Kontrolli takaisin, solidaarisesti

EU kiistelee parhaillaan siitä, voitaisiinko turvapaikanhakijoita jakaa jäsenmaiden kesken. Yksille tällainen solidaarisuus merkitsisi kontrollin menettämistä – vaikka yhteisellä sääntelyllä kontrolli voitaisiin nimenomaan palauttaa.

Italian Lampedusasta tuli eurooppalaisen maahanmuuttopolitiikan symboli. Kuva: Euroopan komissio

Euroopan komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans julisti maaliskuussa 2019, että Eurooppaa ravistellut siirtolaiskriisi oli päättynyt.

Samassa yhteydessä Timmermans kuitenkin totesi, että EU:lla on asiassa edelleen ”rakenteellisia ongelmia”. Hän lienee viitannut EU-maiden syviin erimielisyyksiin siitä, miten unionin yhteistä turvapaikkajärjestelmää pitäisi uudistaa. Neuvottelut ovat takalukossa.

Suurin ratkaisematon kysymys on, kuinka turvapaikanhakijoita voitaisiin jakaa EU-maiden kesken viimeistään silloin, jos hakijoita tulisi johonkin jäsenmaahan yhtäkkiä paljon. Kysymys nousi unionin pahimmaksi kiistaksi vuonna 2015. Silloin jäsenmaihin tuli lähes 1,3 miljoonaa uutta turvapaikanhakijaa. Suuri osa heistä saapui Turkin kautta Kreikkaan ja edelleen Balkanin alueen läpi muihin jäsenmaihin.

Jäsenmaiden sisäministerit päättivät syyskuussa 2015 sisäasiain neuvostossa, että Kreikasta ja Italiasta jaettaisiin muihin jäsenmaihin kaikkiaan 120 000 turvapaikanhakijaa ennalta määrättyjen kiintiöiden mukaan. Päätös syntyi neuvostossa määräenemmistöllä.

Toisin sanoen turvapaikkapolitiikasta ja siihen liittyvästä solidaarisuudesta äänestettiin. Niin ei ollut tehty koskaan ennen.

Unioni velvoitti jäsenmaat vastaanottamaan tietyn määrän turvapaikanhakijoita – ilman Unkarin, Tšekin, Slovakian ja Romanian sekä Suomen suostumusta (neljä ensimmäistä äänesti vastaan, Suomi äänesti tyhjää).

Turvapaikanhakijoiden ennen näkemätön määrä ja etenkin neuvoston äänestyspäätös jakoivat EU-maita syvästi.

Vastaan äänestäneet jäsenmaat eivät käytännössä suostuneet vastaanottamaan jaettavia turvapaikanhakijoita. Unkari ja Slovakia jopa vaativat äänestyspäätöksen kumoamista Euroopan unionin tuomioistuimessa, tosin turhaan. Saksa vastaanotti turvapaikanhakijoita eniten. Vuonna 2015 rekisteröitiin yli 440 000 uutta hakijaa, seuraavana vuonna yli 720 000.

Vuonna 2015 EU-maihin saapui lähes 1,3 miljoonaa uutta turvapaikanhakijaa. Kuva: Euroopan komissio

Komissio esitti EU:n sisäisestä turvapaikanhakijoiden jakomekanismista pysyvää vuonna 2016. Käytännössä ehdotus on ajanut koko turvapaikkajärjestelmää koskevan säädöspaketin neuvottelut umpikujaan. Etenkin Unkari vastustaa sekä jakomekanismia että käytännössä kaikkea, mikä viittaa siirtolaisuuteen tai pakolaisuuteen.

Tavalla tai toisella asia on kuitenkin pakko ratkaista, sillä EU:hun tulee siirtolaisia ja turvapaikanhakijoita vastakin.

Yksi vaihtoehto voisi olla jonkinlainen joustava solidaarisuus. Kaikilla jäsenmailla olisi velvollisuus osallistua turvapaikanhakijoiden jakamiseen, mutta kaikkien ei tarvitsisi osallistua siihen samalla tavalla. Osa jäsenmaista voisi sitoutua vastaanottamaan hakijoita, muut puolestaan kattamaan vastaanotosta ja hakemusten käsittelystä aiheutuvia kustannuksia. Kieltäytyminen voisi johtaa erilaisten tukien menettämiseen.

Tällainen ehdotus antaisi Euroopan unionille turvapaikkapolitiikassa paljon nykyistä enemmän valtaa. Osalle jäsenmaista tämä ei sovi. Niiden mielestä vallan luovuttaminen unionin tasolle merkitsee kansallisen, suvereenin päätösvallan menettämistä.

Tämä on laiskaa ajattelua.

Jos asia kuuluu EU:n tavallisen lainsäätämisjärjestyksen piiriin, päättäjinä säilyvät lopulta kansalaisten valitsemat edustajat, ministerit ja europarlamentaarikot. Lisäksi kansallisilla parlamenteilla on kunkin maan lakien mukainen rooli EU:n päätöksenteossa.

Rajat ylittävää siirtolaisuutta ja pakolaisuutta kannattaa säännellä yhdessä juuri siksi, että kyse on rajat ylittävistä ilmiöistä. Vuoden 2015 kriisi osoittaa, että siirtolaisuuteen ja pakolaisuuteen voitaisiin unionin tasoisen sääntelyn avulla vastata tehokkaammin kuin jäsenmaiden yksittäisillä toimilla.

Lisäksi unionin yhteinen sääntely voisi palauttaa unioniin ja sen jäsenmaihin tunteen siitä, että siirtolaisuus ja pakolaisuus ovat hallinnassa. Kontrollin tunteen menetys ruokkii pahimmillaan vihaisia äkkireaktioita. Ne tuskin koskaan ovat kokonaisuuden, saati turvapaikanhakijoiden oikeuksien kannalta suotuisia.

Kontrollin tunnetta ei kuitenkaan palauteta silloin, kun päällä on kriisi. Se voidaan palauttaa nyt, kun yksi kriisi on päättynyt eikä uutta vielä ole.

Leave a Reply