä lunta maassa ja lämpötila nollan hujakoilla, mutta nyt useana päivänä on ollut hellelukemia ja jopa keskuslämmitys on otettu pois päältä. Ylikasvanutta hiuspehkoa ei voi enää piilottaa pipon alle, vaikka rehottava parransänki jääkin edelleen kasvomaskin alle.

Liikkumisrajoitukset Nur-Sultanissa ovat edelleen voimassa, mutta suurempi osa työpaikoista on saanut olla 20.4. alkaen auki. Kadulla näkee yhä enemmän ihmisiä ja vähemmän maskeja. Poliisipartiot jättävät yhä useammin ohikulkijat pysäyttämättä. Tuntuu, että valoa kohti ollaan menossa hitaasti mutta varmasti.

Vaikka olemmekin kaikki ympäri maailmaa joutuneet eristämään itseämme muista ihmisistä, vaikea tilanne myös yhdistää meitä. Muutama päivä sitten kuuntelin tuttavan bändin virtuaalista keikkaa livestriimin kautta. Oli ensimmäisiä lämpimiä iltoja Nur-Sultanissa ja nojailin parvekkeen kaiteeseen katsoen yötaivasta vasten kaartuvaa, ultramariininsinistä Kazakstanin sotahistoriallisen museon kupolia. Musiikki oli kuulokkeissa ikään kuin korvan juuressa, tässä paikassa ja tässä hetkessä. Ehkä tästä vielä selvitään.

Kierrätyksen ensi askelia

Saavuttuani Kazakstaniin ja uuteen kotikaupunkiin tutustuessani kiinnitin melko nopeasti huomiota julkisiin roska-astioihin, joita ei vain ollut tiheästi kaduille sijoitettuna, vaan usein vielä varustettu lajitteluluukuilla. Myös kerrostaloni pihalta löytyi jätteiden lajittelupiste, jota ihmiset ainakin jotakuinkin myös noudattivat. Tekemäni havainnot ovat tietenkin varsin pienet pohdittaessa jätehuollon suurta ongelmaa ei vain kazakstanilaisten elämässä vaan myös kokonaiskuvana maan ekologisessa järjestelmässä. Kuitenkin jo pienet konkreettiset havainnot osoittavat, että eritoten viimeisten vuosien aikana kiinnostus ympäristöä, vihreitä ratkaisuja ja kestävyyttä kohtaan ovat kasvaneet myös täällä. Valtio on tunnustanut tarpeet vaadittaville toimille ja ihmisten ympäristötietoisuus ja asenteet kierrätystä kohtaan ovat kasvaneet.

Kazakstanissa kiinteiden kotitalousjätteiden määrä on kasvanut vuosittain. Erään nettilähteen mukaan arolla leijailevien muovipussien määrä ylittää moninkertaisesti puiden määrän. Totta tai ei, se kiteyttää mielestäni jätehuoltoon kohdistuvan valtavan ongelmakohdan. Kazakstanissa suurimmat ympäristövahingot aiheutuvat kotitalousjätteistä, jotka hajotessaan vapauttavat jopa helposti syttyvää metaania, joka on vaarallisempaa kuin hiilidioksidipäästöt. Vuonna 2018 maan vuotuinen jätemäärä oli 5-6 miljoonaa tonnia, josta kierrätettiin ja jalostettiin noin 330 tuhatta eli 10,5 prosenttia. Jäljelle jäävä osuus eli melkein 90 prosenttia pakattiin polygoneihin ja muihin jäteastioihin.

Valtiolla aktiivinen ote jäteongelmien ratkomiseen

Kazakstanin uuden kunnianhimoisen vihreään talouteen siirtymisen ohjelman tavoitteena on muun muassa erillinen jätteiden keräyksen käyttöönotto. Konseptin mukaan vuoteen 2030 mennessä jätteenkäsittelyn osuus tulisi nostaa 40 prosenttiin ja vuoteen 2050 mennessä 50 prosenttiin. Toimiin on jo ryhdytty, sillä vuodesta 2016 lähtien on ollut kiellettyä viedä kaatopaikalle elohopeaa sisältäviä lamppuja ja laitteita, epämääräistä romua, öljyjätettä ja nesteitä, pattereita sekä elektronista jätettä. Lisäksi tämän vuoden alusta lähtien on julistettu muovien, jätepapereiden, pahvin ja lasien hautaamiskielto.

Vuonna 2018 syyskuussa Nur-Sultanissa avattiin myös ensimmäinen Green Station -kierrätyslaitos. Sen tarkoituksena on kannustaa pääkaupungin asukkaita ja vieraita lajittelemaan erillisiä jätteitä pientä rahallista palkkiota vastaan ja samalla tukea kestävän tapakulttuurin muodostumista ympäristön kunnioittamisen ja turvallisen jätehuollon kannalta. Yhden jätteen kilohinta vaihtelee viidestä sataan tengeen ja kaikki kierrätetty jäte lähetetään jätteiden kierrätyslaitoksiin. Liekö tämä syynä siihen, että kerrostaloni viehättävä ja tarkka aulavartijarouva oli hyvin mielissään, kun suostuin lahjoittamaan hänelle tyhjät muoviset juomakanisterini sen sijaan, että olisin vienyt ne itse ulos muovinkeräyspisteeseen.

Liian korkeat tavoitteet?

Erityisesti Suomen EU-puheenjohtajakauden ympäristöteemoja seuranneena on ollut jo näin lyhyessä ajassa ilo tutustua myös Kazakstanin tavoitteisiin luoda pitkän tähtäimen tiukka ilmastostrategia. Kazakstan on ollut maailman nopeimmin kasvavien talouksien joukossa ja sen kehitys matalan tulotason maasta korkean tulotason maaksi vain kahdessa vuosikymmenessä asettaa odotukset korkealle myös ympäristötavoitteissa. Mielenkiintoista on seurata miten asiat kehittyvät ja millaisia todellisia vaikutuksia ilmastostrategialla on maan ympäristöpolitiikkaan.

Keski-Aasia on erityisen altis vedestä johtuville konflikteille. Ilmastonmuutos ja väestönkasvu luovat painetta muutoksille vesipolitiikassa. Noidankehämäiseen tilanteeseen ajautuneilla entisillä neuvostotasavalloilla on lähitulevaisuudessa edessään valtavia haasteita.

Araljärven kuivuminen on historian pahimpia ihmisen aiheuttamia ekokatastrofeja

Neuvostoaikana puuvillan tuotantoa lisättiin merkittävästi. Amudarja- ja Syrdarja –jokien vesi ohjattiin puuvilla- ja riisipelloille. Keski-Aasiassa käytetystä vedestä 90% menee edelleen kasteluun.

Kestämätön vedenkäyttö on johtanut mittaviin ympäristöongelmiin. Araljärvi oli 1960-luvulla maailman neljänneksi suurin järvi. Nykypäivänä Araljärvestä on jäljellä enää noin kymmenesosa alkuperäisestä. Kalakantojen katoaminen on aiheuttanut suurta työttömyyttä.

Araljärvi on surullinen esimerkki itseään ruokkivasta ympäristökatastrofista, sillä kuivuminen aiheuttaa alueelle aavikoitumista ja vähentää sateita entisestään. Järvenpohjasta paljastuneet kemikaalit ja suolat pilaavat viljelymaita ja juomavesiä – sekä aiheuttavat paikallisväestölle sairauksia.

Neuvostoliiton hajottua Keski-Aasian valtioiden keskinäisen päätöksenteon instrumentit katosivat, mikä edisti valtiollisten suhteiden kiristymistä. Keski-Aasiassa on vettä, mutta se on jakautunut epätasaisesti. Vesipolitiikan jakolinjat alueella kulkevat ylä- ja alajuoksujen välillä. Uzbekistan, Kazakstan ja Turkmenistan ovat yläjuoksuilla sijaitsevien Tadžikistanin ja Kirgisian patohankkeiden armoilla.

Talouden rakenteet ja väestönkasvu aiheuttavat haasteita

Mittava puuvillan viljely Uzbekistanissa ja Turkmenistanissa vaatii edelleen suuria määriä vettä. Peltojen kastelu hoidetaan vanhanaikaisilla ja tehottomilla järjestelmillä. Tämän lisäksi Uzbekistanin väestö kasvaa lähes puolella miljoonalla vuosittain. Vedentarve kasvaa tulevaisuudessa siis yhä suuremmaksi, ellei merkittäviin muutoksiin kyetä ajoissa.

Uzbekistanin pyrkimys kehittää teollisuuttaan raakapuuvillan viljelystä kohti kehittyneempää tekstiilituotantoa voi tuoda toivottua helpotusta maan vedenkäyttöön. Talouden rakenteellisten muutosten lisäksi vaaditaan kastelujärjestelmien modernisointia vedenhaaskuun välttämiseksi.

Suomi tukee kestävää vedenkäyttöä Kirgisiassa ja Tadžikistanissa

Suomella on myös osansa Keski-Aasian vesipolitiikassa. YK:n yleiskokous on julistanut puhtaan veden saannin ja sanitaation perusihmisoikeudeksi. Vuonna 2018 laadittu Finnish Water Way -strategia tähtää vesiturvalliseen maailmaan vuoteen 2030 mennessä.

Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) hallinnoimien FinWaterWEI-hankkeet tavoittelevat kestävää ja oikeudenmukaista vedenkäyttöä Kirgisiassa ja Tadžikistanissa. Hankkeet rahoitetaan ulkoministeriön itäsastolta.

Kirgisian ja Tadžikistanin vuoristojen jäätiköt ovat vaarassa sulaa ilmastonmuutoksen takia kokonaan. Jäätiköiden katoaminen tuo mukanaan lisää ongelmia vesipolitiikalle, kun jokien vesimäärät hupenevat.

Suomi rahoittaa Ilmatieteen laitoksen toteuttamia meteorologisia jäätikönmittaushankkeita Kirgisiassa ja Tadžikistanissa. Kolmivuotisten hankkeiden etenemistä voi seurata Ilmatieteenlaitoksen ”Meteorologiaa Maailmalla” -blogista.

Konflikteista konsensukseen?

Keski-Aasiassa on jo pitkään tiedostettu veden aiheuttama keskinäisriippuvuus, mutta konfliktit ovat varjostaneet yhteistyötä. Uzbekistanissa Islam Karimovin seuraajaksi nousseen Shavkat Mirziyoyevin aikana tilanne alueella on kuitenkin rauhoittunut. Mirziyoyev on osoittanut yhteistyöhaluaan muun muassa antamalla siunauksensa aiemmin kiistaa aiheuttaneille patohankkeille Kirgisiassa ja Tadžikistanissa.

Araljärvenkin suhteen tunnelin päässä saattaa olla pieni pilkahdus valoa. Kazakstanin rahoittaman Kokaral-padon rakentamisen jälkeen pohjoisen Aralin vedenpinta on noussut ja kalakannat elpyneet odotettua nopeammin.

Luonnonkatastrofeilla on myös aina inhimillinen hintansa. YK loi Uzbekistanin aloitteesta ihmislähtöisen MPHSTF-rahaston (UN Multi-Partner Human Security Trust Fund for the Aral Sea region in Uzbekistan). Rahaston tavoitteena on parantaa Araljärven kuivumisesta eniten kärsineiden paikallisten elämän edellytyksiä Uzbekistanissa.

Vesidiplomatian tarve ei ole loppumassa, vaikka askeleita oikeaan suuntaan yhteistyön saavuttamiseksi on nyt otettu. Ensisijaisen tärkeää on pyrkiä vahvistamaan tätä kehitystä tulevaisuudessa. Jos vesikysymyksiin ei löydetä ratkaisuja, vaarana on paluu konfliktien sävyttämälle tielle.

Kuusi kuukauttani on nyt viimeisiä päiviä vaille valmis, ja surukseni urakkani lähetystöllä alkaa olla ohi. Harjoittelun aikana olen oppinut monia tärkeitä asioita ja ennen kaikkea saanut näkemystä, jolla vastata paremmin ystävieni kysymykseen “miksi Kazakstan?”. Tässä muutama huomio aiheesta.

Kazakstan uuden ajan kynnyksellä

Odotukseni Kazakstanista ja alkavasta työharjoittelustani oli, että suuria mullistuksia tuskin tulisi tapahtumaan. Maan olosuhteet vaikuttivat jopa tylsän tasaisilta – niin hyvässä kuin pahassakin – ja ajattelin, että pääsisin tutustumaan pienen, rauhallisen lähetystön arkeen. Harjoitteluni alkoi helmikuussa, ja siinä missä ensimmäinen kuukausi sujui enimmäkseen odotetuissa rauhallisissa tunnelmissa, muuttui maaliskuussa kaikki: 30 vuosikymmentä maata hallinnut presidentti Nazarbajev ilmoitti erostaan, pääkaupungin nimi vaihtui ja kansalaiset alkoivat kokoontua lukuisiin mielenosoituksiin, joissa riitti seurattavaa. Omassa arjessani poikkeava tilanne näkyi etenkin jatkuvina tietoliikenneyhteyksien katkoksina, ja odotuksieni vastaisesti pääsin lopulta jopa seuraamaan maan presidentinvaaleja ETYJ:n paikalta rekrytoituna vaalitarkkailijana. Syrjäinen Keski-Aasian maa, jossa ”ei tapahdu mitään”, olikin yhtäkkiä keskellä valtavaa murroskautta, ja jopa suomalaiset mediat intoutuivat kirjoittamaan sen tapahtumista.

Harjoittelun aikana perehtymiäni teemoja on leimannut Keski-Aasian muutos: Kazakstanin vallanvaihdon ohella esimerkiksi Uzbekistanin avautuminen tarkoittaa koko alueelle monia uusia mahdollisuuksia esimerkiksi lisääntyneen alueellisen yhteistyön kautta, joten Kazakstaninkin kehityskulkuja kannattaa seurata. Toukokuussa pääsin esimerkiksi osallistumaan Astana Economic Forumiin, johon kokoontui kymmeniä maailmanluokan puhujia taloustieteilijä Jeffrey Sachsista Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtaja Christine Lagardeen keskustelemaan alueen tulevaisuudesta. Keski-Aasian mailla on paljon potentiaalia, ja esimerkiksi sillä, kuinka Kazakstanin kesäkuussa valittu presidentti suoriutuu tehtävistään, voi olla monia vaikutuksia siihen, millaisena näemme alueen vaikkapa 20 vuoden päästä.

Euroopan unionin kasvava kiinnostus

Asia, josta olen kenties jopa hieman yllättynyt harjoitteluni aikana, on ollut se, kuinka vahvasti Euroopan unioni näkyy suurlähetystön toiminnassa jopa unionin ulkopuolisessa maassa. Työviikkoihini on mahtunut monia erilaisia Kazakstanin EU-delegaation kokouksia, ja unionin jäsenmaiden välinen yhteistyö on vahvalla pohjalla myös Kazakstanissa. Sen ei tietenkään pitäisi olla ihme, sillä Kazakstanin ja muiden alueen maiden kehittyminen tarkoittaa lisääntyviä mahdollisuuksia myös Euroopalle.

Tämän kevään aikana tämä on näkynyt muun muassa EU:n uuden Keski-Aasia-strategian hyväksymisenä, Bishkekissä järjestettynä kaikkien aikojen ensimmäisenä EU-Keski-Aasia-foorumina sekä ilmoituksena uuden EU-delegaation avaamisesta keskiaasialaiseen Turkmenistaniin. Kiinan rakentaessa uutta Silkkitietään läpi Keski-Aasian ja vahvistaessaan vaikutustaan esimerkiksi Kazakstanissa on tärkeää, että myös Euroopasta löytyy kiinnostusta aluetta kohtaan. Tätä kiinnostusta voidaan hyödyntää monilla eri tavoilla, ja esimerkiksi EU:n uudessa Keski-Aasia-strategiassa yksi merkittävistä painopistealueista on alueen rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa. Jotta tehokkaat ratkaisut suurten globaalien kysymysten ratkaisuun olisivat mahdollisia, on myös Keski-Aasian maat saatava mukaan niiden ratkaisuun, ja tärkeitä askeleita sen kannalta otetaan nyt. Sen vuoksi myös Kazakstanilla on jopa yllättävän suuri merkitys myös Euroopan unionille.

Monipuolinen Kazakstan

Kuukaudet Kazakstanissa ovat tietenkin työn ja vakavien asia-aiheiden lisäksi pitäneet sisällään myös tutustumista kulttuuriin, nähtävyyksiin ja muihin paikallisiin erikoisuuksiin. Maailmanpolitiikkaintoilijoiden lisäksi Kazakstanissa riittää tutustumiskohteita myös luonnon helmaan kaipaaville tai mielenkiintoisesta kulttuurista nauttiville matkailijoille. Tiesitkö esimerkiksi, että Kazakstanissa sijaitsee suuri Charyn-kanjoni, joka vetää vaikuttavuudessaan vertoja jopa Yhdysvaltain Grand Canyonille? Tai että Kazakstanilla on tuhatvuotinen historia viinin valmistamisessa, ja sen kasvava viiniteollisuus herättää tällä hetkellä runsaasti kiinnostusta ympäri maailman?

Kazakstanin kulttuuri ja laajempi historia jää usein maan neuvostomenneisyyden jalkoihin. Totuus kuitenkin on, että maantieteeltään vaihteleva maa tarjoaa myös kulttuurin saralla paljon. Kazakkien omaleimainen kulttuuri elää tällä hetkellä uutta tulemistaan, mikä näkyy esimerkiksi ponnisteluina edistää kazakin kielen asemaa maassa. Kazakkien kansallisidentiteetin vahvistuessa ja maan pyrkiessä eroon historian taakasta Kazakstan on myös kulttuurisessa muutoksessa, ja tarjoaa yhä enemmän kiinnostavia mahdollisuuksia matkailijoille. Charyn-kanjonin ohella omiin Kazakstan-suosikkeihini on lukeutunut kaunis, Nur-Sultanissa sijaitseva Hazrat Sultan –moskeija, Almatyn Arasan-kylpylä sekä zhauburek-liharuoka. Valtava maa tarjoaa kuitenkin paljon nähtävää, eikä kuusi kuukautta ole riittänyt läheskään kaiken kiinnostavan kokemiseen.

Voin siis lämpimästi suositella Kazakstania erityisesti kaikille työharjoitteluaan suunnitteleville opiskelijoille. Kuusi kuukautta on opettanut minulle paljon, ja työ lähetystössä on ollut äärimmäisen mielenkiintoista ja palkitsevaa. Itse palaan nyt Eurooppaan viimeistelemään maisteriopintojani ja Keski-Aasia-aiheista lopputyötäni, mutta toivon, että myös oma tieni tuo minut takaisin Kazakstaniin tai muualle alueelle mahdollisimman pian.

Uzbekistan kuulostaa eksoottiselta mutta missähän se on? Kyseessä on Keski-Aasian väkirikkain maa (33 miljoonaa asukasta) naapureinaan Kazakstan, Kirgisia, Tadžikistan, Turkmenistan – ja Afganistan. Tästähän se Kiinan mainostama ”silkkitiekin” kulkee (ja kulki myös alkuperäinen muinainen kauppareitti vuosisatoja sitten). Olemme lähellä maailmanpolitiikan näyttämöitä, vaikka maa on varsin tuntematon. Kuinka se on mahdollista?

Vuoteen 2016 saakka ei Uzbekistanista ollut paljon puhuttavaa. Maan itsenäistyttyä Neuvostoliitosta itsevaltainen poliittinen kehitys ja ihmisoikeusloukkaukset saattoivat sen lopulta kansainväliseen eristykseen. Naapurimaidenkin kanssa välit olivat kehnot.

Presidentin vaihduttua Uzbekistan muutti kurssia. Naapurisuhteet korjattiin, rajat avattiin ja kauppa ja matkailu käynnistyivät jälleen.

Investoinnit edellyttävät uudistuksia

Uzbekistan hakee nyt kansainvälistä osaamista, malleja ja neuvoja. Kansainväliset rahoituslaitokset kuten Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto, EBRD, EIB, Aasian kehityspankki ja monet muut ovat paikan päällä tukemassa maan muutosta miljardeilla dollareilla.

Taškentiin käykin nyt katkeamaton virta ulkovaltojen hallitusten edustajia ja kauppavaltuuskuntia. Uzbekistan on köyhä mutta sillä on luonnonvaroja kuten öljyä, kaasua, kultaa, metalleja sekä tekstiili- ja maataloustuotteita. Aurinko paistaa 300 päivää vuodessa. Nopeasti kasvava nuori väestö on haaste ja mahdollisuus – ja koulutus on ydinkysymys. Uzbekistan tavoittelee ulkomaisia investointeja mutta sen on tehtävä paljon työtä liiketoimintailmapiirin parantamiseksi ja korruption suitsimiseksi.

Talouden ohella maan on tarpeen kehittää myös yhteiskuntaa ja ihmisoikeuksia. Tiedotusvälineiden vapautumista on jo tapahtunut. Uzbekistanilainen puuvilla on ollut kansainvälisessä boikotissa pakkotyöongelman vuoksi. Neuvostoajalta periytynyttä kansalaisten työvelvoitetta puretaan yhteistyössä Kansainvälisen työjärjestön ILO:n kanssa.

Keski-Aasia ja Eurooppa tarvitsevat toisiaan

Euroopan unioni nähdään Keski-Aasiassa myönteisenä kumppanina, jolla ei ole omaa lehmää ojassa geopoliittisissa valtapeleissä. EU:n uudistetun Keski-Aasia-strategian toimeenpano alkaa Suomen puheenjohtajuuskaudella. Suomi pitää hyvänä, että yhteistyö saa lisää voimavaroja ja välineitä.

Suomen ja Uzbekistanin suhteet ovat hyvät ja ongelmattomat, ja on sovittu niiden tiivistämisestä. Myös elinkeinoelämän kiinnostus on herännyt: Team Finland -vierailulle Tashkentiin huhtikuussa osallistui Nokian johdolla 15 suomalaisyritystä. Käytännön tukea markkinoiden avaamisessa antavat kiertävä suurlähettiläs, Business Finland ja Taškentiin nimitetty Suomen uusi kunniakonsuli.

Suomalaisilla on hyvät edellytykset toimia uudistuvassa Uzbekistanissa. Meillä on tarvittavaa osaamista, olipa kyseessä IT, energia, vesi, koulutus tai cleantech. Kokemuksemme entisestä Neuvostoliitosta auttaa osaltaan alueen tilanteen ymmärtämisessä. Matkustaminen on helppoa, sillä Uzbekistan ei vaadi EU-kansalaisilta enää viisumia. Mikäli tunnet Uzbekistanin kutsuvan tavalla tai toisella, ota yhteyttä. Neuvomme mielellämme.

Marja Liivala
Kiertävä suurlähettiläs Keski-Aasiassa (Tadžikistan, Turkmenistan, Uzbekistan)

Twitter @marjaliivala