Espanjalaiset pukevat meidätkin

Maailman merkittävimpien muotipääkaupunkien listalla ei yleensä näy Madridia tai edes Barcelonaa. Vaateteollisuudella on Espanjassa kuitenkin pitkät perinteet ja erityisesti massamuodissa espanjalaisyrityksillä on vankka jalansija maailmanmarkkinoilla.

Kävelymatkalleni työpaikan ja kodin välillä osuu Madridin kuuluisa ostoskatu Milla de Oro eli ”kultainen maili”. Vain neliökilometrin kokoiselta alueelta löytyvät lukemattomien huippumerkkien putiikit Tiffanysta Chaneliin.

Espanjalaisen filosofin José Ortega y Gassetin nimikkokadun liikkeissä shoppailevat Madridin kerma ja tyylitietoiset turistit.

Virkamiehen palkkapussilla ei luksusliikkeissä shoppailla, mutta niiden tyylikkään asiakaskunnan seuraaminen käy päivittäisestä muotinäytöksestä. Itselleni oli yllätys huomata, kuinka moni kansainvälisistä merkeistä on espanjalainen: tuttuja nimiä ovat esimerkiksi Loewe, Balenciaga ja Manolo Blahnik.

Maailman suurin vaatevalmistaja

Huippumuotia vielä merkittävämpi on espanjalainen vaikutus siihen, miltä katumuoti ympäri maailmaa näyttää. Suomeenkin ovat jo rantautuneet kaikille kukkaroille vaatteita valmistavat espanjalaisjätit Mango ja Zara, joiden tuotteita ennen tuli hamstrattua Espanjan-lomilta.

Zara-vaateliikeketju tuottaa kaksi kolmasosaa koko Inditex-yhtymän tuloksesta.

Mangon myynti on viime aikoina takkuillut, mutta Zara ja sen takaa löytyvä maailman johtava vaatevalmistaja Inditex tahkoavat ennätystuloksia. Inditexin 83-vuotias perustaja ja pääomistaja Amancio Ortega on talouslehti Forbesin mukaan tällä hetkellä maailman 6. rikkain.

Inditex-konserniin kuuluu Zaran lisäksi seitsemän muuta tuotemerkkiä. Kauppoja on yli 7 000, 96 eri maassa, minkä lisäksi verkkokaupan kautta tavoitetaan vielä yli sata maata lisää.

Pikamuodista kestävään kulutukseen?

Zaraa pidetään yhtenä ”fast fashion” -bisnesmallin synnyttäjistä ja liiketoiminnan perusta on yhä nopeasti vaihtuvissa mallistoissa sekä saumattomassa logistiikassa. Kuluttajien ympäristötietoisuuden lisääntyessä yhtiö on kuitenkin pyrkinyt ottamaan etäisyyttä maineeseen pikamuotitalona.

Empiirisen havainnoinnin perusteella yhtiön halpamerkkien kuten Stradivariuksen tai Pull&Bearin ovet käyvät silti edelleen tiuhaan. Kuluttajatutkimusten mukaan espanjalaiset eivät ole kovin merkkiuskollisia ja tärkeä tekijä ostopäätöksessä on hinta.

Kenkäteollisuus on yksi Espanjan perinteisistä vahvuuksista. Kuva: PromoMadrid, flickr.com.

Vaateteollisuus on yksi Espanjan talouden kulmakivistä: sektori tuotti vuonna 2017 2,9% maan bruttokansantuotteesta ja Espanja on alan kolmanneksi suurin vientimaa Euroopassa. Talouskriisin jälkeen myös vaatteiden, jalkineiden ja asusteiden kotimainen kulutus on viime vuosina lähtenyt hienoiseen nousuun.

Ruotsi näkyy, Suomi ei (vielä?)

Madridin kultaiselta maililta löytyvät myös Espanjan kansallisen menestystarinan pahimman kilpailijan eli ruotsalaisen H&M-konsernin, maailman toiseksi suurimman vaatevalmistajan eri merkkien liikkeet. Onpa Serrano-kadulla pop up -Ikeakin, josta myös suomalainen voi hakea kaurajuomaa ja näkkäriä.

Suomalaista muotia pääkaupungin kaduilla ei valitettavasti näy. Raumalaislähtöisen Golla-merkin laukkuja tosin on ollut saatavilla El Corte Inglés -tavarataloista ja Suunto sekä Polar älykelloineen ovat onneksi edustettuina Espanjan markkinoilta.

Muodista ja maalaustaiteesta kiinnostuneille vielä vinkkinä Thyssen-Bornemisza-museon näyttely Balenciaga y la pintura española. Se esittelee espanjalaisen maalaustaiteen vaikutusta Balenciaga-muotitalon perustajan, baskilaisen muotisuunnittelijan Cristóbal Balenciagan työhön, asettaen asut rinta rinnan niiden inspiraationa toimineiden maalausten kanssa.

Baskisyntyinen muotisuunnittelija Cristóbal Balenciaga on tunnettu veistoksellisista ja naisellisista vaatteistaan. Kuva: Thyssen-Bornemisza museo, Madrid.