Koulutuksessa tilastojen kansainvälinen ja ajallinen vertailu on tullut jäädäkseen, mutta se vaatii tarkkuutta. Erityisesti Suomessa, jossa koulutusjärjestelmän rakenne on uudistunut olennaisesti 1990-luvulla, epätarkka tilastojen käyttö johtaa kuvan vääristymiseen. Eri tutkinnot voidaan tehdä eri tavoin yhteismitallisiksi ja siten helpottaa kokonaiskoulutustason luotettavaa vertailua.

Koulutustason ajallinen ja kansainvälinen vertailu

Koulutustason ajallista ja kansainvälistä vertailua tehdään tyypillisesti koulutusasteittain verraten esimerkiksi vähintään toisen asteen tutkinnon eli jonkin perusasteen jälkeisen tutkinnon suorittaneiden osuutta tai korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuutta eri ikäryhmissä, eri maissa ja/tai eri vuosina.

Kansainvälisesti koulutustasoa on verrattu jo YK:n koulutus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCOn vuonna 1958 hyväksymästä suosituksesta saakka pääosin karkealla kolmiportaisella jaolla perusasteen, toisen asteen ja korkea-asteen koulutukseen.

Koulutustasoluokituksen kehittymisestä ja tarkentumisesta huolimatta perusjako on pysynyt voimissaan ja niin OECD, UIS kuin Eurostatkin käyttävät sitä yhä valtaosassa koulutustilastoja. Tilastokeskuksen tuore väestön koulutusrakenne -tilaston uutisointikin kertoi koulutustason nousun pysähtyneen tarkasteltaessa korkea-asteen tutkinnon suorittaneita. Se, että tällä mittarilla koulutustason huippu on Suomessa ohitettu kaikissa alle 40-vuotiaiden ryhmissä, on ollut tiedossa jo aiemmin.

Kansallisesti Suomessa voidaan käyttää myös tarkempaa koulutusluokitusta, jossa korkea-asteen koulutus on jakautunut alimman korkea-asteen (opistot), alemman korkeakouluasteen (kandi), ylemmän korkeakouluasteen (maisteri) ja tutkijakoulutusasteen (lisensiaatti ja tohtori) koulutuksiin.

Nykyisin samaan tarkkuuteen päästään myös osassa kansainvälistä koulutustasovertailua. Tämä tekee aiempaakin tärkeämmäksi ymmärtää, mitä kulloinkin ollaan vertailemassa ja valita rajaus oikein. Eri rajaukset vastaavat eri kysymyksiin ja toisaalta rakenteelliset uudistukset korostavat tarvetta vertailla vertailukelpoista myös yli ajan.

Toisaalta uusi tarkempi koulutusluokitus antaa uusia mahdollisuuksia myös koulutustason kokonaisvaltaiseen vertailuun.

Koulutustaso kokonaisuutena

Koulutustasoa pyritään myös mittaamaan kokonaisuutena. Tällöin pyritään välttämään harhaa, joka voi muuten syntyä esimerkiksi tilastoluokitusten muutoksista. Koulutustason mittaaminen kokonaisuutena edellyttää eritasoisten tutkintojen yhteismitallistamista, mikä tehdään pääosin koulutuksen keston tai koulutuksen tuoton perusteella.

Koulutuksen kestoa voidaan pitää panosmittarina, koska se kuvaa tuotettuihin tutkintoihin sitoutuneita koulutusvuosia. Se ei kuitenkaan ole puhdas panosmittari, koska koulutusvuodet lasketaan tutkinnoista, jolloin laskelmassa näkyvät vain tutkintoon johtavat koulutusvuodet, ja niistäkin vain ne tutkinnot, jotka ovat nostaneet suorittajansa koulutustasoa. Opintojen viivästyminen ja moninkertainen koulutus eivät näy mittarissa millään tavalla.

Koulutuksen kestoa käytettäessä tutkinnot tehdään yhteismitallisiksi painottaen tutkinnon suorittaneiden osuudet tutkinnon kestolla. Jos esimerkiksi 50 prosenttia ikäluokasta suorittaa 9-vuotisen perusasteen koulutuksen on ihmisillä keskimäärin 4,5 koulutusvuotta. Jos 100 prosenttia suorittaa 9-vuotisen perusasteen koulutuksen ja 50 prosenttia 3-vuotisen toisen asteen koulutuksen, on keskimääräisiä koulutusvuosia 10,5.

Suomessa käytetty koulutustasomittain tekee eri tutkinnot yhteismitallisiksi painottaen tutkinnon suorittaneiden osuudet perusasteen jälkeisten koulutusvuosien määrällä ja antamalla jokaiselle koulutusvuodelle arvo 100. Jos esimerkiksi 50 prosenttia ikäluokasta suorittaa toisen asteen koulutuksen (3 vuotta), saa koulutustasomittain arvon 150. Tässä ikäryhmässä siis ihmisellä on keskimäärin 1,5 vuotta perusasteen jälkeisiä opintoja.

Keskimääräiset koulutusvuodet lasketaan aina karkeistetusta aineistosta, joka ottaa huomioon tutkinnon tason, mutta ei yksittäisen tutkinnon kestoa. Opintojen viivästyminen ei siis nosta keskimääräisten koulutusvuosien määrää. Samantasoisten tutkintojen välillä on myös kestoeroja, joita mittari ei ota huomioon, vaan painottaa kaikki samantasoiset tutkinnot samalla vuosimäärällä.

Kansainvälisessä vertailussa keskimääräiset koulutusvuodet lasketaan usein kolmelle tasolle (perusaste, keskiaste/toinen aste, korkea-aste) luokitelluista tutkinnoista. Tällöin yo-merkonomit ja tohtorit saavat kuitenkin laskennassa saman painon, eikä tulos heijasta täysimääräisesti maiden välisiä eroja tutkintojen keskimääräisessä kestossa.

Tilastokeskuksen koulutustasomittain käyttää korkea-asteen sisällä tarkempaa jakoa alimman korkea-asteen, alemman korkeakouluasteen, ylemmän korkeakouluasteen ja tutkijakoulutusasteen suorittaneisiin. Kansainvälisen ISCED-koulutusluokituksen uudistuminen aiempaa tarkemmaksi mahdollistaa koulutustasomittaimen käyttämisen myös OECD-maiden vertailussa.

Toinen tapa tehdä koulutuksen tasot yhteismitallisiksi on painottaa ne osaamisella, käytännössä tuottavuudeksi ymmärrettynä, kuten tehdään Tilastokeskuksen tuottavuuskatsauksissa sekä toimialoittaisissa että koko kansantalouden tuottavuuslaskelmissa. Laskelmissa oletetaan, että erot tuntikorvauksissa heijastavat eroja työtuntien rajatuottavuuksissa ja näin ollen rakenneluokan keskimääräinen palkkataso kuvaa työn rajatuottavuutta kyseisessä luokassa. Tällöin koulutusrakenteen muutos näkyy työpanoksen rakennemuutoksen kasvuna, jos korkeammin koulutettujen tekemän työn osuus kasvaa tai suhteellinen palkkataso nousee.

Seuraavat arviot koulutusrakenteen kehityksestä hyödyntämällä tietoa eriasteisen koulutuksen tuottamasta palkkahyödystä on tehty tarkalla koulutusluokituksella, vaikka Tilastokeskus käyttää omassa laskennassaan kolmiportaista koulutusluokitusta. Painotettaessa tutkintoja palkalla on käytetty Tilastokeskuksen palkkarakennetilaston tietoja kokoaikaisten palkansaajien kokonaisansioista. Kansainvälisessä vertailussa on käytetty Education at a Glancen tietoja ansioista koulutustason mukaan.

Koulutustason kehitys Suomessa

Tilastokeskuksen tuore väestön koulutusrakenne -tilasto osoittaa, että koulutustasomittaimella tarkasteltuna kuva koulutustason kehityksestä vastaa pääosiltaan korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden tarkastelua ja koulutustason huippu on ohitettu kaikissa alle 40-vuotiaiden ikäryhmissä.

Koulutustasomittaimella mitattu koulutustaso on vastikään vakiintunut 35–39 -vuotiaissa, kun taas 30-34 -vuotiaissa nousu pysähtyi viime vuosikymmenen lopulla, ja 25-29 -vuotiailla viime vuosikymmenen alkupuolella. 20–24 -vuotiailla huippu saavutettiin 1997, mutta jo 1985 koulutustasomittain oli vain noin kuukauden koulutuksen alle nykytason. 20–24 -vuotiaiden koulutustaso ei kokonaisuutena tarkastellen olekaan olennaisesti muuttunut yli 30 vuoteen.

Tuottavuudella tarkasteltuna tilanne näyttää pitkälti samalta, vaikka koulutustason vakiintuminen ajoittuukin hieman aiempaan ajankohtaan. Kuten koulutustasomittaimellakin tarkasteltuna, on huippu saavutettu tai ohitettu jo kaikissa alle 40-vuotiaissa ryhmissä.

Sama kuva näkyy, kun tarkastelemme koulutustasoa ikävaiheittain. Kaikki vuoden 1980 jälkeen syntyneet 5-vuotiskohortit ovat jääneet jokaisessa toistaiseksi saavuttamassaan ikävaiheessa matalammin koulutetuiksi kuin vuosina 1975–1979 syntyneet. Tutkintoja voidaan osin odottaa suoritettavan aiempaa vanhempana, mikä voi vaikuttaa koulutustason jäämiseen aiempaa matalammaksi nuoremmissa ikävaiheissa.

Toisaalta näyttää siltä, että 1980–1984-syntyneiden koulutustaso nousi vähemmän ikävaiheiden 25–29 ja 30–34 välillä kuin 1970-luvun lopussa syntyneillä. Jotta vuoden 1980 jälkeen syntyneet saavuttaisivat vanhemmalla iällä saman koulutustason kuin 1970-luvun lopussa syntyneet, pitäisi tutkintoja suorittaa huomattavasti aiempaa myöhemmällä iällä.

Suomi kansainvälisessä vertailussa

Koska ISCED2011-luokituksen koulutustasot vastaavat varsin tarkkaan Tilastokeskuksen koulutusluokitusta, voidaan OECD-maiden luvuista laskea koulutustaso käyttäen koulutustasomittainta.

Koulutustasomittaimella tarkasteltuna koko työikäisen väestön koulutustaso sijoittuu meillä OECD-kärkeen, vertailusijalle 6. Tasomme (4,6) on noin 0,5 koulutusvuotta alle kärjessä olevan Sveitsin tason (5,1) ja vastaavasti noin 0,5 vuotta yli OECD-keskiarvon (4,1) sekä vielä selvemmin yli EU22-keskiarvon (4,0).

Nuorten suomalaisten (25-34-vuotiaat) koulutustaso on hyvin samalla tasolla kuin koko työikäisen väestön (4,6) ja ero kärkeen, Etelä-Koreaan (5,3) ja Sveitsiin (5,2), on vain hieman suurempi kuin koko työikäisen väestön tarkastelussa.

Etelä-Korean osalta, kuten Japaninkin, tilasto antaa kuitenkin todellista alemman kuvan koulututasosta.

Suhteellinen asemamme on kuitenkin muuttunut varsin olennaisesti, koska taso riittää vain sijalle 13. Sen sijaan ero OECD- (4,5) ja EU22-keskiarvoihin (4,4) on kaventunut noin 0,15 vuoteen.

Kokonaisuutena kansainvälinen vertailu koulutustasomittainta hyödyntäen antaa, kuten kansallisessa ajallisessa vertailussa, varsin saman kuvan kuin korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuudella tapahtuva tarkastelu. Tämä johtuu pitkälti siitä, että toisen asteen tutkinnon suorittaneiden osuudet eivät olennaisesti eroa toisistaan kehittyneissä OECD-maissa eikä osuus ole nuorissa ikäluokissa muuttunut Suomessa varsin pitkään aikaan.

Kuinka suuri tuo 0,6 koulutusvuoden ero kärjen Koreaan tai Sveitsiin sitten on?

Suomi olisi Sveitsin ja Korean tasolla, jos koko 14 prosenttia ikäluokasta, joilla on maisterintutkinto, ja noin joka kuudes kanditason tutkinnon suorittanut olisikin suorittanut lisensiaatin tai tohtorin tutkinnon. Tai jos koko ikäluokka olisi suorittanut vähintään toisen asteen tutkinnon ja kanditason tutkintoja olisi noin 20 prosenttia nykyistä useammalla (+5 prosenttiyksikköä).

Kumpikaan vaihtoehto ei ole välttämättä koulutuspoliittisesti toivottava, mutta ne havainnollistavat, että näin korkealla koulutusvuosien määrällä puolen vuoden erot tarkoittavat jo varsin suuria eroja koulutustasossa.

Tutkintojen yhteismitallistaminen poistaa osittain rajanvetojen tarvetta, koska sitä käytettäessä ei ole tarpeen määritellä mihin vertailun kannalta olennainen koulutustasoraja asetetaan, vaan kaikki tutkinnot voidaan ottaa mukaan vertailuun. Muita valintoja jää silti tehtäväksi, muun muassa vertailtavan ikäryhmän valinta. Siihen palaan ensi viikolla.