Viidesosa Norjan väestöstä on maahanmuuttajia

Olen pitkän linjan fani, ja tutustuin Karpeen ensimmäistä kertaa muuttaessani Norjaan 2008. Tällöin suuri hitti oli ”Vestkansvartinga”, joka kertoo huumorin ja ironian kautta siitä, millaista on olla ”ulkomaalainen” Oslon varakkaammalla ja demografialtaan perinteisesti homogeenisellä länsipuolella.

Karpen muodostaa Chirag Rashmikant Patel ja Magdi Omar Ytreeide Abdelmaguid. Molempien vanhemmat ovat Norjaan aikoinaan tulleita maahanmuuttajia. Chiragin vanhemmat ovat lähtöisin Intiasta. Magdin (lausutaan Megdi) isä on kotoisin Egyptistä. Norjassa käytettiin tilastoinnissa ennen vuotta 2001 käsitettä ”toisen sukupolven maahanmuuttaja” (andregenerasjonsinnvandrer). Nykyään käytetään sen sijaan termiä ”Norjassa syntynyt maahanmuuttajien lapsi” (norskfødte med innvandrerforeldre). Asiasta käytiin keskustelua, sillä monet ”toisen sukupolven maahanmuuttajiksi” aiemmin määritellyt kokivat termin outona, olivathan kuitenkin norjalaisia ja Norjassa syntyneitä.

Maahanmuuttajia ja heidän Norjassa syntyneitä lapsia on maan väestöstä lähes 19 %. Pohjoismaista muuttaneet eivät ole mukana tilastoinnissa. Lukuun lasketaan kaikki maahanmuuttajat sekä Norjassa syntyneet lapset, joiden molemmat vanhemmat ovat maahanmuuttajia. Jälkimmäisen ryhmän koko on reilu 205 000. Karpe tulkitsee lauluissaan maahanmuuttajataustaisten norjalaisten tunteita ja antaa äänen monikulttuuriselle Norjalle. Teksteissä pohditaan mm. paljon sitä, miltä tuntuu olla norjalainen, jolta kuitenkin aina kysellään, että mistä oikeasti olet kotoisin.

Karpen uusin julkaisu on moderni klassikko

Karpen alkuvuodesta 2022 julkaistu EP ”Omar Sheriff” nousi elokuun konserttisarjan myötä uudestaan listojen kärkeen. Karpen teksteissä yhdistyy usein norjan, englannin, arabian sekä gujaratin kielet. EP:llä julkaistu PAF.no, yksi vuoden suurimmista norjalaishiteistä, nousi myös kansainvälisiin otsikoihin ja sai koko Norjan laulamaan “Allah, Allah, ya baba Wa salam 3layk, ya baba“ tunisialaisen kansanlaulun Sidi mansourin mukaan.

Toinen kappale, kaunis ja koskettava Baraf/Fairuz herätti julkista keskustelua siitä, millaista on kasvaa maahanmuuttajataustaisten vanhempien lapsena ja ”vähemmistönorjalaisena” Norjassa. Monet tunnistivat itsensä toimittaja Yohan Shanmugaratnamin kirjoittamasta tulkinnasta kappaleen sanoituksesta.

Löydän molemmista kappaleista paljon tarttumapintaa myös omassa arjessani maahanmuuttajana ja Norjassa asuvana ulkomaalaisena. Perinteisen pohjoismaisen ulkonäköni vuoksi toki sekoitun helposti enemmistöväestöön. Norjan kansalaisuudesta huolimatta olo tuntuu välillä ulkopuoliselta ja norjalaisen u:n ja y:n ääntäminen on haasteellista. Toisaalta tunnen norjalaistuneeni, ja vastaava tunne herää usein myös Suomessa.

Karpen tekstejä tulkitaan paljon ja niistä on kirjoitettu myös useita akateemisia analyysejä. Vuonna 2016 ilmestynyt albumi ”Heissan Montebello” valittiin osaksi Norjan kansalliskirjaston pysyvää kulttuurihistorian näyttelyä «Opplyst. Glimt fra en kulturhistorie». Näyttelyyn on valittu kolmekymmentä uniikkia ja merkityksellistä tavaraa tai asiaa, jotka ovat muokanneet Norjaa ja Norjan kansaa. Mainittakoon, että mukana on Norjan alkuperäinen perustuslaki, Edvard Griegin käsin kirjoittamat nuotit sekä Roald Amundsenin Etelänavalta kuninkaalle lähettämät kirjeet.

En siis ole lainkaan ainoa, jonka sydäntä lähellä Karpen musiikki ja nykyaikaista norjalaista sielunmaisemaa kuvaavat tekstit ovat. ”Omar Sheriff” on moderni klassikko, ja Karpe on modernin ja monikulttuurisen Norjan tulkki ja äänitorvi. Musiikkitoimittaja Sandeep Singhin mukaan Karpe on laajentanut norjalaisten ymmärrystä ”norjalaisuuden” käsitteestä. Lämmin kuuntelusuositukseni on Singhin helmikuussa julkaisema podcast-jakso Karpe: Minner om Norge.

Tätä kirjoittaessani muistui mieleeni kuningas Haraldin pitämä puhe vuodelta 2016. Puhe herätti aikoinaan paljon huomiota ja on jäänyt monen muistiin. Tässä siitä muutama ote puheesta vapaasti suomennettuna:

Norjalaiset ovat pohjoisnorjalaisia, trøndereitä, etelänorjalaisia – ja ihmisiä kaikilta muilta Norjan seuduilta. Norjalaisia on muuttanut maahan myös Afganistanista, Pakistanista ja Puolasta, Ruotsista, Somaliasta ja Syyriasta. Minun isovanhempani muuttivat maahan Tanskasta ja Englannista 110 vuotta sitten.

Aina ei ole helppoa tietää, mistä olemme kotoisin, mihin kansalaisuuteen kuulumme. Kutsumme kodiksi sitä paikkaa, jossa sydämemme on – eikä sitä aina voi sijoittaa maanrajojen sisälle.

Monarkian kannatus on Norjassa voimakasta

Kuningashuone ja kuninkaalliset ovat Norjassa hyvin pidettyjä. Monarkian kannatus on pysynyt vakaana vuodesta toiseen. Norjan yleisradio NRK:n 2017 teettämässä kyselyssä monarkiaa tukee 80 prosenttia vastanneista. 15 prosenttia toivoi toista hallintomuotoa.

Monissa Euroopan kuningashuoneissa on vuosien mittaan kohistu ja skandaaleista on revitty isoja otsikoita. Norjalaisasiantuntijoiden mukaan osasyynä Norjan kuningashuoneen korkeana pysyvälle kannatukselle onkin se, että kuningasperhe ei ole vuosien saatossa tehnyt mitään suoria virheitä. Kuningashuoneen instituutiona ja kuningasperheen suosion arvioidaan pysyvän vakaana niin kauan, kun kuninkaalliset hoitavat tehtävänsä ja käyttäytyvät hyvin.

Norjan suurkäräjät käsittelee joka neljäs vuosi ehdotusta Norjan muuttamisesta tasavallaksi. Kun asiaa viimeksi käsiteltiin suurkäräjillä, äänesti 36 kansanedustajista tasavallan puolesta ja 130 sitä vastaan. Kuningashuonetta kutsutaankin maailman ainoaksi kansan valitsemaksi kuningashuoneeksi. Monarkia valittiin kansanäänestyksellä hallintomuodoksi vuonna 1905.

Kuningashuone on olemassa niin kauan kuin kansalaisten demokraattisesti valitsemat suurkäräjät kannattavat monarkiaa. Suurkäräjät voivat nimittäin muuttaa perustuslakia ja muuttaa Norjan tasavallaksi niin halutessaan. Monarkiaa hallitusmuotona puolueohjelmissaan vastustavat esimerkiksi liberaalipuolue Venstre ja sosialistinen vasemmistopuolue SV. Kaikki puolueet eivät ota hallintomuotoon kantaa puolueohjelmassaan, mutta suurkäräjien enemmistö kuitenkin kannattaa monarkiaa. Toisin sanoen monarkialla hallintomuotona on edelleenkin demokraattinen ankkurointi.

Kuningas Harald V on erityisen pidetty hahmo

Norjan istuva hallitsija kuningas Harald V on kansalle rakas johtajahahmo. Alkuvuodesta 2022 85 vuotta täyttänyt kuningas Harald tunnetaan ”kansan kuninkaana” ja hänen lukuisia tapaamisiaan tavallisten kansalaisten kanssa pidetään suosion kannalta tärkeinä. Suosioon ja odotuksiin liittyy tietty paradoksi: norjalaisperinteen mukaan kuningashuoneen odotetaan olevan kansan yllä samaan aikaan kun heidän kuitenkin odotetaan olevan tavallisia ihmisiä.

Norjassa koetaan tärkeäksi, että kuningasperhe nähdään maanläheisinä ja tavallisina ihmisinä, jotka käyvät tunturiretkillä ja laskettelemassa. Kuningas Harald on tullut tunnetuksi useista ihmisten mieliin painuneista puheista. Monet muistavat kuninkaan pitämän koskettavan puheen 22.juli-terroriteon jälkeen 2011.

Prinsessa Ingrid Alexandra on täysi-ikäinen

Kuningasperhe on ajankohtainen nyt kesäkuussa, kun prinsessa Ingrid Alexandran täysi-ikäistymistä juhlistetaan. Prinsessasta tulee Norjan ensimmäinen kuningatar hänen aikanaan tullessaan valtaan isänsä kruununprinssi Haakonin jälkeen. Tähän väliin lyhyt Norjan oppitunti: kaksi aa:ta lausutaan aina o:na Norjassa.

Norjan perustuslakia muutettiin vuonna 1990 niin, että myös naisesta voi tulla hallitsija eli kuningatar. Muutos ei koskenut kuitenkaan takautuvasti kruununprinssi Haakonin isosiskoa prinsessa Märtha Louisea, joka sittemmin on kokonaan luopunut kuninkaallisesta arvostaan.

Ingrid Alexandra täytti 18 vuotta 21. tammikuuta 2022. Varsinaiset juhlallisuudet jouduttiin siirtämään kesäkuulle koronarajoitusten vuoksi ja merkkipäivää juhlistetaan pian: 16.–17.kesäkuuta. Myös nuoret kannattavat Norjassa monarkiaa: 76 % kyselyyn vastanneista 16–20-vuotiaista tukee monarkiaa. 81 % vastanneista nuorista uskoo monarkian pysyvän hallintamuotona siihen saakka, että prinsessa Ingrid Alexandrasta aikanaan tulee Norjan kuningatar. Näyttää siis siltä, että Norja saa aikanaan ensimmäisen kuningattarensa, kunhan kuningashuoneen kannatus säilyy eikä suurkäräjät ei muuta perustuslakia.

Kansallispuvut maksavat maltaita

Tiesin, että monilla norjalaisilla, erityisesti naisilla on oma bunad. Silti hämmästyin, että 70 prosentilla norjalaisnaisista olisi kansallispuku. Miehillä vastaavasti 20 % ja kiinnostus kansallispukuja kohtaan kasvaa koko ajan. Norjassa kansallispuvun saa useimmiten rippilahjana. Puvut ovat arvokkaita ja mallista riippuen kansallispuku essuineen, koruineen, laukkuineen ja mahdollisine päähineineen maksaa noin 20–60 000 kruunua eli n. 2–6000 euroa, kenties enemmänkin. Norjalaiset omistavat kansallispukuja yhteensä 30 miljardin kruunun edestä. Erillinen bunad-vakuutus on tämän vuoksi tavallinen.

Kansallispukua voi pitää kaikenlaisina juhlapäivinä: kastejuhlissa, häissä, koulujen päättäjäisissä ja tietenkin kansallispäivänä. Bunad kelpaa juhla-asuna myös kuninkaanlinnassa järjestettäville gaalaillallisille ja Suurkäräjien juhlalliseen avajaistilaisuuteen. Minut kutsuttiin kerran häihin, joissa morsiamen ja sulhasen toiveena oli, että kaikki, joilla sellainen on, pukeutuisivat kansallispukuun. Olin tavallisessa juhlamekossani vähemmistössä.

Kansallispuku kertoo kotiseudusta ja sukutaustasta

Eri lääneillä ja alueilla on omia pukuja ja puku valitaan oman, vanhempien tai suvun kotiseudun mukaan. Monet saattavat tutkia sukupuuta luovasti ja kauas menneisyyteen, jotta löytävät tarvittavan linkin omaan makuun sopivaan kansallispukuun. Norjasta löytyy noin 450 erilaista kansallispukua. Kuningatar Sonjalla ja muilla kuningasperheen naisilla on esimerkiksi Itä-Telemarkin bunad. Tavanomainen small talk-aihe kansallispäivänä onkin kysellä, minkä alueen bunad toisella on päällä.

Muutama viikko sitten iltauutisten päälähetyksessä kerrottiin pandemian jälkeisestä ilmiöstä. Norjan kansallispäivää ei ole kahteen vuoteen juhlittu perinteisin menoin, eivätkä monet sen vuoksi ole kaivaneet kansallispukua kaapista päälleen. Moni on huomannut kansallispuvun jääneen pieneksi ja ompelijoilla on jonoksi saakka asiakkaita, jotka haluaisivat leventää kansallisasujaan. Takeita ei kuulemma ole, että kaikki ehtivät saada apua kansallispäivään mennessä.

Kansallispuvun käytön kirjoittamattomat säännöt

Myöhään aamuyöhön jatkuneista bileistä kansallispäivänä kertoo äärimmäinen norjalainen ”walk of shame”, jos kansallispäivän jälkeisenä aamuna 18. toukokuuta on matkalla kotiin bunad yllään. Eräs hotelliketju käytti tätä mainoskikkana muutama vuosi sitten.

Vuodesta toiseen käydään myös vääntöä siitä, minkälaiset kengät kansallispuvun kanssa saa olla, ja saako aurinkolaseja yhdistää asuun ollenkaan. Näitä nimittäin säätelee kirjoittamattomat säännöt, joita ns. bunad-poliisi valvoo. Yllä mainittujen lisäksi on muiden kuin bunadin kuuluvien korvakorujen käyttö kielletty. Aurinkolaseja koskevaa ”kieltoa” ovat tosin rikkoneet sekä kuningatar Sonja, että kruununprinsessa Mette-Marit kuninkaanlinnan parvekkeelta kansalle vilkuttaessaan.

Vilkutuksesta puheen ollen,  Norjan kansallispäivää vietetään pitkästä aikaa tavanomaiseen tapaan. Kuninkaalliset vilkuttavat kuninkaanlinnan ohi marssiville lapsikulkueille ja oslolaiset saavat jälleen kokoontua keskustaan sankoin joukoin. Tänä vuonna vien oman tyttäreni ensimmäistä kertaa  katsomaan kulkueita ja vilkuttamaan kuningasperheelle. Hän pukee jälleen päälleen kansallispuvun huokeamman version eli festdraktin. Minä pukeudun edelleen tavallisiin juhlavaatteisiin. Gratulerer med dagen!, kuten Norjassa toivotetaan kansallispäivänä.

”Påskekrim” on norjalainen erikoisuus, jossa pääsiäisloman lukulistoja ja ruutuaikaa hallitsevat rikolliset teot ja tapahtumat. Påskekrimin juuret yltävät aina 1920-luvulle, mutta arkikieleen se alkoi vakiintua vasta 1970-1980-luvuilla. Alun perin dekkareista lähtenyt ilmiö on sittemmin siirtynyt myös television puolelle ja ehkä yllättäen myös norjalaisten aamupalapöytiin.

Skandaali maitopurkin kyljessä

Norjalaismeijeri TINE on vuodesta 1997 lähtien lisännyt pääsiäisen alla maitopurkkien kylkeen oman sarjakuvamuotoisen rikosmysteerin eli niin kutsuttu ”melkekrim”. Näitä maitomysteerejä on vuosien saatossa ratkottu miljoonissa norjalaiskodeissa.

Vuonna 2021 TINE päätti yllättäen jättää rikospähkinän pois maitopurkeistaan ja se korvattiin muulla pääsiäisaiheisella kuvituksella. Tämä aiheutti suurta närkästystä norjalaisissa, joille sarjakuvasta oli jo ehtinyt muodostua tärkeä pääsiäisperinne. TINE sai päätöksestään valtavan palauteryöpyn ja Facebookiin alkoi muodostua melkekrimin palauttamista vaativia ryhmiä. Tänä vuonna TINE:n oli tunnustettava erehdyksensä ja todettava, että joidenkin perinteiden kanssa ei kannata leikkiä. Näyttäisi siis siltä, että Norjassa pääsiäisrikoksia ratkotaan maitopurkin kyljestä jatkossakin.

Alta löydät suurlähetystöläisten parhaat dekkarivinkit autenttiseen norjalaiseen pääsiäislomaan.

Oikein hyvää ja jännittävää pääsiäistä!

Suurlähetystöläisten parhaat Påskekrim-vinkit:

• Helmeilevä kuolema (Alkuteos Sparkling Cyanide), Agatha Christie (1945) – Taattua Agatha Christie laatua. Kauniin ja rikkaan Rosemary Bartonin itsemurhan takaa paljastuu ihan toisenlainen totuus.
• Kun kuningas kuolee, Elina Backman (2020) – Jännittävä esikoisdekkari, jossa kaksi täysin erilaista murhatarinaa kietoutuvat yhteen. Koukuttava rikostarina, jossa myös ripaus rakkautta mukana.
• Himmelen skal gråte blod (2019) ja Taus savanne (2022), Sigbjørn Mostue – Näissä kirjoissa on luvassa trilleriä trillerin perään, kun entinen eliittisotilas Even Stubberud sotkeutuu terroristien maailmaan matkalla Somaliaan ja myöhemmin diplomaattisen selkkaukseen Keniassa. Valitettavasti kirjoja ei ole käännetty suomeksi ainakaan vielä.
• Kiinalainen (Alkuteos Kinesen), Henning Mankell (2008) – Kurt Wallander kirjoista tunnetun Mankellin dekkari, jonka pääosassa tällä kertaa helsinborgilainen tuomari Birgitta Roslin. Tätä 700-sivuista dekkaripläjäystä on vaikea laskea käsistä, kun tarinan imuun päässyt kiinni.
• Lumiukko (Alkuteos Snømannen), Jo Nesbø (2007) – Tämä Harry Hole –sarjan seitsemäs kirja sijoittuu edeltäjiensä tavoin Osloon ja luvassa on taattua jännitystä.
• Uskollinen lukija, Max Seeck (2019) – Rikosylikonstaapeli Jessica Niemestä kertovan kirjasarjan ensimmäinen osa, joka on menestynyt myös kansainvälisesti. Sarjamurhaaja saa inspiraation rikoksiinsa menestyneen kirjailijan romaaneista. Käännetty myös norjaksi tittelillä ”Heksejakt”.

Norjan poliittinen ilmapiiri vaikuttaa hyvin Suomen kaltaiselta, onhan kyseessä pohjoismainen hyvinvointivaltio, jossa demokratia, tasa-arvo ja koulutus ovat keskiössä. Norjalaiset vaikuttavat olevan ylpeitä hyvinvointivaltiostaan ja tavasta, jolla se on rakennettu. Ylpeyttä norjalaisissa herättää myös öljyvarallisuuden demokraattinen hallinta. Esimerkiksi Oslon kaupunkikierroksella oppaamme oli erityisen ylpeä tavasta, jolla Norja on onnistunut välttämään öljyvarallisuuden luisumisen vain maan johtajille tai muille yksittäisille henkilöille, kuten monessa muussa öljyrikkaassa valtiossa on käynyt.

Syyskuussa pidettyjen suurkäräjävaalien jälkeen Norjan suurimmaksi puolueeksi nousi sosiaalidemokraattinen työväenpuolue Arbeiderpartiet, kuten muissakin Pohjoismaissa tällä hetkellä. Tutustumiskäynnillä Norjan suurkäräjissä esille nousi myös maan sisäisten poliittisten kiistojen vähäisyys. Norjalaisten tunteita kuumensivat oppaamme mukaan eniten susikantaa koskevat kysymykset, mikä ei suomalaisen korviin kuulostanut kovinkaan vieraalle. Norjan turvallisuuspolitiikastakin löytyy yhteneväisyyksiä Suomen kanssa. Norjalla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa, tosin paljon vähemmän kuin Suomella. Suomi ja Norja ovatkin siinä mielessä harvinaiset naapurimaat, että maiden kaikki rajanaapurit ovat yhteisiä.

Toisaalta samankaltaisuuksien lisäksi Norjan ja Suomen väliltä on löydettävissä myös eroavaisuuksia. Ensimmäinen ero konkretisoitui hyvin ensimmäisenä viikonloppuna, kun sunnuntaina lennon laskeutumisen jälkeen ei ollutkaan mahdollista käydä ruokakaupassa hankkimassa evästä tyhjiin kaappeihin. Sunnuntaina lähes kaikki kaupat ovat suljettuina muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Muutenkin aukioloajat tuntuivat olevan esimerkiksi kahviloiden kohdalla paljon Suomea rajatummat. Ei esimerkiksi ole tavatonta, että kahvilat sulkeutuvat jo kello viisi iltapäivällä. Tämä aiheutti päänvaivaa, kun yritimme etsiä sopivia kahviloita, joissa käydä töiden jälkeen.

Eroja Suomen ja Norjan välillä oli havaittavissa myös asumisessa. Norjassa hybelit eli vuokranantajan asuntoon kuuluva pieni yksiö tai huone ovat yleisempiä kuin Suomessa. Tämä johtuu Norjan lainsäädännöstä, jossa omassa asunnossa sijaitsevan hybelin vuokraaminen on verovapaata. Toiselle meistä hybel-asuminen paljastui siinä vaiheessa, kun vuokratusta yksiöstä löytyi ovi, jota ei asuntoilmoituksessa mainittu. Vuokranantajalta kysyttäessä paljastui, että ovi johti vuokranantajan takkahuoneeseen. Ovea ei missään vaiheessa käytetty, mutta se on edellytys verovapaille vuokratuloille. Näin joulukuun pakkasten myötä olemme joutuneet toteamaan, etteivät norjalaiset rakennukset ole yhtä energiatehokkaita kuin Suomessa. Ikkunat ovat usein yksin- tai kaksinkertaiset, keskuslämmitystä ei ole ja asunnot lämmitettään usein sähköllä.

Norjalaisten ulkoilu- ja retkeilykulttuuri poikkeaa myös suomalaisten ulkoilutavoista. Norjalaista retkeilykulttuuria kuvastaa sanonta ”Det finnes ikke dårlig vær, bare dårlige klær”. Retkeily tuntuu olevan koko kansan harrastus. Oslolaiset lähtevät viikonloppuisin retkeilemään kaupungin ympärillä oleviin luontokohteisiin, säästä huolimatta ja ikään katsomatta. Osloa ympäröivät monet kukkulat, jotka antavat pääkaupungille oman erityispiirteensä. Norjalaisten säästä ja vuodenajasta riippumattomasta ulkoilmaelämäntavasta kertoo myös Suomesta hieman poikkeava mökkikulttuuri. Siinä missä usealle suomalaiselle mökki tarkoittaa usein kesämökkiä järven rannalla, on norjalaiselle mökin valitsemisessa tärkeää hyvät hiihtomahdollisuudet. Vaikka me suomalaiset pidämme itseämme ulkoilmakansana, norjalaiset päihittävät meidät tässä lajissa.

Norjalaisten ja suomalaisten kulutustottumuksissa on myös eroja. Siinä missä norjalaiset ostavat vaatteensa uusina ja päivittävät esimerkiksi urheiluvaatevarastoaan säännöllisesti, ovat suomalaiset taipuvaisempia ylpeilemään edullisilla löydöillään ja vuosikertatuulipuvuillaan. Suomessa kirpputoreja löytyy joka pitäjästä, mutta Oslossa perinteisiä kirpputoreja on vaikea löytää. Suomalaisena olemme tottuneet suhtautumaan myönteisemmin kierrätykseen, mikä on myös osaltaan ympäristöteko.

Nyt harjoittelun viimeisellä viikolla olemme miettineet, mitä tai millaisia asioita viemme täältä mukanamme Suomeen. Näin suomalaisena Norjassa olemme huomanneet pohjoismaalaisen yhteistyön ainutlaatuisuuden. Suomalaisena on mahdollista kokea olevansa jollain tapaa kotona kaikkien Pohjoismaiden alueella. Harjoittelun aikana olemme nähneet, miten Suomelle merkittäviä kansainvälisiä tavoitteita ylläpidetään ja vahvistetaan ulkomaiden edustustoissa ja miten merkittävä rooli niillä on Suomen kansainvälisen yhteistyön kannalta.

Norjasta jäämme kaipaamaan kauppojen kiinniolon kannustamaa sunnuntairauhoittumista, johon liittyy usein hakeutuminen luontoon. Norjalaiset ovat sydämeltään ulkoilmaihmisiä ja liikuntaa harrastetaan paljon läpi elämän. Tämän elämäasenteen haluaisimme leviävän myös Suomeen. Toisaalta Suomesta Norjaan toivoisimme rantautuvan tietynlaisen käytännönläheisyyden esimerkiksi energiatehokkaassa rakentamisessa. Vaikka norjalaiset ovatkin yksi maailman rikkaimmista kansoista, kannustaisimme norjalaisia löytämään myös second hand -löytöjen tekemisen ilon.

Rosa Pakarinen ja Salla Vadén

Rosa opiskelee poliittista historiaa Helsingin yliopistossa ja Salla valtio-oppia Tampereen yliopistossa. Syksyllä 2021 Rosa oli korkeakouluharjoittelijana Oslon puolustusasiamiestoimistossa ja Salla Oslon-suurlähetystössä. Kolmen kuukauden harjoittelu on ollut opettavainen ja antoisa näköalapaikka Suomen ulkoasianhallinnon toimintaan. Palaamme Suomeen pieni pala Norjaa matkatavaroissa ja muistoissa.

Vähäsateinen kesä nostaa sähkön hintaa

Norjassa yli 90 % sähköstä tuotetaan kestävästi vesivoimalla. Tästä johtuen vähäsateisen kesän jäljiltä vesivarastot ja tekojärvet eivät ole päässeet täyttymään. Kun vesivarantoja joudutaan säästämään, nousee sähkön hinta. Norja on kytköksissä eurooppalaisiin sähkömarkkinoihin ja näin Euroopan nousevilla sähköhinnoilla on vaikutusta myös Norjaan. Sateisina kesinä voi täällä lohduttautua sillä, että sähkön hinta alenee. Kallis sähkö on tavallaan hinta, mikä maksetaan lämpimistä ja vähäsateisista kesistä.

Vähäsateisina kausina Norja voi tuoda edullisempaa sähköä ulkomailta, ja näin sähkön hinta pysyy alhaalla. Kun sähköhinta ulkomailla on korkeampi, voi Norja puolestaan viedä sähköä Eurooppaan. Sähkönvienti voi nostaa norjalaiskuluttajien maksamaa sähköhintaa, mutta tuo kuitenkin tuloja valtion kassaan. Valtio-omisteinen sähköverkostosta vastaava valtionyhtiö Statnett omistaa ulkomaanyhteydet ja ulkomaille viety sähkö tuo tuloja Statnettille. Tulot ovat myös kuluttajien eduksi, sillä ne laskevat sähköverkon käytöstä maksettavaa vuokraa.

Suomalainen sammuttaa valot perässään

Suurlähetystönlounaskeskusteluissa tämäkin teema nousi esiin ja siihen liittyvä hienoinen kulttuuriero maidemme välillä. Tämän ilmiön nimittäin tunnistaa kaikki tuntemani Norjassa asuvat suomalaiset: norjalaiset käyttävät sähköä todella hövelisti, monet eivät esimerkiksi ikinä sammuta valoja perässään tai laske kodin lämpötilaa lomareissun ajaksi. Olen aiemmissakin kirjoituksissa maininnut, että omasta lapsuudesta Suomessa lamppujen sammuttaminen on jäänyt selkärankaan. Varmasti ärsytän norjalaissukulaisiani, kun refleksinomaisesti sammuttelen heidän päälleen jättämiä lamppuja huoneista, joissa kukaan ei oleskele.

Olen monesti ihmetellyt, kun norjalaiset usein hokevat, kuinka halpaa sähkö Norjassa on, eikä sen vuoksi tarvitse nähdä vaivaa esimerkiksi lamppujen sammutteluun. Tuntuu, että Norjassa monesti ajatellaan, että kaikki ovat hyvätuloisia, eikä huomisesta ole huolta. Tosi asia on kuitenkin, että myös täällä asuu vähävaraisia ja vähävaraisia perheitä. Tämänhetkiset sähkön hinnat ovat oikeasti haastavia monille köyhyysrajalla eläville.

Takka lämmittää satavuotiaassa kivitalossa

Asun Oslolle tyypillisessä 1920-luvulla rakennetussa kivitalossa, jossa ei ole minkäänlaista eristystä ja kodin lämmitys hoituu sähköllä. Takka onneksi on, ja sillä koti lämpenee nopeasti. Nyt on siis aika tilata kellari täyteen halkoja talven varalle. Ilmojen kylmetessä on varmasti meillekin tulossa kalliita sähkölaskuja.

Toinen asia on tietysti, kannattaako lamppuja sulkea perässään nyt LED-teknologian aikakaudella. Googlasin asian tätä kirjoitusta varten ja Lampputieto.fi-sivuston mukaan kyllä kannattaa: Nyrkkisääntönä voidaan suositella lampun sammuttamista aina, kun tilasta poistutaan yli viideksi minuutiksi. Tämän faktan tarkistettuani aion edelleen jatkaa samaa linjaa sekä kotona että anoppilassa.

lähde: Syv spørsmål og svar om strømprisen/Regjeringen.no

”Mitä Oslossa tapahtuu?”

Heinäkuussa kymmenen vuotta sitten olin itse kesälomalla ja matkalla linja-autossa Dublinista Galwayhin kun puhelimeeni alkoi tulla viestejä ja kysymyksiä, mitä Oslossa oikein tapahtuu. Tämä oli aikaa ennen älypuhelimia, mutta hapuilevalla edge-yhteydellä sain auki VG-lehden etusivun ja aloin ymmärtää, että jotain kamalaa kotikaupungissani oli tapahtunut. Muistan elävästi järkyttävät otsikot seuraavana aamuna, kun tapahtumien kulku ja uhrien määrä Utøyalla selvisi.

Avoimuuden ja demokratian merkitys

Osloon palattuani tunnelma kaupungissa oli aavemainen. Pyöräilimme keskustaan katsomaan pommin aiheuttamia tuhon jälkiä. Hallituskorttelia oli jo raivattu, mutta alue oli edelleen kuin sotatanner. Tuomiokirkon edustalla lainehti ruusu- ja kukkameri. Kaupunki oli hiljainen. Tuntui kuitenkin siltä, että kaikki pitivät yhtä. Oslolaiset halusivat yhteismielin ottaa kaupungin takaisin, eivätkä antaa pelon hallita elämäänsä. Seinille oli ilmestynyt OsLove-tekstejä.

Norjan silloinen pääministeri Jens Stoltenberg painotti puheissaan sananvapauden, avoimuuden ja demokratian merkitystä:

”… Meidän ei tule koskaan unohtaa arvojamme. Meidän tulee näyttää, että avoin yhteiskuntamme selviää tästäkin koetuksesta. Vastine väkivaltaan on entistä enemmän demokratiaa. Entistä enemmän ihmisyyttä.” (vapaa suomennos)

Kuninkaan viesti norjalaisille oli samansuuntainen:

”Uskon, että vapaus on voimaakkaampaa kuin pelko. Uskon avoimeen norjalaiseen demokratiaan ja yhteiskuntaan.” (vapaa suomennos)

Pysyvät arvet

Norja on pieni maa ja Oslo on pieni pääkaupunki. Itsekin tunnen monia, jotka joko asuivat tai työskentelivät lähellä hallituskorttelia. Eräs ystäväni oli autossa matkalla tapahtumapaikan vieressä tunnelissa samaan aikaan kun pommi räjähti. Toinen ystävä tunsi pommi-iskussa kuolleista yhden. Erään tuttavan sukulainen kuoli Utøyalla. Oslon keskustassa räjähtänyt pommi sekä Utøyan järkyttävä joukkomurha on jättänyt pysyvän arven Norjaan ja norjalaisiin.

Ylen pohjoismaiden kirjeenvaihtaja Kirsi Heikel vieraili Utøyalla ja haastatteli saaren jälleenrakennustyötä johtanutta Jørgen Watne Frydnesiä. Utøyan saarella työ demokratian ja suvaitsevaisuuden eteen jatkuu.

Bokmål muistuttaa läheisesti kirjoitettua tanskaa, kun taas nynorsk syntyi Norjan omien murteiden pohjalta. Norjan viranomaisten pitää tarjota viralliset dokumentit pyydettäessä nynorskiksi, ja myös yliopistojen ja muiden oppilaitosten tenttien kysymykset pitää tarvittaessa esittää nynorskiksi.

Uutistoimittajat puhuvat omaa murrettaan

Norjassa on tyypillistä, että omasta murteesta pidetään kiinni myös muutettaessa esimerkiksi pääkaupunkiseudulle. Norjalaisen kotipaikan pystyy hyvin nopeasti päättelemään tämän avattua suunsa. Se on myös oiva ja tavallinen small talk –teema norjalaisten keskuudesta.

Erityisen mielenkiintoista on murteiden voittokulku Norjan yleisradion NRK:n uutislähetyksissä. Reilut kymmenen vuotta sitten vielä vaadittiin, että uutistenlukijat ja kirjeenvaihtajat puhuvat ns. normitettua bokmålia tai nynorskia. Viime vuosina yhä useampi toimittaja on kuitenkin erikoisluvan saatuaan alkanut esiintyä omalla murteellaan. Monet kannattavat murteen puhumista uutislähetyksissä ja toimittajat kokevat voivansa tällä tavalla lähettää terveiset kotipaikkakunnilleen. Toisaalta vanhan kaartin edustajien mielestä tärkeintä on uutisten ymmärrettävä välittäminen kansalaisille, ei se mistä kukakin on kotoisin ja minkä murteen kukin kokee olevan sydäntään lähellä. NRK:lla on myös oma nynorsk-kiintiö, jonka mukaan 25 % kanavan ohjelmista pitää käyttää nynorskia joko tekstityksessä tai puheessa.

Oma lukunsa on maahanmuuttajien asema Norjan murrekiemuroissa. Monien murteiden kohdalla kyse ei ole hienovaraisesta säädöstä sanojen lausumisessa, vaan täysin peruskielestä poikkeavista sanoista. Vertauskohtana voisi käyttää esimerkiksi oululaista uutistoimittajaa, joka kertoo auton ajaneen pahki puuta tai onnikan suistuneen ulos tieltä.

Norjalaiset ovat ylpeitä murteistaan

Myös syntyperäisillä norjalaisilla on joskus vaikeuksia ymmärtää kanssasisartensa ja –veljiensä puhetta. Oslolaiset joutuvat höristämään korviaan länsinorjalaisesta pikkukylästä tulevan tuttavani seurassa. Omalla kohdalla vahva Trøndelagin murre aiheuttaa suuria tulkintavaikeuksia. Pohjois-Norjan murteet ovat sen sijaan suomalaisille yleensä helppoja, mikä johtunee rajan takana puhutun suomen kielen vaikutuksesta alueen murteisiin.

Norjassa on järjestetty useita äänestyksiä siitä, mikä on maan seksikkäin murre. Nopealla google-otannalla selviää, että vuonna 2011 Itä-Norjan murteet veivät voiton, vuonna 2015 Länsi-Norjan ja seuraavana vuonna Pohjois-Norjan murteet. Vuonna 2018 voittoon ylsivät Etelä-Norjan murteet. Tulokset huomioiden äänestysten tieteellinen pätevyys voi olla kyseenalainen, mutta kertoo jotain murteiden asemasta myös Norjan myös deittimaailmassa.

Norjalaiset ovat ylpeitä juuristaan ja tuovat ne mielellään esille myös omassa puheessaan. Murreperinne takaa rikkaan kielen ja voimakkaan paikallisidentiteetin. Meille maahanmuuttajille murteet tuottavat haasteita, mutta ovat toisaalta täysin erottamaton osa norjalaista kulttuuria ja kansallistunnetta. Maahanmuuttajat voivat myös onnitella itseään onnistuneesta integraatiosta siinä vaiheessa, kun alkavat itse erottaa mistä uusi keskustelukumppani on kotoisin.

Sataprosenttisesti kaksoiskansalainen

Elokuussa pääsin virallisesti jättämään hakemuspaperini, eikä kestänyt montaa viikkoa, kun päätös kansalaisuudesta tuli norjalaiseen digipostilaatikkooni. Kerroin heti aamulla uutisen norjalaiselle puolisolleni ja että olen nyt 50 % norjalainen. Tästä heräsi filosofinen keskustelu, kun hänen mukaansa ei voi olla 50 % kansalainen. Itse en taas miellä itseäni enää 100 % suomalaiseksi, enkä kyllä toisaalta 100 % norjalaiseksi. Omassa mielessäni 50 + 50 = 100 % kaksoiskansalainen. Juhlistin uutta kansalaisuutta Norjan kansallisjuomalla eli Pepsi Maxilla, jota norjalaiset juovat 9 % koko maailman tuotannosta (norjalaisia on 5 miljoonaa… ).

Jäin miettimään kaksoiskansalaisuus-asiaa myös luettuani tämän Tukholman suurlähetystön blogissa julkaistun Borta bra men hemma bäst – fast hemmet ligger borta? -kirjoituksen. Heini Jurva Tukholmasta kirjoittaa tuntevansa itsensä toisaalta turistiksi Suomessa käydessään. Samaistun tähän, vaikka itselläni on jalka molemmissa kulttuureissa.

Edelleenkin kaipaan tiettyjä suomalaistuotteita ja välillä harmittelen norjalaiskauppojen valikoimaa. Suomalaisten rehellisen ja suoran viestintätyylin kohdatessa norjalaisten varovaisen ja kiertelevämmän tyylin, ei väärinymmärryksiltä voi aina välttyä. Sähköposteissa ja puheluissa täytyy usein edelleen tietoisesti muistaa ensin hieman kierrellä ja kaarrella ennen kuin menee asiaan. Tunnistan itsestäni suomalaisen melankolian ja realismin, jonka ikioptimistiset norjalaiset usein mieltävät pessimismiksi. Suomalaiset kaihomieliset joululaulut ja iloiset norjalaiset heissan hopssan-rallatukset ovat vuosittain teema, kun kuuntelemme kotona joululauluja.

”Ja tuolta raastepöydästä voipi alotella”

Silti 12 vuotta on suurin osa tähänastista aikuiselämääni, eikä Suomeen takaisin muuttaminen tunnu omalta. Suomessa käymiseen liittyy itselleni tiettyä nostalgiaa, ja olen oikeastaan tippunut pitkälti kärryiltä suomalaisen populaarikulttuurin osalta. Antti Holman loistavaa Auta Antti-podcastia kuunnellessani nauroin monesti ääneen, eikä ihmettelevälle puolisolle ole helppo selittää, mikä on raastepöytä ja, mikä siinä naurattaa.

Liikutun yhtä lailla Finlandiasta ja Maamme-laulusta kuin Ja, vi elsker dette landet ja 22.7.2011-tapahtumia referoivasta Karpen Her -kappaleesta. Vietän sekä Norjan kansallispäivää 17. maita että Suomen itsenäisyyspäivää 6. joulukuuta. Urheilun ja maaotteluiden osalta kaksoiskansalaisuus ei omalta osaltani ole ongelmallinen, sillä en seuraa mitään urheilua kuin äärimmäisen pakon edessä. Appivanhempanikin lopettivat aikanaan onnittelemasta, mikäli Suomi oli menestynyt ja voittanut kultaa jossain lajissa.

Tyttäreni sai aikanaan syntymän perusteella sekä Norjan että Suomen kansalaisuuden. Suomen kansalaiseksi ulkomailla syntynyt lapsi pitää toki muistaa ihan itse ilmoittaa, sillä tieto ei kulje automaattisesti virastoista toiseen maiden välillä. Suomen kansalaisuudesta ja kielitaidosta huolimatta, ovat hänen lapsuuden referenssinsä pitkästi norjalaisia: Fantorangen ja eväspaketin brunost-leipäviipaleet, kun itse puolestani muistelen koulun pinaattilettuja ja Rölliä. Suomen kansalaisen velvollisuus on myös ilmoittaa toisesta kansalaisuudesta Suomen digi- ja väestövirastoon.

Kaikki mukaan

Mitä norjalaisuus sitten oikeastaan on? Pitkään asiaa mielessä pyöriteltyäni tulin siihen tulokseen, että norjalaisuuden ydin tiivistyy Norjan yleisradio NRK:n vuotuiseen lapsille ja koululaisille suunnattuun BlimE-kampanjaan (BlimE = bli med, tule mukaan). Joka syksy lanseerataan uusi BlimE-laulu ja siihen liittyvä koreografia. BlimE:n teemaan liittyy aina kaverien huomioiminen ja mukaan ottaminen. Vuoden 2020 laulu oli nimeltään ”Ser deg”, edellinen ”Mer enn god nok”. Kaikkien laulujen kantava teema on norjalainen ”kaikki mukaan” ja ”kaveria ei jätetä”-asenne.

Ser du står alein
Har alle glemt
at det er
plass til flere

Vi skal samme vei
Når vi er sammen
Er vi
Bedre

Molemmilla kulttuureilla on varmasti opittavaa toisistaan. Norjalainen ”det ordner seg” eli kyllä kaikki järjestyy-asenne on itseeni jo tarttunut. Toisaalta välillä kaipaan suomalaista ytimekästä järjestelmällisyyttä. Kaksoiskansalaisena onnistun kuitenkin luovimaan kulttuurierojen keskellä.

Ribbe vai pinnekjøtt?

Norjalaisten jouluruokaperinteet ovat tiiviisti sidoksissa kotiseutuun. Länsinorjalaiset vannovat ”pinnekjøttin” eli tikkulihan nimeen. Kyseessä on voimakkaasti suolattu, kuivattu ja usein savustettu lampaankylki luineen, jota pitää ennen höyryttämistä liottaa vedessä noin 12 tuntia. Tikkuliha on saanut nimensä tikuista, jotka asetetaan kattilan pohjalle höyrystämistä varten. Käsitykseni mukaan pinnekjøttia joko rakastetaan tai vihataan. Itselleni nenään leijuva lampaan tuoksu ei tuo varsinaisesti joulutunnelmaa, mutta länsinorjalaisille ystävilleni joulu ei ole joulu ilman pinnekjøttiä.  Hieman suomalaista vivahdetta on pinnekjøttin kanssa nautittavassa lanttumuhennoksessa, eli kålrabistappessa.

Itänorjalaisten jouluperinteisiin kuuluva ribbe valmistetaan puolestaan possunkyljestä, joka laitetaan nahkoineen päivineen uuniin ja annetaan pinnan paistua rapeaksi. Monen joulun suurin jännityshetki on, tuleeko ribbestä rapea vai ei.  Useasta slow tv -lähetyksestä tunnettu Norjan yleisradio NRK on lähettänyt livenä myös ribben valmistamista ja paistamista seitsemän tunnin ajan ohjelmassa ”Ribbe – grad for grad”. Ribbestä uunissa valunut rasva voidaan hyödyntää esimerkiksi lipeäkalan kastikkeena. Lipeäkala on tuttu myös suomalaisille. Sen alkuperästä kulkee Norjassa niin monta erilaista tarinaa, ettei varmuutta siitä ole, miksi kuivattua kalaa aikanaan ruvettiin valmistamaan yhdessä lipeän kanssa.

Joulu on kompromissien aikaa

Joulupöydän antimien onnistunut valmistaminen on tuttu stressin aihe myös monelle suomalaiselle. Norjassa pikantin vivahteen aiheeseen antaa maan toiselta puolelta kotoisin oleva puoliso. Moni länsinorjalainen ei voi kuvitellakaan syövänsä raskasta ribbeä jouluna, kun taas itänorjalaiselle ei tule joulu pinnekjøttiä järsiessä. Kompromissina saattaa olla yhden jouluaterian valmistaminen jouluaattona ja toisen joulupäivänä. Jos tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, voi pahimmassa tapauksessa turvautua norjalaisen perunalastuvalmistajan ribben tai pinnekjøttin makuisiin sipseihin.

Helpommin ratkaistavissa oleva joulukiista on oikea joululimsan väri. Norjassa myydään sekä punaista että ruskeaa joululimsaa ”julebrus”, mikä herättää vahvoja tunteita puolesta ja vastaan kuten muutkin jouluperinteet. Näitä voi kuitenkin jokainen yhdistellä joulupöydässä makunsa mukaan. Lehdissä on joka joulu useita kattavia testejä, joiden perusteella voi valita suosikkinsa.

Mehuvalmistaja Fun Light lanseerasi marraskuussa joululimsan makuisen mehun, joka myytiin nopeasti loppuun. Nyt tätä joululimun makuista harvinaista herkkua voi ostaa Norjan tori.fi eli finn.no:sta noin sadalla eurolla per pullo.

Joulun tv- ja lauluperinteet poikkeavat Suomesta

Kun Suomessa joulun tv-tarjontaan kuuluu olennaisena osana Lumiukko, on Norjan vastaava jouluperinne tšekkiläisfilmi Tuhkimo ja kolme pähkinää vuodelta 1973. Suosituimmat joululaulut myös poikkeavat toisistaan tavalla, joka ehkä jossain määrin heijastelee kansanluonteemme eroja. Ikivihreät Sylvian joululaulu ja Varpunen jouluaamuna saavat suomalaisen herkistymään joulun viettoon. Suomessa joulua viettävät norjalaiset saattavat sen sijaan ihmetellä hautajaistunnelmaa iloisina joulunpyhinä. Norjalaislauluissa on huomattavasti enemmän mukana heissan, hoppsan ja trallalallalaata.

Hallitus höllentää rajoituksia jouluksi

Kenties ankean korona-ajan vuoksi ihmiset ovat aloittaneet joulunvieton entistä aikaisemmin. Talojen pihoihin on ilmestynyt jouluvaloja marraskuun puolivälistä lähtien, jouluradio aloitti lähetyksensä jo syyskuussa ja jouluun erikoistuneet Facebook-ryhmät ovat saaneet ennätysmäärän uusia jäseniä.

Norjassa on toistaiseksi voimassa tiukat matkustus- ja tapaamisrajoitukset. Hallitus kuitenkin ilmoitti, että joulunpyhinä saa tavata hieman enemmän ihmisiä. Tiedotustilaisuudessa terveysministeri muistutti, että etäisyyksiä on edelleen pidettävä, eikä joulupukki saa tänä jouluna antaa äidille suukkoa.

Samalla pääministeri Erna Solberg kertoi Joulupukin lähtevän matkaan Pohjoisnavalta, jota Norjan matkustusrajoitukset eivät koske. Norjalaisia pitänee muistuttaa, että itse asiassa Joulupukki poroineen matkustaa Suomen Lapista jakamaan lahjoja. Joulupukki on Ulkoministeriön tiedotteen mukaan jo saanut koko maailman kattavan poikkeusluvan matkalleen. Hyvää joulun odotusta!