Varsovassa tapahtuu kuitenkin paljon – suurlähetystömme pienen tiimin näkökulmasta tuntuu joskus että ehkä jopa liiankin paljon! Tämän syksyn merkkitapaus oli Puolan juutalaisten historian museon avajaiset, joita juhlittiin viime viikolla useamman päivän ajan. Suomalaisen arkkitehti Rainer Mahlamäen suunnitteleman museon nimi ”Polin” on hepreaa ja tarkoittaa ”täällä voit levätä”. Tällä nimellä juutalaiset aikoinaan kutsuivat Puolaa.

Nykypäivän katolilaisessa Puolassa on vaikeata käsittää, että ennen toista maailmansotaa Puolassa oli runsaat kolme miljoonaa juutalaista.  Joka kolmas varsovalainen oli juutalainen, joissain kaupungeissa juutalaiset muodostivat jopa väestön enemmistön. Sodan jälkeen Puolan juutalaisväestöstä oli jäljellä noin kymmenesosa, ja heistäkin 90 % muutti pois, etupäässä Yhdysvaltoihin ja Israeliin. Presidentti Bronisław Komorowski kuvasi Polin-museon avajaispuheessaan tätä kohtalonyhteyttä todeten, että Puolan historiaa on mahdotonta ymmärtää ilman puolanjuutalaisten historian tuntemusta, eikä juutalaisten historiaa voi ymmärtää ilman Puolan historian tuntemusta

Avaruus, valo, elämä

Museon pysyvän näyttelyn kahdeksan galleriaa kertovat juutalaisten tuhatvuotisesta historiasta Puolassa. Toisin kuin Jerusalemin, Berliinin ja Washingtonin museot Polin ei keskity holokaustiin, vaan siihen miten juutalaiset Puolassa elivät.  Israelin presidentti Reuven Riwlin korosti omassa puheessaan tätä museon ainutlaatuista lähestymistapaa: Polin on elämän museo eikä sen merkitys ole vain menneisyyden ikuistamisessa vaan myös yhteisen muiston jatkamisessa. 

Pysyvä näyttely esittelee paikoitellen lähes hollywoodilaisin keinoin Puolan juutalaisten 1000-vuotisen tarinan, usein yksittäisten ihmisten kohtaloiden kautta, arkielämän iloihin ja suruihin keskittyen. Näyttelyn viimeinen galleria esittelee sodanjälkeistä aikaa, vuoden 1968 antisemitistisiä vainoja ja lopulta vuotta 1989, joka merkitsi uutta alkua myös Puolan juutalaiselle yhteisölle ja identiteetin etsimiselle. Tänä päivänä Puolan juutalaiseen yhteisöön kuuluu n. 20 000 henkeä, mutta on arvioitu, että noin 200 000 puolalaiselle on juutalaisia sukujuuria.

Museo seisoo sosialismin aikaan rakennettujen kerrostalojen ympäröimänä keskellä aluetta, jossa ennen sotaa oli Euroopan suurin ghetto – vastapäätä gheton sankareiden muistomerkkiä. Ulkoapäin yksinkertainen, suorastaan kunnioitusta herättävän jylhä rakennus on sisältä valoisa ja avara. Suurten lasipintojen läpi näkyvät ympäröivät puut ja puistossa oleskelevat ihmiset.  

Arkkitehti Rainer Mahlamäki voitti vuonna 2005 kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun, jonka loppusuoralla oli Daniel Libeskindin ohella useita muitakin kansainvälisiä huippuarkkitehtejä.  Museosta on hyvää vauhtia kehittymässä nykyarkkitehtuurin ikoni. ”Olet luonut ihmeen” oli erään kumppanin kommentti Mahlamäelle museon avajaisissa. Näihin sanoihin on helppo yhtyä museon valtavan aulan valoleikkejä ihastellessa.

1000 vuotta yhteistä historiaa

Varsovalaiset ovat siis syystä erittäin ylpeitä museostaan. Museon rahoittamisesta vastasivat Puolan valtion ja Varsovan kaupungin ohella yksityiset rahoittajat, joista suuri osa Yhdysvalloista, mutta myös Puolasta ja muualta Euroopasta. 

Juutalaisen historian museosta puhutaan jo Varsova- ilmiönä Bilbaon Guggenheimia mukaillen.  Itse museorakennus avattiin jo puolitoista vuotta sitten, jolloin vietettiin Roman Polanskin Pianisti-elokuvassakin kuvatun Varsovan gheton kapinan 70 –vuotismuistojuhlaa.  Ensimmäisen vuoden aikana rakennuksessa on vieraillut 300 000 kävijää.  Puolalaisille itselleen museolla on suuri merkitys oman, välillä jo vaietun ja unhoon jääneen historian ja kulttuurin ymmärtämisessä. Museon arkkitehtuurin ja sen pysyväisnäyttelyn odotetaan myös houkuttelevan Varsovaan suuren määrän ulkomaalaisia turisteja. 

Polin-museolla on myös suuri symbolinen merkitys Varsovalle ja Puolalle. Museon avajaisissa puhunut 88-vuotias Auschwitzistä eloonjäänyt Marian Turski toisti puheessaan sodanaikaisen juutalaisten partisaanilaulun sanoja ”olemme täällä”. Museon myötä juutalaiset ovat tulleet takaisin Varsovaan.

—

Jo pelkästään Puolan juutalaisten historian museo tarjoaa hyvän syyn vierailla Varsovassa. Yhden varjopuolenkin olen kyllä uudesta asemapaikastani löytänyt: puolan kieltä on sanottu suomen ohella maailman vaikeammaksi kieleksi.  Itse olen opinnoistani niin alkuvaiheessa että en taida todeta siitä tässä vaiheessa muuta kuin dziękuję, eli kiitos blogini lukemisesta!

Traumaa vahvistaa se, että presidentin Tupolev-kone oli matkalla Katynin joukkomurhan 70-vuotismuistotilaisuuteen. Katynissa Neuvostoliitto murhasi noin 22 000 Puolan armeijan upseeria, poliisia ja älymystön edustajaa.

Joukkomurhaa pidetään Puolassa maan historian yhtenä traagisimmista tapahtumista, eikä Venäjä ole yksiselitteisesti ottanut sille kuuluvaa historiallista vastuuta tapahtumasta.

Smolensk ja Katyn tulevat arkeen, kun asuu Puolassa. Niin tulee muukin historia.

Historian ahavoittama Varsova

Ennen kuin saavuin töihin Suomen Varsovan-suurlähetystöön kaksi vuotta sitten, olin käynyt Varsovassa vain kerran lyhyellä lomamatkalla. Tällöin olin huomannut tiede- ja kulttuuripalatsin, Stalinin hampaan, joka muistutti kommunismin kaudesta. Olin huomannut niin sanotut Suomi-talot sekä nyt jo kuopatun Kymmenvuotisstadionin, jolla myytiin neuvostokrääsää.

Muuten historia ei ensikertalaista hätkäyttänyt, vaikka saksalaiset olivat tuhonneet pääkaupungin lähes totaalisesti kostona Varsovan kansannoususta, joka alkoi 1. elokuuta 1944.

Nyt olen tottunut kaupungin rokonarpisiin kasvoihin ja oppinut niitä rakastamaan. Puolassa on monta upeaa historiallista kaupunkia kuten klassinen Krakova tai Nikolai Kopernikuksen kotikaupunki Toruń. Varsovassa on kuitenkin tiettyä särmää, johon voi rakastua vain, kun tunkeutuu pintaa syvemmälle.

Jälkiä Varsovan ghetosta, kansannoususta, Chopinista ja vaikkapa marsalkka Mannerheimin sotilasurasta löytää, kun tietää, mitä etsii.

Tunteen paloa suhteessa dramaattiseen historiaan

Puola on ollut suurvaltojen taistelutanner. Maata on jaettu ja siirrelty – välillä se on lakannut olemastakin. Onpa brittiläinen historiantutkija Norman Davies juhlallisesti kirjoittanut Puolan historiasta otsikolla God’s playground, Jumalan leikkikenttä.

Riittää kun luettelee Puolassa sijaitsevia sotien muistomerkkejä, kuten toisen maailmansodan syttymispaikka Westerplatte, Hitlerin 800 päivää asuttama päämaja Sudenpesä taikka pahuuden symboliksi muuttunut natsisaksan tuhoamisleiri Auschwitz. Varsovan pohjoispuolella sijaitseva Grunwald tai tutummin saksaksi Tannenberg koki valtavat taistelut sekä ensimmäisessä maailmansodassa että 500 vuotta aiemmin. Tuolloin Liettua-Puolan armeija nujersi saksalaisen ritarikunnan joukot.

Puolalaisten suhtautumisessa dramaattiseen historiaansa on paljon tuttua. Siinä on samaa paloa kuin suomalaisilla suhteessa omaan historiaansa. Rohkenen sanoa tämän asuttuani pitkään myös Venäjällä ja Ruotsissa, joissa suhtautuminen historiaan oli aivan erilaista. Kärjistäen Ruotsi vaikutti täysin historiattomalta ja Venäjällä suhde historiaan tuntui oudolta, vääristyneeltä.

Tuttuuden vuoksi Puolassa on helppo asua. Tutusta historian läsnäolosta huolimatta Puola on tuntematon suuruus suurimmalle osalle suomalaisia, enkä ollut Puolaan tullessani poikkeus. Menneisyyden kautta historiaa hengittävän kansan ihon alle on kuitenkin ollut helppo tunkeutua.

Ps. Tiesitkö muuten Puolan ja Suomen yhteisestä diplomatian historiasta sen, että 75 vuotta sitten Saksan armeijan sotilaat murhasivat Suomen kunniakonsulin Robert Geyerin puuvilla- ja elokuvakaupunki Łodzissa. Pitkäksi venyneen tauon jälkeen Suomi on pian avaamassa kunniakonsulaatin kaupungissa uudelleen.

Unionin kuudenneksi suurin maa on kuitenkin unionin kolmanneksi laiskin äänestämään. Taakse jäivät edellisissä, vuoden 2009 vaaleissa vain Slovakia ja Liettua. Äänestysaktiivisuuden Puolassa arvellaan jäävän reiluun 20:een prosenttiin. Vuonna 2009 se oli 24,5 prosenttia, kun se Suomessa oli vähän reilu 40 ja esimerkiksi Tanskassa lähes 60 prosenttia.

Olisi mielenkiintoista tietää, miltä äänestysaktiivisuus eri jäsenmaissa näyttäisi, jos koko EU muodostaisi yhden vaalipiirin eikä eurokansanedustajakiintiöitä jyvitettäisi jäsenmaittain?

Puola hakee korkeita eurooppalaisia tehtäviä

Laiska äänestäminen ei kerro kiinnostuksen tai EU-innostuksen puutteesta, sillä Puolassa EU-jäsenyyttä arvostetaan erittäin korkealle. Jopa 80 prosenttia puolalaisista pitää EU:ta hyvänä asiana. Tämä ei johdu vain siitä, että maa on EU-budjetin suurin nettosaaja.

Puolalaiset odottavat, että pääministeri Donald Tusk tai joku muu puolalainen saa keskeisen aseman vaalien jälkeen EU-instituutioissa. Yleisesti arvellaan, että Tuskia kiinnostaisi eniten Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan paikka.

Puola on aiemminkin saanut korkeita tehtäviä EU:ssa, kuten sille kokonsa puolesta tietyllä tavoin kuuluukin. Puolan entinen pääministeri Jerzy Buzek toimi vuosina 2009–2012 Euroopan parlamentin puhemiehenä kahden saksalaisen välissä. Ennen Buzekia puhemiehenä toimi Hans-Gert Pöttering. Buzekin seuraaja Martin Schulz on europarlamentin nykyinen puhemies ja Euroopan sosialistiryhmän kärkiehdokas komission puheenjohtajaksi.

Ulkopuolalaisten äänillä voisi olla vaikutusta

Britanniassa asuu 700 000 ja Saksassakin noin puoli miljoonaa puolalaista. Puolan ulkoministeriön tilastojen mukaan läntisessä Euroopassa asuu peräti 4,3 miljoonaa puolalaista.

Suuri osa ulkopuolalaisista on työikäisiä äänioikeutettuja. Eurooppalaisten sääntöjen mukaan he voivat valita, äänestävätkö Euroopan parlamenttivaalien ehdokkaita asuinmaassaan vai Puolassa. Halutessaan heidän äänillään voisi olla todellista merkitystä esimerkiksi Britanniassa, jos britannianpuolalaisten äänestysvilkkaus olisi riittävää ja ääniä osattaisiin keskittää.

Viitettä tästä antaa se, että Puolan seksahtava slaavilaiskappale voitti euroviisujen yleisöäänestyksen Britanniassa. Brittiasiantuntijat jättivät kappaleen kuitenkin koko listan hännille ja näin ollen ilman pisteitä.

Euroviisuilla on Puolassa merkitystä myös siten, että Itävallan parrakas nainen Conchita Wurst on sytyttänyt ainakin oppositiopuolueiden moralistisen loppukirin eurovaalikampanjoinnissa. Ennen viisuja puolueiden kampanjat olivat olleet vaisuja. Hallitus oli naapurimaa Ukrainan kriisin siivittämänä voinut kuljettaa keskustelua haluamaansa suuntaan. Vaalien loppukiri on nyt alkanut.

Ps. Myös Puolassa asuvat suomalaiset voivat äänestää puolalaisia ehdokkaita. Jos kuitenkin äänestät Suomen vaalissa tai olet vain käymässä Puolassa, ennakkoäänestys Suomen Varsovan-suurlähetystössä alkaa keskiviikkona 14. toukokuuta ja päättyy lauantaina 17. toukokuuta.

Roomalaiskatolisen kirkon vaikutus Puolassa on pitkä. Lähihistoriaan kirkko on jättänyt erityisen suuren leiman siksi, että Krakovan piispa Karol Wojtyła valittiin koko kirkkokunnan paaviksi vuonna 1978. Paavi Johannes Paavali II:n vierailu Puolan kansantasavallassa seuraavan vuoden kesäkuussa herätti ennennäkemätöntä uskonnollista innostusta.

Hänen kahdelle miljoonalle kuulijalle Krakovan lähistöllä pitämässään messussa annettu ohje – ”älkää pelätkö!” – toimi varmasti ohjenuorana myös nousevalle Solidaarisuus-ammattiliikkeelle.

Puola oli maailman juutalaisuuden keskus

Ennen toista maailmansotaa Puolan uskonnollinen maisema oli nykyistä monisärmäisempi. Muista uskonnoista erityisesti juutalaisuudella oli vankka jalansija. Puola oli maailman juutalaisuuden keskus, sillä maassa asui 3,5 miljoonaa juutalaista. Varsova oli maailman toiseksi suurin juutalaiskaupunki New Yorkin jälkeen.

Nyt, lähes 70 vuotta sodan jälkeen, koko maassa on arvioiden mukaan joitakin tuhansia, ehkä 5000, juutalaista. Natsi-Saksan keskeiset keskitysleirit sijaitsivat miehitetyssä Puolassa ja maastamuutto ennen sotaa, sen aikana ja sen jälkeen ovat muuttaneet maan uskonnollista maisemaa dramaattisesti. Juutalaisten kohtalo on vaikea kysymys Puolan historiassa.

Kun suomalainen tulee Puolaan, Puolan juutalaisten elämään voi kansallisylpeästi tutustua Puolan juutalaisten historian museossa. Sen on nimittäin suunnitellut suomalaisarkkitehti Rainer Mahlamäki.

Varsovan entisen juutalaisgheton sydämessä oleva rakennus on todella hieno ja vaikuttava. Suosittelen! Pysyvä museonäyttely avautuu vasta lokakuussa, mutta taloon pääsee jo nyt.

Uskonto on myös politiikkaa

Puolan suurin oppositiopuolue Laki ja oikeus on halunnut leimautua muiden arvojensa lisäksi myös uskonnolliseksi puolueeksi. Sillä on hyvät välit uskonnollisiin radio- ja televisiokanaviin.

Suomessa puolueen veljespuolue on Perussuomalaiset. Mielenkiintoista onkin, että perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on uskonnoltaan roomalaiskatolinen. Maallistuneessa Suomessa uskonnolla ei ole läheskään sitä merkitystä politiikassa, kuin Puolassa.

Laki ja oikeus ottaa automaattisesti kielteisen kannan kysymyksissä, jotka koskevat aborttia tai homoliittoa. Samat kysymykset jakavat kuitenkin myös lähes kaikkia muita puolueita, vasemmalta oikealle. Puolan perusliberaalista päähallituspuolue Kansalaisfoorumista – Kokoomuksen veljespuolueesta – jopa irtautui äärisiipi tällaisten arvokysymysten takia viime syksynä.

Maallistuneelle suomalaiselle uskonnon ja sen vaikutuksen arviointi politiikassa tai muussa elämässä on erittäin vaikeaa. Ei-katolisena moni nyanssi puolalaisesta yhteiskunnasta jää aivan varmasti havaitsematta. Se on kuitenkin helppo tajuta, että uskonnolla on Puolassa uskomaton merkitys.

Mielenkiintoista on ollut huomata, että paitsi Ruotsissa myös Suomessa Nato-keskustelu on lisääntynyt Ukrainan kriisin seurauksena. Vielä vuosi sitten YLE-uutisten politiikan toimituksen päällikkö Pekka Ervasti totesi ulkoministeriön neuvottelupäivillä, että keskustelu Natosta on Suomessa kerta kaikkiaan mahdotonta.

Turvallisuus ensin

Puola liittyi Naton jäseneksi 15 vuotta sitten, Baltian maat viisi vuotta myöhemmin. EU-jäseniä maista tuli vasta Nato-jäsenyytensä jälkeen, mikä kuvastaa hyvin niiden turvallisuuspoliittista lähestymistapaa.

Tätä näkökulmaa korosti myös Puolan presidentti Bronisław Komorowski puhuessaan 11. maaliskuuta, päivää ennen maan Nato-jäsenyyden 15-vuotispäivää. Komorowski totesi jäsenyyden olevan Puolalle turvallisuuden virstanpylväs. Samaan aikaan pääministeri Donald Tusk sanoi, että Nato on turvallisin liitto, minkä Puola on koskaan solminut.

Vuosijuhlan kunniaksi julkaistiin myös mielipidemittaus Nato-jäsenyyden suosiosta Puolassa. Mittarit osoittivat lievää suosion laskua. Koska mittaus oli tehty kuukautta ennen Ukrainan tilanteen kärjistymistä Krimillä, on helppo arvioida, että tuki jäsenyydelle on jälleen nousussa. Puola on ainoa Nato- ja EU -maa, jolla on yhteinen raja sekä Ukrainan että Venäjän kanssa.

Aktiivinen jäsenyys

Puola on ollut erittäin aktiivinen jäsen sotilasliitossa. Puolalaisia sotilaita on ollut mukana operaatioissa Tshadissa, Irakissa ja Afganistanissa. Maan puolustusbudjetti on lakiin sidottuna 1,95 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Afganistanin ISAF-kriisinhallintaoperaation päättyessä tämän vuoden aikana Puola on ilmoittanut panostavansa kansallisen puolustuksensa kehittämiseen kansainvälisiin operaatioiden sijaan. Ukrainan kriisi ei varmasti muuta tätä viime elokuussa tehtyä periaatelinjausta.

Nato on ollut aktiivinen kriisin kestäessä osittain nimenomaan siksi, että Puola on aktiivisuutta vaatinut. Puolan pyynnöstä Naton keskeinen poliittinen elin, Pohjois-Atlantin neuvosto (NAC) kokoontui järjestön perussopimuksen artiklan 4 mukaisesti. NAC kokoontui vasta neljättä kertaa historiassaan nojaten tähän artiklaan:

Sopimuspuolet neuvottelevat keskenään aina, kun sopimuspuolen mielestä jonkun sopimuspuolen alueellinen koskemattomuus, poliittinen itsenäisyys tai turvallisuus on uhattuna. (Pohjois-Atlantin sopimus, artikla 4)

Ohjukset ja pääsihteerit

USA on Barack Obaman kaudella siirtänyt maan turvallisuuspolitiikan painopistettä Euroopasta Aasiaan. Tämä on näkynyt muun muassa siinä, miten aiemmin tehtyjä päätöksiä Puolaan sijoitettavista torjuntaohjuksista on muutettu.

Se, että Obama vuonna 2009 ilmoitti hankkeen ”keventämisestä” 17. syyskuuta, sai Puolassa negatiivista symboliikkaa. Kyseinen päivä oli Neuvostoliiton Puolan-hyökkäyksen 70-vuotispäivä.

Puola panostaa nyt myös kansalliseen ohjuspuolustukseen. Ukrainan kriisi vaikuttanee samalla siihen, että myös USA ja Nato lisäävät panostuksiaan Euroopassa. Euroopan tilanne noussee keskeiseksi aiheeksi myös Naton huippukokouksessa syyskuussa Walesissa.

Lehdistössä on arvioitu, että Puolalla olisi samassa kokouksessa hyvä mahdollisuus saada uudeksi Naton pääsihteeriksi nykyinen ulkoministeri Radek Sikorski. Hänhän on ollut erittäin aktiivinen Ukrainan kriisinratkaisuissakin.

Puolan johto on kommentoinut Venäjän sotilaallisia toimia diplomaattisesti mutta selkeän tuomitsevasti. Kansalaiset ja media ovat olleet suorapuheisempia ja laajan avoimesti Ukrainan demokratiakehityksen kannattajia. Ukrainan tilannetta peilataan usein Puolan omaan lähihistoriaan.

Huomaan itsekin epäammattimaisesti tempautuneeni tunnelmaan, jota lietsoo erityisesti nopeana tietolähteenä parhaaksi osoittautunut mikroblogipalvelu Twitter. Twiitteihin sisältyy paljon vahvistamatonta aineistoa, mutta suurin osa tiedoista on kuitenkin osoittautunut kestäviksi. Seuraamieni asiantuntijoiden ja poliitikkojen lähettämien twiittien määrä on suorastaan räjähtänyt kriisin kärjistymisen myötä. Usein keskeiset puolalaiset poliittiset kannanotot voi ensimmäisenä lukea Twitteristä. Erityisen kunnostautunut puolalaistwiittaaja on ulkoministeri Radek Sikorski, joka kirjoittaa myös englanniksi. Kannustan seuraamaan, jos Ukrainan tilanne tai Puola kiinnostaa!

Avainsana aktiivisuus

En ole voinut olla ihailematta puolalaisten ja Puolan kokonaisvaltaista paneutumista naapurinsa asiaan sekä Puolan kansainvälistä aktiivisuutta asiassa. Yksi kouriintuntuva osoitus tästä hyperaktiivisuudesta oli pääministeri Donald Tuskin tekemä kiertue Ukraina-asiassa ympäri Eurooppaa tammi–helmikuun vaihteessa.

Hän kiersi viidessä päivässä yhdeksän kaupunkia, joissa järjestettiin yhteensä 13 tapaamista. Yksi kohteista oli Helsinki, jossa Tusk tapasi pääministeri Jyrki Kataisen. Puolan pääministerin kanslia julkaisi kiertueesta jopa kartan. No, ei kanslia sentään julkaissut kiertue-t-paitaa.

Viimeisinä viikkoina on käytännössä joka päivä on voinut lukea tietoja siitä, kenen presidentin, pääministerin tai ulkoministerin kanssa Puolan presidentti, pääministeri tai ulkoministeri on keskustellut Ukrainasta. Vähemmistössä taitavat olla ne, joiden kanssa puolalaiset eivät ole keskustelleet. Ulkoministeri Sikorskin aktiivisuus Kiovan väkivaltaisuuksien lopettamiseen johtaneissa neuvotteluissa huomioitiin näkyvästi myös Suomen mediassa.

Oman historian peili

Ukrainan kriisin kehittyessä Puola on peilannut maansa omaa ja Ukrainan historiaa nykytilanteeseen. Vielä vuonna 1992 Ukrainan talous oli hieman Puolaa suurempi. Nyt se on puolta pienempi. Myös demokratiakehitys näissä kahdessa maassa on seurannut talouden ratoja.

Ennen Ukrainan kriisin viimeisintä kärjistymistä, venäläisjoukkojen saapumista Krimille, puolalaiset toivoivat laajasti, että Ukraina seuraisi Puolan historian esimerkkejä 1980-luvulta.

Epätoivottavana mallina esiteltiin vuonna 1981 julistettua sotatilaa, jota Suomen Varsovan-suurlähetystökin seurasi intensiivisesti, ja toivottuna mallina vuonna 1989 käytyjä pyöreän pöydän keskusteluja. Nämä keskustelut johtivat lopulta ensimmäisiin sodanjälkeisiin demokraattisiin vaaleihin Puolassa. Puola juhlistaa vaalien 25:tä vuosipäivää näyttävästi kesäkuussa. Mm. presidentti Barack Obama on kutsuttu mukaan.

Vuoden 1989 kokemuksiinsa nojaten puolalaiset uskoivat vankasti, etteivät ukrainalaiset ala ampua toisiaan. Siksi Kiovan tapahtumat olivat Puolassa suuri järkytys.

Sitä, että Venäjä puuttuisi näin räikeästi Ukrainan asioihin, pidettiin Puolassa ehkä sittenkin vähemmän epätodennäköisenä.

Koska Euroopan maantieteellinen keskipiste sijaitsee Puolan koillispuolella, Vilnan vieressä, on Suomen näkökulmasta on paha väittää vastaankaan. Puola sijaitsee samoilla pituuspiireillä kuin Ruotsi ja samalla aikavyöhykkeellä kuin vaikkapa Belgia. EU:n ”uusi” jäsenmaa viime kesältä on Kroatia.

Sovitaan siis, että me suomalaiset ja puolalaiset kuulumme samaan eurooppalaiseen perheeseen ja että meillä on samoja iloja ja riemuja mutta myös samanlaisia ongelmia, erityisesti taloudessa.

Eurooppalainen talousnotkahdus tuntui myös puolalaisten polvissa vuonna 2013. Talouskasvu pysyi joka tapauksessa plussalla, kun bruttokansantuote kasvoi 1,6 %, eikä Suomen hallituksen kaltaisiin rakenneuudistuksiin maassa ole nähty tarvetta. 38 miljoonan asukkaan Puola on hieman yllättäen ollut Euroopan vihreä saari, jossa talouskasvu on kommunismin kaatumisen jälkeisen hevoskuurin jälkeen ja erityisesti EU-jäsenyyden alusta lähtien ollut jatkuvaa.

Myös alkaneelle vuodelle EU:n kuudenneksi suurimmalle taloudelle ennustetaan peräti kolmen prosentin talouskasvua, mikä Suomen ja koko Euroopan näkökulmasta on erinomainen tulos.

Puola elää nyt kultaista aikaansa?

Maailmanpankin puolalaisekonomistin Marcin Piatkowskin mukaan Puola elää nyt koko historiansa aikana taloudellisesti parasta, ”kultaista”, aikaansa. Hänen mukaansa Puola ei 1500-luvulta lähtien ole koskaan ollut suhteellisesti yhtä rikas kuin nyt, kun maata verrataan sen omasta näkökulmasta sen luonnolliseen verrokkiryhmään, Länsi-Euroopan valtioihin.

Vaikka bruttokansantuote per henkilö Puolassa on nyt vain reilu 60 prosenttia euroryhmän keskiarvosta, Piatkowski katsoo maan nyt olevan siirtymässä taloudellisesta ja henkisestä periferiasta eurooppalaiseen keskukseen.

Olisi mielenkiintoista kuulla asiantuntija-arvio siitä, mikä mahtoi olla Suomen kultainen aika, eletäänkö sitä nyt vai onko se vasta tulossa? Viimeistään Paavo Lipposen pääministerikaudesta lähtien Suomen pyrkimyksenähän on ollut päästä EU:n kaikkiin ytimiin. Olisikohan tässä kyse samasta ilmiöstä, mistä taloustieteilijä Piatkowski puhuu.

Kun Suomi liittyi EU:n jäseneksi, keskeinen puheenaihe keskuksiin pyrkimisen lisäksi oli maatalous ja maataloustuet, joita meidän sallittiin maksaa itsellemme. Myös Puola, jossa on kaksi miljoonaa maatilaa, puhuu EU-tuista. Puola on EU:n uuden monivuotisen budjetin perusteella selkeästi suurin EU-tukien saajamaa. Puolan saamista tuista suurin osa on kuitenkin niin sanottua koheesiotukea eli alueellista kehittämisrahaa.

Euroon – ei, G20:een ja etelästä pohjoiseen – kyllä

Suomen esimerkki euromaana kiinnostaa Puolaa. Puolassa seurataan suurella mielenkiinnolla myös, miten Baltian maiden käy, kun ne yksi kerrallaan liittyvät yhteisvaluutta euroon, jonka on sanottu olevan kriisissä. Kun talouskasvu uusimmassa euromaassa Latviassa on reilusti Puolaakin nopeampaa, voi mielenkiinnon varmuudella ymmärtää.

Toisaalta varmaa on myös se, ettei Puola itse liity yhteisvaluutta euroon ainakaan lähimmän kuuden vuoden kuluessa. Samalla se kuitenkin tähyää kohti suurempaa kansainvälistä vaikutusvaltaa. Pääministeri Donald Tuskin mukaan tavoitteena on vuoteen 2022 mennessä 20:n maailman suurimman kansantalouden eli G20:n jäsenyys.

Puola katsoo nyt taloudessakin moneen suuntaan. Ulkoministeri Radek Sikorski on viime vuosina puhunut siitä, että kun Puola aiemmin siirtyi idästä länteen, on se nyt siirtymässä etelästä pohjoiseen, kohti Pohjoismaita. Näihin merkitseviin katseisiin Suomi on muun muassa vastannut pääministerien välillä joulukuussa 2011 sovitulla maiden välisellä toimintaohjelmalla.

Suomessa uutiset kertoivat Oskari-myrskystä. Samaan aikaan Puolan teevee näytti päiväkaupalla ja tauotta myrskyistä kuohuntaa naapurimaa Ukrainan pääkaupungista, pro-eurooppalaisista mielenosoittajista ja mellakkavarusteisista miliisirivistöistä. Kun suora kuva Kiovasta katkesi, studioon kokoontui asiantuntijoita keskustelemaan Ukrainan tilanteesta.

Mediareaktio Suomessa olisi varmasti ollut samanlainen, jos satojatuhansia mielenosoittajia olisi lähtenyt barrikadeille vaikkapa Pietarissa. Kyllä Tallinnan pronssisoturin aiheuttamat mielenosoituksetkin saivat melkoista huomiota, ja myös Tukholman toistuvat rasistiset ja antirasistiset mielenosoitukset ylittävät helposti uutiskynnyksen Suomessa. Eikä suotta.

Oma napa on aina lähinnä, mutta naapurit seuraavat yllättävän lähellä. Kuten niin monella eurooppalaisella maalla, myös Puolalla on kovin monta rajanaapuria, seitsemän: Venäjä, Liettua, Valko-Venäjä, Ukraina, Slovakia, Tshekki ja Saksa.

Historia värittää naapurisuhteita

Pelkästään tästä näkökulmasta Puolan suhde Venäjään on niin mielenkiintoinen, moniulotteinen ja kompleksinen, että siitä lienee syytä kirjoittaa erikseen myöhemmin.

Liettuaa Puola syyttää puolalaisvähemmistön laiminlyönnistä ja puolan kielen syrjinnästä. Valko-Venäjän ja Ukrainan suhteen Puolalla on niin ikään vähemmistökiistoja ja myös toisen maailmansodan aikaiset kansanmurhat hiertävät. Samaan hengenvetoon on todettava Puolan kuitenkin olevan näiden maiden suurin puolestapuhuja EU-maiden joukossa.

Eteläisiin pieniin naapureihin Slovakiaan ja Tshekkiin vallitsee Puolassa jonkinlainen isoveliasenne, vähän kuten Suomessa turhan usein suhteessa Viroon.

Salarakas?

Tilastoistakin katsoen Puolan merkillinen salarakas seisoo Oder-joen takana, sen vasemmalla rannalla. Naapurimaa Saksan merkitystä Puolalle kuvaa hyvin se, että puolalaisten mielestä jo neljän viimeisen vuoden aikana vuoden poliitikko maailmassa on ollut Saksan liittokansleri Angela Merkel.

On vaikea kuvitella, että esimerkiksi Suomessa tehtävässä vastaavassa selvityksessä Merkel ohittaisi vaikkapa USA:n presidentin Barack Obaman. Tosin samalla on huomioitava, että Puolalle Saksan merkitys esimerkiksi ulkomaankaupassa on samaa tasoa kuin Neuvostoliiton kaupan merkitys Suomelle ennen itäisen imperiumin kuolemaa.

Mutta miten maasta, joka toisessa maailmansodassa miehitti Puolan, sijoitti keskeiset keskitysleirinsä Puolaan ja tuhosi puolet maasta ja yli 80 prosenttia pääkaupunki Varsovasta, on voinut tulla tällainen puolivilli salarakas?

Kyse ei ole vain kaupasta tai Merkelistä eikä edes tämän puolalaisesta isoisästä. Saksa on ollut nöyrä ja pyytänyt Puolalta ja koko maailmalta anteeksi. Puolan suuntaan anteeksiannon symbolina toimii hyvin vuonna 1970 otettu kuuluisa valokuva Varsovan entisen juutalaisgheton alueella polvistuvasta ja anteeksipyytävästä liittokansleri Willy Brandtista.

Entisyydestä vauhdilla noussut Puola ei juuri polvistele, mutta sekin on pääministeri Donald Tuskin kuusivuotisen hallituskauden aikana ottanut naapurimaansa ja koko Euroopan selvästi aiempaa lämpimämpään syleilyyn.

Kun naapurisovun rakentelua katselee Varsovasta suomalaissilmin, näkyy hyvin se viha-rakkaussuhde, jota itsekin tuntee omiin naapureihinsa. Jos joku keksii Euroopasta täysin riidattomat naapurimaat, kertokoot!