Euroopan integraation historiasta kasvavaa kiistaa

Sveitsissä käytävä EU-keskustelu on vilkasta, vaikka maa on kansanäänestyksellä 6.12.1992 päättänyt pysyä unionin ulkopuolella ja kehittää suhteita kahdenvälisin sopimuksin. Sveitsissä on varsin tiukka maatalouslobby, jossa eritoten on kannatusta kahdenvälisyyden jatkamiselle. Uusimman Euroopan integraatiota käsittelevän tutkimuskirjallisuuden valossa on kyse kiintoisasta paradoksista, koska erityisesti Ranskan halu kehittää integraatiota nojasi tarpeeseen turvata Ranskan maatalouden kehittäminen.

Bonn, Konrad Adenauer und Charles de Gaulle
By Ludwig Wegmann (Own work) [CC-BY-SA-3.0 (http://creativecommons.org/
licenses/by/3.0)], via Wikimedia Commons
Yleinen oletus on ollut, että Euroopan integraatio on ”rauhan projekti”, jossa kaksi mantereen vahvaa valtaa – Saksa ja Ranska – päättivät takoa miekat auroiksi ja tehdä yhteistyötä. Erityisesti Ranskan presidentin Charles de Gaullen EEC-politiikkaa on tulkittu niin, että se nojautui samoihin geopoliittisiin ja ideologisiin tekijöihin kuin maan harjoittama turvallisuuspolitiikka, liittolaisuusratkaisut ja ydinaseen omistaminen. Ranskan presidentin suuri visio, joka tavoitteli maalle itsenäistä ja vaikutusvaltaista asemaa nojautui sekä vahvalle armeijalle että taitavalle diplomatialle. Euroopan integraatio oli nähtävä tästä geopoliittisesta perspektiivistä käsin.

86px-Churchill_De_Gaulle_HU_60057
Kuva: Public Domain, via Wikimedia Commons

Amerikkalainen tutkija Andrew Moravcsik on analysoinut N. Piers Ludlowin toimittamaa teosta Globalizing de Gaulle, jossa käsitellään ranskalaista integraatiokeskustelua käsitteillä ”traditionalistit” ja ”revisionistit”.  Hänen arvionsa mukaan uusin dokumentaatio ja tapahtumahistoria tukevat uudenlaista, ”revisionistista” tulkintaa Ranskan integraatiopolitiikan lähtökohdista. Sen mukaan keskeiset intressiryhmät, etenkin Ranskan maataloustuottajat, painostivat yhteisen eurooppalaisen maatalous- ja kauppapolitiikan perustamiseen. Ei niinkään geopolitiikka kuin Ranskan maatalouden ja teollisuustuotannon markkinoiden turvaaminen siivitti Ranskan integraatiopolitiikkaa.

Martinsfeld, Dreschmaschine im Einsatz
Kuva: Deutsches Bundesarchiv [CC-BY-SA-3.0 (http://creativecommons.org/licenses/by/3.0)], via Wikimedia Commons
Moravcsikin mukaan perinteinen ”geopoliittinen totuus” ja ”traditionalistinen selitys” nojaavat selektiiviselle primäärilähteiden tulkinnalle ja toisen käden tiedon korostamiselle, joissa käsitellään enemmänkin Ranskan poliittis-sotilaallisia kysymyksiä kuin taloutta. Ranskalle ei kuitenkaan 1950-luvulla riittänyt maailmanlaajuisen vapaakaupan ajaminen GATT:in kautta, vaan se tavoitteli valtion tukeman maatalouden ylikansallista suoja-aluetta, jonka sisällä olisi tulosiirtoja sekä maataloustuotteiden markkinat. Tällä tavoin ”pieni Eurooppa” voisi torjua suurten viljan viejien, kuten Yhdysvaltojen, pääsyn näille markkinoille. Ilman eurooppalaisia maatalousmarkkinoita Ranskaa uhkasi kaaos, mikä oli de Gaullen suurin huoli.  

Nämä olivat ne Ranskan perusintressit, joiden pohjalta se halusi edistää Euroopan integraatiota. Ranska halusi saada EEC:lle yhteisen kauppapolitiikan ja estää Iso-Britannian pääsyn yhteisön jäseneksi. Ongelma ei ollut se, ettei Britannia olisi kyennyt neuvottelemaan sopimusta jäsenyydestä EEC:n kanssa, vaan ne pelot, joita liittyi Ranskassa saarivaltion jäsenyyteen. Revisionistien mielestä Britannia olisi muodostunut esteeksi yhteisen maatalouspolitiikan kehittämiselle ja yhteiselle kauppapolitiikalle. Kaikenlaiset geopoliittiset argumentit, joita käytettiin Britannian jäsenyyden torjumiseksi, olivat ilmeisesti vain bluffia.  Julkaistujen aiemmin salaisten pöytäkirjojen mukaan presidentti de Gaulle johdatti harhaan jopa lähimpiä neuvonantajiaan perustellessaan Britannian EEC-jäsenyyden torjumista tavoitteenaan ”transatlanttisten suhteiden modifiointi  suvereniteetin ja liittoutumisen periaatteiden pohjalta”. Ranskan presidentti ajatteli ”pienen Euroopan” markkinoita, jotka eliminoisivat maan sosiaaliset ristiriidat.

Tulevaisuudesta emme tiedä tarkasti mitään, mutta menneisyys on hallittavissa pätevän historiankirjoituksen avulla. Euroopan integraation historia on avautumassa uudella tavalla lähdekriittisemmän ja monipuolisemman tutkimuksen seurauksena. Suomessa on korostettu Euroopan integraatiota ”rauhan projektina”, jossa on tietysti omat aidot perustelunsa. Suomi liittyi unioniin paljolti siksi, että sen katsottiin tarjoavan turvallisuuskatetta.  Maatalousväestö suhtautui hyvin kriittisesti integraatioon, jonka käynnistämisessä valtion subventoiman Ranskan maatalouden markkinaedut olivat keskiössä. Muuttaako uusi historiantulkinta mitään jatkossa, kun EU:n kehitystä tarkastellaan, jää nähtäväksi.

 

Alpo Rusi

Bern 13.8.2013

Leave a Reply