Suomen tuki Myanmarin rauhanaloitteelle

Burma/Myanmarin hallitus on solminut tulitauon kymmenen eri aseellisen kapinallisryhmän kanssa. Karen National Union (KNU) ehti taistella yli 60 vuotta keskusvaltaa vastaan. Suomi on sitoutunut Bangkokin suurlähetystön rahoituksella tukemaan Myanmarin rauhanaloitetta, jota Norja koordinoi. Suomen tuki kohdistuu Karen-alueen kahteen evakkokylään.

Mutta mitä tulitauot tarkoittavat vuosikymmenten taisteluiden ryvettämille ihmisille? Miten lähes tiettomän evakkokylän elämä muuttuu? Saadaanko rauhasta hyötyä myös kaikkein syrjäisimmille kylille?

Kyläläiset toivovat yksinkertaisia peruspalveluita, joita valtio ei ole heille koskaan tarjonnut. Kyeikpeelaungin kylä esimerkiksi haluaisi virallisen aseman ja koulunsa rekisteröityä. Se olisi hyvä alku uudelle rauhanajalle.

Tie Kyeikpeelaungiin on lyhyt, mutta epätasainen ja mutkikas. Perille kuitenkin päästiin, vaikka yhden joen yli turvallisuussyistä kahlattiinkin. Kylä on ”tien” päässä.

Saapuminen oli komea – kukaan ei odottanut delegaatiota ja koulusta lapset juoksivat yllättäviä tulokkaita pakoon, tai ainakin unohtivat kokonaan seurata opetusta. Lopulta selvisi, että kyläläiset odottivat vieraita saapuvaksi vasta päivää myöhemmin. Sekaannus lienee tosin luonnollinen lopputulos tilanteessa, jossa ainoa viestintäväline on henkilökuriiri. Kännyköitä kylässä ei ollut, mopoja löytyi kuusi. Kotitalouksia on 80 ja asukkaita reilut 400.

Niin, ja vieraat olivat ensimmäiset ulkomaalaiset koskaan kylässä, jossa evakot ovat asuneet reilut kymmenen vuotta. Tosin lähikylien televisioruuduilla näitäkin ihmeitä oli aikaisemmin nähty. Kyeikpeelaungissa televisioita ei ollut, sitä vastoin omatekoiset jalkapallo- ja lentopallokenttä näyttivät olevan kovassa käytössä.

Lopulta kyläläiset saatiin kokoon kouluun ja vieraat pääsivät konsultoimaan heitä pilottihankkeeseen liittyvistä toiveista. Itse hankkeen valmistelussa TKPSI oli tehnyt kaksi tarveanalyysia, joiden perusteella nyt kyläläisille esitelty hankesuunnitelma tehtiin. Kyläläiset itse olivat selvityksiin tyytyväisiä.

Kyläläisten kärkitarpeet olivat selkeät: kylän koulu pitää saada valtion hyväksymäksi ja itse kylä pitää rekisteröidä virallisesti. Kyeikpeelaungia ei ole nimittäin rekisteröity, se on vain epävirallinen evakkokylä, jolla ei ole oikeuksia maihinsa. Koulun puolestaan kyläläiset perustivat itse ja maksavat noin kymmenen euron vuosimaksun per kotitalous, jotta lapset saavat edes epävirallista koulutusta. Koulu jatkuu neljänteen luokkaan asti, sen jälkeen pitäisi siirtyä naapurikylään. Niinpä viidennelle ja kuudennelle luokalle on opettajan mukaan edennyt koko kylästä vain kaksi oppilasta. Opettaja itse oli käynyt koulua kahdeksan luokkaa.

Kylän rekisteröinti puolestaan takaisi turvallisuutta ja antaisi kyläläisille mahdollisuuden hankkia ympäröiviä maita, joita yksityinen yritys on nyt ostanut muun muassa kumipuuviljelmiä varten. Valtio on myynyt maat joutomaana, koska virallisesti kaskeamalla elävät kyläläiset eivät ole alueella. Osa kyläläisistä on käynyt yrityksellä töissä, mutta miesten saama vajaan kolmen euron päiväpalkka (naisilla 2,2 euroa) ei motivoi.

Virallistamisien lisäksi kyläläiset kaipasivat hanke-esityksessäkin mukana olleita perusasioita: terveyspalveluita erityisesti naisille, parempia tieyhteyksiä, puhtaampaa vettä ja saniteettitiloja.

Vierailun loppu sujui tutustuessa kyläläisten koteihin ja kahteen minikauppaan, jonne tavaroita tulee milloin sattuu ja mitä sattuu. Seuraavalla kerralla oudot vieraat saavatkin nukkua majoissa ja syödä paikallista kalatahnakeittoa mohingaa aamiaiseksi (ja päivälliseksi).

 

 

 

 

 

 

 

 Kommentit (0)