Ulkona vahtikopissa kokoustamme vartioivat raskaasti aseistetut sotilaspukuiset vartijat. Muistutan itselleni: ”ei saa kutsua miliisiksi”.

Myanmarin rauhanprosessi ei lakkaa ihmetyttämästä. Myanmarin sisällissota on jatkunut jo 70 vuotta maan itsenäistymisestä lähtien. Rauhanprosessi on linkittynyt vahvasti poliittisiin eturistiriitoihin ja sen edistymisen kannalta kriittisimpiä kysymyksiä, erityisesti etnisten ryhmien osalta, ovat tuleva liittovaltiomalli sekä etnisten alueiden itsemääräämisoikeus.

Myanmarissa on yli 20 etnistä armeijaa sekä lukuisia etnisiä aseellisia ryhmiä, joista useat ovat tehneen jonkinlaisen sopimuksen yhteistyöstä Myanmarin armeijan kanssa ja saaneet siitä hyvästä miliisi- tai rajavartijastatuksen.

Näiden ryhmien status ja lojaliteetti on kuitenkin häilyvää ja ne voivat siirtyä konfliktitilanteissa puolelta toiselle – tilanteesta riippuen. Osa etnisistä armeijoista sekä aseellisista ryhmistä on mukana aseleposopimuksissa. Silti aseellisia selkkauksia tapahtuu lähes viikoittain myös aselepoalueilla.

Usein paikallisten yhteenottojen taustalla on politiikan lisäksi myös kysymys luonnonvarojen, kuten erilaisten mineraalien ja metallien sekä metsävarojen hallinnasta. Oopiumin viljely ja huumeet tuovat oman lisänsä konfliktivyyhtiin.

Etninen tilkkutäkki pienelläkin alueella

Matkustin toukokuun alussa kahden Helsingistä tulleen kollegani kanssa Kayahin osavaltioon maan itärajalle tutustumaan Suomen tukemiin rauhanhankkeisiin sekä keskustelemaan eri osapuolien kanssa rauhanprosessin haasteista. Kayah on asukasluvultaan Myanmarin pienin osavaltio; asukkaita on vajaa 300 000.

Siitä huolimatta alueella on lukuisia eri etnisiä ja kielellisiä ryhmiä kuten Kayah, Kayaw, Kayan, Karen, Shan, Pa O, Geko, Geba jne. Aseellisia ryhmiä Kayahissa on seitsemän: yksi niin kutsuttu etninen armeija, yksi rajavartija-statuksella toimiva ryhmä ja viisi miliisiryhmää. Aseellisilla ryhmillä on kaikilla omat intressinsä ja ne edustavat eri etnisiä alaryhmiä.

Keskusteluyhteys aseellisten ryhmien välillä on ollut heikko, puhumattakaan yhteistä näkemystä liittyen osavaltion tulevaisuuteen.

Istumme kuumassa kokoushuoneessa. Ulkona on keskipäivän kuumin hetki, lähes +40 astetta. Meille on järjestetty tapaaminen yhden miliisiryhmän kanssa. Tapaamisen järjestäjät kuitenkin teroittavat mieleemme, että ryhmää ei saa missään nimessä kutsua miliiseiksi, sillä he itse kieltävät tehneensä kyseisen sopimuksen armeijan kanssa ja pitävät itseään etnisenä armeijana.

Kyseinen ryhmä haluaisi paikan virallisissa rauhanneuvotteluissa, mutta miliisi- ja rajavartijaryhmät on suljettu niiden ulkopuolelle. Ryhmän poliittisena tavoitteena on etnisen Kayan-heimon itsenäinen alue. Kyseinen heimo on kuitenkin levittäytynyt pieninä ryhminä neljän osavaltion alueille, mikä tuskin helpottaa tämän tavoitteen saavuttamista.

Tuki huumeiden vähentämiseen olisi tervetullutta

Ulkona vahtikopissa kokoustamme vartioivat raskaasti aseistetut sotilaspukuiset vartijat. Tässä kontekstissa turvallisuus ja turvattomuus lähentyvät käsitteinä kovasti toisiaan. Muistutan itselleni: ”ei saa kutsua miliisiksi”.

Keskustelu lähtee käyntiin rauhanprosessista. Meille vakuutetaan, että ryhmä haluaa rauhaa, mutta samalla kritisoidaan virallista rauhanprosessia ja maanlaajuista aseleposopimusta tehottomaksi ja epärehelliseksi.

Se miten rauhanprosessissa tulisi edetä jää hieman epäselväksi.

Keskustelu kääntyy yllätykseksemme oopiumin viljelyyn ja huumeiden vastaiseen toimintaan. Ryhmä tekee työtä huumeiden käyttäjien ja maanviljelijöiden kanssa huumeidenkäytön ja oopiumin viljelyn vähentämiseksi, mutta tarvitsisi teknistä tukea hankkeelleen.

Aivan, Suomikin tukee YK:n huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaavan toimiston, UNODC:n, kautta oopiumin viljelyn korvaamista kahvin ja teen viljelyllä Shanin osavaltiossa. Kutsumme heidät tutustumaan tähän toimintaan sekä keskustelemaan UNODC:n kanssa mahdollisesta yhteistyöstä.

Vastauksemme ei tainnut olla tyydyttävä, sillä sitä seuraa pitkä tiukkasävyinen puhe. Käännös englanniksi on lyhyt ja eleetön ja sisältää toteamuksen siitä, että koska ryhmällä ei ole laillista statusta ei se voi toimia UNODC:n kaltaisten toimijoiden kanssa.

Keskustelu jatkuu maanomistukseen liittyvistä haasteista ja metsien suojelusta sekä päättyy viisaaseen toteamukseen: ”Rauha ei ole ainoastaan sitä, että ei taistella, vaan myös sitä, että ihmisillä on mahdollisuus toimeentuloon ja hyvinvointiin.” Tästä olemme kaikki yhtä mieltä.

Maailman mutkikkain rauhanprosessi

Kahden päivä vierailu Kayahissa herättää paljon kysymyksiä. Miten näin monista osasista koostuva palapeli voidaan koota yhteen ja muodostaa siitä osavaltion yhteinen ja yhtenäinen agenda rauhanneuvotteluihin? Miten eri kielten ja kirjoitusasujen statuksesta käytävät kiistat osavaltion sisällä voidaan sopia? Miten luonnonvaroista saatava hyöty voidaan jakaa tasapuolisesti eri ryhmien välillä?

Entä aseet – mikä saisi ryhmät luovuttamaan aseensa, ja voisiko etuja ajaa aseellisten yhteenottojen sijaan poliittisen dialogin kautta?

Kayah on yksi Myanmarin 14:sta osavaltiosta/alueesta ja monimuotoisuudestaan huolimatta se ei ole asetelmaltaan haastavin. Kun nämä erilaiset osavaltioiden ja alueiden asetelmat kerrotaan neljällätoista, saadaan tulokseksi maailman mutkikkain ja vaativin rauhanprosessi.

Suoraviivaista ja nopeaa tietä rauhan saavuttamiseen ei ole. Rauhaprosessin edistäminen vaatii Myanmarilta päättäväistä ja pitkäjänteistä työtä. Myös Suomi voi olla mukana tässä työssä sekä diplomatian että kehitysyhteistyön keinoin.