Maailma muuttuu ja ulkoministeriön viestintä sen mukana.  Ulkoasiainhallinnon blogikokonaisuus suljetaan ja uusia kirjoituksia ei enää julkaista vuoden 2023 alusta. Kirjoitukset jäävät vielä hetkeksi saataville mutta vuoden loppuun mennessä blogikokonaisuus poistetaan verkosta ja arkistoidaan.

Ulkoasianhallinnon blogiportaali on vuodesta 2014 koonnut yhteen virkamiestemme blogikirjoituksia. Blogit ovat tarjonneet asiantuntijoillemme kanavan, jossa käydä keskustelua ulkoasiainhallinnon teemoista ja työstä, epävirallisemmin ja omien kokemusten ja näkökulmien kautta.

Rekisterikilpiä, sähköautoja ja uskontoa

Blogikirjoituksissa on käsitelty monenlaisia aiheita ja niitä on kirjoitettu eri puolilta maailmaa; blogien teemat kertovat työmme monipuolisuudesta.

Blogikokonaisuus onkin vuosien saatossa kasvanut varsin laajaksi. Blogialustalla on julkaistu lähes 2000 blogikirjoitusta.

Monipuolisesta aiheiden kirjosta kertoo myös poiminnat suosittujen kirjoitusten otsikoista: Cd-rekisterikilpi, Kuka on äärimmäisen köyhä, Thaimaan maahantulomääräyksiä kannattaa noudattaa, Uskomaton uskonto (Puolaa vasta-alkajille), Norja – Sähköautojen luvattu maa.

Yksi kanava hiljenee, toiset nousevat

Miksi sitten lopettaa?

Blogit perustettiin aikanaan paikaksi jossa kirjoitetaan ja keskustellaan ulkoasiainhallinnon työstä ja teemoista. Blogien perustamisen jälkeen maailma ja viestintäympäristö sen mukana on muuttunut. Olemme ulkoasiainhallinnossa ottaneet käyttöön useamman somekanavan ja satsanneet näiden kanavien kehittämiseen. Samalla blogien lukijamäärät ovat vuosien saatossa hiipuneet.

Some-kanaviemme seuraajamäärät ja tavoittavuus ovat puolestaan kasvaneet huimasti, Twitterin näyttökerrat vuonna 2022 olivat lähes 22 miljoonaa kun blogikirjoitusten vierailumäärä oli 74 000. Olemme onnistuneet kannustamaan ison joukon asiantuntijoitamme heille sopiviin somekanaviin. Myös uusia kanavia on otettu käyttöön, viimeisimpänä Instagram. Ulkoministeriön ja ulkomaanedustustojen verkkosivustot keräsivät vuonna 2022 lähes 14 miljoonaa vierailua.

Jatkossa satsaamme entistä vahvemmin näihin vaikuttavampiin viestintäkanaviimme. Henkilölähtöinen viestintä on tärkeätä ja tulemme panostamaan myös virkamiesten sosiaalisen median näkyvyyden tukemiseen.

Löydä itsellesi sopiva kanava viestiä

Kannustan jokaista kollegaa löytämään itselleen sopivan tavan ja kanavan kertoa omasta työstään. Tämä lisää paitsi oman työn merkitystä, samalla tukee myös tavoitettamme tuoda entistä paremmin esille ulkoasianhallinnon asiantuntemus. Näin osoitamme relevanssimme suomalaisessa yhteiskunnassa ja maailmassa.

Kiitokset kaikille kirjoittajille ja lukijoille! Tapaamisiin muissa kanavissa:

• Ulkoministeriö verkossa
• Ulkomaanedustustot verkossa
• UM:läiset twitterissä lista
• UM Instagramissa

Tapahtuman isännöinti tarjoaa Qatarille uhkia ja mahdollisuuksia, ja kisojen järjestämisessä on ennen kaikkea kaksi suurta haastetta: logistiikka ja kulttuurien yhteensovittaminen. Onko Qatar valmis yleisömassojen hallintaan ja millaista vastaanottoa faneille voidaan odottaa? Mitä maassa tapahtuu kisojen alla? Ja mitä valtiolla on mielessään pidemmällä aikavälillä katseiden siirtyessä pois pallosta?

Historian suurimmat MM-kisat

Jalkapallon MM-kisoilla on yleensäkin ainutlaatuinen kyky ulottua joka kolkkaan, mutta tänä vuonna rikotaan ennätyksiä monella saralla. Kun neljä vuotta sitten Venäjällä pelattuja mittelöitä katsoi miltei neljä miljardia ihmistä, kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA ennustaa kokonaiskatsojamäärän nousevan tällä kertaa yli viiteen miljardiin. Tämä kattaa miltei kaksi kolmannesta maailman väkiluvusta, jonka rikkoo kahdeksan miljardin rajapyykin suunnilleen marraskuussa. Kisat pelataan ensimmäistä kertaa Lähi-idässä, ja niiden hintalappu on noin 220 miljardia euroa eli 60 kertaa Etelä-Afrikan kisojen kustannusten verran.

Pinta-alaltaan Pirkanmaata pienempi Qatarin valtio on rakentanut stadioneita hurjalla tahdilla, ja esimerkkinä panostuksista kaikki kahdeksan kisastadionia ovat ilmastoituja. Tänä vuonna pelit keskittyvät pienemmälle maantieteelliselle alueelle kuin koskaan aikaisemmin, mikä tarjoaa teoriassa ainutkertaisen mahdollisuuden katsoa kaikki 64 peliä paikan päällä. Monelle herää kuitenkin päällimmäisenä kysymys, kuinka maan liikenne-, ravintola- ja majoituspalvelukapasiteetti kestää äkillisen matkailijoiden ryntäyksen.

Tapasin sattumalta viikonloppuna FIFA:n työntekijän, joka oli muuttanut Qatariin koordinoimaan MM-kisoja kymmenen vuotta sitten. Jalkapallokisat ovat siis pidempi projekti kuin äkkiseltään ajattelisi, ja valmistelut ovat olleet laajamittaisia. Viime vuosina Dohaan on rakennettu lukuisia hotelleja, asuinrakennuksia ja uusi viemärijärjestelmä. Vuonna 2019 valmistui metro, jonka käyttö on kisaturisteille maksutonta. Itse kisojen ajalle käyttöön otetaan myös lista erikoiskeinoja ruuhkien minimoimiseksi: Qatarin kouluilla oli normaalia lyhyempi kesäloma, jotta ne voidaan loppuvuonna sulkea koko turnauksen ajaksi. Toimistot ovat marras-joulukuussa avoinna ainoastaan aamuisin kello seitsemän ja yhdentoista välillä, ja 80 prosenttia maan toimistotyöntekijöistä määrätään todennäköisesti etätöihin. Myös Dohan vanha lentokenttä otetaan väliaikaisesti käyttöön uuden tueksi.

Ponnistuksista huolimatta numerot tuntuvat jokseenkin hankalilta: Qatarissa on 2,9 miljoonaa asukasta, ja FIFA:n viimeisimpien tietojen mukaan lokakuun alkuun mennessä lippuja on myyty 2,7 miljoonaa kappaletta. Miljoonatapahtuman järjestäminen Dohassa on siis vähintäänkin haaste, mutta mikäli varotoimien käytännön toteutus onnistuu, luvassa on ennennäkemätön urheilujuhla, jota pandemian jälkeen kovin odotetaan.

Kulttuurien kohtaaminen

Kun osa länsimaalaisista kisaturisteista on uutisia luettuaan varautunut siihen, että heidän oikeuksiaan ja ilmaisunvapauttaan Qatarissa tullaan rajoittamaan, Qatar omalta puoleltaan vaatii tulijoilta kunnioitusta maan tapoja kohtaan. Tämä takaisi heidän näkökulmastaan hienot kisat. Mikäli osapuolten välille löytyy tasapaino koskien sitä, miltä ideaalit MM-kisat näyttäisivät, moni on suurella todennäköisyydellä tyytyväinen. Maassa pitkään asuneita haastateltuani vaikuttaa siltä, että Qatar todella haluaa parhaansa mukaan tarjota kaikille mukavat kisat.

Emiiri Tamim bin Hamad Al Thani toivotti New Yorkin puheessaan tiistaina 20.9. kaikki turistit – vähemmistöt mukaan lukien – tervetulleeksi kisoihin, ja alkoholiakin myydään pelien aikana. Tämän Qatar näkee vastaan tulemisena, johon se toivoo vastineeksi paikallisen pukeutumis- ja käyttäytymisetiketin kunnioittamista. Tätä toki toivovat myös Dohassa sijaitsevat diplomaattiedustustot, jotka paraikaa organisoivat kriisinhallintatoimenpiteitä kisojen ajalle.

Qatarin tilanne on puhuttanut paljon länsimaisessa mediassa kisojen alla, ja aiheelliset teemat kuten siirtotyöläisten olot ovat olleet pinnalla. Vaikka haasteita on turha vähätellä, kisojen onnistumisen kannalta voi olla hyödyllistä tarkastella asioita Persianlahden alueen kontekstissa. Tapaamamme YK:n alla toimivan Kansainvälisen työjärjestön edustajan mukaan Qatarin siirtotyöläisten tilanne on Persianlahden alueen paras. Viime vuosina palkat ovat nousseet, ja kritiikkiä saanut Kafala-sponsorijärjestelmä on suurilta osin ajettu alas. Myös työtapaturmat ja -kuolemat ovat vähentyneet huomattavasti työlakiuudistusten myötä. Siksi juuri nyt kun Qatar ottaa askelia työolojen parantamiseksi, hedelmällinen tapa turvata kehityksen jatkuminen ja lisätä dialogia olisi antaa maalle myös jonkinlaista tunnustusta tehdyistä parannuksista.

Katsaus tulevaan

Jatkoa ajatellen nähtäväksi jää, kuinka tehokkaasti Qatar pääsee hyödyntämään kisoihin uponneita satojen miljardien investointejaan. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että pitkälti MM-kisoja varten rakennettua infrastruktuuria pyritään jatkossakin hyödyntämään isännöimällä aktiivisesti kulttuuri- ja urheilutapahtumia, kisoja ja messuja. Puutarhatalouteen keskittyvä Doha Expo 2023 tulee olemaan Qatarin suurin tapahtuma MM-kisojen jälkeen.

Qataria on moitittu niin kutsutusta urheilupesusta, eli suuren tai arvostetun kansainvälisen urheilun käyttämisestä oman maineensa kiillottamiseksi esimerkiksi isännöimällä urheilutapahtumaa tai sponsoroimalla joukkueita. Maa on tosiaankin sijoittanut lajin pariin, esimerkkeinä ranskalaisen PSG:n siirtyminen qatarilaisomistukseen vuonna 2011 ja Bayern Münchenin hiljattainen sponsorointi Qatar Airwaysin toimesta. Jalkapallojoukkueiden rahoittamista toki harrastavat muutkin alueen maat, eivätkä suotta: vaikka historiallisesti katsoen jalkapallojoukkueista saatava pääoman tuotto itsessään ei ole ollut järkevä syy sponsoroinnin tekemiseen, urheilupesu-sanakin viittaa enemmänkin kokonaiskuvaan. Joukkueiden omistajat ovat usein maailmalla tunnettuja, mikä tarjoaa mahdollisuuden markkinoida henkilöä, maata tai brändiä. 1990-luvulta lähtien TV-oikeuksien myynti on pikkuhiljaa muuttanut pelin henkeä, ja nykyään etenkin brittijoukkueet ovat laajalti paitsi voitollisia, osa niistä lukeutuu myös maailman vahvimpiin brändeihin.

Persianlahden alueen maat ovat kuitenkin lähteneet leikkiin mukaan verrattain myöhään, ja pääomaa Qatarilla riittää paljon muuhunkin kuin jalkapalloon, joka on vain pikkujuttu kokonaiskuvaa ajatellen. Rahoista merkittävä osa on pitkään ollut kiinni kiinteistöissä ympäri maailman, mutta nyt investointeja koskevassa viestinnässä ja tapahtumissa keskitytään laajalti kestävään kehitykseen ja hiilineutraalisuuteen. Qatar on maailman suurin nesteytetyn maakaasun tuottaja, ja se on julkisesti tiedottanut tunnistavansa roolinsa ilmastonmuutostaistelussa. Ideana on, että kaasun tuotanto jouduttaa siirtymistä saastuttavampien aineiden kuten öljyn ja kivihiilen käytöstä kestävämpiin energianlähteisiin. Maan on syytäkin ottaa asia vakavasti, sillä joidenkin ennusteiden mukaan Persianlahden alue on vaarassa muuttua elinkelvottomaksi suunnilleen 2080-luvulla ilmaston lämpenemisen myötä. Qatarin tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasujaan 25 % vuoteen 2030 mennessä, ja lippulaivayhtiö Qatar Airways on julkistanut pyrkimyksensä olla täysin hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä.

Ylätasolla kiinnostusta vaikuttaa olevan myös maatalousteknologioihin sekä erilaisiin energia- ja infrastruktuuriratkaisuihin. Kaasu- ja öljyviennin arvo on nykyisin yli puolet Qatarin bruttokansantuotteesta, ja muualle hajauttaminen tukisi Qatarin tavoitetta vähentää riippuvuutta luonnonvaroistaan. Monet Qatarissa pinnalla olevista teemoista lukeutuvat myös Suomen vahvuuksiin tarjoten vientimahdollisuuksia.

Harjoittelijan näkökulmasta on ollut jokseenkin epätodellista päästä seuraamaan ja tapaamaan eri maiden suurlähettiläitä ja diplomaatteja, Qatarin ulkoministeriön henkilöstöä, FIFA:n ja Kansainvälisen työliiton edustajia, Qatarin valtion investointijohtoa sekä muita sidosryhmiä, joilla on tärkeä rooli paitsi maailman rikkaimman maan, myös koko maailman tulevaisuuden rakentamisessa. Lipputilastojen mukaan sadat suomalaiset pääsevät marras-joulukuussa katsastamaan, miltä asiat täällä Dohassa vaikuttavat. MM-kisat ja niiden imagovaikutukset näyttävät osaltaan, mihin suuntaan maassa mennään ensi vuoden alusta alkaen.

Patrik Tuokko

Venäjällä oli vastassaan itsenäinen valtio ja sen kansalaiset, jotka eivät halunneet luopua itsenäisyydestään. Entisestä koomikosta kuoriutui uskottava sota-ajan johtaja, joka valaa kansakuntaan uskoa ja luottamusta.

Nuoresta näyttelijästä käsikirjoittajavaimoineen ja nykymedian kokemuksineen ja verkostoineen olikin 2020-luvun hybridisodan ajan johtajaksi – niin ammattitaitoisesti ja vaikuttavasti Ukraina on onnistunut johtamaan informaatiosotaa. Tämä on vain korostanut eroa vastapuolen viestintään, joka on äärimmäisen keskitettyä. Sosiaalisen median aikana tiedonvälityksen kontrollointi on kuitenkin vaikeaa.

Länsi ryhmittäytyi nopeasti Ukrainan tueksi: Euroopan unioni, USA ja Iso-Britannia kumppaneineen ovat olleet yhtenäisiä kannoissaan ja nopeita toimissaan. Demokratiat saattavat näyttää ulospäin keskenään kinastelevalta joukolta, jota on helppo roimia sisältäpäin, mutta tällöin voi unohtua se olennainen: demokratiat rakentuvat arvopohjalle.

Demokratia rakentuu oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien toteutumisen varaan, ja jos nämä pilarit ovat vaarassa, koko demokratia on vaarassa. Demokratia on liian arvokas uhrattavaksi – vapaudessa kasvaneet eivät halua menettää vapauttaan – ja sen peruspilareita suojellaan yhteistuumin.

Ukrainaan on virrannut aseapua, humanitaarista apua ja Ukrainasta lähteviä pakolaisia autetaan. Maataan ukrainalaiset puolustavat kuitenkin itse.

Macron ja Le Pen matkalla toiselle kierrokselle

Samaan aikaan Ranskassa presidentinvaalit ovat aivan kulman takana. Ensimmäisellä kierroksella äänestetään 10. huhtikuuta. Kuten tavallista, turbulentit ajat suosivat pysyvyyttä johtotehtävissä ja presidentti Emmanuel Macronin kannatus gallupeissa onkin ampaissut rakettimaiseen nousuun ja oli jopa 30 % (noin 7 % nousua tammikuun lukemista). Nyt kannatus on hieman laskenut 28 %:iin.

Samaan aikaan toisen maltillista oikeistoa edustavan, Valérie Pécressen, tähti on laskenut, kannatusta enää 11 %. Marine Le Penin ja Éric Zemmourin kannalta hankalaksi on osoittautunut heidän positiivinen suhtautumisensa Venäjän presidentti Putiniin. Tästäkin huolimatta Le Penin kannatus on ollut nousussa (21,5 %) ja hän on kisassa toisena. Zemmour (10,5 %) tuskin pystyy enää ponnistamaan kakkoskierrokselle. Sen sijaan laitavasemmiston Jean-Luc Mélenchonin kannatus on noususuunnassa ja hän on noussut kolmanneksi (15 %).

Macron on korostanut Euroopan unionin yhtenäisyyden ja vahvuuden kasvattamista, Euroopan strategista autonomiaa sekä puolustus- ja turvallisuusalan yhteistyön syventämistä.

Le Pen puolestaan katsoo, että puolustus tulisi ratkaista kansallisesti. Hän ei tue ajatusta eurooppalaisesta armeijasta ja haluaisi irrottaa Ranskan Naton integroidusta sotilaallisesta komentorakenteesta.

Myös Zemmour haluaisi irrottaa maansa Naton sotilaallisesta komentorakenteesta. Hän myös katsoo, että turvallisuuspoliittinen tilanne pitäisi ratkaista lopettamalla Naton laajeneminen.

Pécresse kannattaa eurooppalaista yhteistyötä myös puolustusasioissa sekä Naton rakenteissa jäsenenä pysymistä.

Mélenchon on katsonut, että Natosta tulisi irrottautua pidemmällä aikavälillä kokonaan.

Vahvempi ja riippumattomampi Ranska

Macron julkisti 17.3. manifestiksi kutsumansa ohjelman, jonka mukaan Ranskasta on tehtävä vahvempi ja riippumattomampi. Pandemia nosti näkyville heikkoudet ja riippuvuudet, ja käynnissä oleva sota muistuttaa näistä erityisesti energian ja raaka-aineiden osalta. On siis vahvistettava Ranskan maataloutta ja teollista itsenäisyyttä, armeijaa ja kyberkyvykkyyttä.

Macron puhui ”eurooppalaisen Metaversen” luomisesta kilpailijaksi USA:n teknologiajäteille. Lisäksi Macron esitti lisää suunnitelmallisuutta ja valtion ohjausta esimerkiksi energia-alalle.

Haasteellisimpia tavoitteita lienee eläkeiän nostaminen 62:sta 65 vuoteen.

Le Penin tavoitteita ovat muun muassa maahanmuuton rajoittaminen, islamilaisen ideologian vastustaminen, turvallisuuden parantaminen sekä energiaitsenäisyyden kasvattaminen ml. sähkön kuluttajahintojen alentaminen. EU-eroa hän ei kuitenkaan enää tavoittele.

Molemmat ehdokkaat kannattavat maatalouteen, terveyteen ja koulutukseen panostamista. Le Penin tavoitteisiin kuuluu myös kansanäänestyksen järjestäminen maahanmuuttopolitiikasta.

Macronin on todettu olevan parhaimmillaan esiintyessään vastauksena kriisiin. Viime vaaleissa Macron oli politiikan ulkopuolelta tuleva uusi mahdollisuus. Tämän jälkeen hänen suosionsa notkahti, ja monet esitykset (esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja työttömyyden hillitsemiseksi) kokivat vastustusta muun muassa Keltaliivien mielenosoitusten muodossa.

Nyt hän on kuitenkin profiloitunut koronakriisin vastaisessa taistelussa ja viimeisimpänä ratkaisun etsijänä Eurooppaa ravistelleessa Venäjän hyökkäyksessä Ukrainaan.

Macron on käynyt ahkerasti keskusteluja eri maiden päämiesten kanssa. Presidentti Niinistö vieraili tapaamassa Macronia 21.3. Presidentit keskustelivat Ukrainan sodan tilanteesta, pyrkimyksistä saada aikaan tulitauko sekä EU:n vastauksesta Venäjän Euroopan turvallisuutta horjuttaviin toimiin.

Macron on jatkanut ponnisteluja tulitauon aikaansaamiseksi ja sodan lopettamiseksi pitäen yhteyttä sekä Zelenskyiin että Putiniin.

Sisäpolitiikassa vuoden kohokohta ovat presidentinvaalit, joiden ensimmäinen kierros käydään 10. huhtikuuta ja toinen 24. huhtikuuta. Kesäkuussa on vuorossa jo parlamenttivaalit.

Ranskan EU-puheenjohtajakauden tunnuslauseena on ”Elpyminen, voima, yhteenkuuluvuus”. Tavoitteena on vahvistaa Euroopan unionin yhtenäisyyttä, vaikutusvaltaa ja turvallisuutta, ja tehdä unionista taloudellisesti vahvempi ja itsenäisempi.

Koronakriisin hoito värittää vahvasti Ranskankin puheenjohtajuusagendaa.

Ranska satsaa myös EU:n kriisinsietokyvyn vahvistamiseen yhteiskunnan eri osa-alueilla, mukaan lukien EU:n strategisen autonomian kehittäminen. Haastavaa turvapaikka- ja muuttoliikepaktia Ranska on luvannut edistää tarmokkaasti. Sama pätee heinäkuussa julkistetun Fit for 55 -ilmastopaketin ja digitaalisia sisämarkkinoita syventävien aloitteiden jatkotyöstämiseen.

EU:n tulevaisuuskonferenssi on yksi Ranskan puheenjohtajakauden prioriteeteista, olihan presidentti Macron yksi konferenssin liikkeellepanijoista. Konferenssin on puheenjohtajakauden aikana tarkoitus esittää johtopäätöksensä ja antaa ohjeita Euroopan tulevaisuutta varten.

Keskeistä on myös kehittää Euroopan unionia toimijana turvallisuuden ja puolustuksen alalla. Tähän liittyvät Euroopan unionin strategisen autonomian korostaminen sekä niin kutsuttu Strateginen kompassi, joka on myös tarkoitus saada valmiiksi Ranskan puheenjohtajakaudella. Strategisen kompassin nimellä uudistetaan EU:n yhteistä puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Nämä ovatkin kysymyksiä, joihin olisi ollut syytä keskittyä jo hyvän sään aikana – nyt on käytännössä toimittava Venäjän kyseenalaistaessa koko Euroopan turvallisuusjärjestystä ja koottua joukkojaan Ukrainan rajojen läheisyyteen.

Saksan liittokanslerinvaihdos osui tältä osin hankalaan aikaan, Iso-Britannian katse on sisäisissä asioissa (ml. brexit), Yhdysvaltojenkin uuden hallinnon päättäväisyyttä testataan. Saksan pitkäaikaisen liittokanslerin Merkelin poistuminen näyttämöltä on kääntänyt katseita presidentti Niinistön suuntaan ja Suomen Venäjä-osaaminen on ollut arvossaan.

Ratkaisijan paikkaa hakee myös presidentti Macron, joka on käynyt ahkerasti keskusteluja eri maiden päämiesten kanssa. Macron vieraili helmikuussa Venäjällä tapaamassa presidentti Putinia sekä Ukrainassa tapaamassa presidentti Zelenskyiä. Samalla kierroksella hän tapasi myös Saksan uuden liittokansleri Scholzin ja Puolan presidentti Dudan. Puhelindiplomatia on jatkunut tiiviinä.

Saksan, Ranskan, Iso-Britannian ja Venäjän muodostama Normandia-formaatti on myös kokoontunut tauon jälkeen käsittelemään Ukrainan itäosien tilannetta sekä Krimin laitonta liittämistä, mutta tämän kokoonpanon seuraava kokous on vasta maaliskuussa.

Ranskan EU-puheenjohtajakausi tulee olemaan vahvasti alkupainotteinen, sillä presidentinvaalit ovat vajaan kahden kuukauden päässä. Presidentti Emmanuel Macron, joka ei ole vielä virallisesti ilmoittanut ehdokkuudestaan, on pärjännyt gallupeissa mainiosti (kannatus 25,5 %). Hänen kovimpana kilpailijanaan edellisten presidentinvaalien tapaan ollut Marine Le Pen (17 %) on saanut varteenotettavan kilpailijan maltillista oikeistoa edustavasta Valérie Pécressestä (15 %).

Oikeistopopulismia edustava Le Pen ja uutena politiikan ulkopuolelta kisaan noussut toimittajataustainen, vielä enemmän oikealle sijoittuva Éric Zemmour (15 %) ovat menettäneet kannatustaan, syöden toinen toisensa suosiota. Pécresse ehti kiriä välillä kannatusmittauksissa toiseksi.

Sosialistien ja vasemmiston kannatus on jäänyt tällä kertaa historiallisen matalaksi. Laitavasemmiston Jean-Luc Mélenchon (11 %) on pärjännyt parhaiten.

Ongelmallista on ollut, etteivät sosialistit ole päässeet sopuun yhteisehdokkaasta, sillä yhteenlaskettuna sosialisteilla on arvioitu olevan jopa 40 %:n kannatus. Monelle ehdokkaalle haasteellista näyttää olevan myös 5 %:n kannatuskynnyksen rikkominen sekä 500 kannattajaäänen kerääminen kaupungin- ja kunnanjohtajilta.

Miten Euroopan turvallisuuspoliittinen tilanne kehittyy? Millaisen roolin eri maat ja EU tilanteessa ottavat? Kuinka akuutti ja mahdollisesti nopeasti muuttuva tilanne vaikuttaa Ranskan EU-puheenjohtajakauden tavoitteiden toteuttamiseen? Kuka valitaan Ranskan presidentiksi? Millaiseksi Ranskan ja Saksan uusien johtajien yhteistyö muodostuu? Tänä keväänä Euroopassa riittää seurattavaa.

Joka tapauksessa Euroopan yhtenäisyys, tiivis kommunikaatio ja kysymysten käsitteleminen relevanteilla foorumeilla (Etyj, EU, Nato) säilyvät keskeisinä.

Anna Lindh -säätiön (Anna Lindh Foundation, ALF) toiminnasta on muotoutunut tärkeä väline kamppailussa alueellisia ja globaaleja haasteita vastaan ja tuomaan Välimeren rantoja lähemmäksi toisiaan. Olen toiminut tämän vuoden kesästä lähtien Anna Lindh -säätiön puheenjohtajana.

Barcelonan prosessin vuosittaiset juhlallisuudet muistuttavat meitä myös ALF:n tärkeästä tehtävästä Välimeren alueella. Säätiö tuo yhteen 4000 jäsenjärjestöä ja yksityishenkilöä 42 maasta, Välimeren pohjois- ja eteläpuolilta. ALF:n päämaja ja sihteeristö sijaitsevat Alexandriassa, missä pääsin itsekin vierailemaan syksyn alussa, yhtenä ensimmäisistä virkamatkoistani pandemian jälkeen. Toimin puheenjohtajana säätiötä hallinnoivan, jäsenvaltioiden edustajista koostuvassa johtokunnassa. Säätiön presidenttinä toimii Jordanian kruunuprinsessa Rym Ali ja toiminnanjohtajana espanjalainen Josep Ferré.

Maantieteellisesti pitkästä välimatkasta huolimatta Suomi on yhteydessä Välimeren alueeseen ennen kaikkea Välimeren unionin kautta, johon kuuluu 42 maata ympäri Välimerta ja Eurooppaa. Unionin juuret ovat vuoden 1995 Barcelonan prosessissa, jonka tarkoituksena oli vahvistaa Euro-Välimeri -alueen yhteistyötä. Anna Lindh -säätiö perustettiin vastaamaan unionin kulttuurisesta ulottuvuudesta ja tätä tärkeää työtä jatkamme edelleen.

Säätiö, jonka toimintaa kaikki tukevat

Pyrimme rakentamaan säätiön toiminnalla alueen yhteistä tulevaisuutta rauhanomaisin keinoin. Säätiön tavoitteena on ehkäistä ja torjua ääriajattelua ja radikalisaatiota, edistää inklusiivisempaa ja empaattisempaa ajattelua suvaitsemattomuuden sijaan sekä luoda Välimeren alueelle kulttuuri, joka perustuu dialogiin ja yhteisymmärrykseen.

Yksi säätiön merkittävistä tavoitteista on voimaannuttaa nuoria Välimeren alueella ja saada heidän äänensä kuuluviin. Eräs vaikuttava projektimme on ollut säätiön ”Young Mediterranean Voices” -hanke (YMV), joka toimii alustana nuorten väliselle dialogille. Se valmentaa nuoria yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikuttamiseen väittelyn kautta.

Anna Lindh –säätiön toiminta Suomessa

Säätiön tarkoituksena on aktivoida suomalaista kansalaisyhteiskuntaa Välimeren alueen kulttuurien välisessä dialogissa, erityisesti Pohjoisen Afrikan ja Lähi-idän alueen maiden kansalaisyhteiskuntien kanssa. Suomella onkin paljon annettavaa muun muassa digitalisaation ja erilaisten verkkotaitojen hyödyntämisessä. Suomen kansallista verkostoa organisoi Suomen Lähi-idän instituutti FIME ja Suomen verkostoon kuuluu tällä hetkellä yli 100 jäsentä.

FIMEn toiminnan pääpaino on koulutusten järjestämisessä ja verkostoitumismahdollisuuksissa sekä kansainvälisen verkoston tapahtumista ja avustushauista viestimisessä. Koronapandemian aikana toiminta siirtyi kokonaan verkkoon, FIME järjesti muun muassa virtuaalisen Celebrating Our Diversity –festivaalin ja järjestöfoorumin yhdessä Ruotsin, Saksan ja Libanonin verkostojen kanssa. Lisäksi FIME järjesti kaksi eri kansainvälistä koulutusta, joihin saapui osallistujia yli 20 eri ALF-maasta.

Matkustukseen liittyvistä rajoituksista huolimatta on ollut ilahduttavaa huomata, että virtuaalisissa tapahtumissa on pystytty tulemaan yhteen kansainvälisen verkoston jäsenten kanssa aivan uudella tavalla. Vaikka toki ALF kaipaa edelleen kasvokkaisia kohtaamisia, tukee tämä uusi muoto ALF:n perusideaa kansalaisyhteiskunnan yhteistyön tiivistämisestä Välimeren etelä- ja pohjoispuolilla.

Suurlähettiläs Marjatta Rasi ja sotilasedustaja Timo Junttila johtivat edestä. Toimistorakennuksemme oli tyhjennetty ja väkemme kokoontunut ykkösavenuen ja 48. kadun kulmaan. YK:n päämaja oli niinikään evakuoitu. Ohitsemme marssi turvamiesten ja avustajien saattamana tuttu hahmo, entinen pääministeri, YK:n yleiskokouksen puheenjohtaja Harri Holkeri. Valtioneuvos huikkasi suomalaisille ”rohkeutta!” ja jatkoi matkaansa.

Junat esikaupunkiin eivät kulkeneet, joten siirryin kollega Satu Suikkari-Kleven asuntoon odottelemaan ja seuraamaan uutisia. Korkealla sijaitsevasta huoneistosta oli esteetön näkymä etelään ja kakkosavenuelle, jolla liikkuivat enimmäkseen hälytysajoneuvot. Etelästä tulevat ihmiset ja autot olivat pölyn peitossa. Junaliikenne Grand Central -asemalta käynnistyi iltapäivällä. Matkustajina oli paljon torneista ja niiden ympäristöstä selvinneitä, jotkut silminnähden traumatisoituneina.

Joku kumma veti töihin seuraavanakin aamuna. Mieleen on jäänyt tyhjän junan ikkunasta piirtyvä kirkas aamu ja sininen taivas, jonka rikkoi Etelä-Manhattanilta nouseva savu. Puhelimeen tulvi huolestuneita viestejä. Perheen ja ystävien ohella soitti läheinen kollega Kroatian ulkoministeriöstä, entisestä asemapaikasta – lähetystöneuvos Andrej Plenkovic, joka tänään toimii maansa pääministerinä.

Kansainvälinen politiikka lähti rullaamaan. Turvallisuusneuvosto hyväksyi 12.9. yksimielisesti päätöslauselman 1368 ja Nato aktivoi viidennen artiklan. Ensimmäiset iskut Afganistaniin tehtiin alle kuukausi 9/11:n jälkeen. Kyseessä oli merkittävä kansainvälisen yhteisön solidaarisuuden osoitus YK:n isäntämaalle ja liittolaiselle. Terrorismi koettiin yhteiseksi viholliseksi.

Yhdysvallat ja tämän myötä maailma siirtyi uuteen asentoon. Myös New York jäi pitkäaikaiseen hälytystilaan. Tästä pitivät huolen myös pernaruttolähetykset.

Muutaman kuukauden päästä saimme ilmoituksen New Yorkin viranomaisilta: WTC-raunioista löytynyt siniristilippu haluttiin palauttaa suomalaisille. Lipun vastaanotti pääkonsulaatin tuolloinen kakkosmies Jari Sinkari. Lippu on kehystettynä Suomen uuden YK-edustuston ja pääkonsulaatin neuvotteluhuoneessa.

Vuosia myöhemmin toimiessani YK-suurlähettiläänä pääsihteeri Ban Ki-moon kertoi, että 9/11-aamuna yleiskokouksen puheenjohtaja Harri Holkeri ja tuleva puheenjohtaja, korealainen Han Seung–soo olivat olleet tehtävien vaihtoa koskevassa ”handover” -neuvonpidossa. Hanin kabinettipäällikkö, tuleva YK:n pääsihteeri Ban, oli sujauttanut esimiehelleen paperilapun, jossa todettiin asiantila. Han välitti lapun edelleen Holkerille, joka puolestaan sujautti sen taskuunsa. Kokous keskeytettiin. Pääsihteeri Ban harmitteli minulle historiallisen dokumentin jääneen suomalaisten käsiin.

Istanbulin sopimus on kasvanut merkittäväksi tekijäksi naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisessa työssä. Sopimukseen ja sen tavoitteisiin on sitoutunut 33 Euroopan neuvoston (EN) jäsenvaltiota. Sopimusta pidetään kansainvälisenkin mittapuun mukaan merkittävänä, ja siihen halutaan sitoutua myös Euroopan ulkopuolelta. EU:n liittyminen sopimukseen on EU:n komission prioriteetti.

Suomessa sopimus on ollut voimassa kohta kuusi vuotta. Sen edellyttämä kansallinen koordinaatiomekanismi, naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunnan toimikunta (NAPE) on juuri aloittanut toisen toimikautensa ja valmistautuu laatimaan toista Istanbulin sopimuksen toimeenpanosuunnitelmaa. Suomen näkyvä rooli sopimuksen tukijana jatkuu, kun Suomen suurlähettiläs Nina Nordström johtaa sopimuksen osapuolten komitean puhetta jo toista vuotta.

Sopimus kohtaa myös jyrkkää vastustusta. Sopimuksen osapuolena pisimpään ollut Turkki irtisanoi sen maaliskuussa. Koskaan aiemmin ei EN:n jäsenvaltio ole irtisanonut keskeistä ihmisoikeussopimusta.

Vastustuksen keskellä unohdetaan helposti, mikä merkitys sopimuksella on haluttu – ja on jo nähty – olevan. Istanbulin sopimus turvaa oikeuden elää ilman väkivaltaa. Se pelastaa henkiä.

Istanbulin sopimuksen tarkoitus on poistaa väkivaltaa

Jo ensimmäisessä kokouksessaan huhtikuussa 2009 sopimusta laatinut EN:n jäsenvaltioiden hallitusten edustajista koostunut työryhmä päätti, että sopimuksesta halutaan tehdä ihmisoikeussopimus. Sen tarkoituksena haluttiin olevan naisiin kohdistuvan väkivallan, mukaan lukien perheväkivallan poistaminen. Työryhmä katsoi, että naisiin kohdistuva väkivalta on ihmisoikeusloukkaus ja este sukupuolten välisen tasa-arvon saavuttamiselle.

Sopimuksen laajemmaksi tarkoitukseksi nähtiin naisten oikeuksien edistäminen ja sukupuolten välisen tasa-arvon saavuttaminen. Lähtökohtana oli, että naisiin kohdistuva väkivalta on seurausta historiallisesti epätasa-arvoisista naisten ja miesten välisistä voimasuhteista.

Sopimuksella haluttiin olevan todellista lisäarvoa. Siinä haluttiin määritellä toimenpiteet niiden valtion velvoitteiden toteuttamiseksi, jotka koskevat väkivallan ehkäisemistä, uhrien suojelemista sekä väkivallantekojen tutkimista ja rankaisemista. Sopimuksessa edellytetään esimerkiksi, että valtiot perustavat riittävästi turvakoteja ja maksuttomia tukipuhelimia. Sopimus rakennettiin vastaavien EN:n sopimusten tavoin kolmen P:n (prevention, protection, prosecution) varaan. Lisäksi siihen haluttiin neljäs P (policies) korostamaan laaja-alaisten ja yhtenäisten toimintaperiaatteiden tärkeyttä.

Istanbulin sopimus hyväksyttiin EN:n ministerikomiteassa 7.5.2011. Jo aluksi määritellyt perusperiaatteet ja lähtökohdat kirjattiin sopimukseen muun muassa sen tavoitteita koskevaan 1 artiklaan. Ne velvoittavat valtioita sellaisenaan ja konkretisoituvat yksittäisinä toimenpiteinä sopimuksen eri artikloissa.

Istanbulin sopimus vaikuttaa

Tänään, kymmenen vuotta myöhemmin samat periaatteet ja lähtökohdat elävät kirkkaina ympäri Eurooppaa. Sopimuksen täytäntöönpanoa valvova itsenäisistä asiantuntijoista koostuva naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunnan asiantuntijaryhmä (GREVIO) on työnsä alusta lähtien korostanut valtioiden sitoutumista sopimuksen perusperiaatteisiin.

Asiantuntijaryhmä on korostanut erityisesti naisiin kohdistuvan väkivallan ja sukupuolten välisen tasa-arvon keskinäistä riippuvuutta sekä laaja-alaisten ja yhtenäisten toimintaperiaatteiden omaksumista naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Myös ensimmäisessä Suomea koskevassa raportissaan  GREVIO-ryhmä huomautti, että sopimuksen täytäntöönpanossa Suomessa tulisi huomioida sukupuolinäkökulma ja väkivallan sukupuolistunut luonne.

GREVIO on arvioinut Istanbulin sopimuksen osapuolista jo puolet. Arvioinnit ovat jo osoittaneet, että monissa valtioissa on asetettu korkeammat vaatimukset lainsäädännölle ja käytännöille, ja että muun muassa uhreille tarjottavia palveluita ja ammattilaisten kouluttamista on parannettu. Nämä toimet ovat ehkä estäneet yksittäisiä väkivallan tekoja tai pelastaneet jonkun hengen.

Istanbulin sopimuksen laatijat pitivät tehokkaan ja itsenäisen valvontajärjestelmän luomista tärkeänä. GREVIO onkin arvioinut raporttiensa saaneen kansallisesti hyvän vastaanoton. Se on arvioinut luoneensa sekä kansallisella tasolla että kansainvälisesti tunnustetun ja arvovaltaisen aseman naisiin kohdistuvan ja perheväkivallan ehkäisemisessä ja torjunnassa. Tähän näkemykseen on helppo yhtyä.

Istanbulin sopimusta tarvitaan edelleen

Väkivalta on kuitenkin vielä arkipäivää miljoonille naisille ympäri Eurooppaa. Sopimuksen olemassaolon vastustamisen ohella myös muun muassa lisääntyvät väkivallan muodot haastavat Istanbulin sopimusta ja sen valvontajärjestelmää. Koronapandemia on synnyttänyt uusia tapoja torjua väkivaltaa ja suojella uhreja, mutta myös lisännyt väkivaltaa.

Istanbulin sopimuksen valvontajärjestelmä on pyrkinyt reagoimaan haasteisiin. GREVIO on todennut arvioivansa pandemian vaikutuksia tulevissa raporteissaan. Se on laatimassa historiansa ensimmäistä yleissuositusta naisiin kohdistuvan väkivallan digitaalisesta ulottuvuudesta.

Istanbulin sopimuksen osapuolten komitea aloittaa tänä vuonna GREVIOn suositusten täytäntöönpanon seurannan. Komitea on viitoittanut tietä sopimuksen tulevalle vuosikymmenelle  ja korostanut muun muassa sopimuksen periaatteiden valtavaa arvoa muutoksen saavuttamiseksi ja naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi erityisesti sukupuolten tasa-arvon saavuttamisen esteenä.

Nämä toimet konkretisoivat Istanbulin sopimusta aikaa kestävänä, elävänä asiakirjana. Paljon on kuitenkin vielä tehtävä ennen kuin sopimus on tehnyt itsensä tarpeettomaksi.

• Istanbulin sopimus 10 vuotta (englanniksi)

Kirjoittaja on UM:n jäsen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunnan toimikunnassa (NAPE). Kirjoitus on osa NAPE-toimikunnan blogisarjaa, jossa kerrotaan Istanbulin sopimuksen eli naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen vaikutuksesta ja kansallisesta täytäntöönpanosta eri näkökulmista.

Esimerkiksi Helsingin Sanomat totesi pääkirjoituksessaan 27. huhtikuuta, että ”Suomen on aika tunnustaa, että armenialaisten vaino oli kansanmurha”.

Historian jäteastiat ovat syvät, jos niitä toden teolla aletaan tonkia. Jo pintaa kaapaisemalla voi nostaa esiin holokaustin, Leninin-Stalinin luoman tappokoneiston, ristiretket tai Tšingis Khanin pöyristyttävät toimet.

Erityisen herkkää on omien kansalaisten tekemien historiallisten vääryyksien ”tunnustaminen”: osallistuminen rikoksiin kuten saamelaisten sortoon, Natsi-Saksan rinnalla tehtyihin murhiin ja vainoamiseen tai niin sanottujen taistolaisten vallankumousvalmisteluihin ja Neuvostodiktatuurin liehittelyyn.

Missä menee se raja, mitä tapahtumia ”Suomen” tulisi ”tunnustaa”? Tulisiko presidentin pitää tapahtumista virallinen puhe televisiossa tai pitäisikö valtioneuvoston päättää istunnossaan Suomen kannasta? Vai olisiko parasta, että eduskunta äänestäisi kustakin tapahtumasta erikseen?

Historiankirjoituksen tulkintoja voi ja tulee sanoa ääneen

Mielestäni Suomen valitsema linja tukea historian tutkimusta ja avointa keskustelua myös vaikeista aiheista on paras tapa lähestyä historian kuumottavia kohteita.

Vakiintunut historiankäsitys, joka syntyy ja muuttuu akateemisen keskustelun edetessä, on myös poliittiselle päättäjälle tai virkamiehelle sopiva tapa antaa arvionsa historian tapahtumista:

Armenialaisten vaino oli kansanmurha. Juutalaisia, romaneja ja homoja todella tapettiin tuhansittain ja miljoonittain Natsi-Saksan toimesta. Ristiretkillä eurooppalaiset murhasivat järkyttäviä määriä vääräuskoisina pitämiään ihmisiä Lähi-idässä. Tšingis Khan oli tappaja. Suomen valtio syyllistyi kolonialistisiin toimiin saamelaisia kohtaan. Suomi taisteli Natsi-Saksan liittolaisena, ja on oletettavaa, että yksittäiset suomalaiset osallistuivat natsien hirmutekoihin. Kyllä, Suomessa oli 70-luvulla huomattava määrä ihmisiä, jotka pitivät tappavaa Neuvostodiktatuuria sopivana yhteiskuntamallina myös Suomelle.

Näitä historiantutkimuksen tulkintoja voi ja pitää sanoa ääneen, vaikka se voi ottaa kuulijaa koville.

Oikeusvaltion aktiivisuus luo pohjaa historiankirjoitukselle

Suomi on lisäksi valinnut aktiivisen tavan osallistua tulevaan historiankirjoitukseen. Se, että Pirkanmaan käräjäoikeus pitää istuntojaan Liberiassa tai että Turun hovioikeus kuuli Irakin Bagdadista käsin todistajia Kirkukin alueella tehdyistä joukkomurhista, kertoo tuomioistuinlaitoksemme ja oikeusvaltiomme toiminnasta.

Suomi on samalla tavoin ollut aktiivinen vaikkapa Jugoslavian hajoamissotien hirmutekojen ja Ruandan kansanmurhien selvittämisessä. Myös Al-Holista palaaviin Isis-perheenjäseniin kohdistuvat rikostutkinnat kuuluvat samaan, Suomelle tärkeään rankaisemattomuuden vastaiseen työhön.

Samalla Suomi joutuu jatkuvasti arvioimaan oman oikeusvaltionsa ja lainsäädäntönsä toimintakykyä. Kansalaisen oikeustaju on koetuksella, kun esimerkiksi naapurimaissamme voidaan tuomita ihmisiä rikoksista, joista Suomen oikeuslaitos ei kykene saamaan riittävää näyttöä tai rikollisina pitämämme teot eivät sisälly lainsäädäntöömme lainkaan. Kansainvälinen toiminta on lisäksi kieltämättä kallista ja usein kovin tehotonta. Ilman tätä aktiivisuutta myös oman oikeusvaltiomme harmaat alueet jäisivät kuitenkin kartoittamatta.

Aktiivisilla toimillaan Suomi tukee tulevaa historiankirjoitusta. Usein toiminta on kansainvälisesti herkkää, sillä jokaisella kansalla on omat kipupisteensä historiassa. Useissa autoritaarisissa valtioissa historiapolitiikka on suorastaan osa maan johdon vallassapysymistaktiikkaa.

Historiaa kirjoitetaan jatkuvasti uudelleen. Historiatiede on eittämättä kirjoittajansa näköistä tulkintaa. Eksaktia tiedettä se ei ole. Historiankirjoitus on kuitenkin paras tapa muodostaa vallitseva ja hallitseva käsitys historiallisista tapahtumista. Tulevan historiankirjoituksen näkökulmien syntymiseen vaikuttaa myös se, miten ympäröivä maailma reagoi tapahtumiin välittömästi.

Siksi parasta historiapolitiikkaa on tutkia rikoksia ja hirmutekoja heti.

Mediavaikuttamisen myötä hankkeisiin sisältyy myös julkisuutta. Somaliassa nuorten on tarkoitus kiertää ja puhua kouluissa. Lisäksi muutamat rohkeat esiintyvät televisiossa esitettävissä henkilödokumenteissa. Irakissa ja Afganistanissa osallistujat ovat tehneet toisistaan videoita, joita on julkaistu sosiaalisessa mediassa.

Mediatyössä on riskinsä. Reporters Whitout Boders -järjestön mukaan Afganistanissa surmattiin viime vuonna kuusi toimittajaa tai media-avustajaa. Samoin Irakissa. Somaliassa vastaava luku on kaksi.  Tappouhkausten määrästä on tuskin mahdollista pysyä edes perässä. Taloustieteiden ja rauhan instituutin (The Institute for Economics and Peace)  Globaalia rauhaa mittaavassa tilastoissa maailman rauhattomin maa vuonna 2020 oli Afganistan. Myös Irak ja Somalia sijoittuivat listalla kuuden turvattomimman maan joukkoon.

Paikallistuntemus välttämätöntä

Korostamme hankkeissa turvallisuuden merkitystä. Esimerkiksi nuorten osallistuminen perustuu ehdottomaan vapaaehtoisuuteen, mediaesiintymiset mukaan lukien. Nuorten ei tarvitse esiintyä koko nimillään, emmekä huutele julkisesti vaikkapa työpajojen tarkemmista järjestämispaikoista tai ajankohdista. Olemme valmiita muuttamaan, pysäyttämään tai jopa ajamaan hankkeet alas, jos turvallisuustilanne niin vaatii. Toivoakseni nuoret myös kertovat, jos he kokevat hankkeista aiheutuvaa turvattomuutta. Olemme pohtineet myös sitä, missä määrin turvallisuuteen vaikuttaa se, että hanketta rahoittaa suomalainen taho. Toistaiseksi vaikuttaa siltä, ettei suomalaisuudesta ole haittaa, päinvastoin.

Turvallisuudesta muistuttelu rauhallisesta Suomesta käsin konfliktien ympäröiminä eläville ihmisille, tuntuu kuin ryhtyisi selostamaan yli 30 vuotta samaa työtä tehneelle lumenpudottajalle katolta putoamisen vaaroista. Voimme tuoda huolen esiin, mutta tärkeintä on tiedostaa riskit sekä luottaa ja kuunnella asiantuntijoita. He ovat paikallista kieltä, kulttuuria ja yhteiskuntaa tuntevia toimijoita, joita on mukana kaikissa hankkeissa.

Mihin tahansa tekemiseen liittyy aina enemmän tai vähemmän riskejä. Olisiko turvallisinta olla tekemättä mitään? Jäädä kotiin. Maata hiljaa pöydän alla. Kypärä päässä.

Ulkoministeriöllä on ollut tärkeä vetovastuu kansallisen D-viisumin lakiehdotuksesta, jonka ensimmäisessä vaiheessa pyritään sujuvoittamaan ja nopeuttamaan erityisasiantuntijoiden ja startup-yrittäjien maahantuloprosessia. Sidosryhmät ovat toivoneet asian liikahtavan jo pitkään ja yritykset eri puolelta Suomea ovat viestittäneet hallituksen suuntaan, että osaavan työvoiman saantia pitäisi huomattavasti helpottaa ja nopeuttaa. Esimerkiksi pelialalta on tullut jo pitkään viestiä, että maahantuloprosessien hitaus on yksi merkittävä syy alan osaajapulaan. Suomalaisen pelialan osaajista noin kolmannes on jo nyt ulkomaalaisia.

Kansallisen D-viisumin valmistelun ensimmäinen vaihe on nyt edennyt lausuntokierrokselle. Hallituksen tavoitteena on antaa eduskunnalle lakiesitys erityisasiantuntijoiden ja startup-yrittäjien maahantulon helpottamisesta jo tänä keväänä. Tavoitteena on, että laki tulisi voimaan kuluvan vuoden syksyllä. Tämä on vasta ensimmäinen askel. On tärkeää jatkaa lainvalmistelua muiden kohderyhmien ja käyttömahdollisuuksien pohtimiseksi. Näin on myös tarkoitus tehdä, ulkomaalaislainsäädännön kehittämistyön rinnalla. Yksi tärkeä tavoite on esimerkiksi saada lisää kansainvälisiä opiskelijoita Suomeen tulevaisuuden osaajiksi.

Lupaprosessien sujuvoittaminen on tärkeä toimenpide, mutta sen lisäksi on käännettävä kaikki kivet myös sen eteen, että kansainväliset osaajat kokisivat Suomen houkuttelevaksi vaihtoehdoksi mahdollisuuksia kartoittaessaan.

Työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön vetovastuulla laadittu Talent Boost -toimenpideohjelma pyrkii vaikuttamaan juuri tähän. Ohjelman lähtökohta on, että kansainvälisiä osaajia houkuttelemalla voidaan vahvistaa Suomen työllisyysastetta, osaavan työvoiman saatavuutta, korkeakoulujen laatua, yritysten ja TKI-toiminnan kasvua sekä investointien saamista Suomeen. Ohjelman päätavoitteet ovat seuraavat:

1. Suomi on kansainvälisesti houkutteleva paikka työskennellä, opiskella, tutkia ja yrittää.
2. Työnantajat osaavat ja haluavat rekrytoida kansainvälisiä osaajia.
3. Kansainvälisten osaajien asiantuntemus vahvistaa suomalaisten yritysten ja TKI-toiminnan kasvua, kansainvälistymistä ja uudistumista.

Kansainvälinen osaaja -termillä viitataan niin kansainvälisiin erityisasiantuntijoihin, työvoimaan, startup-yrittäjiin, opiskelijoihin kuin tutkijoihin.

Ulkoministeriö kantaa oman kortensa kekoon työperäisen maahanmuuton vahvistamiseksi tukemalla Talent Boost -ohjelman tavoitteita edustustoverkkonsa ja maakuvatyön kautta.
Työ- ja koulutusperäisen maahanmuuton edistäminen on Suomelle iso yhteinen tavoite, jolla on laaja kannatus yli hallitus–oppositiorajojen. Se vaatii pitkäjänteistä ja sitkeää hallituskaudet ylittävää työtä. Tällä hetkellä on esimerkiksi valmisteilla myös vuoteen 2035 ulottuva koulutus- ja työperäisen maahanmuuton tiekartta, jonka lähtökohtina ovat väestö- ja osaamistarve-ennusteet ja selvitykset sekä keskeiset maahanmuutto-, koulutus-, tutkimus- ja innovaatiopoliittiset linjaukset ja prosessit.

Moni asia on nyt etenemässä, mutta on todella tärkeää kuulla sidosryhmiä ja heidän tarpeitaan, kun konkreettisia toimia suunnitellaan. D-viisumin lausuntokierros päättyy 19. maaliskuuta.