Päädyin hakemaan kolmen kuukauden korkeakouluharjoittelua Pietarin-pääkonsulaattiin heti hakuilmoituksen nähtyäni. Takana oli kolme vuotta yliopisto-opintoja Helsingissä ja kanditutkielmakin kirjoitettu pois alta. Venäjällä olin viimeksi käynyt pari vuotta sitten kieliharjoittelussa Tverin valtionyliopistossa, ja kaipuu maahan oli suuri. Kun pääkonsulaatilta tuli soittoa valinnasta, ei tarvinnut kauaa arpoa sitä, että pistääkö opinnot tauolle syksyllä ja ostaako lentolipun Pietariin. Allegron liikennöinti oli pistetty jäihin koronan takia, joten ensimmäistä kertaa tuli lennettyä Venäjän pohjoiseen pääkaupunkiin.

Kolmannen vuoden syksy oli loistava sauma harjoittelulle – maisterivaiheen opinnot odottavat tulevaisuudessa ja graduaihe hakee vielä muotoaan. Harjoittelu antoi loistavan hengähdystauon yliopistolta ja raotti ovea työelämään.

Työtehtävistä

Itselleni tärkeä osa harjoittelua oli ehdottomasti konsulaatin porukka – harjoittelijana minut otettiin vilpittömän lämpimästi vastaan ja haluttiin perehdyttää laajasti työnkuvaan. Töissä ei tullut koskaan yksinäinen olo ja työkaveria sai aina mennä nykimään hihasta, jos oli kysyttävää. Tässä kiteytyi hyvin pääkonsulaatin yhteisöllisyys. Yksin ei tarvinnut olla vieraassa maassa ja apua sai aina pyytää.

Työtehtävät jakautuivat puoliksi alueellisen ja taloudellisen yhteistyön tiimin sekä lehdistö- ja kulttuuritiimin kesken, joten kokemusta karttui laajasti. Venäjän kielelle altistui päivittäin, ja itsevarmuus omaan kielitaitoon kasvoi. Työharjoittelun sisältöä sai myös räätälöidä omien kiinnostuksenkohteiden myötä, ja työtehtävät olivat poikkeuksetta kiinnostavia. Pääsin muun muassa tutustumaan tarkemmin Pietarin alueen kiinteistömarkkinoihin, ja lopputyönä laadin isomman katsauksen Luoteis-Venäjän suuriin investointeihin. Yritys- ja Team Finland -näkökulman ottaminen mukaan antoi mielenkiintoisen tulokulman työtehtäviin.

Ensimmäisellä viikolla juttelimme pääkonsulin kanssa, ja muistan sanoneeni, että yksi toive harjoittelun suhteen on päästä tekemään relevantteja työtehtäviä ja olla hyödyksi tiimille. Jälkikäteen voin todeta, että molemmat pitivät paikkansa. Eli ei siis sitä pahamaineista kahvin keittämistä ja papereiden printtaamista, mistä opiskelijatutut minua ennakkoon varoittelivat.

Parhaiten mieleen ovat jääneet vierailut Fontankan ja TASS:in toimituksiin, aamukahvitilaisuudet, Pietarin suomalaisen rakentajakillan kokous, itsenäisyyspäivän videon kuvaaminen sekä viimeisimpänä Finnish Business in St.Petersburg -tapahtuma. Harva opiskelija voi sanoa päässeensä tutustumaan niin tunnettujen medioiden, kuin Fontankan ja TASS:in toimintaan. Tässä kohtaa haluan kiittää esihenkilöitäni siitä, että minulle tarjottiin mahdollisuus osallistua näihin tapahtumiin ja päästä aitiopaikalle seuraamaan pääkonsulaatin työtä myös toimiston ulkopuolella. Kiitokset myös siitä kaikesta tuesta ja tsemppaamisesta, mitä te työkaverit annoitte tulevaisuutta varten.

Ikkuna Eurooppaan

Pietaria luonnehditaan Venäjän kulttuurin helmeksi, ja pohjoisen pääkaupungiksi. Perustamisestaan 1700-luvulla lähtien kaupunki on ollut Venäjän ikkuna Eurooppaan, ja tämän aistii tänäkin päivänä. Pietari on upea kaupunki – sekoitus uutta ja vanhaa, länttä ja Venäjää. Ei ole siis ihme, että paikalliset ovat ylpeitä kotikaupungistaan.

Kun saavuin Pietariin syyskuun lopulla, minut otti vastaan lämmin syysilma ja uskomattoman kaunis ruska. Syksy oli tavallista lämpimämpi – niitä kuuluisia Pietarin sadesäitä pääsin kokemaan vasta lokakuun lopulla. Pietaria pukevat niin sadesäät, auringonpaiste, lumipyry, kuin harmaa pilvipeite. Kaupungin tunnelmaa on vaikea kuvailla käymättä itse paikan päällä.

Koronarajoitukset tiukentuivat loppuvuoden mittaan, mutta kaupungin sykettä ne eivät onnistuneet taltuttamaan. Jos museoon ei päässyt vierailemaan, minulle riitti se, että pääsin kävelemään Fontankaa pitkin tai ihailemaan keskustan arkkitehtuuria ja tunnelmaa. Kirjallisuuden harrastajana kaupungin parasta antia ovat myös kirjakaupat, joissa voisi viettää tuntitolkulla aikaa. Mukaan on tarttunut pietarilaiskirjailijoiden, kuten Ahmatovan, Dostojevskin ja Gogolin tuotantoa kotiin viemisiksi. Niillä voi taltuttaa Pietarin kaipuuta kotisohvalta käsin.

Elämisestä

Pieni yksiö löytyi Grecheskyi prospektin varrelta vartin kävelymatkan päässä konsulaatilta, ja lähialueen pikkukadut tulivat tutuiksi töihin kävellessä. Pääkonsulaatti tuli vastaan asunnon hankkimisen kanssa ja kollegalta sain asunnonvälittäjän yhteystiedot. Ilman häntä olisi sormi mennyt suuhun asunnon metsästyksessä, ja ehkä olisin päätynyt punkkaamaan jonkun kummin kaiman lattialla.

Pietarin lisäksi pyörähdin pari kertaa Moskovassa, joka on kooltaan ja tunnelmaltaan ihan eri luokkaa Pietariin verrattuna. Otin lomapäivät hyötykäyttöön ja Pietari-Moskova-akselin ohella vierailin myös muissakin kaupungeissa. Nyt on nähty historiallinen Novgorod, viehättävä Donin Rostov, viileänkalsea Voronezh sekä aurinkoinen Krasnodar. Halusin tutustua niihin Venäjän suurkaupunkeihin, mihin ei usein Suomesta eksy. Venäläiseen tyyliin junaliput ostettiin kolmannen luokan platzkartille, joka sopi opiskelijabudjetille enemmän kuin hyvin. Uralin toiselle puolelle en valitettavasti tämän reissun aikana ehtinyt.

Viimeiset kolme kuukautta vakuuttivat itselleni sen, että haluan tulevaisuudessa palata tähän maahan joko vaihto-opiskelun, tai töiden perässä. Niin kuluneelta fraasilta se kuulostaakin, en olisi ikinä voinut uskoa, kuinka paljon tulisin oppimaan muutaman kuukauden aikana.

Omaa asiantuntijuutta ei opita koulun penkeillä, vaan konkreettisilla kokemuksilla, onnistumisilla ja epäonnistumisilla. Yhtä työkokemusta rikkaampana ja haikein mielin hyvästelen Pietarin ja pääkonsulaatin kollegat, ja jatkan matkaani Helsingin kautta uusiin tuuliin.

Spasibo za vse!

Tekstin on kirjoittanut Aino Vauhkonen, joka työskenteli korkeakouluharjoittelijana Pietarin pääkonsulaatissa kolmen kuukauden ajan. Aino opiskelee Helsingin yliopistossa venäjän kieltä ja kulttuuria sekä valtiotieteitä.