Kahdeksaksi vuodeksi venähtänyt Aasian-kierrokseni tulee päätökseen toukokuun lopulla, ja olen jo muutaman kuukauden ajan jättänyt hiljaisia jäähyväisiäni Singaporelle. Päiväkirja on jäänyt kiireiden keskellä kirjoittamatta, mutta onneksi Facebookiin säilötyt muistot palauttavat monet hyvät hetket mieleen. 

Mitä Aasia on antanut?

Saavuin Pekingiin syyskuussa 2011, siirryin Singaporeen elokuussa 2015. Olen saanut olla näköalapaikalla seuraamassa Aasian nousua ja ymmärtämässä tekijöitä sen taustalla. Kiina on pian nousemassa maailman suurimmaksi taloudeksi, ja Kaakkois-Aasian kymmenen ASEAN-maan alueen on ennustettu ottavan nelossijan jo ensi vuosikymmenellä.

Aasiassa kaikki perustuu pitkän tähtäimen suunnitelmiin, strategioihin ja visioihin. Ytimessä on kova työnteko ja ihmisten nälkä saavuttaa jotain suurempaa elämässään. Asiat hoituvat ja kehitys kehittyy, mutta taustalla on valitettavasti vakava demokratiavaje. Onneksi viime vuosien aikana on alettu ymmärtää, että pelkkä talouskasvu ei riitä. Kasvun on perustuttava kestävään kehitykseen ja vihreämpiin arvoihin, kansan koulutustason nostamiseen ja heikommista huolehtimiseen.

Mitä jään kaipaamaan?

Aasia on värikäs tilkkutäkki erilaisia kulttuureja, uskontoja, etnisiä ryhmiä, kieliä, poliittisia järjestelmiä, suuria kaupunkeja ja alkukantaista maaseutua. Parasta kahdeksassa vuodessani ovat olleet matkat eri puolilla Aasiaa. Joskus tuntee astuneensa 1950-luvulle, kuten pääsiäismatkallamme Laosin Luang Prabangissa, toisinaan taas ottaa askelen kohti tulevaisuutta, niin kuin Singaporen uusimmassa lentoterminaalissa Jewelissa.

Singapore on suurlähettiläälle positiivisen agendan asemapaikka. Työ on pääosin Team Finland -agendan eteenpäin viemistä, Suomen maakuvan vahvistamista ja mahdollisuuksiemme tunnetuksi tekemistä. Singaporessa verkostojen ja henkilökohtaisten suhteiden merkitys on suuri, kuten Aasiassa muutenkin.

Kiinasta ja Singaporesta jään kaipaamaan korkeaa energiatasoa ja dynaamisuutta. Singapore on myös erinomainen paikka alueellisen kehityksen seuraamiseen – jään kaipaamaan lukuisten ajatushautomoiden antia ja monipuolisia keskusteluita.

Paitsi lukuisia ystäviä, jään kaipaamaan myös trooppista lämpöä, tulisia ruokia ja käytännön asioiden sujuvuutta. Suomeen toivoisin voivani viedä enemmän yhteisöllisyyden kokemista, pitkän tähtäimen suunnittelua ja tehokasta toteutusta.

Vääjäämättä olen taas siinä pisteessä, että yksi kappale elämän kirjassa täyttyy, ja edessä on uusi sivu ja uusi elämänvaihe. Kotiinpaluu maailman onnellisimmaksi maaksi nousseeseen Suomeen kesän alkaessa ei kuitenkaan tunnu yhtään hullummalta.