Maailmanpolitiikan polttopisteessä

Hain harjoittelupaikkaa Suomen suurlähetystöstä Teheranista syksyllä 2019. Kiinnostukseni herätti maan monimutkainen poliittinen systeemi sekä maailmanpoliittinen relevanssi. Tämän lisäksi elämä Iranissa on rajoitettua erityisesti naisille pukeutumiskoodeineen, mikä jo itsessään on mielenkiintoinen sopeutumiskokemus. Harva osasi kuitenkaan vielä syksyllä ennustaa alkutalven 2020 jännitteitä, puhumattakaan COVID-19-epidemian mullistavasta vaikutuksesta globaaliin politiikkaan.

Saapuessani maahan helmikuun 2020 alussa kenraali Suleimanin kuolema ja ukrainalaisen lentokoneen alasampuminen olivat kiristäneet USA:n ja Iranin suhteet hetkellisesti äärimmilleen, mutta liennytystä oli jo havaittavissa. Iranin tilanne kriisiytyi kuitenkin pian uudelleen valtionhallinnon raportoidessa 19. helmikuuta ensimmäisistä COVID-19-tartunnoista. Iranin tilanne nousi hetkeksi globaaleihin otsikoihin haastavimpana sitten Kiinan, kun Eurooppa vasta heräili epidemian vakavuuteen.

WHO:n tilastojen valossa Iranin epidemiatilanne on sittemmin ollut Lähi-idän kriittisimpiä. Paluuta normaaliin ei ollut. Nousujohteisista tartunta- ja kuolonuhritilastoista raportointi sekä useamman kerran viikossa lähetettävät katsaukset Iranin COVID-19-tilanteeseen muodostivat hetkellisesti työtehtävieni hektisen keskiön.

Elämää poikkeusolojen Teheranissa

COVID-19-epidemian myötä edustuston työskentely muuttui. Kaikki tapaamiset ja kokoukset peruttiin. Etätyöskentely aloitettiin. Edustustossa käynnistettiin hygieniatoimenpiteitä. Kasvomaskit ilmestyivät katukuvaan ja lähimpään supermarkettiin ei enää päässyt ilman pakollista kuumemittausta ovella. Teheranin diplomaattipiireihin keskeisesti kuuluneet iltatapahtumat hiljenivät. Sosiaaliset kontaktit rajoittuivat edustustolla oleviin kollegoihin.

Merkittävä osa Teheranin edustustojen työntekijöistä ja uradiplomaateista lähetettiin kotimaihinsa. Myös minulle tarjottiin mahdollisuutta palata Suomeen. Työskentely pandemia-ajan Iranissa Teheranin edustustojen tiedettävästi ainoana harjoittelijana oli tilaisuutena kuitenkin liian mielenkiintoinen ohitettavaksi.

Työ koostui pitkälti tiedonetsinnästä ja raporttien kirjoittamisesta kotoa käsin. Viikoittaiset ajankohtaiskatsaukset, ajoittainen pidempien talousraporttien kirjoittaminen sekä hyvin tarkkaa hygieniaprotokollaa noudattaneiden tapaamisten muistioiden kirjaaminen ovat kuuluneet keskeisesti työkuvaani. Alkuperäinen työtehtäväni EU-talousneuvonantajien kokouksen edustajana muuttui yleiseksi politiikkaraportoinniksi.

Koronapolitiikkaa talous edellä

Iranin koronapolitiikkaa ovat ohjanneet taloudelliset prioriteetit. Maahan kohdistuvat talouspakotteet ovat koronavirusepidemiaan yhdistettynä tehneet Iranin tilanteesta poikkeuksellisen haastavan. Inflaatio on noussut historiallisiin lukemiin vaikeuttaen kansalaisten elämää merkittävästi. Kotimaisesta kysynnästä riippuvainen talous on pyritty pitämään auki ilman ulkonaliikkumiskieltoa, mikä on lisännyt jännitteitä Iranin sisäpolitiikassa.

Helmikuussa hiukan ennen koronaepidemiaa käydyt, historiallisen alhaisen äänestysaktiivisuuden ympäröimät Iranin parlamenttivaalit ovat olleet omiaan kärjistämään voiton saaneiden konservatiivien sekä maltillisiin lukeutuvan presidentti Rohanin ja tämän kannattajien välejä.

Vaikka paluu Suomessa olevaan vapaaseen elämään houkuttaakin, en silti millään malttaisi jättää Teherania taakseni. Pidän työskentelystä siellä, missä tapahtuu. Iran ei tämän suhteen ole ollut pettymys. Tuleva syksy muun muassa USA:n presidentinvaalien lopputuloksen myötä tulee vaikuttamaan Iranin ulkopolitiikan suuntaan merkittävästi. Tulenkin seuraamaan maan tilannetta tiiviisti ja kenties joku päivä paluu Teheraniin työn merkeissä tulee uudelleen ajankohtaiseksi.

Vilma Maukonen

Kirjoittaja työskenteli EDUFI-harjoittelijana Suomen suurlähetystössä Teheranissa.

Iranin politiikassa syöksytään kriisistä toiseen

Hain harjoittelupaikkaa Suomen suurlähetystöstä Teheranista kevättalvesta 2019, jolloin poliittinen tilanne Iranissa ei ollut läheskään niin jännitteinen kuin myöhemmin kesäkuussa, kun aloitin työni paikan päällä.

Yhdysvallat oli vajaa vuosi aiemmin yksipuolisesti vetäytynyt Iranin ydinsopimuksesta ja asettanut ankarat pakotteet Irania kohtaan, mutta tilanne vaikutti keväällä vielä vakaalta. Toukokuussa Iran kuitenkin alkoi venyttää ydinsopimuksessa sovittuja rajoja. Kuukautta myöhemmin alkoi tunnelma tiivistyä Persianlahdella. Räjähdyksiä öljytankkereilla, Yhdysvaltojen lennokin tiputtaminen, brittiläisen öljytankkerin ja sen miehistön pidättäminen ja viimeisimpänä ohjusiskut Saudi-Arabian öljyntuotantolaitoksiin syyskuussa. Muutamassa viikossa Iranista ja Persianlahdesta oli tullut yksi maailmanpolitiikan polttopisteistä.

Tätä kirjoittaessani marraskuussa jännitteet eivät vieläkään ole poistuneet, vaikka kuumin aika onkin jo kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti alueella ohi. Ydinsopimuksen horjuminen on kuitenkin vain voimistunut. Teheranissa ollaan negatiivisessa kierteessä, jossa aikarajat paukkuvat ja ydinsopimuksen artiklat merkitsevät päivä päivältä vähemmän.

Vaikka alueen tapahtumissa olisi riittävästi monimutkaisia kuvioita, niin eräänlainen poreamme on myös Iranin rajojen sisällä. Viralliselta hallitusmuodoltaan Iranin islamilainen tasavalta on maa, jossa uskonto ja politiikka ovat yhtä, ulkopolitiikka on sisäpolitiikkaa ja päinvastoin. Armeija ja vallankumouskaarti sotilaallisina voimina jakavat tehtäviä keskenään sekä osallistuvat usein myös politiikkaan ja talouteen – joista muuten jälkimmäinen on sekoitus vapaata markkinataloutta ja hallitsemattomasti hallinnoitua kotimaista kilpailua.

Iranissa on virallisesti vuodesta 1979 lähtien eletty islamilaista vallankumousta, jota ylläpitämään ja valvomaan on perustettu joukko erilaisia neuvostoja, joiden valta menee limittäin, päällekkäin sekä allekkain eri ministeriöiden, parlamentin ja hallituksen kanssa. Toisin sanoen, Wikipedia on ollut hyvä kaverini, kun olen yrittänyt päästä selville siitä, kuka on kuka ja mikä on mitä Iranin politiikassa.

EU-koordinaattorina Teheranissa

Kimurantin poliittisen asetelman lisäksi meneillään on myös Suomen puheenjohtajuus Euroopan unionin neuvostossa. EU:lla ei ole omaa delegaatiota eikä fyysistä toimistoa Iranissa, joten kulloinenkin EU-puheenjohtajamaa vastaa vuorollaan unionin välisestä koordinaatiosta sekä EU-kokousten järjestämisestä Teheranissa.

Käytännössä siis Suomen pieni suurlähetystö toimii Iranissa EU:n kasvoina, järjestää kaikki kokoukset ja pitää yhteyttä ”komentokeskukseen”, eli Brysseliin. Itse olen se ainut henkilö Iranissa, joka istuu jokaisessa 24:ssä EU-maiden kokouksessa ja raportoi niistä unionin ulkosuhdehallinnolle.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan oma aikani Iranissa oli tarkoitus olla vain kolmen kuukauden pituinen, mutta kaiken tämän kiireen vuoksi sain jatkaa suurlähetystössä vielä toiset kolme kuukautta EU-koordinaattorina. Pikaisesta kastautumisesta diplomatiaan tulikin puolen vuoden syväsukellus kansainvälisen politiikan ytimeen.

Näistä lähtökohdista tavallinen työpäiväni koostuu iranilaisen median ja muiden julkisten lähteiden seuraamisesta, poliittisen tilanteen arvioimisesta sekä lyhyiden raporttien kirjoittamisesta. Raporteissa en pyri pelkästään vastaaman kysymyksiin mitä ja milloin, vaan myös miksi (toisinaan miksi ihmeessä). Mahdollisuus päästä esittämään oma näkemykseni ja analyysini politiikasta on kenties parasta, mitä tässä vaiheessa uraa voin toivoa.

Toisen osan päivistäni vievät EU-koordinaatio, EU-kokousten valmistelu sekä niistä raportoiminen Helsinkiin ja Brysseliin. Kokouksissa olen kuunnellut useamman tunnin keskusteluita käsillä olevasta tilanteesta ja samalla päässyt vertaamaan omaa näkemystäni politiikasta kokeneempien eurooppalaisten kollegoiden kanssa.

Maailmassa ei sellaista kriisiä ole, josta joku ei myöskin hyötyisi. Voin kai myöntää olevani yksi niistä, joita Iranin ydinsopimuksen kriisi ja maan vaikea taloudellinen tilanne ovat epäsuorasti hyödyttäneet. Niiden luomissa olosuhteissa olen saanut erittäin mielenkiintoisen ja korvaamattoman kokemuksen kansainvälisen politiikan haasteista ja niihin vastaamisesta.

Mikko Kangas

EU-koordinaattori

Iranilainen ystävällisyys

Aikaisemmin ulkomailla asuessani ystäväpiirini on koostunut pääasiassa muista expateista, mutta Teheranissa minulla on yhtä paljon paikallisia kuin ulkomaalaisia ystäviä. Näin olen päässyt tutustumaan paikalliseen kulttuurin ja elämän monimuotoisuuteen ja näkemään sen toisen Iranin, mitä ei mediasta välity.

Aluksi olin vieraan kielen ja valuutan takia melko hukassa asioidessani kaupungilla. Saatoin mennä vihanneskauppaan ostaakseni viikon vihannekset ja hedelmät ja palata kotiin kädessäni yksi meloni. Rialit ja tomanit menivät sekaisin ja minun oli vaikea hahmottaa, pitikö mansikoista maksaa kymmeniä vai satoja tuhansia. Kauppiaat auttoivat minua kuitenkin mielellään ja lähdin monta kertaa kaupasta nauraen, kun tilanne oli mennyt niin sekavaksi ja hedelmäostokseeni oli lopulta osallistunut koko liike kauppiaineen ja asiakkaineen. Onnistumisen tunne oli suuri, kun sain ensimmäistä kertaa ostettua kaikki haluamani ruokatarvikkeet oikeaan hintaan ja vielä persian kielellä.

Toukokuussa olin kollegani kanssa pienessä autokolarissa. Selvisimme kolarista säikähdyksellä, ja tästäkin kokemuksesta päällimmäisenä mieleen jäi iranilaisten ystävällisyys: kun olimme astuneet autosta ulos pimeälle kadulle, meitä ympäröi yhtäkkiä joukko apua tarjoavia ihmisiä. Meille tarjottiin vettä, teetä ja kyyti lähimpään sairaalaan.

Jännittävä työpaikka

Työkuvaani kuului kokouksista ja muista ajankohtaisista asioista raportoiminen ja Iran-aiheisten uutisten seuraaminen. Olen päässyt seuraamaan minua kiinnostavia aiheita, kuten pakolaisten tilannetta, naisten asemaa ja yleisesti ihmisoikeustilannetta Iranissa. Lisäksi pääsin osallistumaan useaan EU-kokoukseen silloisen EU-puheenjohtajamaan Bulgarian suurlähetystöllä.

Harjoitteluni sattui jännittävään aikaan, sillä toukokuussa Donald Trump ilmoitti päätöksestään irtaantua JCPOA-ydinvoimasopimuksesta. Odotimme päätöstä ystävieni kanssa television ääressä Norjan suurlähetystössä iltamyöhään, ja päätöksen seurauksiin liittyy edelleen monta kysymysmerkkiä, joita jään seuraamaan harjoittelun jälkeenkin. Hauskempi historiallinen hetki oli, kun Iran voitti Marokon FIFA-maailmanmestaruusottelussa. Tunnelma kaupungilla oli pelin jälkeen yhtä riemuisa kuin Suomen voitettua jääkiekon maailmanmestaruus 2011.

Yhteiskunnan kääntöpuoli

Pääasiassa myönteisellä Iranin kokemuksellani on myös kääntöpuoli, jota minä en paljon näe mutta jonka olemassaolosta muistutetaan uutisissa. Naiset ovat lain edessä miehiä heikommassa asemassa, aktivisteja ja ihmisoikeuksien puolustajia pidätetään usein, seksuaalivähemmistöillä ei ole minkäänlaisia oikeuksia ja maan heikko talous johtaa vähän väliä protesteihin ympäri maata.

Kesäkuussa Teheranin Grand Bazarin kauppiaat sulkivat basaarin ensimmäistä kertaa sitten 70-luvun ja osoittivat mieltänsä hintojen nousua ja valuutan heikkenemistä vastaan. Uutisissa tilanne näytti pelottavalta, mutta Pohjois-Teheranissa en huomannut sitä lainkaan.

Vaikka koti-Suomi näyttää houkuttelevalta ystävien Instagram-julkaisuissa, en haluaisi millään vielä lähteä Teheranista. Jään ikävöimään ystäviäni, persian kieltä, antoisaa työkokemusta ja Teheranin yllätyksellistä arkea.

Mimmi Pöysti

Kirjoittaja työskentelee korkeakouluharjoittelijana Suomen suurlähetystössä Teheranissa.

Korkeakouluharjoittelu Suomen Teheranin-suurlähetystössä avasi tämän kansainvälisen politiikan opiskelijan silmät diplomatian arkipäivälle. Lähetystössä käytettävistä työtunneista suurin osa ei suinkaan kulu kansainvälisessä joukossa small talkia viritellen, vaan tietokoneen takana joko kansalaispalvelupuolen tehtävälistaa hoitaen tai kohdemaan milloin mistäkin tilanteesta raportoiden. Harjoittelijana keskityin näistä jälkimmäiseen, jonka lisäksi olin päävastuussa sosiaalisen median päivittämisestä ja kehittämisestä.

Arki asiantuntijana

Korkeakouluharjoittelijan tehtävät suurlähetystössä ovat pitkälti sellaisia, jotka määrittelen asiantuntijatyöksi: paljon lukemista ja kirjoittamista, laajan tilannekuvan hallintaa ja olennaisen tiivistämistä suuresta tietomäärästä sekä tästä kaikesta eteenpäin viestimistä.

Teemat, joiden parissa työskentelin, kasvattivat suuresti ymmärrystäni Iranista valtiollisena toimijana sekä syistä maan lukuisten ongelmien taustalla.  Näinkin ristiriitaisessa valtiossa erinäisten valtasuhteiden hahmottaminen vie aikaa, mutta on äärettömän mielenkiintoista.

Harjoitteluni aikana tein selvitystyötä ja kirjoitin raportteja muun muassa kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamisesta, ihmisoikeustilanteesta ja kyberrikollisuudesta. Sain osittain valita työtehtäväni omien kiinnostuksenkohteideni mukaisesti, pitäen kuitenkin mielessä Helsingin tiedontarpeen.

Työskentely on hyvin itsenäistä, joten ajanhallinta- ja organisointitaidot korostuvat. Suoritin harjoitteluni kesäkuukausien aikana, jolloin kokouksia, tapaamisia ja seminaareja muiden lähetystöjen ja paikallisten toimijoiden kanssa oli valitettavan vähän. Harjoittelujakson alussa oli hyvä, että aikaa perehtymiselle löytyi riittävästi, mutta tehtäväkentän haltuunoton jälkeen sosiaalista kanssakäymistä olisi voinut olla enemmänkin.

Kulttuurishokkia etsimässä

Hain harjoitteluun Teheranin-suurlähetystöön, sillä työskentely ulkomaanedustustossa oli ollut haaveeni lukiosta lähtien. Iran valtiona ja erityisesti yhteiskuntana on puolestaan Suomessa todellisuudessa varsin tuntematon, sillä monien käsityksiä leimaa länsimaisen median yksinomaan negatiivinen uutisointi. Halusin nähdä todellisuuden tuon mustalla maalatun kuvan takana.

Kolmen Teheranissa vietetyn kuukauden jälkeen kokonaiskuvani sekä kohdemaasta että suurlähetystön arkipäivästä on kirkkaampi. Tämänhetkiselläkin tietotaidolla raapustaisin hakemukseni milloin tahansa uudestaan.

Korkeakouluharjoittelu missä tahansa edustustossa avartaa ymmärrystä diplomatian ja suurlähetystön arkipäivästä sekä kehittää asiantuntijatehtävissä tarvittavia työelämätaitoja. Asemapaikan sijainti kaukana kotoa täysin erilaisessa kulttuurissa tuo harjoittelujaksoon kuitenkin oman mausteensa.

Vaikka olenkin vahvasti sitä mieltä, että kuka tahansa Iraniin pariksi viikoksi matkustava tulee rakastumaan tähän kulttuuriin ja näihin ihmisiin, ei Teheran pidemmän päälle ole kenen tahansa paikka. Jos tänne kuitenkin lähtee oikealla asenteella, avoimena uusille kokemuksille ja kiinnostuneena oppimaan siitä, mitä ympärillään näkee, on antoisampaa kokemusta vaikea löytää.

Lähdin Teheraniin tavoitteenani saada kulttuurishokki ja keksiä tulevaisuudelleni tarkempi suunta. Ensin mainittu tavoite jäi saavuttamatta: huivi ei kiristänytkään päätä niin paljon kuin oletin ja tämä hämmentävä maa kiehtoi vielä enemmän kuin uskoin. Jälkimmäisen tavoitteen suhteen otin kuitenkin askelia oikeaan suuntaan: ensimmäinen kansainväliseen politiikkaan linkittyvä työkokemukseni sysäsi minua yhä selvemmin kansainvälisten asioiden valmennuskurssin, Kavakun suuntaan.

”Tee Suomelle palvelus – poistu maasta” on lukenut asuntoni oveen teipatussa kortissa jo vuosikymmenen ajan. En aio asua koko elämääni Suomessa, mutten kuitenkaan halua unohtaa, mistä olen kotoisin. Hyvällä tuurilla voin tulevaisuudessa etsiä kulttuurishokkeja ulkoministeriön mandaatilla.

Sanni Lehtinen

Kirjoittaja oli korkeakouluharjoittelijana Suomen Teheranin-suurlähetystössä ja vietti elämänsä opettavaisimman kesän Iranin massiivisia ristiriitoja ja maailmanparantamisen eri tasoja pohtien.

Iran on suurten ristiriitojen maa, jossa suurlähetystöharjoittelijan lähes eurooppalainen arkipäivä leipineen ja sirkushuveineen ei kohtaa valtiossa jatkuvasti tapahtuvia räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia.

Kuka tahansa, joka matkustaa Iraniin pariksi viikoksi, tulee rakastamaan tätä maata. Ylitsevuotava ystävällisyys ja aito uteliaisuus leimaavat jokapäiväisiä kohtaamisia. Tuntemattomat toivottavat kadulla tervetulleeksi maahan, sulkevat ravintolansa pelatakseen pantomiimia kanssasi ja kutsuvat päivälliselle kotiinsa, vaikka englanninkielisiä sanoja on hallussa noin viisitoista.

Luonto on läsnä kaikkialla, jopa Teheranin hälinästä pääsee vartissa vuoriston hiljaisuuteen. Aavikkokaupungit ovat kuin piirretyistä, uimisen naisillekin mahdollistavia rantoja on piilotettu Persianlahden saarille ja vuosisatoja vanhat moskeijat ympäri maan ovat toinen toistaan kauniimpia. Iranista ei ole mahdollista lähteä vaikuttumatta.

Ihmisoikeudet, mitä ne ovat?

Jos kuitenkin asuu täällä hetken, näkee välähdyksiä muustakin kuin sydäntä lämmittävästä lähimmäisenrakkaudesta. Sukupuolten välinen epätasa-arvo on nähtävissä kaikissa julkisissa tiloissa hijab-pukukoodin muodossa, mutta se ei suinkaan ole lainsäädännön suurin ongelma. Naiset ovat miehiä heikommassa asemassa niin perinnönjaossa kuin avioerossa, eikä passin hakeminen ole naisille mahdollista ilman isän, veljen tai aviomiehen lupaa. Naisen sana on oikeuden edessä vain puolet siitä mitä miehen. Maan yliopistokoulutetuista 60 prosenttia on naisia, mutta koulutusta vastaavia töitä on tarjolla huomattavasti pienemmälle osalle.

Kuolemantuomioiden määrä väkilukuun suhteutettuna on Iranissa maailman suurimpia. Yli puolet tuomioista langetetaan huumausainerikoksista, ja kansainvälisen lain mukaan varsin lievistäkin rikoksista voidaan tällä hetkellä antaa kuolemanrangaistus. Parlamentti on tosin onneksi hyväksynyt elokuussa lakialoitteen, joka lieventäisi huumausaineisiin liittyvistä rikoksista langetettavia tuomioita, mikäli valvojainneuvosto vielä vahvistaa sen voimaanastumisen. Suunta on siis oikea, mutta Iran on edelleen kaukana tavoitetilasta.

Yksityisyydensuojan ja sananvapauden tasot ovat alhaisia. Turvallisuusviranomaiset pitävät valtiota, sen kansalaisia ja kaikkia Iraniin matkustavia silmällä ainakin jossain määrin. Uskonnollista johtoa tai hallitusta arvostelleita vangitaan, kriittisten sosiaalisen median kanavien ylläpitäjiä pidätetään. Vallankumouskaartin ja kyberpoliisin retoriikassa korostetaan turvallisuuden merkitystä yli yksityisyyden.

Seksuaalikasvatusta ei anneta tai seksistä puhuta osana opetussuunnitelmaa ennen yliopistoa, jolloin se on monen murrosiässä hämmennystä aiheuttavan asian kannalta liian myöhäistä. Kesällä Iranin korkein johtaja lakkautti kestävän kehityksen tavoitteisiin kuuluvan koulutusagendan integroinnin opetussuunnitelmaan, sillä se sisälsi seksuaalikasvatusta alemmilla koulutusasteilla. Kuulopuheiden ja harhaluulojen keskellä seksuaalikasvatukselle olisi kuitenkin todella tarvetta, sillä seksuaalisuuden säilyttäminen tabuna ei palvele yhteiskuntaa – ei terveyden eikä yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

Yksi maa, kaksi todellisuutta

Tästä kaikesta ei kuitenkaan huiveja ja pitkiä takkeja lukuun ottamatta näe Pohjois-Teheranin kaduilla mitään. Maailma, jossa elin sunnuntaista torstaihin puoli yhdeksästä vartin yli neljään, oli valovuosien päässä siitä, johon siirryin poistuessani työnurkkauksestani pääkaupungin hallittuun kaaokseen. Näistä todellisuuksista ensimmäinen sai potemaan päivittäistä maailmantuskaa milloin ihmisoikeustilanteesta, milloin ympäristön saastumisesta. Jälkimmäinen puolestaan edusti niitä tekijöitä, jotka palauttavat uskoni ihmiskuntaan: inspiroivat, sydämelliset ihmiset ja vilkas elämä ympärillä.

Kolmen kuukauden harjoittelujaksoni jälkeenkään en ymmärrä, miten nämä kaksi todellisuutta kohtaavat toisensa. Tiedostan asuneeni luultavasti koko valtion liberaaleimmalla alueella, minkä lisäksi ulkomaalaisena kaikki sosiaaliset säännöt eivät koske minua yhtä tiukasti kuin iranilaisia. Suuri osa asioista tapahtuu täällä neljän seinän sisällä, mikä samalla tarkoittaa sitä, että näkymä kattoterassilta ei ole tarpeeksi tarkka kaikkien nyanssien erottamiseksi. Vaikka kuinka matkustin ilmastoimattomilla busseilla kymmenen tunnin matkoja nähdäkseni Iranin teheranilaisen kuplani ulkopuolella, onnistuin vain raapaisemaan pintaa.

Iran on kiehtova maa, jossa äärimmäinen ystävällisyys kohtaa syvälle juurtuneet ongelmat. Se ei ole osa pahan akselia, muttei lähelläkään ongelmatonta paratiisia. Se on mielenkiintoisin yhteiskunta, johon olen saanut tutustua. Jokin näin hämmentävä täytyy nähdä uudelleen.

Sanni Lehtinen

Kirjoittaja oli korkeakouluharjoittelijana Suomen Teheranin-suurlähetystössä ja vietti elämänsä opettavaisimman kesän basaareita, moskeijoita ja kattoterasseja kierrellen.

Ennen muuttoani Iraniin päätin lukea Koraanin. Ajattelin, että islamilaisessa yhteiskunnassa on syytä tuntea islaminuskon pyhä kirja. Sen kautta on varmasti helpompi ymmärtää monia nykypäivän ilmiöitä. Tuolloin en vielä osannut aavistaa, miten moni muu teos toimisi minulle avaimena Iranin ymmärtämiseen. Tutustuessani maan historiallisiin kohteisiin ovat oppaani usein viitanneet kirjaan, johon en ollut odottanut törmääväni Iranissa – Raamatun Vanhaan testamenttiin.

Tunnustan kuuluvani niihin, joille Vanha testamentti jäi kouluaikana etäiseksi. Uskonnon tunneilta mieleen jäivät lähinnä oudot, vaikeaselkoiset nimet ja paikkakunnat, jotka olisivat pikemminkin voineet olla tieteiselokuvasta tai fantasiakirjallisuudesta kuin todellisesta elämästä: Ahasveros, Nebukadnessar, Belsassar, Pahat-Mooab.

Vasta Iranissa Vanhan testamentin kirjat alkoivat avautua.

Persepoliin raunioilla

Seison vuoren kupeella ja katselen edessäni aukeavan Apadana-hallintopalatsin raunioita. Vuorten takaa nousevat aamuauringon säteet valaisevat vaaleat pylväsrivistöt. Oppaani, shirazilainen arkeologian opiskelija, kertoo, että 2500 vuotta sitten täältä hallittiin puolta maailmaa. Kuningas Kyyros II Suuri (576–529 e.Kr.) johti historian ensimmäistä maailmanvaltaa, joka ulottui Välimereltä Indus-virralle. Persepolis (Pasargadae) oli valtakunnan sydän.

Raamatussa mainitaan Persian kuningas Kyyros yli kolmessakymmenessä kohdassa, ja hänet nostetaan messiaaniseen asemaan. Tuon ajan israelilaisille Kyyros oli vapauttaja (messias), sillä hän vapautti juutalaiset Babylonian pakkosiirtolaisuudesta, jonne Israelin kansa oli karkotettu Jerusalemin valtauksen (597 e.Kr.) jälkeen.

Oppaani siteeraa Esran kirjan ensimmäistä lukua:

”Näin sanoo Kyyros, Persian kuningas: Herra, taivaan Jumala, on antanut minulle kaikki maan valtakunnat. Hän on nyt käskenyt minun rakentaa itselleen temppelin Juudan Jerusalemiin. Kaikkien teidän, jotka kuulutte hänen kansaansa, tulee lähteä Juudan Jerusalemiin rakentamaan Herran, Israelin Jumalan, temppeliä. Olkoon teidän Jumalanne teidän kanssanne! Herra on Jumala, jonka asuinsija on Jerusalem. Kaikkialla, missä tämän kansan jäseniä yhä elää muukalaisina, tulee paikkakunnan asukkaiden antaa heille mukaan hopeaa ja kultaa ja tavaraa ja karjaa sekä muita lahjoja Jerusalemiin rakennettavaa Herran temppeliä varten.”

Tarinaa kuunnellessa iranilaisten yhä suuresti kunnioittama kuningas Kyyros muuttuu yllättäen eläväksi. Rauniot heräävät henkiin. Alan ymmärtää, mihin hänen suuruutensa perustuu.

Pidot gobeliinissa

Teheranissa sijaitsevan Iranin viimeisen shaahin Reza Pahlavin palatsin, Niavaranin, sisääntuloaulassa vierailijat vastaanottaa seinänkokoinen ranskalaisgobeliini. Gobeliinin aiheena on Esterin pidot. Aihe ei ole sattumaa, pidettiinhän nuo antiikin kuuluisat juhlat juuri muinaisessa Persiassa, kuningas Kserkseen hovissa.

Opaskirjani ohella turvaudun tällä kertaa itse Vanhaan testamenttiin, jonka Esterin kirjan ensimmäinen luku vie minut vuosituhanten taa:

”Tämä tapahtui kuningas Kserkseen aikana, sen Kserkseen, joka hallitsi sataakahtakymmentäseitsemää maakuntaa Intiasta Nubiaan saakka. Kserkses piti siihen aikaan hoviaan Susan kaupungissa, ja kolmantena hallitusvuotenaan hän järjesti pidot ruhtinailleen ja ylimmille virkamiehilleen. Kaikki Persian ja Meedian sotapäälliköt, ylimykset ja maaherrat olivat saapuvilla, ja päivästä toiseen, kaikkiaan kuuden kuukauden ajan, hän esitteli heille valtakuntansa loistoa ja mahtia, sen aarteita ja rikkauksia.”

Kuningas Kserkseen maineikkaat kekkerit ajoittuvat vuosille 485–465 e.Kr. Jos muinaiset persialaiset olivat kuuluisia juhlistaan jo tuolloin, on perinne säilynyt meidän päiviimme asti. Olipa kyse häistä tai hautajaisista, merkkipäivien vietosta tai persialaisesta uudesta vuodesta, nowroozista, iranilaiset osaavat juhlia. Juuri perhe- ja sukujuhlissa iranilaisten ilonpito ja seurallisuus nousevat pinnalle. Yli kolmetuhatta vuotta vanhaa perinnettä, persialaista uutta vuotta, juhlitaan Iranissa yhä peräti kolmentoista vuorokauden ajan.

Kaunis Ester, kuin tähti

Paitsi juhlistaan, Kserkseen valtakausi on jäänyt historiaan juutalaisten vapautumisesta. Siihen kytkeytyy kauniin Esterin tarina.

Persiassa, Susan linnassa vaikutti juutalainen mies nimeltä Mordokai. Hänet oli karkotettu Jerusalemista muiden juutalaisten mukana. Mordokai oli orvon serkkutyttärensä Esterin kasvatti-isä. Siten Ester päätyi kuningas Kserkseen hoviin, ja suloisesta nuoresta naisesta tuli pian Persian kuninkaan suosikki. Kuningas kruunasi Esterin kuningattareksi ja järjesti jälleen suuret pidot – tällä kertaa Esterin kunniaksi. Kuningas myönsi maakunnille veronkevennyksiä ja jakelutti lahjoja, kuninkaalliseen tapaansa (ks. lisää: Esterin kirja 2:5).

Tapahtumat Persian hovissa 400-luvulla e.Kr. ovat sittemmin innoittaneet lukuisia taiteilijoita, muun muassa Rembrandtia, Sebastiano Riccia ja mitä ilmeisimmin myös keskieurooppalaisia gobeliininkutojia.

Tuonkin ajan poliitikoilla oli oppositionsa – niin myös kuninkaalla.  Kuninkaan hovin pääministeri, korkea-arvoinen ruhtinas Haaman, halusi tuhota juutalaiset, nuo vieraan uskonnon harjoittajat. Mutta Ester, joka kasvatti-isänsä tapaan tunnusti Mooseksen uskoa, järjesti kuninkaalle pidot.

Tunnelma pidoissa oli korkealla, ja kuninkaalla oli ilmeisen lystiä, sillä Kserkses lupasi täyttää Esterin toiveen, mitä tahansa hän pyytäisikään. Niinpä Ester pyysi juutalaisille samat oikeudet kuin muille. Persian kuningas Kserkses piti lupauksensa. Esterin kasvatti-isälle Mordokaille Kserkses antoi ylennyksen ja ”juutalaisille oli tullut onni, ilo, riemu ja kunnia”.

Juutalaiset ympäri maailmaa viettävät yhä Esterin pelastamien juutalaisten muistoksi Purim-juhlaa, jonka nimi juontaa juurensa muinaisen persian kielen sanaan pur, arpa.

Jos Kserkseen linnassa olisi tanssittu tähtien kanssa, olisi Ester varmasti ollut yksi heistä. Germaanisten kielten sanathan star, Sterne, stjärna polveutuvat muinaispersian tähteä tarkoittavasta sanasta setar, Ester.

Paitsi juutalaisten historiasta, tapahtumat Persiassa 2500 vuotta sitten antavat meille viitteitä myös Persian kuninkaiden suhtautumisesta vähemmistöihin, uskontoihin ja kulttuureihin. Persian kuninkaita on pidetty suvaitsevaisina ja edistyksellisinä, koostuihan Persian valtakunta useista eri kansallisuuksista. Etnisten persialaisten osuus oli 25-miljoonaisesta väestöstä vain kymmenen prosenttia. Valtakunnan monimuotoisuutta on pidetty rikkautena ja yhtenä syynä siihen, että se kukoisti peräti parinsadan vuoden ajan.

Esterin haudalla

Tarina Esteristä ja Mordokaista innoitti minut matkustamaan 360 kilometriä Teheranista lounaaseen, Hamedanin kaupunkiin, jonne lähdin etsimään Esterin ja Mordokain hautaa. Kauaa ei tarvinnut kaupungin katuja harhailla, sillä kaikki kaupunkilaiset näyttivät tuntevan tien hautapaikalle.

Rauhallisten sivukatujen takaa löytyi mausoleumi ja sen vierestä pikkuruinen synagoga. Synagogaan tuoduista muistoesineistä päätellen hautapaikka on juutalaisille yhä tärkeä pyhiinvaelluskohde.

Hamedanin kaupunki on ollut keskeinen paikka Iranin historiassa. Antiikin aikana Ecbatana-nimellä tunnettu kaupunki oli muinaisen Persian valtakunnan ensimmäinen pääkaupunki. Koska ilmasto korkealla Zagros-vuorilla sijaitsevassa Ecbatanassa oli talvisin kylmä, päätti kuningas Dareios I perustaa talvipääkaupungin Shushiin, noin 400 kilometriä Hamedanista etelään.

Niin myös Esterin elämä keskittyi näiden kahden kaupungin ympärille. Siispä jatkan matkaani Hamedanista eteläiseen Khuzestanin maakuntaan ja Shushin kaupunkiin.

Shush – Danielin kaupunki

Shush, joka Raamatussa tunnetaan nimellä Susa, on yksi maailman vanhimpia kaupunkeja. Vanhassa testamentissa Susa mainitaan peräti 22 kertaa. Susassa Ester emännöi myös kuuluisat pitonsa Persian kuninkaalle.

Kuten kaikkialla Iranissa, Shushissakin jatketaan arkeologisia kaivauksia. Hiekkakumpujen ja rakennusten alta löytyy aina vain uusia muistoja menneisyydestä, ja arkeologit pääsevät jatkamaan palapeliään.

Vuonna 1884 ryhtyivät ranskalaiset arkeologit kaivamaan 35 metriä korkeaa kumpua, jonka alta paljastuivat 5000 vuotta vanhan kaupungin rauniot. Vuosituhansien ajan kaupunki on ollut tärkeä kauppapaikka ja solmukohta. Täällä kävivät läntiset sumerit kauppaa Indus-virralta saapuneiden kauppiaiden kanssa. Muun muassa Hammurabin (1728–1686 e.Kr.) lakia säilytettiin jonkin aikaa Shushin kaupungissa. Hammurabin lain kopioon voi nykyisin tutustua Iranin kansallismuseossa Teheranissa.

Yksi kaupungin kukoistuskausista ajoittuu kuningas Dareios I:n kaudelle. Dareios päätti tehdä kaupungista valtakunnan hallinnollisen keskuksen vuonna 521 e.Kr. Mongolit tuhosivat kaupungin 1700 vuotta myöhemmin, jolloin myös antiikin Susa vaipui 600 vuoden uneen.

Esterin ohella Susan linnassa vaikutti yksi Vanhan testamentin viidestä profeetasta, Daniel. Daniel hoiti Persian kuninkaan hovissa korkeaa virkaa, ja perimätiedon mukaan hänet on myös haudattu Shushiin. Danielin nykyinen hautamonumentti pystytettiin 1100-luvulla, ja se muistuttaa jättiläismäistä sokeritoppaa.

Koska profeetta Daniel on tärkeä henkilö myös islaminuskoisille, on hautamonumentin ympärille rakennettu taidokkaasti koristeltu moskeija. Siten Danielin haudasta on muodostunut jälleen yksi paikka, jossa vanhat uskonnot kohtaavat. Hautamonumentti on suosittu pyhiinvaelluspaikka sekä islaminuskoisille että juutalaisille.

Kyyroksen ja Dareioksen mahtavista palatseista ei ole kovin paljoa jäljellä. Raunioita tutkiessa mielikuvitus pääsee liikkeelle – apuna Esterin kirjan tarkat havainnot. Antiikin ”blogissaan” Ester kuvailee yksityiskohtaisesti linnaa:

”Pellava-, puuvilla- ja punasiniverhoja oli kiinnitetty valkoisilla pellavanauhaliinoilla ja purppuranpunaisilla nauhoilla hopeatankoihin ja valkomarmoripylväisiin. Kultaisia ja hopeisia lepovuoteita oli pihalla, joka oli laskettu vihreällä ja valkoisella marmorilla, helmiäisellä ja kirjavalla marmorilla. Juotavaa tarjottiin kulta-astioista, ja astiat olivat erimuotoiset, ja kuninkaan viiniä oli viljalti, kuninkaalliseen tapaan.” (Esterin kirja 1:6).

Passin historiaa Persiasta

Vuonna 2016 Eurooppaan saapui ennätysmäärä turvapaikanhakijoita Lähi-idästä. Lähi-itä tuli konkreettisesti meitä lähelle. Ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta historiassa, kun Lähi-idän kansat lähtevät liikkeelle. Matkustamiseen liittyvät esteet ovat puhuttaneet kansalaisia vuosituhansien ajan. Siitä esimerkkinä vaikkapa Nehemian keskustelu Persian kuninkaan Artakserkseen kanssa neljänneltä vuosisadalta e.Kr.:

”Kuningas ei ollut koskaan ennen nähnyt minua masentuneena, ja kun ojensin hänelle viinimaljan, hän kysyi: ’Miksi näytät noin surulliselta? Et kai sinä ole sairas? Varmaan jokin huoli painaa mieltäsi.’ Minä pelästyin kovin, mutta sanoin sitten kuninkaalle: ’Saakoon kuningas elää ikuisesti! Kuinka minä en näyttäisi surulliselta, kun kaupunki, jossa esi-isieni haudat ovat, on tuhottu ja sen portit poltettu?’

Kuningas kysyi: ’Mitä siis toivot minulta?’ Minä rukoilin taivaan Jumalaa ja vastasin: ’Jos sinä, kuningas, näet hyväksi, jos tahdot osoittaa suopeutta palvelijallesi, niin salli minun lähteä Juudaan rakentamaan uudelleen kaupunkia, jossa esi-isieni haudat ovat.’ Kuningas, jonka vieressä istui kuningatar, kysyi minulta: ’Kuinka kauan matkasi kestäisi? Milloin tulisit takaisin?’ Kun esitin suunnitelmani, kuningas hyväksyi sen ja antoi minulle luvan lähteä, ja minä lupasin palata sovittuun aikaan mennessä.

Sanoin kuninkaalle vielä: ’Jos sinä, kuningas, näet hyväksi, anna mukaani Eufratin länsipuolisen maakunnan maaherroille osoitetut käskykirjeet, jotta he sallisivat minun kulkea alueidensa läpi Juudaan. Samoin pyydän kirjettä kuninkaan metsien vartijalle Asafille, että hän toimittaisi minulle puuta temppelin portteja ja kaupungin muureja varten ja sitä taloa varten, johon asetun asumaan.’ Kuningas antoi minulle tällaiset kirjeet, sillä Jumalan suojaava käsi oli ylläni.” (Nehemian kirjan 2. luku)

Nehemian kirjassa selostettu tapaus on tiettävästi vanhin historiallinen dokumentti matkustusasiakirjan eli passin myöntämisestä.

Lännen ja idän kulttuurit kohtaavat

Muinaisen Persian historia ja Raamatun kertomukset osoittavat, että Persian ja Välimeren kulttuurit ja uskonnot olivat sidoksissa toisiinsa monin eri tavoin. Vuorovaikutus kautta vuosisatojen on ollut molemminpuolista.

Jos Vanhan testamentin kertomukset kuvailevat Persian historiaa tuon ajan silminnäkijöiden tallentamina, kertoo Uusi testamentti puolestaan siitä, millä tavoin Persian vanhat uskonnot ovat jättäneet jälkensä kristinuskoon. Esimerkkeinä vaikkapa Jeesuksen vuorisaarna tai kolme itämaan tietäjää, zarathustralaispappia, jotka vaelsivat lahjoineen Betlehemiin muinaisesta Persiasta. Zarathustralaistietäjistä, mageista, on myös suomen kieleen pesiytynyt sana ’magia’.

Vanha testamentti on ollut tärkeä tietolähde Iranin historiasta kiinnostuneille, sillä muinaisen Persian historiasta on säilynyt hyvin vähän kirjallista lähdeaineistoa. Tärkeimpinä lähteinä voidaan pitää ”historian isän”, kreikkalaisen Herodotoksen muistiinpanoja. Hänen jälkeensä tapahtumia ovat tallentaneet Thukydides ja Ksenofon.

On kuitenkin muistettava, että edellä mainitut edustavat persialaisten vastustajia sodissa, minkä vuoksi he historian kuvauksissaan tuskin ovat pyrkineet objektiivisuuteen. Siksi Vanhan testamentin kertomukset tarjoavat mielenkiintoisen lisän Iranin historiaan, vaikka edustavatkin vain yhden vähemmistön näkökulmaa.

Uskallan kuitenkin suositella kaikille, jotka suunnittelevat matkaa Iranin historiallisiin kohteisiin, oheislukemistona Vanhan testamentin tarinoita.

Artikkeli on julkaistu alun perin Kirkko&Kaupunki-lehdessä. Juttu on luettavissa myös osoitteessa: https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/nojatuolimatka-iraniin-vanhan-testamentin-jaljille

Iranin holtiton liikenne ja persiankieliset matkaliput voivat alkuun tuottaa hankaluuksia, mutta niihin tottuu nopeasti. Pian Iran osoittautuu matkustusystävälliseksi maaksi – yhteyksiä löytyy ja liput ovat halpoja. Ymmällään oleva matkaaja saa myös usein pyytämättäkin apua ja neuvoja aina niin ystävällisiltä iranilaisilta.

Ulkomaalaiset turistit ovat vielä suuressa osassa Irania harvinainen näky ja iranilaisten ehtymätön mielenkiinto ulkomaalaisia kohtaan takaa, että matkan ajaksi löytyy aina juttuseuraa. Yleisimmät keskusteluaiheet ovat matkustajan mielipide Iranista, siviilisääty, mahdollinen jälkikasvu ja haluaako hän teetä. Jos yhteistä kieltä ei löydy, kaivaa vanhempikin iranilainen esiin älypuhelimensa ja avaa siitä löytyvän käännössovelluksen. Kun kielimuuri on näin ylitetty, voi rupattelu jatkua.

Kaikki mikä liikkuu, voi olla taksi

Kaupungeissa taksi on usein helpoin kulkuväline. Iranissa taksin tunnistaa siitä, että se on virallisen keltainen tai vihreä, katolta löytyy taksikyltti tai siitä, että kuljettaja sanoo autoaan taksiksi. Etenkin Teheranissa matkustajan tarvitsee harvoin itse ottaa taksia, vaan usein taksi ottaa matkustajan.

Tööttäilyllä ja valojen vilkuttamisella kuljettajat viestittävät tarjoavansa kyytiä. Ahkerasti viestittävätkin. Kun seisot kadun varressa, eteesi pysähtyy jatkuvasti autoja kysymään haluatko kyydin. Kun ylität tietä, pysähtyy eteesi kyytiä tarjoava auto. Kun kävelet jalkakäytävällä, vastakkaiseen suuntaan ajavat autot tööttäilevät ja tarjoavat kyytiä. Kun sitten oikeasti olet kyydin tarpeessa, ei sinun tarvitse odottaa montaa minuttia ennenkuin jo istut autossa.

Iranille tyypillistä ovat jaetut taksit, jotka toimivat tavallaan kuin bussit – niillä on tietty reitti ja matkan varrelta poimitaan matkustajia kyytiin. Koska taksit ajavat vain tiettyä reittiä, esimerkiksi yhtä katua tai eri aukioiden väliä, voi toisinaan olla tarpeen ottaa monta eri taksia päästäkseen määränpäähänsä.

Pidemmillä matkoilla ehdoton suosikkini matkustusvälineeksi on yöjuna. Eikä vähiten siksi, että välipala ja tee kuuluvat lipun hintaan.

Neljän tai kuuden hengen makuuvaunussa matkaseurana voi yhtä hyvin olla kokonainen perhe tai sekalainen joukko muita matkalaisia. Pitkillä matkoilla matkaa tauottavat rukoushetket, joiden aikana juna pysähtyy ja ihmiset siirtyvät rukoilemaan aseman rukoushuoneeseen.

Kohta matka voi taas jatkua.

Liikennesäännöt ovat vain suuntaa antavia

Liikennesäännöt eivät Iranissa ole ehdottomia sääntöjä, eikä niistä oteta turhaa stressiä. Liikennesäännöt eivät etenkään tunnu koskevan moottoripyöriä, niillä kun voi suhata yksisuuntaista katua väärään suuntaan, kurvailla jalankulkijoiden keskellä jalkakäytävällä tai kuljettaa kavereitaan basaarin sisällä. Mikään väli ei ole niin pieni, etteikö siitä voisi yrittää ujuttautua kaksipyöräisellä.

Luonnollisesti myös moottoripyörät tarjoavat kyytejä. Halpoja extreme-elämyksiä haluavalle vinkkinä onkin hypätä mototaksin kyytiin ja kertoa kuljettajalle, että nyt on kiire ja sen jälkeen pitää lujasti kiinni.

Kuten myös moni muu asia Iranissa, voi liikenne ensinäkemältä tuntua kaoottiselta ja toivottomalta, mutta sitten pinnan alta paljastuu oma logiikkansa. Perille päästään, vaikka toisinaan seisotaan paikallaan tai peräti peruutetaan. Lopulta matka kuitenkin aina jatkuu eteenpäin.

Kirjoittaja: Christian Saja

Kansalliseepos saattaa kuulostaa raskaalta ja vaativalta lomalukemiselta. Sitä Kuninkaiden kirja ei kuitenkaan ole. Teos on vauhdikas ja mukaansatempaava tarina Persian valtakunnan myyttisistä alkuvaiheista – ajalta ennen islamin tuloa Iraniin. Arabien valloitus ja islamin tulo Persiaan 600-luvulla muodostavat vedenjakajan Iranin historiassa. Sitä edeltävältä ajalta Persian dokumentoitua historiaa on olemassa ainakin 1300 vuoden ajalta. Samanmittainen ajanjakso ulottuu 600-luvulta meidän päiviimme.

Runoilija Ferdowsin 1000 vuotta sitten kirjoittama teos johdattaa lukijansa taisteluihin ja traagisten kohtaloiden maailmaan, josta ei puutu palavia tunteita ja romantiikkaa. Iranin kuuluisat sankarit ja kuninkaat tulevat tutuiksi. Sankareista suurin on Rostam.

Professori Hämeen-Anttila on jälleen kerran tehnyt urotyön avatessaan Lähi-idän kulttuurihistoriaa suomalaisyleisölle. Mielenkiintoisen kirjasta tekee myös Heli Hiedan upea kuvitus. Kirja on erityisen ajankohtainen siksi, että heinäkuussa 2015 saavutetun ydinsovun myötä Iran on palaamassa maailmanmarkkinoille ja kansainväliseen yhteistyöhön. Kanssakäyminen Iranin kanssa on lisääntynyt. Mutta miten hyvin tunnemme Irania, sen kulttuuria ja menneisyyttä?

Missä piilee Kuninkaiden kirjan suosio?

Iranilaisille Kuninkaiden kirja on enemmän kuin kirja tai kansalliseepos. Kaikki iranilaiset – lapsista vanhuksiin – taitavat ulkoa kirjan säkeitä ja elämän viisauksia. Kirjan suosio selittyy sillä, että siihen tiivistyy maan loistelias menneisyys. Kuninkaiden kirja on todiste persialaisen kulttuurin juurista. Ferdowsi kirjoitti teoksen puhtaalla persian kielellä välttäen tietoisesti lainasanoja. Eräiden mukaan kirja on historian myllerryksissä jopa auttanut pelastamaan persian kielen.

Kirjasta löytyy vastaus moneen seikkaan, jotka askarruttavat Iranissa matkaavan mieltä. Miksi Iranissa vietetään uutta vuotta maaliskuun 21. päivänä? Entä miksi Persepoliin raunioita kutsutaan Iranissa Jamshidin valtaistuimeksi?

Toisin kuin monet muut kansalliseepokset Shahnameh kattaa useiden sukupolvien ajanjakson, maailman luomisesta aina 600-luvulle saakka. Tarinoiden sankarit eivät ole pelkästään hyviä tai pahoja, vaan heidän luonteensa ja käyttäytymisensä muuttuvat tilanteen ja ympäristön mukaan. Shakespearen teosten tavoin tarinat ovat täynnä eettisiä pulmia, ohjeita ja elämänviisauksia. Mikä hämmästyttävintä, Kuninkaiden kirjan tuhannen vuoden takaisiin sankareihin ja antisankareihin törmää vielä tämän päivän Teheranin kaduilla ja toreilla. Muuttuuko ihminen? Opimmeko mitään esi-isiemme neuvoista tai virheistä?

Kenelle suosittelen kirjaa?

Suosittelen kirjaa kesälukemiseksi niille, jotka ovat kiinnostuneita Lähi-idän kulttuureista ja erityisesti niille, joita Iranin ja Persian menneisyys kiehtoo. Suosittelen kirjaa myös Iraniin matkaaville suomalaisille liikemiehille. Kenties neuvottelupöydän toisella puolella istuu itse Rostam, Zal tai Fereydun. Liikekumppanuuksien solmimiseen Kuninkaiden kirja on oiva apuväline. Kirja on avain paitsi Iranin historiaan myös iranilaiseen sielunelämään.

Kuninkaiden kirja soveltuu hyvin koko perheen kesälukemiseksi, sillä sen seikkailut tempaavat mukaansa myös perheen nuorison. Taistelukohtaukset ja vallan juonittelut lyövät laudalta kännykkä- ja videopelit mennen tullen. ”Armeijan edessä liehui kuninkaiden lippu ja värjäsi maailman punaiseksi, siniseksi, purppuraksi! Maan pinta keinui kuin laiva myrskyssä Kiinan merellä. Kukkulat ja tasangot olivat yhtä kilpimerta, miekat välkkyivät kuin lyhdyt. Oli kuin pikimeressä olisi loistanut satojatuhansia kynttilöitä. Torvet soivat, sotilaat huusivat, aurinko tuntui eksyneen radaltaan.”

Jännittävien tarinoiden lomaan on istutettu elämänviisauksia, jotka toimivat ohjenuorina vielä nykypäivänäkin. Kohtalon edessä vahvinkin sankari joutuu nöyrtymään. ”Kohtalo on tällainen: sen käskyä ei voi välttää. Kohtalo antaa kruunun, valtaistuimen ja korkean kunnian, mutta myös kurjan tappion. Vuoroin se on ystävä, vuoroin vihollinen. Joskus saat pähkinän, joskus pelkät kuoret. Vaikka pääsi yltää pilviin asti, on paikkasi kuitenkin lopulta tomussa.” – ”Elämä on kuitenkin vain tarina, ei hyvä säily ikuisesti eikä pahakaan.”

Iranilaisille juhlapyhien muistaminen onnentoivotuksin on vanha ja tärkeä rituaali. Joskus toivotuksiin sisältyy myös poliittinen viesti, kuten presidentti Rohanin jo perinteisiksi muodostuneisiin ”Rosh Hashanah” -uudenvuodentoivotuksiin maailman juutalaisille.

Joulua ei Iranin islamilaisessa tasavallassa virallisesti vietetä, mutta joulukoristeet ja Baba Noëlit tekevät tuloaan tännekin, kaikesta huolimatta.

Länsimaista joulua muistuttava persialainen Yalda-juhla talvipäivän seisauksen aattoiltana, on juhla, joka kokoaa perheet ja suvun yhteiseen illanviettoon vuoden pisimpänä yönä. Kynttilät sytytetään luomaan tunnelmaa, pöydät katetaan koreiksi ja ilta vietetään tarinoita kertoessa ja runoja lukiessa. Erityisesti 1300-luvulla eläneen persialaisen runoilijan Hafezin mietteet kuuluvat osana Yaldan viettoon. Tarjolla on ehdottomasti oltava vesimelonia ja granaattiomenoita – joulunpunaisia nekin. Iranissa uskotaan, että muinaisskandinaavien jo pakanallisella ajalla viettämä ”yule-fest” olisi perua persialaisten Yalda-juhlasta. Mene ja tiedä.

Yhteyksiä kristikunnan joululla ja muinaisella Persialla kuitenkin on. Loppiaisen kolme itämaan tietäjää – Caspar, Melkhior ja Balthazar – lähtivät matkaan kohti Betlehemiä sen ajan Iranista. Eräät tarinat kertovat tietäjien lähteneen nykyisen Iranin ja Afganistanin rajalta, toiset kertovat matkan alkaneen Saveh-nimisestä kaupungista. Nykyisin Saveh tunnetaan paremmin mehevistä ja makeista granaattiomenoistaan.

Itämaan tietäjien uskotaan olleen zarathustralaisia oppineita, ”magush”. Siksipä mm. Espanjassa ja Ranskassa heitä kutsutaan edelleen ”los Reyes Magos” ja ”les Rois Mages”. Onpa suomenkin kieleen pesiytynyt muinaisesta persiasta lähtöisin oleva sana magia.

Loppiaisen lahjat – kulta, pyhä suitsuke ja mirhami – ovat yhä arvostettuja Lähi-idässä. Jopa teheranilaiseen ravintolaan mennessä saattaa ovivahti suitsuttaa ”esfand”-suitsuketta ravintolavieraiden suojelemiseksi pahoilta ajatuksilta.

Saamistani iranilaisista joulukorteista yksi mieleenpainuvimmista on Isfahanin kaupunginjohtajan tervehdys:

”To the Honourable Ambassador of the Friendly Finnish Nation,

I would like to congratulate Your Excellency, the Finnish People and all the followers of Messiah on the occasion of the auspicious Birthday of Jesus Christ, Messenger of peace, amity and kindness. Let us hope that with God´s will, the new year will be the beginning of a new era in securing and strengthening the foundation of peace, friendship and coexistence and respecting the rights of nations as one of the pivotal messages of the divine religions.”

Voiko joulun sanoman sen paremmin kiteyttää. Isfahanin kaupunginjohtajan toiveisiin on ilo yhtyä. Kunpa joskus itse osaisin samalla kunnioituksella suhtautua kanssaihmisteni uskoon.

Rauhallista joulua Teheranista!

Sen sijaan kaikki, jotka joskus olivat maassa itse oleskelleet tai tavanneet iranilaisia kertoivat, että tulen kohtaamaan maailman ystävällisimpiä ja vieraanvaraisimpia ihmisiä.

Nyt kolmen kuukauden harjoittelun lähestyessä loppuaan, voin todeta, että mielikuvista jälkimmäinen on toteutunut. Tosin Teheranin villin liikenteen keskellä olen kyllä väliin joutunut sukeltamaan pakoon yksisuuntaista katua väärään suuntaan viilettävää motoristia.

Ei ole mikään myytti, että jokainen Iraniin joskus matkaava tulee kohtaamaan valtavan määrän lämpimiä ja sydämellisiä ihmisiä.

Iranilaiset rakastavat tapella rahasta

Persialaiseen käytöskulttuuriin kuuluu ylimalkainen vieraanvaraisuus ja kohteliaisuus, jotka kokemukseni mukaan suunnataan erityisesti meihin eksoottisiin ulkomaalaisiin. Jokainen Iraniin matkaava tulee taatusti törmäämään taarof-nimiseen kulttuuriseen konseptiin, joka kiteyttää persialaisen ystävällisyyden juuret täydellisesti.

Tässä muutama arkipäiväinen esimerkki taarofista:

• Tienvarsiputiikin tiskin edessä huomaat kaksi vanhaa miestä, jotka tönivät toisiaan nippu Iranin rialeita kädessään. Miehet eivät suinkaan riitele, vaan kisaavat siitä, kumpi saa kunnian tarjota kierroksen teetä koko miesporukalle.

• Taksikyydin päätteeksi kyydin hintaa kysyttyäsi kuski hymyilee ystävällisesti ja kädellään ovelle viittoen toteaa ”befarmaid!” (olkaa hyvä!) ja kieltäytyy ottamasta rahaa vastaan. Kuski suostuu ottamaan maksun vasta, kun olet kolmannen kerran rahaa tarjonnut.

• Vuoristovaelluksella Alborzin lumihuippuisessa vuoristossa törmäät tuntemattomaan seurueeseen, joka kutsuu sinut istumaan kanssaan teelle. Teen jälkeen seurue vaatii, että lounastat myös heidän kanssaan. Lounaan jälkeen he kutsuvat sinut illalliselle kotiinsa ja vieraaksi sukukokoukseensa.

Muodollista kohteliaisuutta vai aitoa ystävällisyyttä?

Moni Iraniin matkaava saattaa ihmetellä kaikkialta satelevia avokätisiä tarjouksia ja hämmästellen ottaa ne suoraan vastaan. Silti usein juuri tarjouksen hyväksyminen saattaakin olla pahin mahdollinen etikettivirhe – taarofiin kuuluu olennaisena osana myös vastaanottajan kieltäytyminen ja vastaanhangoittelu. Taksikuski saattaa jäädä hölmistyneenä istumaan, kun kulttuuria tuntematon turisti kiittääkin ilmaisesta kyydistä ja poistuu autosta.

Monessa tapauksessa taarofissa onkin kyse muodollisuudesta ja tarjoaja saattaa jo lähtökohtaisesti olettaa toisen kieltäytyvän.

Ei pidä silti luulla, että taarof olisi aina vain pelkkää sanahelinää.

Huomattavan usein taarofissa onkin kyse siitä, että tarjoaja on aikeissaan täysin vilpitön – hän haluaa osoittaa kohteliaisuutta ja vieraanvaraisuutta piristämällä toisen päivää. Näin asia on useimmiten ulkomaalaisten kohdalla: iranilaiset näkevät ulkomaalaiset vieraina heidän maassaan ja hyvien tapojen mukaisesti haluavat tarjota vierailleen parhaan mahdollisen kokemuksen.

Vastaanhangoittelu siis toimii eräänlaisena testinä sille, onko tarjoaja vilpitön aikeissaan – jos kolmannen kieltäytymisen jälkeen tarjous on vielä voimassa, voit hyvin omatunnoin ottaa sen vastaan.

Lähtiessä Iraniin kannattaa pakata mukaan siis myös pelisilmää sosiaalisia tilanteita varten – kohteliaalla nöyryydellä varustettu vierailija voi lopulta nähdä muodollisuuksien takana aitoa ystävällisyyttä!

Befarmaid!

Taarofia ei voi lopulta yleistää koko väestöä koskevaksi, sillä niin laajassa ja kulttuurisesti rikkaassa maassa kuin Iranissa löytyy ihmisiä laidasta laitaan. Kaikki iranilaisetkaan eivät aina yksinkertaisesti jaksa toistaa rutiinia, joka johtaa monesti arvuutteluun toisen tarkoitusperistä. Monet nuoret iranilaiset saattavat myös olla jo vieraantuneita tästä perinteisestä käytöstavasta.

Silti taarof on eräs niistä seikoista, jotka pomppaavat länsimaalaiseen silmään helposti esille iranilaisesta arkielämästä. Ja siinä missä se voi tehdä yksinkertaisista arkipäiväisistä tilanteista joskus hankalia, se voi tehdä niistä myös juhlaa. Iran on kuitenkin todennäköisesti ainut maa, jossa voi mennä viikonloppuna piknikille puistoon ja syödä vatsansa täyteen, vaikka ei ottaisi mukaan ollenkaan omia eväitä.

Kirjoitus: Harri Toikkanen