#Metoo ravistelee Ruotsia – Mites teillä Suomessa?

2

Täytyy myöntää, että olen miltei puulla päähän lyöty. Enkä ole ainoa. Tuskin kukaan osasi täällä Ruotsissa ennakoida miten valtavaksi ilmiöksi #metoo laajenee.

Uusia paljastuksia saadaan päivittäin. Tuhannet eri alojen naiset muodostavat Facebookissa ryhmiä, jotka sitten tekevät vetoomuksen oman alansa nollatoleranssista seksismille ja ahdistelulle. Ja kertovat kokemuksistaan. Ne vaihtelevat kuvottavista raiskauksista verbaaliseeen sukupuolisidonnaiseen vähättelyyn ja työpaikkasyrjintään. Tyyliin ”naisen aivot eivät vain sovellu it-alalle”. Ne kertovat hierarkkisista työkulttuureista, alistavasta vallankäytöstä, työnantajien välinpitämättömyydestä ja monien naisten jopa vuosikymmeniä kestäneestä vaikenemisesta.

Tätä kirjoittaessa ovat omat julkiset ulostulonsa tehneet muun muassa näyttelijät, laulajat, muusikot, toimittajat, juristit, poliitikot sekä it-alalla ja ay-liikkeessä työskentelevät naiset. Ja tiettävästi uusia ryhmiä on vielä tekeillä.

”Tuskin kukaan osasi täällä Ruotsissa ennakoida miten valtavaksi ilmiöksi #metoo laajenee.”

Jo tässä vaiheessa on selvää, että kyseessä on Ruotsin tämän vuoden merkittävin yhteiskunnallinen keskustelu, viime keväisen Tukholman terrori-iskun ohella. Mediassa viimeistä kuukautta on jo kuvattu historialliseksi ajaksi, jolloin ruotsalaiset naiset vihdoin saivat tarpeekseen, astuivat esiin ja vaativat ”miessikoja” vastuuseen teoistaan.

Mitä tästä kaikesta sitten seuraa? Tällä hetkellä ollaan vielä vaiheessa, jossa tyrmistys ja uusien paljastusten päivittely jatkuu niin, ettei perässä tahdo pysyä. Mutta myös potkuja on jaettu ja muutoksia luvattu. Useita tapauksia on poliisitutkinnassa. Ruotsin hallitus on luvannut muun muassa kiristyksiä seksuaalilainsäädäntöön. Maan yhdenvertaisuusvaltuutettu aikoo tutkia noin 40 yhtiön toimintaa. Asiantuntijat peräänkuuluttavat koulujen seksuaalikasvatuksen lisäämistä ja stereotyyppisten miesmyyttien murskaamista. Esimerkiksi myytti kulttuurialojen ylivertaisista miesneroista (joille sallitaan kaikki) ja toisaalta myytti sosiaalisesti rajoittuneista mutta veitsenterävistä miesnörteistä (joille sallitaan kaikki) koetaan sovinistisia rakenteita ylläpitävinä.

Samaan aikaan ovat murskaantumassa myös kymmenien miesten (ja joidenkin naisten) maineet, urat ja kenties perheetkin. Ja todennäköisesti moni vielä toistaiseksi nimeämätön henkilö nukkuu todella huonosti. On todella vaikea nähdä, mihin tämä kaikki vielä johtaakaan. On niitä, jotka arvelevat, että puolen vuoden päästä koko kampanja on unohtunut. Ja niitä, joiden mielestä Ruotsi tulee muuttumaan perusteellisesti.

Nythän tietysti moni kyselee suomalaiselta, että mitenkäs teillä Suomessa? Ollaanko teillä julkisesti barrikadeilla?

No, vastaushan on tietysti ei. Ei samassa mittakaavassa, vaikka keskustelua ja tapauksia on toki ollut julkisuudessa.

Seuraava kysymys on sitten yleensä, että miksi ei? Mikä sisältää ikään kuin olettamuksen siitä, että pakkohan Suomessakin on olla kammoesimerkkejä vaikka kuinka paljon. Olemmehan yhteiskuntina ja kulttuureina niin läheisiä. Tai ehkä meillä on asiat jopa suhteessa vähän huonommin kuin Ruotsilla, joka kuitenkin mielletään Suomea useammin tasa-arvon mallimaaksi?

En tiedä, onko kolme vuotta Ruotsissa kullannut muistojani Suomen työelämästä. Ehkä. Mutta minun on hyvin vaikea uskoa, että suomalaiset naiset eivät uskaltaisi tai välittäisi nostaa esiin työyhteisöjensä vakavia ahdistelutapauksia ihan samalla tavalla kuin ruotsalaiset. Melkeinpä ajattelisin päinvastoin.

Ja voisiko törkeä kohtelu useita naisia kohtaan jatkua yksittäisellä työpaikalla Suomessa vuosia ilman että siihen puututtaisiin? Kaiken Suomessa jo aikaisemmin käydyn julkisen ahdistelukeskustelun jälkeen? Vaikea uskoa. Ja jos näin kuitenkin on, on se tietenkin hyvin surullista.

Mutta voisiko olla mahdollista sellainenkin, että meillä oikeasti on asiat vähän paremmin kuin Ruotsissa?

Ehkä suomalainen keskustelu on avoimempaa, suorempaa ja ratkaisukeskeisempää ja ahdisteluilmoitukset otetaan työnjohdossa vakavammin?

En tiedä, kunhan kysyn. Yhtään vähättelemättä kenenkään kipeitä kokemuksia. Ja tietämättä, mitä kaikkea #metoo Ruotsissa tai Suomessa vielä tulee paljastaneeksi.

 

Kommentit

Hanna-Leena 6 vuotta sitten

Näppituntumani on, että tilanne Suomessa ei ole parempi kuin Ruotsissa. Ja kyllä häirintää raportoidaan työpaikkojen tasa-arvokyselyissä.

Kaarina Wallin 6 vuotta sitten

Pohdiskelet #metoo -myrskyä asiallisenmonipuolisesti.
Ruotsin Akatemia piti hätäkokouksen ja sanoutui irti kulttuurihenkilöstä. Vasemmistopuolueen puheenjohtaja on joutunut pyytämään anteeksi ahdisteluaan.
Varovaisiin arvioihisi Suomesta en 35 vuoden ulkomailla asumiseni jälkeen osaa ottaa kantaa, mutta epäilen, että sielläkin on pyykinpesun aika. // Kaarina Wallin