Mediapessimismiä

Sanotaan se heti aluksi: olen optimisti. Tarkoitan optimismia nimenomaan suhteessa mediaan.

Sitä ei järkyttänyt edes Totuuden jälkeen. Miten media selviää algoritmien ja paskapuheen aikana -kirjan lukeminen.

Kirjan keskeisen sisällön voi tiivistää suuremmin liioittelematta seuraavasti:

Algoritmien ja paskapuheen aika on paljastanut median nykyiset kasvot. Nopeaan taloudelliseen tulokseen tähtäävien leikkausten jäljet näkyvät. Syntyneet arvet eivät todellakaan kaunista kasvoja, jotka media itse haluaa peittää. Läpinäkymättömän naamion alla media tarttuu helppoihin aiheisiin, on haavoittuvainen valheiden ja vääristelyn edessä, kosiskelee lukijoitaan, eikä kykene riittävän itsekritiikkiin.

Mediapessimismiin verhoutunut kritiikki sisältää kuitenkin herätteleviä auringonnousun ensipilkahduksia. Tai ehkä se on herätyskellon vetovieterin ääni. Se kuuluu, vaikka kirja nimenomaan varoittaa uskomasta menneeseen nostalgiaan.

Paskanpuhujat ja viides valtiomahti

Kirjan absoluuttinen nollapiste on vuosi 2016, Donald Trumpin valinta presidentiksi. Trumpin kursailemattoman hyökkäävä tapa käyttää julkisuutta ja tavallisten sukankuluttajien heimoutumista vahvistavaa sosiaalista mediaa ovat luoneet maaperää totuuden jälkeiselle ajalle.

Suomelle erityisesti ulkopolitiikan näkökulmasta vuosi 2014, Krimin miehitys ja Kremlin hallinnon kiertelemätön valehtelu ovat merkinneet samaa.

Näistä perusajatuksista ei voi olla eri mieltä. Paskapuhe on strategia ja viides valtiomahti – some – on sen keskeinen kanava.

Kirjaan on koottu kuvaavia esimerkkejä, miten strategia on purrut mediaan. Suurin osa esimerkeistä on varmasti kaikille tuttuja, mutta nyt ne on kehystetty mainiolla tavalla. Edes paremmin resursoidut mediatalot eivät aina malta olla juoksematta herkullisen aiheen perässä, vaikka pitäisi pysähtyä pohtimaan, onko asiassa uutisentynkää laisinkaan.

Suomalaista mediaa työssään suurlähettiläskokouksessa 2018
Suomalaista mediaa työssään suurlähettiläskokouksessa elokuussa 2018. Kuva: Vesa Häkkinen

Miten luoda journalismin idea uudelleen

Totuuden jälkeen -kirjan keskeinen pohdinta liittyy siihen, miten suomalainen media voisi löytää itsensä ja luoda journalismin idean uudelleen.

Parannettavaa on itsekriittisyydessä ja läpinäkyvyydessä. Läpinäkyvyyden lisääminen merkitsisi esimerkiksi jutun teon prosessin avaamista niin, että kerrottaisiin, miksi on tehty tiettyjä valintoja.

Lisäksi pyhänä tavoitteena tulisi olla pitkäjänteinen työ kohden totuutta ja vastustaen helppojen väitteiden toistamista. Klikkien lyhytjänteisellä houkuttelulla tulee väistämättä turpaan.

Toistaiseksi kanveesista nousemista helpottaa se, että suomalaisten perusluottamus mediaan on edelleen lohduttavan korkealla tasolla.

Suomalaisen median nykyinen laatu nojaa yksittäisiin ammattitaitoisiin toimittajiin. Kirjan ilmestymisen jälkeen Suomen Kuvalehden vuotuinen journalistipalkinto myönnettiin Ilta-Sanomien Venäjään erikoistuneelle toimittajalle Arja Paanaselle.

Palkinto on erinomainen osoitus siitä, että periaatteessa mikä media tahansa, tässä tapauksessa iltapäivälehti, voi pitkäjänteisellä satsauksella asiantuntemukseen olla eturintamassa taistelemassa disinformaatiota vastaan – oli aika mikä tahansa.

Nostan hattua Arja Paanaselle ja Ilta-Sanomille. Ja optimistisesti myös tälle kirjalle.

Leave a Reply