Kaikki tämän blogin kirjoitukset aiheesta

Syyskuun 11. päivä vuonna 2001 New...

Työpäivä 11.9.2001 Suomen YK-edustustossa New Yorkissa käynnistyi varhain. Uutiset näyttivät koneen iskeytyneen pilvenpiirtäjään, mutta oletettiin pienkoneeksi ja onnettomuudeksi. Lähdin sovitusti…

Istanbulin sopimus hengenpelastajana?

Istanbulin sopimus eli naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehty Euroopan neuvoston yleissopimus avattiin allekirjoitettavaksi 11.5.2011. Mitä sille…

Nuoret ja rohkeat sanansaattajat

Ulkoministeriön viestintäosastolla edistetään rauhaa ja sovintoa tukevia viestintähankkeita. Irakissa, Afganistanissa ja Somaliassa toteutettavien hankkeiden tavoitteena on kannustaa nuoria…

Demokratia on vahvassa vastatuulessa

Vuosi 2021 on alkanut demokratian näkökulmasta dramaattisesti. Yhdysvaltain kongressitalon valtaus, Myanmarin sotilasvallankaappaus ja monet muut demokratiaa uhkaavat, tv-ruutuihin vyöryvät…

Trollien satuttama

Olen tehnyt nykyistä työtäni ulkoministeriön viestinnässä reilut viisi vuotta. Sinä aikana olen kiertänyt monenlaista kansainvälistä seminaaria ja konferenssia, joiden aiheena on ollut…

Pokerinpeluuta 1940–1941

”Eräs saksalainen upseeri kuvasi kansainvälistä tilannetta siten, että hän sanoi tämän muuttumattoman olosuhteen säilyvän ainakin elokuun 5. päivään, sillä siihen saakka valtakunnankansleri…

Poliittinen snobbi ja entinen...

Tässä blogissani avaan Suomen Berliinin-lähettiläiden käsityksiä Adolf Hitleristä ja kansallissosialismista. Otsikon poliittisen snobbin ja entisen kulissimaalaajan lisäksi häntä kuvattiin…

Kun kulttuurit kohtaavat

Ulkomaille lähetettyjen diplomaattiedustajien tärkein tehtävä on hoitaa Suomen suhteita asemamaahan ja valvoa Suomen sekä suomalaisten etuja. Hoitamistaan asioista edustajat informoivat…