Parrasvaloissa Kiinassa

3

Ohikulkijoiden päät kääntyvät perääsi kun astut julkiseen kulkuneuvoon. Kuuluisalla nähtävyydellä sinua kuvataan enemmän kuin tuhansia vuosia vanhoja monumentteja. Mitä on tapahtunut?

Kuulostaa siltä, että Hollywood-elokuvien tähtinäyttelijä astelisi tavallisen kansan keskuudessa. Kiinassa ei kuitenkaan tarvitse olla tv:stä tuttu herättääkseen kiinnostusta. Täällä huomion saamiseksi riittää, että on erinäköinen kuin valtaosa väestöstä.

Kiinan yli 1,3 miljardin asukkaasta yli 90 prosenttia on rodultaan han-kiinalaisia. Pienikin vaihtelu ulkonäössä voi herättää huomiota.

Kiinalaisen voi olla vaikea erottautua väkijoukossa. Kuva: Säde Hautamäki.
Kiinalaisen voi olla vaikea erottautua väkijoukossa. Kuva: Säde Hautamäki.

Nähtävyytenä kaupungilla

Ulkomaalaisia asuu Kiinassa asukaslukuun nähden häviävän pieni määrä, vain noin 600 000. Vaikka paikalliset saattavat suurimmissa kaupungeissa olla tottuneita ulkomaalaisiin, maalta kaupunkeihin saapuneille työläisille tai turisteille ensikohtaaminen länsimaalaisen kanssa voi olla ikimuistoinen kokemus.

Kiinalaisia vaaleampana länsimaalaisena saan taatusti huomiota.  Nykyisin edes salamavalon välähdys ei paljasta piilopaparazzia, sillä älypuhelimet kulkevat kaikkien taskuissa.

Joskus huomaan silmäkulmasta pylvään takana puoliksi piilottelevan ujon kuvaajan, välillä taas kameramies tulee itse reteästi kysymään, saisiko ikuistaa minut mummonsa kanssa samaan otokseen. Mahdollisuuden tullessa eteen, miksipä ei napata kuvaa tuosta eksoottisen näköisestä olennosta.

Länsimaalainen saattaa olla jopa Kiinan muuria suurempi nähtävyys. Olen kuvassa oikealla minulle tuntemattoman henkilön kanssa. Kuva: Säde Hautamäki.
Länsimaalainen saattaa olla jopa Kiinan muuria suurempi nähtävyys. Olen kuvassa oikealla minulle tuntemattoman henkilön kanssa. Kuva: Säde Hautamäki.

Ihastuttaako vai ärsyttääkö?

Toisia huomio ahdistaa, toiset saattavat nauttiakin siitä. Kiinnostuksen poissiirtäminen käskemällä tai takaisintuijotuksella toimii harvoin. Kiinalainen ei kiusaannu, vaikka näkeekin huomion kohteen katsovan takaisin. Silloin ei auta kuin kohauttaa olkapäitään ja tyytyä osaansa, tai aloittaa tuijotuskilpailu. Tai ottaa kuva muistoksi itsellekin.

Myönnyn yleensä aina, kun joku tulee kysymään minua kuvaan. Eihän se minulta pois ole. Lähinnä minua askarruttaa, kuinka montaa kiinalaista perhealbumia tai takanreunusta olen päätynyt koristamaan.

 

Säde Hautamäki

Suomen Pekingin-suurlähetystön harjoittelija

Kommentit

Ex-vaihtari 8 vuotta sitten

Olin Kiinassa vaihdossa kymmenen vuotta sitten. Mielenkiintoista lukea, että länsimaalaiset koetaan edelleen (!) eksoottisina olentoina. Älä anna hymyn hyytyä!

Avatar photo Lähetystön harjoittelijat 8 vuotta sitten

Vieläkin tosiaan löytyy kiinalaisia, joille länsimaalainen on kuvaamisen arvoinen ilmestys. En anna hyytyä, hymyllä pyrin kanssakäymisten yhteydessä korvaamaan puutteet kielitaidossa!

Säde

Suvi 8 vuotta sitten

Heh. Mietin ihan samaa: jännä että tuollainen on edelleen siellä voimissaan.
Olin itse 2002 Shanghain yliopistolla vaihdossa ja tuolloin varsinkin Kiinan kansallispäivänä herätin hurjasti huomiota puolta päätä pidempänä, (olenhan yli 160 cm!) vaaleana ja lyhythiuksisena tyttönä. Sitä olisi kuitenkin kuvitellut että tässä 14 vuodessa olisi jo uutuudenviehätys ulkomaalaisista hävinnyt. Onhan kaikki muukin muuttunut niin paljon.