Vuosi 2021 on alkanut demokratian näkökulmasta dramaattisesti. Yhdysvaltain kongressitalon valtaus, Myanmarin sotilasvallankaappaus ja monet muut demokratiaa uhkaavat, tv-ruutuihin vyöryvät tapahtuvat osoittavat, että demokratia tarvitsee nyt tukea.
Äskettäin julkaistu Economic Intelligence Unitin raportti demokratian tilasta vuonna 2020 on traagista luettavaa. Tutkimuksessa tarkastelluista 167 maasta 70 prosentissa demokratian tila heikkeni viime vuonna.
Raportin mukaan 8,4 prosenttia maailman väestöstä – 23 valtion asukkaat – asuu vahvoissa demokratioissa. Luku on koko mittaushistorian matalin. Autoritaarisia maita on 57, ja 87 maata sinnittelee autoritarian ja vahvan demokratian välimaastossa. Näin ollen alle puolet maailman väestöstä elää jonkun tason demokratiassa ja kolmannes autoritaarisissa valtioissa. Häilyvien demokratioiden ryhmään on päässyt myös Euroopan maita.
EIU:n raportin lukujen ohella huomio kannattaa pitää kehityksen suunnassa. Kansainvälisiä arvioita demokratian tilasta tekevien Freedom Housen, IDEAn, V-Demubin ja muiden toimijoiden arvioita yhdistää se, että kaikissa niissä demokratiatrendi nähdään laskevana. Demokratia poliittisena järjestelmänä ottaa todellista takapakkia ja sen tila on huonoimmillaan sitten vuoden 2006.
Elämmekö demokratian iltahämärässä?
Demokratiavajeen taustalla vaikuttavat monet tekijät, kuten alikehitys, endeeminen korruptio, kansalaisten välinpitämättömyys, heikko luotto demokraattisiin instituutioihin, johtajien kyvyttömyys vastata kansalaisten tarpeisiin sekä autoritaarisuuden tuulet, jotka eivät katso kehitystasoa eivätkä mannerta.
Kirjassaan Demokratian iltahämärä Anne Applebaum tuo esille suurimpia uhkia demokratialle. Niitä ovat hetkessä elämisen hurma, vahvojen tunteiden politiikka ja ihmiset, joita keskitie ei kiinnosta – ei politiikassa eikä mediassa. On siis mahdollista, että elämme demokratian iltahämärässä; että sivilisaatiomme on ajautumassa tyranniaan tai anarkiaan, Applebaum pohtii.
Applebaum ammentaa paljon ”yhteiskunnan nopeasta pulssista”, jossa demokratia olisikin menneen loiston muistelua. Tässä piilee yksi demokratian suurimmista haasteista: nopeasti muuttuva maailma, joka välittyy reaaliajassa kaikkialle.
Koronapandemia kiihdyttää jo alkanutta demokratian kriisiä. Ei ole kuitenkaan täysin poissuljettua, että jonkinlainen yhteinen pelko voisi jatkuessaan luoda lisää solidaarisuutta lyöden kiilaa autoritäärisyyden kasvuun.
Demokratia ei synny tai pysy yllä itsestään
Samuel Huntingtonin kuuluisan teesin mukaan jokaista demokratisoitumisaaltoa on seurannut vasta-aalto. Globaali demokratia-aalto 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa oli poliittisten oikeuksien ja kansalaisvapauksien edistämisen aikaa. Tämän jälkeinen demokratian vastatuuli on kestänyt jo yli vuosikymmenen ajan.
Vastatuuli vaikuttaa laajempaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja sen osana kehityspolitiikkaan. On vaikea tehdä yhteistyötä sellaisten maiden kanssa, joiden arvomaailma poikkeaa radikaalisti omastamme: maiden, joissa ihmisoikeusloukkaukset ovat arkipäivää ja poliittista valtaa tukee voimakoneisto ihmisten äänten sijaan. Haluammeko dialogia sellaisten valtioiden kanssa, vai onko demokratian, vaikkakin äärimmäisen hauraan sellaisen, vahvistaminen Suomelle niin tärkeä arvo, että kumppanuus kannattaa?
Kysymyksiin on vaikea vastata, koska muutokset demokratian laadussa ovat nopeita, eivätkä ainoastaan kehittyvissä maissa. Pohdinta siitä, missä menee kumppanuuden raja, on nousemassa vahvasti esille EU:n, OECD:n ja muun avunantajayhteisön keskusteluissa.
Kansainvälisestä yhteisöstä on tullut varovainen demokratian tukija. Kehityspolitiikassa tämä on näkynyt erityisesti ajatteluna, että yhteiskunnan kehittyessä demokratia syntyy ikään kuin sivutuotteena. Toisaalta on nojattu ajatukseen ”kerran demokratia, aina demokratia”.
Historiassa näin ei kuitenkaan ole ollut koskaan, ja viimeistään Yhdysvaltain kongressitalon valtaus vei pohjan tältä kuvitelmalta. Toisaalta jo pidemmän aikaa jatkunut eurooppalaisen demokratian laadullinen heikkeneminen olisi voinut ravistella meitä hereille jo hiukan aikaisemmin. Jos vahvat demokratiat horjuvat, miten on hauraiden demokratioiden laita?
Demokratian vahvistaminen vaatii sitoutumista
Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin puheet autokratioiden patoamisesta tulevat kreivin aikaan. On tärkeää muistaa, että patoaminen tai eristäminen eivät historian saatossa ole aina johtaneet hyviin tuloksiin. Myös ulkoa ohjatut ja nopeat demokratisoitumisprosessit ovat pääsääntöisesti epäonnistuneet.
Tärkeintä on, että tavat ratkoa demokratian kriisiä ovat kansainvälisen keskustelun keskiössä, erilaisia tapoja globaalin demokratian vahvistamiseksi pohditaan ja huoli maailmasta, jossa ihmisten ääni ei kuulu, kasvaa. Demokratiakriisit nousevat nopeasti, mikä korostaa ennakoinnin ja nopean reagoinnin merkitystä kehityspolitiikassa ja laajemmin ulkopolitiikassa.
On entistä tärkeämpää, että pienempien EU-maiden hallitukset pysyvät vahvasti sitoutuneina demokratian ja ihmisoikeuksien edistämiseen kehittyvissä maissa. OECD-tilastojen mukaan demokratiatuen osuus Suomen kehitysyhteistyöstä oli vuonna 2018 alle 16 miljoonaa dollaria, joka vastasi vain 3,2 prosenttia Suomen maittain kohdennettavasta kehitysyhteistyöstä. Tästä summasta edustuksellisen demokratian tukemiseen kohdistuva rahamäärä on vielä pienempi. Käytännössä niin kutsuttu poliittinen demokratiatuki kattaa tuen eduskuntapuolueiden yhteistyöjärjestölle DEMO Finlandille.
Demokratia on arvopolitiikkaa, jota pitää tukea konkreettisin toimin, vaikka työ onkin hidasta ja sen tuloksia on vaikea mitata. Ehkä suurin uhka demokratialle on autoritaarisuus, joka houkuttelee tarjoamalla helppoja ratkaisuja vaikeisiin haasteisiin. Maailman ollessa vahvasti kallellaan kohti autokratioita kannattaa muistaa, että niiden joukosta on vaikea löytää kumppaneita.