Yksi Suomen kehitysyhteistyön periaatteista on tukea ihmisiä ja yhteisöjä niin, että he kykenevät vastaamaan omasta kehityksestään. Tätä linjausta noudattaa esimerkiksi Life with Dignity -järjestön työ Kambodzassa. Suomi tukee järjestöä Kirkon ulkomaanavun kautta.

Vierailin 23.5. Amliengissa kuulemassa kyläläisten huolia ja ajatuksia kehityksestä sekä maaoikeuksista.

Viesti oli selkeä – mikäli ihmisillä on perusasiat kunnossa, toisin sanoen, jos heillä on viljelykelpoista maata, suojaa pään päällä, vettä sekä sähköä, heillä on mahdollisuudet ottaa vastuuta omasta tulevaisuudestaan. Mahdollisuuksiin tarttumiseen ja lisätulojen hankkimiseen tarvitaan yleensä hieman koulutusta (virallisissa yhteyksissä puhutaan kapasiteetin kasvattamisesta) sekä mahdollisuus rahoitukseen.

Amliengissä voimaannuttamista, auttamista tehdään joka tasolla. Erityispaino on kuitenkin yhteisöissä, jotka kykenevät vastaamaan omista kehityshankkeistaan. Kuulin muutaman kyläkomitean kokemuksia hankkeista. Yksi kylistä oli rakentanut vesijohdon vuorelta saadakseen puhdasta vettä; toinen oli perustanut kyläpankin, joka pienrahoittaa asukkaiden uusia elinkeinoja.

Yhteisöjen voimaannuttaminen vastaa ihmisten luontaiseen haluun ja tarpeeseen rakentaa itselleen ja perheelleen parempi elämä. Samalla hanke tarjoaa apetta tiedonnälkään, erityisesti käytännön kautta.

Kyläläisten elämänlaatu on parantunut tiedon ja taidon myötä, mutta huoliakin löytyy. Suurin huoli liittyi maanjakoon. Suuri sokeritehdas oli saanut oikeudet viljelyalueisiin, jotka olivat aikaisemmin kuuluneet paikallisille maanviljelijöille. Nämä niin sanotut taloudellisiin syihin perustuvat maanjaot ovat saaneet osakseen runsaasti kritiikkiä Kambodzassa.

Maan omistusasiat ovat luonnollista seurausta kehityksestä ja talouskasvusta. Hyviä puolia ovat muun muassa parantuvat työnsaantimahdollisuudet, kehittyvä infrastruktuuri ja yritysmahdollisuuksien sekä kaupankäynnin kasvu. Haasteena on olla tuottamatta haittaa paikallisille yhteisöille.

Mikä siis on huolena? Vastaus on yksinkertainen: maa on perinteinen tae toimeentulolle ja tärkeä ruokaturvan perusta. Kysymykseksi muodostuu miten korvata maan menetys paikallisille. Amliengissa oli ihmisiä, jotka olivat tyytyväisiä saamaansa uuteen maahan ja mahdollisuuksiiin, mutta oli myös pettyneitä sekä niitä, jotka eivät olleet saaneet vielä minkäänlaista korvausta.

Maakysymys on myös suuri hidaste yhteisöjen voimaannuttamiselle. Maa on usein elinehto paikallisille yhteisöille, niiden talous perustuu siihen, mitä maa tuottaa. Ilman ruokaturvaa perheiden on vaikea suunnitella tulevaisuuttaan.

Hanke tarjoaa Amliengin alueen yhteisöille työkaluja -kylien kehitys ja perheiden parempi tulevaisuus on kuitenkin kyläläisten itsensä käsissä – niin kuin kaikkialla muuallakin. Mikäli maan tarjoama perusturva pystytään takaamaan, voivat ihmiset suunnata katseensa tulevaisuuteen ja tarttua heille tarjottuihin työkaluihin.