Puola on edelleen useille suomalaisille tuntematon maa.  Puolentoista tunnin lentomatkan päässä Helsingistä sijaitsee 38 miljoonan asukkaan EU-maa, jossa on viimeiset 20 vuotta koettu Euroopassa vertaansa vailla olevaa talouskasvua – Itämeren tiikeri, kuten Suomen Kuvalehti juttunsa viime kesänä otsikoi.  Tästä huolimatta, kun kerroin viime kesänä perheemme nuorisolle lähteväni Varsovaan heidän kasvoilleen tuli epäuskoinen ilme: Varsovaan…?

 

Varsovassa tapahtuu kuitenkin paljon – suurlähetystömme pienen tiimin näkökulmasta tuntuu joskus että ehkä jopa liiankin paljon! Tämän syksyn merkkitapaus oli Puolan juutalaisten historian museon avajaiset, joita juhlittiin viime viikolla useamman päivän ajan. Suomalaisen arkkitehti Rainer Mahlamäen suunnitteleman museon nimi ”Polin” on hepreaa ja tarkoittaa ”täällä voit levätä”. Tällä nimellä juutalaiset aikoinaan kutsuivat Puolaa.

Nykypäivän katolilaisessa Puolassa on vaikeata käsittää, että ennen toista maailmansotaa Puolassa oli runsaat kolme miljoonaa juutalaista.  Joka kolmas varsovalainen oli juutalainen, joissain kaupungeissa juutalaiset muodostivat jopa väestön enemmistön. Sodan jälkeen Puolan juutalaisväestöstä oli jäljellä noin kymmenesosa, ja heistäkin 90 % muutti pois, etupäässä Yhdysvaltoihin ja Israeliin. Presidentti Bronisław Komorowski kuvasi Polin-museon avajaispuheessaan tätä kohtalonyhteyttä todeten, että Puolan historiaa on mahdotonta ymmärtää ilman puolanjuutalaisten historian tuntemusta, eikä juutalaisten historiaa voi ymmärtää ilman Puolan historian tuntemusta

 

Avaruus, valo, elämä

Museon pysyvän näyttelyn kahdeksan galleriaa kertovat juutalaisten tuhatvuotisesta historiasta Puolassa. Toisin kuin Jerusalemin, Berliinin ja Washingtonin museot Polin ei keskity holokaustiin, vaan siihen miten juutalaiset Puolassa elivät.  Israelin presidentti Reuven Riwlin korosti omassa puheessaan tätä museon ainutlaatuista lähestymistapaa: Polin on elämän museo eikä sen merkitys ole vain menneisyyden ikuistamisessa vaan myös yhteisen muiston jatkamisessa. 

Pysyvä näyttely esittelee paikoitellen lähes hollywoodilaisin keinoin Puolan juutalaisten 1000-vuotisen tarinan, usein yksittäisten ihmisten kohtaloiden kautta, arkielämän iloihin ja suruihin keskittyen. Näyttelyn viimeinen galleria esittelee sodanjälkeistä aikaa, vuoden 1968 antisemitistisiä vainoja ja lopulta vuotta 1989, joka merkitsi uutta alkua myös Puolan juutalaiselle yhteisölle ja identiteetin etsimiselle. Tänä päivänä Puolan juutalaiseen yhteisöön kuuluu n. 20 000 henkeä, mutta on arvioitu, että noin 200 000 puolalaiselle on juutalaisia sukujuuria.

Museo seisoo sosialismin aikaan rakennettujen kerrostalojen ympäröimänä keskellä aluetta, jossa ennen sotaa oli Euroopan suurin ghetto – vastapäätä gheton sankareiden muistomerkkiä. Ulkoapäin yksinkertainen, suorastaan kunnioitusta herättävän jylhä rakennus on sisältä valoisa ja avara. Suurten lasipintojen läpi näkyvät ympäröivät puut ja puistossa oleskelevat ihmiset.  

Arkkitehti Rainer Mahlamäki voitti vuonna 2005 kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun, jonka loppusuoralla oli Daniel Libeskindin ohella useita muitakin kansainvälisiä huippuarkkitehtejä.  Museosta on hyvää vauhtia kehittymässä nykyarkkitehtuurin ikoni. ”Olet luonut ihmeen” oli erään kumppanin kommentti Mahlamäelle museon avajaisissa. Näihin sanoihin on helppo yhtyä museon valtavan aulan valoleikkejä ihastellessa.

1000 vuotta yhteistä historiaa

Varsovalaiset ovat siis syystä erittäin ylpeitä museostaan. Museon rahoittamisesta vastasivat Puolan valtion ja Varsovan kaupungin ohella yksityiset rahoittajat, joista suuri osa Yhdysvalloista, mutta myös Puolasta ja muualta Euroopasta. 

Juutalaisen historian museosta puhutaan jo Varsova- ilmiönä Bilbaon Guggenheimia mukaillen.  Itse museorakennus avattiin jo puolitoista vuotta sitten, jolloin vietettiin Roman Polanskin Pianisti-elokuvassakin kuvatun Varsovan gheton kapinan 70 –vuotismuistojuhlaa.  Ensimmäisen vuoden aikana rakennuksessa on vieraillut 300 000 kävijää.  Puolalaisille itselleen museolla on suuri merkitys oman, välillä jo vaietun ja unhoon jääneen historian ja kulttuurin ymmärtämisessä. Museon arkkitehtuurin ja sen pysyväisnäyttelyn odotetaan myös houkuttelevan Varsovaan suuren määrän ulkomaalaisia turisteja. 

Polin-museolla on myös suuri symbolinen merkitys Varsovalle ja Puolalle. Museon avajaisissa puhunut 88-vuotias Auschwitzistä eloonjäänyt Marian Turski toisti puheessaan sodanaikaisen juutalaisten partisaanilaulun sanoja ”olemme täällä”. Museon myötä juutalaiset ovat tulleet takaisin Varsovaan.

—

Jo pelkästään Puolan juutalaisten historian museo tarjoaa hyvän syyn vierailla Varsovassa. Yhden varjopuolenkin olen kyllä uudesta asemapaikastani löytänyt: puolan kieltä on sanottu suomen ohella maailman vaikeammaksi kieleksi.  Itse olen opinnoistani niin alkuvaiheessa että en taida todeta siitä tässä vaiheessa muuta kuin dziękuję, eli kiitos blogini lukemisesta!