Tuore Education at a Glance on herättänyt huomiota, koska koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien nuorten – erityisesti nuorten miesten – määrä on noussut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Mielenkiintoiseksi asetelman tekee se, että kyse ei näyttäisi olevan erillisestä ilmiöstä, vaan koko koulutusketjussa tapahtuneesta muutoksesta, joka näkyy kaikilla koulutusasteilla.

Missä muutos näkyy?

NEET:ien (Not in Education, Employment or Training) osuus 20–24-vuotiaista kasvoi vuosina 2005–2014 yhteensä 5,3 prosenttiyksikköä, noussen 13,0 prosentista 18,3 prosenttiin. Mutta mistä tuo 5,3 prosenttiyksikön kasvu tuli? Missä ikäluokan nuoret ennen olivat?

Työllisyyden heikkenemisellä oli NEET:ien osuuden kasvussa marginaalinen vaikutus, koska työllisten osuus laski vain 0,2 prosenttiyksikköä, (34,1 % -> 33,9 %). Muutos tuli lähes kokonaan koulutukseen osallistumisasteen laskusta 5,1 prosenttiyksiköllä (52,8 % -> 47,8 %).

Mutta mihin koulutukseen 20–24-vuotiaat osallistuvat, ja missä koulutuksessa osallistumisasteen lasku on tapahtunut?

Vuonna 2015 toisen asteen koulutukseen osallistui 15,8 prosenttia 20–24-vuotiaista, valtaosa heistä (14,6 prosenttiyksikköä) ammatillisesti suuntautuneeseen koulutukseen. Korkea-asteen koulutukseen samasta ikäluokasta osallistui 35,1 prosenttia. Näiden koulutusasteiden kattaessa yhdessä 46,9 prosenttia ikäryhmästä, jää muiden asteiden koulutukseen osallistuneiden osuus ikäluokasta hyvin alhaiseksi.

Missä muutos on siis tapahtunut?

EAG ei valitettavasti anna trenditietoa toisen asteen koulutuksen osallistumisasteesta 20–24-vuotiaassa ikäryhmässä. Sen sijaan se näyttää, että kyseisessä ikäluokassa korkea-asteen koulutukseen osallistuminen on laskenut 5,4 prosenttiyksikköä vuosina 2005–2014. Koska korkea-asteen osallistumisen lasku on suurempi kuin yleinen koulutukseen osallistumisen lasku, voi toisen asteen koulutukseen osallistuminen voinut jopa marginaalisesti lisääntyä.

Emme voi tarkkaan tietää, mihin ovat menneet ne 20–24-vuotiaat, jotka ennen olisivat osallistuneen korkea-asteen opintoihin. Todennäköistä ei liene, että tästä joukosta oltaisiin laajassa mitassa pudottu sekä koulutuksen että työn ulkopuolelle, vaan siirtymä on tapahtunut toisen asteen opintoihin ja työmarkkinoille. Koska työllisyys tai toisen asteen koulutukseen osallistuminen eivät kuitenkaan ole lisääntyneet, on osa niistä, jotka aiemmin olisivat sijoittuneet töihin tai toiselle asteelle, nyt kokonaan työn ja koulutuksen ulkopuolella.

Ilmiö kertoo hyvin siitä, kuinka muutokset eri koulutusasteilla heijastuvat toisille koulutusasteille.

Mikä sitten on muuttunut?

Vaikeampaa on arvioida, mistä muutos johtuu. Korkea-asteen osallistumisasteen lasku ei näyttäisi selittyvän koulutuksen resursseilla, vaan korkea-asteen julkinen rahoitus on Suomessa OECD-maiden toiseksi korkein suhteessa bruttokansantuotteeseen. Tästä huolimatta  Suomessa korkea-asteen opinnot ensi kertaa aloittaneiden suhde ikäluokkaan laski 5,4 prosenttiyksikköä (59 % -> 53 %) vuosina 2005–2014. Alle 25-vuotiaana opinnot korkea-asteella aloittaa EAG:n mukaan 40,1 prosenttia ikäluokasta. Tämä siitä huolimatta, että periaatteessa korkea-asteella riittäisi joka vuosi aloituspaikka kahdelle kolmannekselle ikäluokasta.

Ei ole myöskään lainkaan itsestään selvää, miksi toisen asteen koulutukseen osallistuminen ei ole kyennyt vastaamaan korkea-asteen osallistumisen kaventumiseen. Lukiokoulutukseen osallistuminen on vähentynyt, mikä näkyy ylioppilaiden määrän laskuna suhteessa ikäluokkaan, mutta toisen asteen ammatillisen koulutuksen opiskelija- ja tutkintomäärä ovat kasvaneet huomattavasti viimeisen vuosikymmenen aikana. Ammatillisen koulutuksen aloituspaikkalisäysten taustalla on ollut vahva pyrkimys varmistaa toisen asteen tutkinto koko ikäluokalle.

Kehityslinja näkyy myös EAG:ssa yleissivistävän toisen asteen koulutuksen laskeneena valmistumisasteena (52 % -> 46 % vuosina 2005–2014) ja ammatillisen toisen asteen voimakkaasti nousseena valmistumisasteena (79 % -> 96 % vuosina 2005–2014). Ammatillisella toisella asteella 96 prosentin valmistumisaste on jo maailman korkein tarkoittaa, että ilman moninkertaista koulutusta ammatillinen tutkinto riittäisi 96 prosentille ikäluokasta. Valmistumisaste on jo noin kaksinkertainen suhteessa OECD-keskiarvoon (49 %) ja Saksaan (43 %).

Rahoituksen tai koulutustarjonnan puutteesta tai niiden vähenemisestä ilmiö siis ei näyttäisi johtuvan.