Suomessa palaan juoksulenkiltä usein reppu täynnä tienvarrelta ja metsästä keräämiäni roskia, mutta jo lajitellessani saalistani kierrätykseen huomaan epäileväni ponnistukseni mielekkyyttä. Merkittävä osa keräämästäni roskasta on muovia. Miksi muoviroskaa on niin paljon ja mitä sille tapahtuu sen jälkeen, kun olen lajitellut ne kierrätysastiaan?

Muovien aiheuttamasta saastumisesta on tullut valtava kansainvälinen terveys- ja ympäristöongelma. Globaalien muovimarkkinoiden arvo vuonna 2018 oli noin biljoona Yhdysvaltain dollaria, eli viisi prosenttia kaikesta maailmankaupasta[1]. Muovien tuotannon ja kulutuksen ennustetaan entisestään kasvavan, ja samalla paisuvat muovisaasteen kielteiset vaikutukset.

Taustalla vaikuttaa puutteellinen ja hajanainen lainsäädäntö: muovien hallinta on paikallista, vaikka niiden markkinat ovat globaalit. Luontoon päätyessään muovit ja niiden sisältämät haitalliset aineet pilaavat vesistöjä ja maaperää, vahingoittavat muoviesineitä erehdyksessä nielevien eläinten terveyttä, aiheuttavat haittaa elinkeinoille kuten kalastukselle ja maataloudelle sekä kertyvät ravintoketjussa mikromuovina. Fossiilisista polttoaineista valmistetut muovit ovat myös merkittävä tekijä ilmastonmuutoksen kiihtymisessä. Toisaalta muovilla on monia tärkeitä ja myös ympäristön kannalta myönteisiä ominaisuuksia. Esimerkiksi muovien keveys tuottaa merkittäviä ilmastohyötyjä logistiikassa ja ajoneuvoissa, ja suojaavat elintarvikepakkaukset parantavat säilyvyyttä vähentäen ruokahävikkiä.

YK:n ympäristökokous neuvottelee päätöstä roskaantumisen hillitsemiseksi

YK:n ympäristökokouksen UNEA:n puitteissa etsitään parhaillaan keinoja yhtenäistää ja vahvistaa muovien kestävää hallintaa ja sopia yhteisistä laillisesti sitovista tavoitteista. YK:n jäsenvaltiot kokoontuvat 28.2.-2.3. Nairobiin YK:n ympäristöohjelman UNEPin päämajaan YK:n ympäristökokoukseen (UNEA 5.2), jonka kärkitavoitteena on käynnistää neuvottelut globaalista muovisopimuksesta. Käsiteltävänä on kaksi erilaista pohjaehdotusta kansainvälisen neuvottelukomitean perustamiseksi. Komitealle myönnettävä mandaatti ratkaisee, kuinka laajaa ja kunnianhimoista kokonaisuutta ryhdytään valmistelemaan.

Suomi ja EU tavoittelevat kunnianhimoista, laillisesti sitovaa globaalia ratkaisua, joka edistää muovien kestävää hallintaa tarkastelemalla muovien koko elinkaarta tuotannosta kulutukseen ja jätteiden hallintaan sekä torjuu yhtä lailla maaperän kuin vesistöjenkin pilaantumista. Samanaikaisesti monia, erityisesti kehittyviä maita, huolettaa muoveihin kohdistuvan sääntelyn mahdolliset kielteiset vaikutukset talouteen sekä toisaalta se, miten sitovien tavoitteiden toimeenpano rahoitetaan. Lupaavaa on, että jo yli 150 valtiota on ilmoittanut toivovansa jonkinlaista sopimusta jo ennen kuin neuvottelupöytiin on edes istuttu.

Muovien kiertotaloutta tulee tehostaa ja kulutusta vähentää

Ongelmaan ei ole yhtä täydellistä ratkaisua. Kiertotaloutta, eli muovien kierrätystä ja uudelleenkäyttöä, tulee vahvistaa taloudellisin kannustimin ja sääntelyn avulla. Toistaiseksi muovin kierrätys on marginaalista: UNEPin arvion mukaan tähän asti tuotetusta muovista alle 10 prosenttia on kierrätetty[2], ja tällä hetkellä Suomessakin kierrätetään muoveista vain noin 27 prosenttia. Samalla on tunnustettava, etteivät tehokkaatkaan kierrätysprosessit riitä ratkaisemaan maailman muoviongelmaa, jos tuotantovolyymia ja kysyntää ei onnistuta laskemaan. On myös tärkeää tunnistaa ne muovituotteet, joista voidaan luopua, joiden käyttöä voidaan vähentää tai joita voidaan korvata vaihtoehtoisilla materiaaleilla.

Muoviongelman ratkaiseminen edellyttää kansainvälistä yhteistyötä

Kokemukset eri maiden kansallisista muovisäädöksistä osoittavat, että muovien käyttöön on mahdollista puuttua hyvin tuloksin. Esimerkiksi UNEPin isäntämaa Kenia kuuluu niiden 34 Afrikan maan joukkoon, joissa muovipussien käyttöä on rajoitettu lailla. Suomen kansallisia toimia puolestaan on vuodesta 2018 ohjannut muovitiekartta, jonka tavoitteena on vähentää muoveista aiheutuvia haittoja, välttää turhaa kulutusta, tehostaa muovien kierrätystä ja löytää korvaavia ratkaisuja. Yksittäiset valtiot voivat asettaa maahantuontikieltoja tai ohjata tullimaksuja tuotteiden ympäristövaikutusten perusteella, mutta tehokas yhteiseen muovisaasteongelmaan vastaaminen edellyttää kansainvälisiä sitoumuksia.

Muutettuani Nairobiin olen luopunut ohikulkijoiden kummaksumasta harrastuksestani kerätä roskia. Kenian edistyksellisestä muovipussikiellosta huolimatta tienpientareilla olisi monenlaista poimittavaa, mutta toimivan kierrätysjärjestelmän puuttuessa roskien kerääminen tuntuu vielä järjettömämmältä kuin Suomessa. Yksilönä ja kuluttajana voin kieltäytyä tarpeettomasta pakkausmuovista ja jopa epätoivoissani kerätä roskia rakastamastani lähimetsästä, mutta mahdollisuuteni vähentää kuluttamani muovin määrää on rajallinen. Siksi Suomen suurlähetystö Nairobissa, ulkoministeriö ja Suomen muoviyhteistyön koordinoinnista vastaava ympäristöministeriö työskentelevät yhdessä EU:n ja muiden YK:n jäsenvaltioiden kanssa globaalin muovisopimuksen neuvotteluprosessin ja merkittävän, ongelman juurisyihin pureutuvan kansainvälisen ratkaisun edistämiseksi.

[1] UNCTAD (2020), Global trade in plastics: insights from the first life-cycle trade database.

[2] UNEP (2021), From pollution to Solution: a Global Assessment of Marine Litter and Plastic Pollution, s. 15.