Miten ennustaa tulvan etenemistä Bangkokissa?

4

Suurlähetystön Facebook-sivuilla Ville Kulmala katsoi, että Thaimaan tiedotusvälineet ja viranomaiset tiedottavat vain lyhyen ajan eteenpäin, tai toteavat missä tulvat ovat tällä hetkellä. Hän peräänkuulutti suurlähetystöltä realistista ennustetta tulvien etenemisestä. Hänen oma arvionsa oli, että kun katselee veden volyymeja ja luonnollista poistumisreittiä, on loogista, että koko Bangkok tulvii tulevien viikkojen aikana.

Suomen suurlähetystöllä ei tietenkään voi olla parempaa tietoa kuin Thaimaan viranomaisilla. Me jäämme paitsi paljosta thainkielisestä informaatiosta, jota avustajamme eivät ehdi kääntää. Emme tunne yksityiskohtaisesti Bangkokin vesihallinnon tapoja ohjata vettä kanavaverkostossa emmekä ole nähneet vielä yhtään karttaa Bangkokin maanalaisesta sadevesiä poistamaan tarkoitetusta hulevesiverkostosta, jonka kautta tulva etenee maanpinnan lisäksi.

Mutta olen osallistunut kolmeen diplomaattikunnalle järjestettyyn tiedotustilaisuuteen, joissa thaimaalaiset ja ulkomaalaiset vesiasiantuntijat esittivät malleja siitä, miten vesi etenisi Bangkokissa. Kerron tässä blogissa niiden pohjalta joitain johtopäätöksiäni ja kysymyksiä, joita erityisesti seuraan suomalaisten näkökulmasta. Bangkokin suomalaisyhteisössä monet tuntevat tilannetta minua paremmin koska ovat eläneet pitkään Bangkokissa, asuvat tulvan tämänhetkisellä rajavyöhykkeellä, osaavat thain kieltä tai seuraavat itsekin työnsä puolesta jatkuvasti tulvatietoa ja analysoivat sitä. Pyydän, että osallistuisitte keskusteluun tulvan etenemisarvioista joko tämän blogin perään tai Facebook-sivuillamme tai lähettämällä meille sähköpostia osoitteella sirpa.maenpaa@formin.fi ja sanomat.ban@formin.fi.

Ennustaminen on vaikeaa ja ennusteet muuttuvat

Hollantilainen vesiasiantuntija tri Adri on esittänyt parin viime viikon aikana viisi eri skenaariota. Osa niistä eroaa oletuksiltaan. Hän on mallintanut uhkaskenaarioita, miten vesi etenisi jos Bangkokin pohjoinen tulvavalli romahtaisi kokonaan taikka miten käy, jos vesi vain tihkuu tulvavallin alta ja läpi. Mutta hän on myös kerännyt jatkuvasti lisää tietoa Bangkokin kanavaverkostosta, pumppauskapasiteetista, pohjoisen tulvavallin aukoista, Bangkokin maaston kaltevuudesta jne. ja tarkistanut sitä mukaa mallejaan. Hän ei kuitenkaan halua antaa mallejaan julkisesti jakoon tai esittää tarkkoja vedenkorkeuksia Bangkokin eri alueille tai päivämääriä, milloin vesi etenisi minnekin. Epävarmuustekijöitä on liian monia. Esimerkiksi maanalaisesta hulevesiverkostosta hän ei ole saanut riittävästi tietoa ottaakseen sitä osaksi mallejaan. Siksi kommentoin vain häneltä oppimiani yleisiä johtopäätöksiä.

Bangkokin kolmessa osassa tilanne on hyvin erilainen

– Länsi-Bangkokissa Chao Phraya –joen länsipuolella tulva tosiaan näyttää etenevän Ville Kulmalan kommentin mukaisesti luonnollista poistumisreittiä etelään kohti merta. Tällä hetkellä seuraamme suomalaisten matkailijoiden näkökulmasta erityisesti, mitä tapahtuu, kun vesi saavuttaa keskeisen etelään vievän Rama II –valtatien. Bangkokin lähellä tie kulkee kahdessa tasossa ja siksi periaatteessa korotettua tietä pitäisi päästä ajamaan, vaikka tulva virtaisikin sen alapuolella kohti merta. Thaimaan viranomaisilla on suunnitelmia tämän tien korvaamiseksi, mutta ne edellyttäisivät tulvan alla jo olevien teiden kuivaamista vallien avulla. Mitkä ovat Rama II -valtatien haavoittuvimmat kohdat – sekö laskeutuuko valtatie tarpeeksi kaukana korotetulta tasolta maan pinnalle?

– Itä-Bangkokissa tulvavallina toimivan kehätien itäpuolella vesi on edennyt hitaammin kuin lännessä. Alueella on paljon peltoja, pari taloudellisesti tärkeää teollisuusaluetta, mutta myös kansainvälinen lentokenttä Suvarnabhum, joka on suojattu korkeilla tulvavalleilla ja hyvällä pumppauskapasiteetilla. Vaikka lentokenttä näyttääkin ilmasta käsin veden saartamalta, asiantuntijoiden arviot lentokentän kestävyydestä läpi lähiviikkojen ovat jatkuvasti optimistiset.

– Keskisessä Bangkokissa tulva etenee hyvin eri tavoin, koska alue on ympäröity kauttaaltaan tulvavalleilla tai sellaisina toimivilla kehäteillä (King’s dyke), ja koska alueella on viisi poikittain kulkevaa puolustuslinjaa (kanavaa) ja koska siellä on paljon pumppauskapasiteettia. Bangkokiin tähän asti valunut tulvavesi on tullut tulvavallin pohjoisosan kautta joko vallin alta tai läpi tihkumalla taikka vallista löytyneistä pitkistä heikoista osuuksista, joilta ei ollut vahvistettu hiekkasäkeillä. Nyt heikkojen osuuksien alueelle on laskettu ns. suuria säkkejä ja veden tulo näyttää hieman vähentyneen. Viidestä puolustuslinjasta tällä hetkellä meneillään on kolmas, Bang Sue –kanava, ja sen jälkeen vielä tullaan käyttämään Samsen-kanava ja viimeksi Saen Saep –kanava. Vesi pyritään pumppaamaan näistä kanavista jokiin. Ennusteet ovat vaihdelleet, onnistuuko Saen Saep –kanava pysäyttämään kaiken sinne asti yltävän tulvaveden vai tuleeko tämä viimeinenkin kanava valumaan suuremmassa määrin yli äyräidensä. Tämä on esimerkiksi suurlähetystön toimivuudelle tärkeä kysymys, Saen Saep -kanava kulkee pari korttelia suurlähetystön pohjoispuolella. Suurin osa kaikista näkemistäni asiantuntija-arvioista arvailee, että alueemme säilyisi kuivana tai tulva olisi samaa luokkaa kuin tavallisesti rankkasateen jälkeen – korkeintaan polvenkorkuista. Tällöin todennäköisesti saisimme pitää sähköt ja ilmaratajuna kulkisi, eli suurlähetystö voisi jatkaa toimintaansa koko ajan nykyisissä tiloissaan. Asiantuntijat toteavat, että on syynsä sille, että liikekeskusta on vuosikymmenten mittaan asettunut nykyisille seuduille. Bangkokin keskisellä alueella tulvavesi siis saattaa säästää liikekeskustan tai kohdella sitä hyvin armeliaasti.

Vaikka suurlähetystön henkilökunnasta valtaosa asuu Bangkokin keskialueella, on tulva kohdellut meitä samoin kuin muitakin bangkokilaisia – osa heistä on jo evakuoitunut kodeistaan hotelleihin tai sukulaisten luo, osa asuu vyöhykkeellä jonne veden ennustetaan vielä yltävän ja osa saattaa selvitä kuivin jaloin marraskuun loppuun asti. Oma virka-asuntoni sijaitsee alueella, jonne vesi saattaa vyöryä parista kanavasta tai yllättää meidät sadevesiverkoston viemäreistä. Joissain ennusteissa vesi ylittää Saen Saep –kanavan tällä suunnalla, toisissa ei. Seuraankin jatkuvasti bangkokilaisten toimittajien twitter-viesteistä yksityiskohtia veden etenemisestä tuolla suunnalla.

Pohjoisessa on vielä paljon vettä tulossa

Tässä Ville Kulmala on aivan oikeassa. Kun haluan muistuttaa itseäni kokonaiskuvasta, avaan esimerkiksi jonkun geotieteellisen viraston GISTDA:n animaatioista. Bangkok on animaation kartassa toiseksi eteläisin maakunta ennen meren rannassa sijaitsevaa Samut Prakania.

Kuitenkin asiantuntijoiden mukaan Bangkokin keskiosan pohjoisen tulvavallin paine tulee vähenemään ratkaisevasti jo sitten kun vedenpinnan taso Bangkokin pohjoispuolella laskee alle tietyn korkeuden, eikä vasta kun kaikki vesi on valunut pohjoisesta Bangkokin ohi. Kuulemani ulkomaiset asiantuntijat arvailivat pahimman paineen kestoajaksi vielä 10-20 päivää.

Veden pumppaus niiltä alueilta Keski-Bangkokissa, joille tulva on ehtinyt yltää, kestää useita viikkoja senkin jälkeen kun uutta vettä ei enää valu alueen sisään. Tätä ei ole alettu vielä tosissaan mallintaa. Esimerkkinä arvauksesta on, että kokonaan kuivaksi Bangkok saataisiin vasta joulukuun lopulla.

En siis pystynyt vastaamaan tarkkaan Ville Kulmalan kysymyksiin, mutta toivon, että nämä tiedonmuruset ja epävarmatkin ennusteet auttaisivat Villeä tekemään omia ratkaisujaan. Toivon myös, että Bangkokin suomalaiset korjaisivat, täydentäisivät, haastaisivat näitä näkemyksiä, jotta ehtisimme vielä tarkentaa kuvaa tulvatilanteesta.

Keskityin tässä blogissa vain veden liikkeisiin suomalaisten näkökulmasta. Miten tulva on vaikuttanut thaimaalaisiin ja Thaimaan talouteen olisi toisen blogin aihe. Haluan mainita, että asiantuntijat ihailivat thaimaalaisten sitkeyttä ja kestävyyttä tämän luonnonmullistuksen edessä.

Suurlähetystön tehtävänä on erityisesti tukea suomalaisia. Tiedämme, että monet teistä ovat siirtyneet kodeistaan, vaikka ette olekaan ilmoittaneet siitä suurlähetystölle. Meitä auttaisi, jos kertoisitte meille tarinoitanne, miten tulva teihin vaikutti. Pyrkisimme kokoamaan niistä kokonaiskuvan. Se auttaisi meitä palvelemaan teitä tulevaisuuden luonnonmullistuksissa muuallakin entistä paremmin. Voitte lähettää kokemuksianne suurlähetystön sähköpostiosoitteeseen sanomat.ban@formin.fi. Lupaamme koostaa niistä aikanaan yhteenvedon nähtäväksenne.

Kommentit

Timo Kuronen 12 vuotta sitten

Kiitos hyvästä ja asiapitoisesta blogista!

Tuo keskisen Bangkokin puolustuslinjateoria näyttää toimivan. Vesi saapui Viphavadia, Phahonyothinia ja Ratchadapisekia pitkin Ladprao-tien tasalle viime perjantaina, mutta sen liike on pysähtynyt Bang Sue -kanavan ylittäviin siltoihin jo moneksi päiväksi. Vettä pumpataan kaduilta ja viemäreistä kanavaan, josta sitä pumpataan edelleen Chao Phraya -jokeen.

Tilanne saattaa kuitenkin muuttua ensi viikolla, jolloin merenpinnan on arveltu jälleen nousevan. Se voi hidastaa pumppausta ja/tai aiheuttaa tulvimista joen varressa. Silloin vesi saattaa ylittää Bang Sue -puolustuslinjan ja siirtyä seuraavan etapin kohti keskustaa.

Ladprao-kadun varressa Chatuchakin alueella tilanne on tänään vakiintunut. Vesi nousi tasaisesti 5 päivää ja kadulla on vettä 30-80 cm paikasta riippuen. Metro toimii ja ihmiset kahlaavat sivukujilta pääkadun varteen, jossa he pääsevät metroon, armeijan kuorma-autoihin tai vielä muutamiin liikennöiviin busseihin. Itselläni kahlausmatkaa metrolle on kilometri, mutta asuinkerrostaloni piha on vielä kuiva.

terv. Timo

Ville Kulmala 12 vuotta sitten

Kiitos Sirpa (ja muut lähetystössä) vastauksesta kommenttiini ja tiedotuksesta tulvien aikana. Tämä on tervetullut lisäys (uutis-)tulvaan. Tilanne on todellakin monimutkainen. Suomalainen läpinäkyvä analyysi auttaa.

Tulvaa on vaikea arvioida, mutta ainakin itse arvostan tämänsuuntaista ennustetta ja tietoa. Se antaa jotain mihin tarttua. Tämä vaatii kanttia lähetystöltä sillä ennuste voi olla väärä tai tieto mihin se perustuu ei ole oikeaa. Mielestäni tätä voi sitten kommentoida yhteisön keskuudessa FB:ssa, yhteinen johtopäätös on yleensä aika hyvä. Väärää vastausta ei tässä tilanteessa tunnu olevan.

Kun saatavilla olevaa informaatiota arvioi ja ennustaa tasaisin väliajoin, analyysin laatu kasvaa varmasti ajanmyötä.

Kuulin tutulta professorilta Rangsit:n yliopistossa (pohjois-Bangkok) että kampuksen alue oli tulvinut 2,8 – 4 metria viimeisten viikkojen ajan. Veden voluumit ovat siis aika isot pohjoisessa. Toivotaan että tulva muurit kestää, pumput pumppaa ja valtion puolustus strategia toimii, on silti hyvä varautua pahimpaan (ilman paniikkia). Itse olen pessimisti nyt tilannetta viikkoja seuranneena ja sanoisin että tulvat ja ”jälkipyykki” kestää kuukausia. Vaikka Bangkok:n ydinkeskusta säästyy tulvilta useiden valliensa johdosta, ei yksinäisellä saarekkeella ole virkaa jos sinne pitää mennä veneellä.

Pitää nostaa hattua Thaimaalaisille, he tekevät parhaansa vaikean tulvan keskellä. Erittäin valitettavaa on että tulvan uhreista suurinosa on vähäosaisia.

Pitäkää itsenne turvassa, ja kuivana.

H. Heinonen 12 vuotta sitten

Suomen suurlähetystön Bangkok- sivuilta 14.11.2011:
Tulvavesi etenee vuorokauden aikana muutama sata metriä kohti kuivia alueita ja nousee noin
5-10 senttiä vuorokaudessa jo saavuttamillaan alueilla.
Kysymykseni: Miten paljon vedenpinnan täytyy vielä nousta että Suvarnabhumin kenttä suljetaan?
Onko se todennäköistä lähiviikkojen aikana?
Onko ulkoministeriöllä ja/tai Finnairilla varasuunnitelma sen varalle, miltä kentältä
suomalaiset matkailijat pääsevät Suomeen? Kiitos!

Suomen suurlähetystö 12 vuotta sitten

Kiitos viestistäsi. Suvarnabhumin lentokenttä on varautunut hyvin tulvan varalta, kenttää suojaa korkeat tulvavallit ja vettä ohjataan pumppujen avulla muualle. Suvarnabhumin joutuminen tulvan valtaan ei ole todennäköistä. Suvarnabhumi on tällä hetkellä ainut toimiva lentokenttä Bangkokissa, mutta lentokenttiä löytyy kaikkien tärkeimpien lomakohteiden läheisyydestä. Suosittelemme tiedustelemaan Finnairin tai matkanjärjestäjän varasuunnitelmia suoraan heiltä.